Lähteäkö..

Olemme oleet naimisissa 18 vuotta, lapsia on kaksi 15.- ja 7.- vuotias. Ensimmäisen lapsen ollessa parivuotias vaimo petti ja hankkiutui raskaaksi. Otti abortin. Asuimme n. vuoden erillään kunnes sattumuksen kautta tunteet lämpenivät uudelleen.
Nyt nuoremman syntymän jälkeen olemme harrastaneeet seksiä vain kerran eli n. 7 vuotta sitten ! Sen jälkeen vaimo on ollut kuin kylmä lahna, vältellyt koskettelua ja kaikenlaisia hyväilynosoituksia. Aiemmin hän oli hyvin "kiihkeä" seksin ja kaiken suhteen.
Olen jo muutaman vuoden miettinyt eroa, mutta vain lapset ovat pitäneet minut yhdessä vaimoni kanssa. Nyt tuntuu etten enää jaksa tälläistä elämäntyyliä. Onko viisainta vain lähteä koska vaimo ei jostain syystä edes suostu keskustelemaan asiasta.
41345
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ehdottaa vaikka pariterapiaa tai avioliittoleiriä, jos itseäsi kiinnostaa.
Mutta jos et vaimoltasi mitään vastakaikua saa, niin mitä ihmettä odottelet? Elämäsi lipuu ohitsesi!

Äänestä

odota vielä toiset 7-vuotta. no sit kyllä ehkä saatkin elää loppuelämäsi yksin.

Äänestä

Kyllä seksi vain kuuluu niin olennaisesti parisuhteeseen, ettei tuossa ole nyt mitään järkeä sinun jatkaa. Joskus vain on oltava "itsekäs" ja laittaa oma hyvinvointi muiden asioiden edelle. Ja voivatko lapsetkaan sitten hyvin, jos vanhempien keskinäinen suhde on kireä? Rohkeutta vain päätöksentekoon.

Äänestä
  • se minunkin entinen mies piti toista naista ja kerskui sillä mutta ei halunnu erota ehdotti että asutaan vaan samassa.En sitä katellu ja jätin sen mutta vieläkin tekis mieli mennä sanomaan sille suorat sanat!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vai ei ? kirjoitti:

Olemme oleet naimisissa 18 vuotta, lapsia on kaksi 15.- ja 7.- vuotias. Ensimmäisen lapsen ollessa parivuotias vaimo petti ja hankkiutui raskaaksi. Otti abortin. Asuimme n. vuoden erillään kunnes sattumuksen kautta tunteet lämpenivät uudelleen.
Nyt nuoremman syntymän jälkeen olemme harrastaneeet seksiä vain kerran eli n. 7 vuotta sitten ! Sen jälkeen vaimo on ollut kuin kylmä lahna, vältellyt koskettelua ja kaikenlaisia hyväilynosoituksia. Aiemmin hän oli hyvin "kiihkeä" seksin ja kaiken suhteen.
Olen jo muutaman vuoden miettinyt eroa, mutta vain lapset ovat pitäneet minut yhdessä vaimoni kanssa. Nyt tuntuu etten enää jaksa tälläistä elämäntyyliä. Onko viisainta vain lähteä koska vaimo ei jostain syystä edes suostu keskustelemaan asiasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu