Uusimmassa Tiede-lehdessä kerrotaan Wisconsinin yliopiston professori Janet Hyden analysoineen suuren määrän 20 viime vuoden aikana tehtyjä kartoituksia naisten ja miesten luonteenpiirteistä, asenteista, erilaisista taidoista ja kyvyistä (mm. matemaattisuus, sosiaaliset, kielelliset jne. taidot). 78 prosenttia väitetyistä eroista osoittautui perusteettomiksi tai aivan mitättömiksi minkään rajanvedon kannalta.
Vain kolme selvää eroa miesten ja naisten välillä todettiin. Miesten motoriikka on parempi, johtuen vahvemmasta fysiikasta. Miehet ovat seksuaalisissa toiminnoissa aktiivisempia. Aggressiivisuus tunteissa ja myös "toimissa" (siis fyysinen aggressiivisuus) on miehillä tavallisempaa kuin naisilla.
Tiedot löytyvät American Psychologist -lehdestä.
Täällä me olemme Telluksen pinnalla, sekä miehet että naiset, emme missään Marsissa ja Venuksessa.
Ja sukupuolten väliset erot ovat samat, jotka olivat varmasti havaittavissa jo "luolamieskaudella". Miesten fyysinen voima, aggressiivisuus ja seksuaalinen "tarmokkuus" pitivät naisia alistettuina.
Naisten älyllisissä, taidollisissa ja sosiaalisissa valmiuksissa ei siis koskaan ole ollut moittimista miehiin verrattuna. Miksi siis monien miesten jatkuva natkutus naisten kyvyttömyydestä? Emmehän me naisetkaan pahemmin väitä sitä vastaan, että miehet ovat fyysisesti vahvempia, aggressivisempia ja seksuaalisesti puuhakkaampia.
Vain kolme selvää eroa miesten ja naisten välillä todettiin. Miesten motoriikka on parempi, johtuen vahvemmasta fysiikasta. Miehet ovat seksuaalisissa toiminnoissa aktiivisempia. Aggressiivisuus tunteissa ja myös "toimissa" (siis fyysinen aggressiivisuus) on miehillä tavallisempaa kuin naisilla.
Tiedot löytyvät American Psychologist -lehdestä.
Täällä me olemme Telluksen pinnalla, sekä miehet että naiset, emme missään Marsissa ja Venuksessa.
Ja sukupuolten väliset erot ovat samat, jotka olivat varmasti havaittavissa jo "luolamieskaudella". Miesten fyysinen voima, aggressiivisuus ja seksuaalinen "tarmokkuus" pitivät naisia alistettuina.
Naisten älyllisissä, taidollisissa ja sosiaalisissa valmiuksissa ei siis koskaan ole ollut moittimista miehiin verrattuna. Miksi siis monien miesten jatkuva natkutus naisten kyvyttömyydestä? Emmehän me naisetkaan pahemmin väitä sitä vastaan, että miehet ovat fyysisesti vahvempia, aggressivisempia ja seksuaalisesti puuhakkaampia.
Vastaukset 64
Vanhimmat
Höh, eihän veenusmars -jutussa ole kyse biologisista eroista, vaan opituista kulttuuri- ja käytösmalleista. On aivan selvää että naisilla esim. tietyt herkkyyden ja romanttisuuden, sekä sosiaalisuuden käytösmallit poikkeavat miesten vastaavista, vaikkei mitään biologista eroa siihen ehkä olekaan.
Kultturierot ovat kumottavissa siinä missä synnytettävissäkin.
Rohkeasti vain siellä teilläkinpäin!
Tämä sinun antama tieto oli lähes sanasta sanaan se, jonka minäkin täällä yritin kertoa. Ja silloin se oli väärin. Piti olla lähdekriittisempi...
On olemassa pieni määrä biologisia eroja, jotka kuitenkin ovat sukupuolten välillä pienempiä kuin sukupuolen sisällä...
kuulua näihin biologisiin eroihin sukupuolten välillä?
En ole viime päivinä paljoankaan lukenut palstaa, joten minulla ei ole tuntumaa siitä, mistä on keskusteltu. Sattui tuo lehti odottelemaan lukuvuoroa terminaalivaiheessa matkalla vanhojen lehtien joukkoon.
Täytyy tässä ryhtyä vaatimaan kriittisesti lähdetietoja jokaisesta möläyksestä tällä palstalla. Kiitos vihjeestä.
-Nimim. Kaiho: "Femakot on tymhiä."
