Tuttavani oli eronneiden kurssilla ja siellä eräs mies kertoi, ettei hän koskaan ota vakavasti naista, joka antaa ensimmäisellä kerralla. Hän ottaa mitä on tarjolla ja unohtaa sitten. Hän oli antanut tuttavalleni neuvon pihdata ehdottomasti, jos haluaa tutustua mieheen tositarkoitukselle. Muussa tapauksessa mies ajattelee, että nainen antaa vissiin kaikille. Toivoisin miehiltä vastauksia onko näin?
pihdata vai antaa
Vilma
153814
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Meitä miehiä on moneen lähtöön. Monet ovat kyllä samoilla linjoilla tuon kyseisen miehen kanssa. Liian helppoa naista ei oteta vakavasti, vaan sellainen joka antaa itsestään ensin alkuun mielummin henkisellä puolella. Näyttää että välittää ja haluaa olla miehen kanssa, mutta on valmis vasta parisuhteessa. Kyllä siinä jonkinlainen kunnioitus herää, ja ajattelee että tämähän nainen vaikuttaa hienolta ihmiseltä ja "metsästämisen" arvoiselta. Sitten on taas nämä toisenpään miehet, joille se seksi on ensinalkuun tärkeämpää kuin henkiset ominaisuudet, ja vasta sitten kun pillua on saatu, niin aletaan miettimään sitä mahdollista muuta puolta, jos enää jaksetaan kyseistä naista.
Yksi mahdollisuus on kysyä mieheltä hänen kantaansa asiaan. Toki mies voi tietenkin valehdella, ettei sillä ole väliä. Jos näin käy pitääkin keksiä miten "kostaa" jälkeenpäin valehtelu. Mitään rikollista ei voi tehdä, mutta voi vaikka kaataa tuopin miehen housuille ja haukkua se pystyyn muitten ihmisten kuullen.
Miehet ei ota tosissaan naisia, jotka antaa ekakerralla. Itse asiassa kannattaa pihdata kunnes pääsee naimisiin. (he he) Miehet ajattelee näin siks, että ne on niin epävarmoja omista taidoistaan. Pitäis saada nainen rakastumaan ennen kuin kehtaa esitellä huonoja/keskinkertaisia seksitaitojaan ja sitä pienenpientä meisseliään.
Ja jos ne onnistuu oikeesti saamaan jonkun neitsyen -sitten ihmetellään mikä on vikana kun ei nainen ole kiinnostunut seksistä???
HEI HALOO????
Ihmetyttää aina kun naiset on helppoja jos "antavat" heti miehelle. Eikös ne miehet ole yhtä helppoja sitten kun "antavat" heti myös.
Minä en ainakaan niin tekopyhää miestä kumppanikseni edes haluaisi jos syyttelisi minua siitä että annoin ensimmäisellä kerralla.
Ilmeisesti naisetkin on totaalisen aivopestyjä kun ovat tämän sovinistisen näkökulman asialle omaksuneet.
Kaksinaismoralismia. Asenteet ei nakojaan ole pahemmin muuttuneet sitten keskiajan.
Antamalla aukkoa aukiaapi auvoinen tuokio ja pihtaamalla peräti parempi pitempi parisuhde. Mieti itse loput.
paraskaan nainen ei voi tarjota MIEHELLE muuta kuin vitun!
jos tuossa 'ei saa antaa heti' jutussa on jtn. perää niin se perustuu siihen et silloin joutuu väkisinkin hengailemaan muijan kanssa hiukan pidempään vaik motiivit ois alunperin vähän kyseenalaiset,kait silloin on periaatteessa mahdollista et sitä oppii jotenkin ajan kanssa tykkäämään toisesta sen verran paljon et jutusta kehkeytyy jtn. vakavampaakin.Kuten oon tainnut joskus sanoakkin et ainakin ite oon sen verran egoisti (tai ainakin olin ennen viime-viikonloppua) että en mä kuvittele et nainen joka harrastaa seksiä mun kanssa eka iltana ois tehny sitä kaikkien muidenkin kanssa ja varsinkaan heti kättelyssä.
... menemällä miehen kanssa sänkyyn samana iltana nainen saa miehen ihastumaan itsensä sydäntä ja sielua myöten! :)
Enkä nyt tarkoita että mies vonkaisi uusintaa kun sai niin helposti/oli hyvä pano, vaan ihan oikeaa ihastumista ja rakastumista. Näinkin voi käydä, varokaa vaan miehet.. ;)
Ei onnistu mun tapauksessa. Se muija lentää ja kauas!
noin, eipä se vaan ainakaan mun kohdalla oo mennyt koskaan tolleen.Vaan siitähän lähdetään että jos haluaa että toisen kanssa tapahtuu oikeasti jtn. niin ainakin samaa osoitteeseen on syytä päätyä illan päätteeksi,mä oon sen oppinut ettei noista puh.numeroiden vaihdoista ja vastaavista tuu koskaan mitään.Jos saat ite jonkun naisen numeron niin eipä siihen tuu koskaan soitettua kun tulee sellanen fiilis et numero tuli säälistä/muija ei vaan kehdannut olla antamatta numeroa,oishan hän kaiken järjen mukaan lähtenyt messiin jos ois ollu todella kiinnostunut.Sitäpaitsi mä ainakin oon niin vitun mamo/ujo/what ever selvinpäin et se pakollinen aamulla selvinpäinhengailu on jatkon kannalta pakollinen juttu,siinä karisee ne viimeisetkin ujostelun rippeet kun oot ns. heikoimmillasi toisen kanssa.
Jos itse"annan" heti ekoilla treffeillä, ei kyllä itseeni kiinnosta mikään muu kuin seksi!
Kyllä se taitaa olla niin ja näin. Ensimmäisen poikakaverin kanssa pihtasin, koska olin neitsyt ja hommat eivät ihan olleet hanskassa ;). Tästä kitsaudesta syntyi tuskainen kymmenvuotinen suhde. Tämän nykyisen iskin itse. Tuli kaverille varmaan tosi yllätyksenä. Oltiin siis tuttuja jo ennestään. Tämä nyt on ollut vähän löysempi seksiviritteinen viritys, mutta vuosia pitkä.
Pihtaamalla saattaa saada pitkä suhteen tai sitten ei. Tuskin kukaan on onnellinen vain suhteen pituuden takia (voihan koko juttu olla yhtä kärsimystä kuten minulla). Suhteen arvoa pitäisi kyllä mitata vähän muilla kriteereillä.
Niin kuin tietänet on olemassa miehiä ja miehiä. Ei tulisi ainakaan omaan mieleeni moinen.Jos synkkaa,niin sitten synkkaa. Kyllähän kaksi aikuista aina tietää, missä mennään.
vastaan sinulle, vaikka olenkin nainen. Tapasin poikaystäväni baarissa, päädyimme heti harrastamaan seksiä, nyt olemme olleet yhdessä lähes kaksi vuotta, yhteinen elämä, lapset ja avioliitto suunnitteilla. Ei pidä yleistää. 24-vuotias poikaystäväni sanoi, ettei tuolla asialla ole mitään merkitystä, toinen joko kolahtaa tai sitten ei.