Siitä on nyt neljä kuukautta kun menetin minulle niin rakkaan ihmisen. Ja aika yllättäen.
Tiivistettynä: Poikaystäväni pikkuhiljaa (huolia oli, mutta en osannut odottaa)sairastui masennukseen, ja kesällä ahdistui niin että ei enää tiennyt rakastaako. Mikään mukaan elämässä ei kiinnostanut ja meidän ennen niin ihana suhde aiheutti paineita ja hän vihasi itseään. Lopputuloksena halusi päästää minusta irti jotten kärsisi mutta sanoi pelkäävänsä että katuu kun tulee kuntoon. Apua hän ei suostunut hakemaan ja sanoi haluavansa olla yksin.
Ero oli minulle tosi vaikea, koska kumpikin olimme olleet todella rakastuneita ja minä olen vieläkin. Hassulta tuntuu että keväällä puhuttiin tulevaisuudesta ja yhtäkkiä hän ei sitten rakastakaan. Jouduin käymään psykologilla pari kertaa ja pikku hiljaa päivä päivältä yritin saada ajatukseni exästä jotenkin taka-alalle. Siinä joinakin päivinä onnistuinkin. Emme olleet parina ekana kuukautena yhteyksissä ollenkaan.
Kunnes häneltä tuli tekstiviesti jossa kysyi kuulumisia ja sanoi että olen tärkeä. Sen jälkeen moneen viikkoon ei mitään. Jo se yksi viesti sai ajatukseni sekaisin. Mutta nyt ne ovat vielä enemmän sekaisin. Jokin aika sitten hän kertoi haluavansa olla yhteyksissä enemmän jos vaan mulle sopii. Tosi vaikea tilanne minulle! Tottakai haluaisin, mutta tiedän että en pidemmän päälle pysty ystävyyteen. Koko ajan vain toivoisin että palaamme vielä yhteen, että hän parantuisi ja tajuaisi.
Olemme nyt pari kertaa puhuneet puhelimessa. Hän ei suoraan ole sanonut katuvansa, mutta sen että ei koe minua menettäneensä. Ja että haluaa jakaa kanssani ilot ja surut. Meillä kun oli niin erityinen suhde. Pyysi anteeksi että ei vähään aikaan ollut yhteyksissä, sanoi ajatelleensa vain itseensä. Sanoin suoraan että yhteydenpito tuntuu minusta vaikealta, mutta että hän on minulle tärkeä. Ei kumpikaan olla nyt vähään aikaan uskallettu soittaa. Välillä tekstaillaan.
Parina viikonloppuna hän on humalassa yöllä ottanut yhteyttä. Kerran laittoi viestin että on ikävä ja nyt viikko sitten oli yrittänyt soittaa useamman kerran. Harmittaa että puhelimeni oli äänettömällä, olisin niin kovin halunnut tietää mitä asiaa hänellä olisi ollut. Suhteemme aikana kun hän joskus oli viihteellä niin aina soitti ja sanoi miten rakastaa ja miten voisi viettää loppuelämäni kanssani ym.
Ajatukseni ovat nyt koko ajan hänessä. Mietin että palataankohan vielä yhteen ja toisaalta että pitäisikö katkaista välit. Rakastan liikaa miettiäkseni järkevästi. Onko tämä hänen käytöksensä normaalia eron jälkeen? Vai onkohan hän pikkuhiljaa paranemassa päin masennuksestaan? Olisin kovin kiitollinen mielipiteistä vaikka vaikeahan se on sanoa kun ette häntä tunne.
Halauksia kaikille eroa sureville :)
Tiivistettynä: Poikaystäväni pikkuhiljaa (huolia oli, mutta en osannut odottaa)sairastui masennukseen, ja kesällä ahdistui niin että ei enää tiennyt rakastaako. Mikään mukaan elämässä ei kiinnostanut ja meidän ennen niin ihana suhde aiheutti paineita ja hän vihasi itseään. Lopputuloksena halusi päästää minusta irti jotten kärsisi mutta sanoi pelkäävänsä että katuu kun tulee kuntoon. Apua hän ei suostunut hakemaan ja sanoi haluavansa olla yksin.
Ero oli minulle tosi vaikea, koska kumpikin olimme olleet todella rakastuneita ja minä olen vieläkin. Hassulta tuntuu että keväällä puhuttiin tulevaisuudesta ja yhtäkkiä hän ei sitten rakastakaan. Jouduin käymään psykologilla pari kertaa ja pikku hiljaa päivä päivältä yritin saada ajatukseni exästä jotenkin taka-alalle. Siinä joinakin päivinä onnistuinkin. Emme olleet parina ekana kuukautena yhteyksissä ollenkaan.
Kunnes häneltä tuli tekstiviesti jossa kysyi kuulumisia ja sanoi että olen tärkeä. Sen jälkeen moneen viikkoon ei mitään. Jo se yksi viesti sai ajatukseni sekaisin. Mutta nyt ne ovat vielä enemmän sekaisin. Jokin aika sitten hän kertoi haluavansa olla yhteyksissä enemmän jos vaan mulle sopii. Tosi vaikea tilanne minulle! Tottakai haluaisin, mutta tiedän että en pidemmän päälle pysty ystävyyteen. Koko ajan vain toivoisin että palaamme vielä yhteen, että hän parantuisi ja tajuaisi.
Olemme nyt pari kertaa puhuneet puhelimessa. Hän ei suoraan ole sanonut katuvansa, mutta sen että ei koe minua menettäneensä. Ja että haluaa jakaa kanssani ilot ja surut. Meillä kun oli niin erityinen suhde. Pyysi anteeksi että ei vähään aikaan ollut yhteyksissä, sanoi ajatelleensa vain itseensä. Sanoin suoraan että yhteydenpito tuntuu minusta vaikealta, mutta että hän on minulle tärkeä. Ei kumpikaan olla nyt vähään aikaan uskallettu soittaa. Välillä tekstaillaan.
Parina viikonloppuna hän on humalassa yöllä ottanut yhteyttä. Kerran laittoi viestin että on ikävä ja nyt viikko sitten oli yrittänyt soittaa useamman kerran. Harmittaa että puhelimeni oli äänettömällä, olisin niin kovin halunnut tietää mitä asiaa hänellä olisi ollut. Suhteemme aikana kun hän joskus oli viihteellä niin aina soitti ja sanoi miten rakastaa ja miten voisi viettää loppuelämäni kanssani ym.
Ajatukseni ovat nyt koko ajan hänessä. Mietin että palataankohan vielä yhteen ja toisaalta että pitäisikö katkaista välit. Rakastan liikaa miettiäkseni järkevästi. Onko tämä hänen käytöksensä normaalia eron jälkeen? Vai onkohan hän pikkuhiljaa paranemassa päin masennuksestaan? Olisin kovin kiitollinen mielipiteistä vaikka vaikeahan se on sanoa kun ette häntä tunne.
Halauksia kaikille eroa sureville :)
Vastaukset 5
Vanhimmat
olen aivan samanlaisessa tilanteessa kuin sinä. tosin minä olen pitänyt exääni yhteyttä lähes päivittäin. Välillä olen ottanut etäisyyttä, enkä ole pitänyt yhteyttä. Vaikea tilanne, tiedän miltä susta tuntuu. Itse olen tehnyt sen päätöksen, että en aio asialla painostaa vaikka haluaisinkin hänet takaisin. Nyt on hänen vuoro yrittää jos todella takaisin haluaa. Masentuneen ihmisen kanssa eläminen voi olla raastavaa, koska henkilön mielialat ja päätökset saattavat vaihdella. Koita kestää tilannetta, mutta mieti mitä itse haluat. Kaikki on aina mahdollista ja uskon omalta osaltani meidän tulevaisuuteen, ehkä sitten kun asiat järjestyvät. Älä jää kuitenkaan odottelemaan vaan jatka omaa elämääsi. Saattaa hyvin olla, että miekkonen hakee vain tukeasi ja sitä että haluaa varmistaa että olet taas hänen kun hän on taas "normaali" ja parantunut. Toisen päähän kun on vaikea mennä niin ei voi tietää mitä hän oikeasti haluaa. Jos hän todella katuu ja haluaa sinut niin hänen tulee tehdä kaikkensa sen eteen, olet sen arvoinen.