-Nimim. Hertha: "Saanko lähdeviitteen?"
Naistutkimuksista riittää vaan naistutkimus sana.
Ei niistä sen tarkempaa lähdeluetteloa tarvitse antaa, koska naistutkimus sana kertoo kaiken olennaisuuden ja uskottavuuden koko jutusta.
Missä naistutkimuksessa kerrotaan, että "Femakot on tymhiä"? Lähdeviite, kiitos!
Feministin logiikkaa. Eihän naistutkimusessa sellaista voi lukea.
ei mitään kommentteja. feministit poimivat rusinat pullista myös mielipiteissä...
mitä väkivallan kokemiseen vaikuttaa sekin, että miehellä on korkeampi kipukynnys?
niin. yhtään mitenkään.
naiset valittaa helpommin ja miehet vaan kärsii. Tilastot vääristyy, joilla sitten femakot todistaa miesten muskaavasta väkivallasta.
Siten liittyy.
whatever.
Ehkäpä joku feministitutkija analysoi tutkimuksessaan juuri tätä palstaa ja juuri tätä keskustelua ja juuri tuota mainittua lausetta "Feministit on tymhiä".
Niin, että tämän palstan perusteella naistutkimus.
Ehkä, joku naistutkija tosissaan tekee niin.
Mutta sitten siihen otantaan kannattaa ottaa mukaan saman tien myöskin niitä, jotka käyvät lintubongaustornissa syömässä eiväitään.
Kaikesta voi tehdä tutkimuksia.
"Ja sukupuolten väliset erot ovat samat, jotka olivat varmasti havaittavissa jo "luolamieskaudella". Miesten fyysinen voima, aggressiivisuus ja seksuaalinen "tarmokkuus" pitivät naisia alistettuina."
Tarkoittaako tuo edellinen, että naiset olivat oikeasti alistettuja vai kyseenalaistako sen...
Jos luen tuon väärin niin ok. Muussa tapauksessa: Entä keräily ja metsästyskulttuurit? Ynnä muut päinvastaiset tiedot vielä länsimaisen kulttuurin vaikutuspiirin ulottumattomissa olevista alkuperäiskansoista?
Pidin mainitsemiasi asioita mielessäni. Erilaisia havainnointeja monenmuotoisista alkuperäiskulttuureista olen toki lukenut.
Mutta kun päästään kaupunkikulttuureihin ja laajempiin valtiomuodostelmiin, jumalmaailmassakin alkaa maskuliinisuus olla määräävässä asemassa.
Yksinkertaistamisellani on se perusta, että monet tutkijat väittävät, että ihmiskunnan historialla on aika vähän (tai ei ollenkaan) esitettävää matriarkaalisuuden puolella.
Kiinnostavimpia ehkä olisivat tiedot tasa-arvoisista (sellaisista, joita me pidämme tasa-arvoisina) alkuperäiskulttuureista! Onko niitä?
Mielenkiintoista. Ensinnäkin nais- ja mies jumaluuksista. Herra Jumala syrjäytti aikanaan patriarkaatin syntyvaiheen aikaan kaikki siihen asti palvotut naisjumaluudet.
Kulttuuriantropologian nykysuuntauksen mukainen näkemys on sillä kannalla, että on olemassa selvempiä viitteiä muinaisesta matriarkaastia kuin patriarkaatista. Toisaalta todetaan että muinainen matriarkaatti ei ollut samalla tavalla hierarkisesti rakentunut kuin nykyinen patriarkaatti. Käytännössä meidän näkökulmasta katsoen, puhutaankin mieluummin tasa-arvon aikakaudesta. Eikä seksuaalista aktiivisuutta pidetty myöskään alistuskysymyksenä.
Ja keräily- ja metsästystaloutta pidetään yleiseti esimerkkinä (myös muinaisesta) sukupuolten väisestä tasa-arvosta, joka perustuu tasapuoliseen ravinnon hankintaan. Löytyy vielä muitakin eristyksissä olevia kulttuureita josaa sp. tasa-arvo on tosiasia. Siis myös länsimaisesta näkökulmasta käsin. Kaiken ydin on tasapuoliset ravinnonhankintakäytännöt.
Yritän palata paremmalla ajalla asiaan.
Ilmeisesti nainen on ollut laiska, kun ei ole viitsinyt tehdä keksintöjä ja valloittanut esim. avaruutta. On ollut helpompaa loisia miehen keksinnöillä ja aikaansaannoksilla. Voihan sekin tietysti olla älykkyyttä. Kaikki käy feministeille paitsi ne puolueetomat tutkimukset joissa he eivät pärjää.
