Ystäväni kanssa kun sinkkuiltiin molemmat olimme kuin paita ja peppu.Ystävälleni tuotti selvästi enemmän vaikeuksia olla yksin ja tuin häntä paljon.Nyt on asiat niin että hänellä on hyvä mies ja hyvä niin,jäin vain itse melkein kuin nalli kalliolle.Ystäväni jaksaa kehuskella nykyään elämäänsä ja miestänsä joka kerta kun nähdään ja ei siinä mitään mutta alan kyllästyä.Hänellä on myös tyylinä olla parempi kuin muut ja tuoda se seurassa ovelasti esille.Pelkään että ajaudumme erilleen,ja suoraan sanoen harmittaa että häntä ei kiinnosta minun elämäni juurikaan,huokaus kai se vain on hyväksyttävä että ihmisinä muutumme...ja kateellinen en ole.
mitä mieltä olette
tästä ystävyydestä
81079
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Hei,
Minusta tuntuu että tuo on yleistä. Ainakin minä olen menettänyt "parhaankaverin" erinäisistä syistä jo monta kertaa. En tosin ole sitä niin ajatellut, että olisin sitä edes surrut. Nyt vasta tämän viestin lukiessa oikeastaan tajuaa, että näin on kyllä käynyt monasti. Omat ajatukset on luotettavin ystävä -- ne ei jätä.
Voi hyvin!
Ei tommonen käy. Sano se sille ystävällisesti, mutta määrätietosesti. Jos se siitä vetää herneen nenään, niin anna mennä. Se siinä häviää. Tajuaa sitten, jos/kun sen suhde menee poikki ja tarvitsis jotain lohduttajaa eikä niitä ole, kun se on ite ne työntäny luotaan. Jotkut ei vaan tajua aikasemmin. Mullakin on tollasia "frendejä" ollu pari ja kummallekin sanoin suoraan. Toinen tajus, toinen ei ja nyt sillä ei ole ketään... Niin makaa kun petaa. Hyvät jatkot sulle :D
ystävälleni siitä suoraan.Miten itse sanoit?...varmaan hassua että kyselen mutta kun ei tiedä miten sen sanoisi ettei toinen ala heti räyhäämään tai en halua vaikuttaa pikkumaiselta.
juttu mullakin..Mutta emme kuitenkaan olleet kuin paita ja perse, mutta kuitenkin vietimme aikaa yhdessä ja tuin kaveriani aina kun hänellä oli vaikeaa silloin kun sain selville sen, koska hän ei paljon puhunut minulle asioistaan vaan toisille kavereilleen ennemmin..Aloin kuitenkin seurustelemaan ja vietin enemmän aikaa poikaystäväni kuin ystäväni kanssa..Hänellä oli tosin muitakin kavereita, joten en jättänyt häntä kuin nallia kalliolle ja pyysin aina mukaan häntä kun olimme menossa esimerkiksi baariin ja pidin silti yhteyttä häneen ja kävin kylässä...Hän alkoi seurustelemaan kuitenkin vuosi sen jälkeen kun itse olin alkanut seurustella ja sen jälkeen näimme yhä harvemmin..Kun viimein ystäväni muutti poikaystävänsä kanssa yhteen ja muutimme molemmat samalle paikkakunnalle, minä yksin-hän poikaystävänsä kanssa tuntui että siihen loppui ystävyys..Hän tiesi että olen yksin, mutta ei silti edes vaivautunut kysymään mitä minulle kuuluu tai ottamaan yhteyttä..Kävin heillä muutaman kerran kylässä, mutta jossain vaiheessa alkoi tuntua siltä ettei hän halua minua enää "uuteen" kotiinsa kylään..Tämän jälkeen lopetin yhteydenpidon omalta osaltani..Entinen ystäväni on kyllä ottanut pari kertaa yhteyttä mutta vain silloin kun tarvitsee jotain..
Mulle on tavallaan käynyt toisinpäin yhden ystävän kohdalla...
Eli yhdessä sinkkuilimme ja kävimme usein baarissa. Minä tapasin elämäni miehen ja -onko se muka yllätys- priorisoin vapaa-aikaani eri tavalla kuin aikaisemmin. Tämä ei suinkaan tarkoita, että olisin jättänyt ystäväni, en vaan enää halua lähteä joka viikonloppu "radalle"!
Tämän ystäväni mielestä sitä on näköjään vaikeaa ymmärtää ja hän on suorastaan mustamaalannut minua muille tuttavillemme tyyliin: "...eihän se enää mihinkään lähde, kun on niin naimisissa..." ja "...näin ne kaverit vaan unohtuu ja puheet ystävyyden säilyttämisestä..."
Ilmeisesti hän on kateellinen onnestani, mikä on surullista. Sillä olen edelleen käynyt ystävieni kanssa bilettämässä (vaikken kaikille villeille jatkoille ole enää päätynytkään ja se tekee musta tylsän), kahvittelemassa ym. Hän on puolestaan kerta toisensa jälkeen kieltäytynyt ehdottamistani tapaamisista esim. kaupungilla töiden jälkeen, milloin mistäkin syystä. Aina pitäis vaan lähteä juomaan!
Onko tästä näkökantista muita kokemuksia??