"Mukavaa" että löytyy kohtalotovereita. Meistä minä olen se joka ottaa vähän etäisyyttä, koska tilanne on minulle niin erilainen kuin exälleni. Hän ei halua menettää minua ihmisenä ja ystävänä, mutta minä taas menetin rakkaan. Ja se sattuu. Masentuneena hän ei sure niin kuin minä ja kokee varmasti helpotusta kun ei tarvitse stressata suhteen hyvinvoinnin eteen.
Olen jo aikaa sitten päättänyt että jatkan elämääni enkä häntä odota. Vielä en kuitenkaan ole valmis kiinnostumaan kenestäkään. Elän nyt vain itselleni ja luotan että jos meidät on tarkoitettu yhteen niin sitten niin käy. En edes haluaisi häntä masentuneena takaisin, koska se olisi todella rankkaa. Tunnen todella vahvasti että meidät on tarkoitettu yhteen.
Itseä suojellakseni pidän mahdollisimman vähän yhteyttä, koska muuten suren koko ajan. Harmittaa kun olin niin läheinen hänen vanhempiensa kanssa ja kovin tekisi mieli pitää heihinkin yhteyttä mutta en pysty. Kaipa he ymmärtävät.
Voimia sulle Dana!
Samoin voimia myös sulle. Olen itse toiminut samalla ajatusmallilla kuin sä ja niin toimin jatkossakin. Ja niin se on parasta. Täytyy muistaa ajatella itseään. En minäkään halua masentunutta ihmistä takaisin. Jos kerran halusi selvittää asioitaan tällä tavalla niin toivottavasti löytää oman itsensä takaisin valitsemallaan tavalla. Tekee tosiaan pahaa kun menettää rakkaan. Kyllä se kuule näillä meidän tapauksilla tule suru puseroon siinä vaiheessa kun tilanne normalisoituu ja ns. tajuaa mitä meni tekemään. Itse pidän taas etäisyyttä ja katson mitä tapahtuu. Harmi vaan, että suomalaiset miehet monesti turvautuvat viinaan siinä vaiheessa kun menee tarpeeksi huonosti. Mene ehdottomasti ulos tuulettumaan aina välillä.
erosimme myös miesystäväni kautta hänen masennuksen takia, koska halus olla yksin ja selvittää pää koppansa...halus saada aikaa miettiä. se koski muhun todella paljon...varsinkin riitelimme suhteen loppu vaiheessa koska toinen oli masentunut ja stressaantunut töistä...yritin auttaa ja apua en saanut hakea...mut pakko ajattella itseäänsä ja jos vielä ehkä selvitämme eron syyt ja kun ehkä saanut itsensä kuntoon..siihen voi mennä kauan koska rankka lapsuus takana....mä vaan toivon että ehkä joskus...emmä ole ollut yhteydessä puoleen vuoteen, koska en osannu päästää irti ja "vainosin" miestä eron jälkeen...joka pahensi asiaa huomattavasti...mut ehkä joskus antaa anteeksi mun käytökseni ja voidaan puhua suhteesta ilman katkeruutta...
Pikku vinkki: En odottaisi puhelimen vieressä tuon kyseisen Prinssi Rohkean yhteydenottoja. Miksikö:
"Emme olleet parina ekana kuukautena yhteyksissä ollenkaan.
Kunnes häneltä tuli tekstiviesti jossa kysyi kuulumisia ja sanoi että olen tärkeä. Sen jälkeen moneen viikkoon ei mitään...Parina viikonloppuna hän on humalassa yöllä ottanut yhteyttä."
Kuulostaapa tosi upealta: Prinssi Rohkea soittaa keskellä yötä -humalassa mutta ajatushan on tärkein- ja tunnustaa kuolemattoman rakkautensa... Jos hani tuohon hänen "kuolemattomaan rakkauteensa" uskot niin silloin uskot varmaan mitä tahansa.
"Kerran laittoi viestin että on ikävä ja nyt viikko sitten oli yrittänyt soittaa useamman kerran. Harmittaa että puhelimeni oli äänettömällä, olisin niin kovin halunnut tietää mitä asiaa hänellä olisi ollut. "
Itselläni ei ole noin suuria mielihaluja kuunnella humalaisen örinöitä. Kuitenkin pieniä kysymyksiä: Minkälainen hänen alkoholinkäyttönsä oli ennen tapaamistanne? Miten paljon hän ryyppää nyt? Missä tapasit hänet ensimmäisen kerran (ympäristö)?