Jos olet mies, miten olet valloittanut avaruutta?
Sanotaan nyt vaikka musiikillisesti.
Miten muuten etenee se naistutkimus tästä nimenomaisesta palstasta, nimenomaisesta lauseesta "femakot on tymhiä"?
"Miehet ovat Marsista, naiset Venuksesta" ei ole mikään puolueeton tutkimus, vaan tylsämielinen ja vahingollinen tekele, joka antaa kaikille älyllisesti laiskoille tyypeille oikeuden kulkea laput silmillä lopunkin elämäänsä. Käytännön todellisuus osoittaa toki kaikile ihmisille sen että naisissa on osaajia siinä missä miehissäkin. Vai tietääkö joku muka Manneria paremman lyyrikon? Austenia paremman romaanikirjailijan? Gubaidulinaa paremman säveltäjän?
Ei määrällisesti eikä laadullisesti.
Aina olen sanonut "hullu paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä".
Tietysti paitsi ylivoimainen älykkyyteni, niin ehkä myös motivaation puute - enpä ole tosiaankaan koskaan tuntenut erityisempää tarvetta avaruuden valloittamiseen.
Et niin.
Austenia ja Manneria ei voi ohittaa laadullisesti, määrällisesti kylläkin. Mutta onhan niitä naisiakin jotka suoltaa keskinkertaisuuksia liukuhihnalta, jos se nyt sitten joku arvo on.
Gubaidulinaa paremman säveltäjän? MIten se oikein mitataan? Miten tällaiset laadulliset asiat oikein mitataan? Minä tiedän helvetin monta hyvää säveltäjää ja improvisoijaa jazzin alueelta, mutta miten verrata Charlie Parkeria ja Vagneria? Ahaa, kumpi on humanistimpi, vai?
siksi juuri voin surutta sanoa että Gubaidulinaa parempaa säveltäjää ei ole. Yhtä hyviä voi ollakin.
Parkerli varmasti parempi saksofonisti, ja Wagner parempi oopperasäveltäjä.
tuollaiset heitot kuulostavat merkityksettömältä hölynpölyltä. tilulilu painaa enemmän kuin sinappi. kaurapuuro on valjumpaa kuin sinfonia.
eikun että mikäs se pointti oli?
Jos puhe oli sun pointista, se on kieltämättä hukassa. Itse kirjoitan mielestäni selkeästi ja yksiymmärteisesti, tai ainakin pyrin siihen.
Voisit yksilöidä mikä oli mielestäsi merkityksetön heitto, mikäli haluat päästä keskustelussa eteenpäin. Voin yrittää selventää näkemyksiäni, mikäli sinulla siihen on aidosti kiinnostusta. Jos taas haluat vain väsyttää korviani merkityksettömällä hölynpölyllä, haaskaat aikaasi. Mutta aikasi on toki omaaasi, ja jokainen käyttää aikansa mihin tykkää ja täyttää päänsä millä tykkää.
Oli ja meni, mutta onnea jälkikäteen palstahertalle.
Pitää olla totuuden suhteen varovainen. Olen antanut kertoa itselleni, että totuus on toive...
Kiitoksia onnitteluista. Minulla olikin oikeasti hauska päivä Hertan-päivänä, vaikken oikeasti Hertta olekaan.
erot ovat suuremmat kuin sukupuolen (tai minkään) mukaan jaetut keskimääräisyydet. Tilastollinen tutkimus inhimillisistä ominaisuuksista on nolla-tutkimusta, koska esim. "keskimääräisen" miehen aggervisuus ei näy tilastoissa... Tai miten mitataan sosiaaliset taidot tilastollisesti....
tutkian määrärahapulaa sanon minä...
Kun yksilöt ovat tasa-arvoiset yhteiskunnassa, todelliset yksilölliset erot näkyvät.
Tämän näkeminen aiheuttaa joissakin sekavuustiloja. Yritetään paniikissa survoa henkilöitä esim. perinteisiin sukupuoliroolimalleihin, ja väittää, etteivät nämä ole "oikeita" naisia/miehiä, jolleivät niihin luonnu!
Useimmat miehet lienevät huomanneet, että ainakin periaatteessa tasa-arvoinen ja tasa-arvoisuutta edistämään pyrkivä yhteiskunta on myös miehelle paras ja eniten persoonallista liikkumastilaa antava. Ainakin sellaiselle miehelle, jolla on muutakin potentiaalia kuin iso vihainen ääni ja loistava motoriikka.
juttu voi kiinnostaa niin paljon että kirjoitatte edes vastausta
Valmiudet siis löytyvät, missä tulokset? Suuret keksinnöt, mailman kirjallisuuden klassikot, sävellykset, taideteokset jne.
Et ole sitten koskaan kuullut Marie Curiesta, Saphosta, Anna Ahamatovasta, Murasaki Shikibusta, Marguerite Yourcenaurista, Jane Austenista, Virginia wOOLFISTA, tOVE jANSSONISTA, eEVA-LIISA mANNERISTA, Sofia Gubaidulinasta tai KAija Saariahosta? Siinä muutamia tuloksia näin ensi hätään.
Mars ja Venus -kirjat saisi tosiaan kiikuttaa roviolle, ne ovat valheellisia ja vahingollsia, kamalinta roskaa mitä kuunaan on julkaistu.
ei sitä tarvitse tiedelehdistä lukea että joku soopa on soopaa.
On on joitakin vain joitakin.
asia kai jo tuli selväks?
Luettele nyt ne loputkin viisi.
_ ei löydy viittä etsimälläkään. Ja Suomessa ei niitä koskaan ole ollutkaan. Täällä niitten pojanpojanpojan...pojat röhkivät, niinkuin ennenkin.
Jossain muualla, kaukana täältä, on menty avaruuteen, osa tullut takaisinkin. Jokunen on jopa osannut kirjoittaa, siitä ei ole havaintoja täällä päin.
Kirjoita mitä kirjoitat.
Tämä on eräs palstan klassisimmista - ja tyhmimmistä kysymyksistä.
voisin luetellakin
mutsis on´.
seuraukset voi lukea tuosta vierestä. Niinhän se on, että toisille ei tarvitse selittää, koska ne ymmärtää muutenkin, ja toisille ei kannata selittää, koska ne ei ymmärrä sittenkään.
ja jotkut eivät halua ymmärtää.
"Humanisti"?
ilman lainausmerkkejä
joo, olen kyllä huomannut, että jotkut ovat haluttomia tai kyvyttömiä ymmärtämään minua, vaikka mielestäni kirjoitan varsin selkeästi. Ehkä heillä on tunnetulppa venuksessa tai anuksessa, mistä minä tiedän, vaikea eläytyä henkiseen ummetukseen kun ei itse sellaisesta kärsi.
Tunnelukko tarkoittaa tässäyhteydessä sitä, että et jostain syystä pysty tai halua nähdä tosiasoita niin kuin ne ovat. Mahdollisesti miesviha estää sen.
Siksi myös ihmettely "humanisti"?
Olen mies, joten olisi aika outoa, jos kärsisin miesvihasta. Mainitse edes yksi tosiasia, jota en halua nähdä, niin on jotain mistä keskustella.
No niin se muutti asian. Ei tässä nyt miesten kanssa ruveta väittelemään varsinkaan mielipide-eroista kulttuurin suhteen.
jospa nyt vasta tulimmekin asian ytimeen: asia muuttui vallan toiseksi, kun puhujaksi paljastuikin mies. Ehkä siksi myös kirjallisuuden klassikoista niin monet ovat miehiä: ne on otettu vakavasti siksi, että kirjoittaja on mies. Ja naisten teokset sivuutettu tekijän sukupuolen takia.
Saatat olla oikeassa, mutta ne aiheet joista silloin kirjoitettiin, miten ne olivat aikaan sidottuja? Mitkä olivat ne asiat joita lukijoita kiinostivat? Eikö ne kirjat ole täyttäneet joitakin sen ajan tarpeita myöskin naisten osalta koska niistä on tullut klassikoita?
Eihän niitä kukaan lue, jos ne ovat huonoja.
Kyllä yksi syy menestykseen on se, että tuotteen täytyy olla hyvä, että se menestyy.
Kirjallisuus varmaan peilaa aina kyseistä aikaa.
