On pitkän aikaa siitä, kun viimeksi vierailin tällä palstalla ja kyllä täytyy kiittää valvojaa hyvästä työstä! Ennen palsta oli lähinnä pelkkää haukkumista ja asiattomuuksia, mutta nyt täällä saattaa huomata jopa keskustelua asioista mikä on kertakaikkiaan hieno juttu.
Mínulla olisi paljonkin kerrottavaa ja sanottavaa monikulttuurisista suhteista, mutta tiivistämpä kaiken lyhyeksi: Kaikilla on tietysti stereotypioita ja vastaavaa, mutta silti olen ilokseni huomannut että yhä useammat ovat avoimia ja osaavat kunnioittaa erilaisuutta. Mikä loppujen lopuksi on erilaisuutta ja mikä "samanlaisuutta"?
Asioita katsoo oman kulttuurinsa näkökulmasta ja monikulttuuriset suhteet saattavat olla molemmille osapuolille hankalia, jos ei osata eikä yritetä lainkaan ymmärtää toista ja toisen taustaa. Mutta mielestäni vaikeuksia ei voi laittaa vain erilaisen kulttuurin piikkiin...
Monilla on mm. sellainen stereotypia, että ulkomaalaiset miehet ovat epäluotettavia ja suomalaisiin taas voi luottaa ja he ovat rehellisiä. Tämä ei pidä ollenkaan paikkaansa. Kuinka monesti olenkaan tavannut suomalaisia miehiä jotka päästelevät imeliä kohteliaisuuksia ja sitten katoavat kun siltä tuntuu. Ja kuinka monta kertaa olen tavannut ulkomaalaisia, jotka pitävät sanansa, ovat rehellisiä ja joihin voi todella luottaa. On kyse ihmisistä ja erilaisista persoonallisuuksista, ei pelkästään kulttuureista.
Ja sitten naisista: usein tällä palstalla arvostellaan suomalaisia naisia helpoiksi, mutta mistä tällainen asenne oikein tulee länsimaissa joissa naiset saavat tehdä ja tekevät mitä haluavat, ja vapautta ihaillaan? Sitten kun on kyse jostakin asiasta kuten suhteista, yllättäen ihanne onkin vartalonsa peittävä ja uskonnollinen nainen joka ei kiinnostu miehistä tai harrasta seksiä. Kun arvostellaan muslimeja ja heidän elämäänsä, ollaan olevinaan niin vapaita ja puolustetaan naisten vapautta, niin samalla päästellään halventavia kommentteja helpoista suomalaisnaisista. Tämäkö on sitä tasa-arvoa?

Vastaukset 5
Vanhimmat
Ja niin edelleen..
aikakin tekee tehtävänsä ja kasvattaa ihmistä henkisesti ja hänen ymmärryksen tasonsakin kohenee..iän karttuessa.
http://www.hite-research.com/
Suosittelen lukemaan Hite raportit naisen ja miehen seksuaalisuudesta sekä
http://www.nancyfriday.com/
Kauneus ja valta
Lisä säväyksen voi antaa...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=4500000000000430&posting=22000000011392755
Mistähän johtunee et muslimeilla on yleensä niin paljon lapsia olisko hedelmöityshoitojen ansiota...???
Ei kai kuka tahansa nauti ihan kenen tahansa kanssa...mikä lie nainen joka nauttii jokaisen kanssa...ja jotkut ne haluaa vain avioliitossa eikä sen ulkopuolella seksiä.Jotkut on sadisteja ja jotkut on masokisteja ja sellaisesta toiminnasta nauttivat.Luulen että terveellä ihmisellä on ihan kiitettävästi haluja jos kumppani on kunnollinen.
En ole löytänyt tietoa asiasta jossa määriteltäisiin seksuaalivietin voimakkuus pukeutumisen perusteella joskin se pukeutuminen kyllä kertoo ihmisen moraalista ja sisäisestä arvomaailmasta hyvinkin paljon.
Sisäinen arvomaailma ja moraali taas ei tiettävästi ole sidoksissa ihmisen seksuaalisen vietin voimakkuuteen saati sen ilmenemiseen asianomaisen henkilön arvomaailman toteutuessa hänen parisuhteessaan.
Moraalistaan johtuen vartalonsa peittävä uskonnollinen nainen pitää seksuaalisten tarpeidensa määrän varmasti henkilökohtaisena tietonaan vaikka sen määrä löisi laudalta vähäpukeisemmankin määrittelemän seksin määrän.Ja oletettavasti ihmisluonnon vajavaisuudesta johtuen emme me muut sitä voi tietää. :)
Voidaan kuitenkin luotettavasti olettaa että myös uskonnollinen ja vartalonsa peittävä nainen kyllä on kiinnostunut seksistä ja miehistä mutta vain aviosuhteessa.
Kirjoittajalla voi olla ruuvit löysällä kun ei remonttimiestä ole aikaan talossa ollut ja kaikillahan ei se "meisseli" käsissä pysy...tiedäthän mitä tarkoitan...voi olla että sitä on käytetty väärään kohteeseen tai että on aika siirtyä kestävämpiin ja tarkoituksenmukaisempiin työkaluihin.
http://www.geocities.com/Athens/Rhodes/5536/avioliitto.html
http://63.175.194.25/index.php?ln=eng&ds=qa&lv=browse&QR=20161&dgn=4
Islam neuvoo muslimia menemään naimisiin jos hänellä on voimakkaat seksuaaliset tarpeet.Siis niitten neuvojen jälkeen mitä tuossa edellisessä fatwassa selitettiin.Aina ei länsimaisissa islamilaisissa yhteisöissä tarjonta vastaa kysyntää ja laatukaan ei aina ole niin hyvää että naimisiin voisi mennä ilman että uskonnollinen taso kärsii.
Toivon että nukut nyt entistä paremmin yösi tietäen että muslimeillakin on seksielämää...edes jonkinlaista....sinuun verrattuna.
http://www.geocities.com/athens/rhodes/5536/huntu.html
http://www.danielpipes.org/comments/15813
Moraali ja etiikka on jokaisessa maassa erilainen.
Se riippuu sen maan kultuurista.
On maita, missä naiset ovat niinkun orjat, mutta toisissa maissa taas naisten tasa-arvo on ylittänyt rajat.
ja kategoriat eli uskonnolliset vakaumukset ja niiden taso ikä ym.ym.
Sinun kannattaa kysäistä tuosta suomalaisten naisten kunnollisuudesta esim. Dennis Rodmanilta. :-D