Oon tosi rakastunu mun mieheen edelleen, mutta me riidellään aivan kauheesti ja tuntuu että me tuodaan molemmat esiin toistemme pahimmat puolet. joskus menee mahtavasti, mutta sitten kun ollaan riidelty oikeen kunnolla, niin tuntuu että elämä ei jatku.kovimmat riidat tulee aina kännissä ja tuntuu että me särjetään pohja koko meidän suhteelta sillon aina.ei tunnu korjaantuvan sitten enää.
Onko kukaan kokenu samaa? ei mitään pelleilyvastauksia, kiitos paljon.
Onko kukaan kokenu samaa? ei mitään pelleilyvastauksia, kiitos paljon.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Erosin exästäni reilu vuosi sitten. Tai avorosimme silloin ja katselimme, että olisiko suhteella mitään pohjaa enää.
Olimme yhdessä toista vuotta ja kihloihinkin ehdimme. Suhteemme oli todellinen pikasuhde. Tutustuimme pikavauhtia ja rakastuimme päätä pahkaa. Menimme kihloihin muutaman kuukauden jälkeen ja muutimme yhteen heti kun mahdollista.
En tiedä miksi, mutta aloin huomata suhteessamme näitä epäilyttäviä juttuja vasta kun muutimme yhteen. Huomasin, että kinasimme todella pienistä asioista. Ja sitten kun oli kyseessä isot asiat niin taivas repesi ja riita oli hirveä. Opettelin olemaan meilin kielin ja varpaillani.
Meillä oli paljon hyviä hetkiä, mutta sitten kun huonoja niin ne oli todella huonoja.
Ensimmäinen merkki siitä, että olen väärässä suhteessa oli se kun mies kännissä kävi käsiksi. Jouduin soittamaan poliisit ja lähtemään karkuun. Onneksi pääsin karkuun. Ihme on, että niiden potkujen, iskujen ja lentäneiden astioiden jälkeen minuun ei jäänyt minkäänlaista ulkoista vammaa..eikä ilmeisesti fyysistä sisäistäkään vammaa.
Tein pelin selväksi. Koska mies kuitenkin oli ihana selvinpäin, sanoin hänelle että hänen pitää valita minut tai alkoholi. Molempia ei voi saada. Tämä toimi hetken aikaa.
Suhteemme kuitenkin sinetöi se, että hän kävi vieraissa. Sen jälkeen ymmärsin monta asiaa siltäkin ajalta jolloin emme olleet vielä asuneet yhdessä. Muutin pois hänen luotaan ja katselin omaa elämääni hetken yksin.
Totesin, että kun koskemattomuus, luottamus ja uskollisuus on rikottu, jää jäljelle enää kunnioitus toista kohtaan. Eikä sille voi enää rakentaa toimivaa parisuhdetta. Ei niin lyhyen ajan jälkeen.
Puolen vuoden "harkinta-ajan" jälkeen sanoin hänelle, että en tahdo enää jatkaa hänen kanssaan. Meistä ei vain olisi tullut mitään.
En ole katunut hetkeäkään. Tuosta on nyt itse asiassa tasan 10 kuukautta. Kevät oli todella rankka kun jäin yksin. Kesällä elämä jo hymyili ja nyt syksyllä on jo ollut vipinääkin :) Uskoisin, että se suhde on kasvattanut minua niin paljon, että osaan arvostaa itseäni mutta myös muita oikein. Vaikka se kuulostaa itsekkäältä, niin tiedän nyt millaista kohtelua en siedä hetkeäkään, mutta toisaalta tiedän myös miten muita ihmisiä pitää kohdella. Toivottavasti tämä vipinä mikä on käynnissä, hyötyy entisistä kokemuksistani.
Meil on vähän samanlailla. Mä oon myös hyvin rakastunut mun mieheen, mut täytyy sanoa et me ei vaan jotenkin hallita tätä meijän yhteiseloa. Meillä on aikoja kun asiat menee todella hyvin.. ollaan läheisiä, onnellisia jne, mut sit kun menee huonosti niin sitten tosiaan ryvetään ihan pohjamudissa. Meijän elämä on vuoristorataa ja se väsyttää, sais kyl hetken, vaik kuukauden olla tasaista! Me ollaan just muuttamassa.. vaik oikeasti musta tuntuu että haluanko ees enää tätä, oon vaan niin väsynyt. Tuntuu ihan just tolta että me saadaan toisistamme huonoimmat puolet esiin. Mun mies on tosi äkkipikainen... ja mä enempi mököttäjä.. Mun kait pitäs puhua tunteista enempi ja sen pitäs oppia hillitsemään itseään. Just täs oon miettiny meijän suhdetta, en halua erota, mut en jaksa tätäkään.. miten oppia riitelemään... miks joka asiasta pitää tulla hirveä sota..