Silloin asiat oli järjestetty eritavalla kuin nyt.
on kirjoitettu aina, ja kirjoitetaan vastakin. Mistä muusta voi kirjoittaa on paljon kiinni myös siitä mistä on kokemusta. Ennnen naisilla oli - ja monissa maissa on vieläkin - paljon rajoitetumpi elinpiiri kuin miehillä. Ei kukaan nainen olisi voinut kirjoittaa Leo Tolstoin romaania Sota ja rauha, koska kokemuspohja puuttui. Sen sijaan nainenkin saattoi kirjoittaa Jane Austenin romaanin Ylpeys ja ennakkoluulo, ksoka tunsi ne ihmissuhdekuviot joita kuvasi. Ja kirjailijathan evät tule pystymetsästä, eivätkä ole koskaan tulleet - tarvitaan myös koulutusta, omaa rahaa ja oma huone, jos aikoo kirjoittaa. Nämä naisilta, tai ainakin suurimmalta osalta heistä, pitkään puuttuivat. Asiaa on hienosti kuvannut Virgina Woolf feminismin klassikossa Oma huone. Kirjan lopussa on myös huikea kuvitelma siitä minkälainen kohtalo olisi ollut Shakespearen siskolla, jolla olisi ollut yhtäläiset lahjat kuin veljellään, mutta sukupuolensa vuoksi heikommat mahdollisuudet niiden viljelyyn. Kannattaa lukea.
Varmasti niin on ollut. Näin tänäpäivänä analysoituna. Se on kuitenkin laajempi kokonaisuus. Joskus on parempi katsoa metsää kuin puita. Tai nostaa yksittäinen vaikuttava draama,
että ymmärrettäisiin. Palataan aiheeseen.
Lesbonaiseet ovat tedennäköisesti miehekkäämpiä kuin homomiehet ja päinvastion. Mutta eikös niillä normaaleilla naisilla ja miehillä näytä olevan vielä aivan selkeät erot tavoissaan ja toiminnassaan.
Miten paljon niitä eroja miesten ja naisten välilä mielestästi pitää olla jotta ne olisivat "merkittäviä".
Mitä on miehekkyys? Mikä on normaalia? Tämänkaltaisia selviöitä heitellään vaivautumatta miettimään, miten sopimuksenvaraisia ja mielivaltaisia erot ovat. Elämä olisi paljon helpompaa, jos jokainen voisi ollla just sitä mitä on, vaivautumatta miettimään että oonkohan mä nyt sitten "oikee mies" tai "naisellinen nainen". Minä ainakin kieltäydyn olemasta "mies" sovinnaisen miehisyyden ehdoilla. En kanna asetta enkä käytä kravattia. Silti (tai juuri siksi) olen mies.
Totanoin, mites se kiinnostus naisiin jakselee? Kun on niin roolit sillee ihanasti rempallaan, niin löytyykö sitä miestä sentään sen verran, että heille riittää silmää?
olen ollut onnellisesti naimisisssa jo 12 vuotta, ja ainakin vielä kiinnostusta riittää.
mielenkiintoista, että aina kun uskaltaa esittää vaihtoehtoisen tavan olla mies joutuu ensimmäisenä vastaamaan kysymykseen seksuaalisuudestaan? Niin "luonnollisia" ovat nuo miesten ja naisten väliset maskuliinisuutena ja feminiinisyytenä ilmenevät "erot", että täytyy käyttää kaikki keinot, jotta saadaan torjuttua vaihtoehtoiset tavat olla kumpaa tahansa sukupuolta.. Tylsä ajattelutapa tuollainen Jackin kaltainen stereotyyppinen höpötys.
ja taustalta kuultaa vielä sitten sellainen ajattelutapa, että jos sitten olisinkin ollut homo, niin se olisi muka mitätöinyt sen mitä sanon
Sehän olisi tarkoittanut sitä, että vaara torjuttu. Jos mies on homo niin sitten hän ei uhkaakaan erilaisena miehenä toisen omaa heikkoa käsitystä miehuudesta. Ehkäpä ollaan kuitenkin parempaan suuntaan menossa, ja yhä useampi mies uskaltaa olla sellainen kuin on ja jättää ne pahimmat machokikkailut pois. Tällä palstalla se tosin ei vielä erityisemmin näy...
Täällähän on naisiakin, jotka muistaa suunnilleen joka toisessa viestissä sanoa, että en muuten ole mikään feministi, mutta... Se on niin kamalaa jos menee horjuttamaan näitten machoreppanoitten kulisseja.
Muistan lukeneeni jokin aika sitten Henning Mankellin haastattelun. Äijä tokaisi, että tietenkin olen feministi. Jäin miettimään, että moniko keski-ikäinen tai vanhempi mies Suomessa uskaltasi tehdä samoin, ja leimattaisiinko heti pelleksi?