..se sun kaverisi todella on kateellinen sulle? Mitäs, jos sitä vaan ärsyttää sun mahdolliset yksipuoliset jutun aiheesi tai jotain?
Jos se ihminen, josta puhuit todella on sun ystäväsi, niin ei se varmaan ole sun onnestasi sulle mitenkään kade. Sitä saattaa vaan esimerkiks ärsyttää, jos sä et enää puhu mistään muista asioista, kuin parisuhteestasi tms. Sitäpaitsi, kai sä ymmärrät, että jos se on sinkku, niin tottakai se välillä haluais kaverinsa kanssa baariinkin? Ikävää kaverilles, jos sä aina kieltäydyt, etenkin kun eihän siellä baarissa aina ole pakko juoda päätään täyteen viihtyäkseen.
Ja joo-o. Tosi paljon sä kaveriisi luotat, kun kerran uskot heti kaiken maailman tuttavien puheet todeksi...Mitäs, jos se kaveris onkin puhunut susta ihan hyvällä, mutta jotkut vaan haluaa kääntää sen jutut sun silmissäs sellaisiksi, että se arvostelee sua ja sun tekemisiäsi.
Kannattais ehkä jutella enemmän sen ystävän kanssa, ja arvostaa tuttavien puheita vähemmän, luulen...
Tuntuupa tutulta. Olen juuri lyönyt välit poikki vanhimman ystäväni kanssa. Olin pitkään sinkkuna ja sitten tapasin elämäni miehen. Hän löysi tietenkin miehestä vaikka mitä persoonallisuushäiriöitä ja vähätteli suhdettamme. Kun kävimme joskus baareissa ja juttelin muiden miesten kanssa, hän sanoi, etten selkeästi rakasta omaani kun pitää muiden kanssa jutella (??!!!). Hän myös kertoili näille mihille (joiden kanssa siis JUTTELIN) tosi ikäviä juttuja minusta taas vähättelevään sävyyn. Kestin sen, koska jotenkin ymmärsin hänen katkeruutensa (hän on siis edelleen sinkku).
Olen menossa naimisiin ja hän oli kaason paikalla...heitimme sulhoni kanssa monenlaisia ajatuksia ilmaan ja herkuttelimme niilla - kaasoni ilmoitti erään idean kohdalla, että jos hääni ovat tuollaiset, hän ei halua osallistua.
Noh, nyt ei osallistu. Halusin selvittää asian ja keskustelimme. Eipä juuri auttanut. Kaikki asiat tuli bumerangina takaisin. Vika löytyy ainoastaan minusta. Nyt katselen peiliin helpottuneena ja surullisena. Asiat on selvitetty, mitään ei ole jäänyt sanomatta - tosin menetin vanhimman ystäväni.
Ei, en ole ollenkaan varma että ystäväni olisi kateellinen. Sellainen ajatus vain on käynyt usein mielessä hänen puheidensa ja käyttäytymisensä perusteella. Hän on itse ollut pitkään sinkku ja kertonut halustaan löytää mies ja elää suhteessa. Siksi ajattelen niin.
Et tainnut ymmärtää mitä kirjoitin. Olen käynyt edelleenkin ystävieni kanssa baarissa, mielestäni paljonkin! Mutta en todellakaan enää joka viikonloppu ( välillä viikolla). Mulla tuo baarissa juokseminen oli niinkin vilkasta ennen seurustelun aloittamista ja villiä elämää oli kestänyt jo useamman (5) vuoden, joten ilman miestänikin olin päättänyt vähän rauhoittaa elämäntapojani. Aika aikaansa kutakin. Nyt siihen vielä ilmaantui hyvä syy. :)
Niin, samaa mieltä olen siitä ettei baarissa tartte aina vetää kännejä. Mutta jos kaveri sattuu olemaan tukevan humalan ystävä, niin ihan suoraan sanottuna: rasittavaa!
En usko, että olen ystävääni stressannut parisuhdeasioilla tai liikaa miehestäni puhumalla. Mulla on muutama tuttava joka vauvakuumeissaan ei muusta puhukaan kuin lapsista, ei siis MISTÄÄN muusta, joten ihan tietoisesti osaan valita puheenaiheeni tiettyjen ihmisten läsnäollessa. Vaikka toisaalta kuullostaa surulliselta, etteikö hyvän ystävän kanssa saisi puhua itselleen tärkeistä asioista! Päinvastoin, olen puhunut miehestäni ja kertonut suhteestamme, mutta osaan toki puhua muustakin. Yritän kysellä ystävältäni hänen treffiseikkailuistaan ja tapaamisistaan miehistä jne, mutta hän vastaa vain vältellen ja lyhytsanaisesti.
Hän tulee kyllä hienosti toimeen mieheni kanssa ja toisinpäin (olemme käyneet myös yhdessä kaveriporukalla ulkona).
Luulen, että hän on jäänyt hieman yksin ts. vailla baariseuraa. Monet ystävistään elävät parisuhteessa ja minä olin aiemmin ainut sinkkukaveri, jonka kanssa heilua. Hänelle ei vaan tunnu riittävän se aika minkä hänen kanssaan vietän (tai ajankäyttötapa)...