Viimeksi kirjoittelin tänne n. vuosi sitten, kun yritin rempaista itseäni irti väkivaltaisesta suhteesta. Ja tässä sitä ollaan vieläkin. Onneksi en koskaan ole asettunut saman katon alle asumaan vaikka kerran on lähellä ollut...
Ollaan oltu yhdessä reilut 2 vuotta ja väkivalta on ollut kuviossa ainakin 1 1/2 vuotta. Kahdesti on istuttu oikeudessa, enää en viitsi tilanteen tullen edes soittaa poliisia, kun ei se mieheen tehoa, kun ei ole tehonnut tähänkään mennessä. Väkivalta on enemmän retuuttamista, mutta pari lyöntiäkin olen ottanut vastaan. "Syyksi" tarvitaan enemmän kuin jokin pieni yksittäinen asia kuten tämän palstan monissa tarinoissa näkyy riittävän. Usein on kysymys mustasukkaisuudesta tai siitä, että olen kiukkuinen, vetäytyvä tai väsynyt jostain syystä eikä keskustelu välillämme toimi ( usein olemme yksinkertaisesti aivan eri aaltopituudella keskusteluissa) Meillä on aika rassaava ja pirstaleinen yhteiselämä, kummallakin lapsia ja miehellä yritys, jonka puitteissa työ erittäin epäsäännöllistä ja stressaavaa toisinaan.Hyviä asioita suhteessa on paljon liittyen sekä yhteisiin että lasten harrastuksiin.
Väkivalta tulee säännöllisesti kerran kuukaudessa kun "puhdistetaan" ilmaa. (Siis mies käy käsiksi ja harrastaa paljon myös henkistä väkivaltaa )Ammattiapua on haettu kriisikeskuksesta ja perheneuvolasta, ehkä vähän on auttanut, mutta ei riittävästi. Yhteinen lapsi syntyy parin kuukauden kuluttua...Tässäpä taustatietoja, mutta pointtini on se että en käsitä että olen suhteessa edelleen. Useita väkivaltatilanteita on ollut vaikka odotan yhteistä lastamme. Sillä hetkellä mies väittää että lapsi ei ole hänen ja kehottaa pitämään "poikaystäväni" kanssa huolen lapsesta. Kun lähden karkuun hänen luotaan, niin tekstiviestiä tulee perään tyyliin: " rikon kaikki vauvan tarvikkeet". Seuraavana päivänä halutaan keskustella ja pyydetään nöyränä anteeksi ja luvataan vaikka mitä...
Ystävät ovat kehottaneet lähtemään suhteesta useampaan kertaan, mutta jostain syystä roikun vaan tässä kahelissa. Selitys voi olla ainoastaan yhteinen kiva, mitä me tehdään kaikkina vuodenaikoina ja lapset jotka viihtyvät toistensa seurassa hyvin. Tai sitten olen läheisriippuvainen tai typerä väkivallan kerjääjä...Mene ja tiedä. Harrastan paljon itsetutkiskelua ja hankin tietoa väkivallasta, erosta jne. Ja lisäksi olen kuten moni muukin näitä juttuja kirjoittava, sosiaali- ja terveysalan ammattilainen (en suoranaisesti hoito-alan) ja iältäni 31 vuotias, joten lapsellisuudesta tai tietämättömyydesta ei voi olla kyse. Kaikki muutkin edellytykset pitäsi olla löytää parempikin mies. Ennen tätä suhdetta en ole ollut väkivaltaisessa suhteessa ja luulin yhden lyöntikerran riittävän sellaisen suhteen lopettamiseen. Odotan päivää jolloin olen riittävän vahva irtaantumaan suhteesta.
Hyvää tässä kaikessa on se, niinkuin alussa mainitsin, minulla oma kaunis turvallinen koti, mistä aion pitää kiinni viimeiseen asti. Tsemppiä ja jaksamista kaikille kohtalotovereille, jotka kamppailevat näiden narsististen ja väkivaltaisten manipuloitsijoiden kynsissä. Terveisiä myös kaikille muille lukijoille ja kommentoikaa vapaasti, sääliä en kaipaa vaan mieluummin kommentteja siitä mikä mun päässä on vikana, kun vielä olen suhteessa, josta olisi pitänyt lähteä pois jo 1 1/2 vuotta sitten.
Ollaan oltu yhdessä reilut 2 vuotta ja väkivalta on ollut kuviossa ainakin 1 1/2 vuotta. Kahdesti on istuttu oikeudessa, enää en viitsi tilanteen tullen edes soittaa poliisia, kun ei se mieheen tehoa, kun ei ole tehonnut tähänkään mennessä. Väkivalta on enemmän retuuttamista, mutta pari lyöntiäkin olen ottanut vastaan. "Syyksi" tarvitaan enemmän kuin jokin pieni yksittäinen asia kuten tämän palstan monissa tarinoissa näkyy riittävän. Usein on kysymys mustasukkaisuudesta tai siitä, että olen kiukkuinen, vetäytyvä tai väsynyt jostain syystä eikä keskustelu välillämme toimi ( usein olemme yksinkertaisesti aivan eri aaltopituudella keskusteluissa) Meillä on aika rassaava ja pirstaleinen yhteiselämä, kummallakin lapsia ja miehellä yritys, jonka puitteissa työ erittäin epäsäännöllistä ja stressaavaa toisinaan.Hyviä asioita suhteessa on paljon liittyen sekä yhteisiin että lasten harrastuksiin.
Väkivalta tulee säännöllisesti kerran kuukaudessa kun "puhdistetaan" ilmaa. (Siis mies käy käsiksi ja harrastaa paljon myös henkistä väkivaltaa )Ammattiapua on haettu kriisikeskuksesta ja perheneuvolasta, ehkä vähän on auttanut, mutta ei riittävästi. Yhteinen lapsi syntyy parin kuukauden kuluttua...Tässäpä taustatietoja, mutta pointtini on se että en käsitä että olen suhteessa edelleen. Useita väkivaltatilanteita on ollut vaikka odotan yhteistä lastamme. Sillä hetkellä mies väittää että lapsi ei ole hänen ja kehottaa pitämään "poikaystäväni" kanssa huolen lapsesta. Kun lähden karkuun hänen luotaan, niin tekstiviestiä tulee perään tyyliin: " rikon kaikki vauvan tarvikkeet". Seuraavana päivänä halutaan keskustella ja pyydetään nöyränä anteeksi ja luvataan vaikka mitä...
Ystävät ovat kehottaneet lähtemään suhteesta useampaan kertaan, mutta jostain syystä roikun vaan tässä kahelissa. Selitys voi olla ainoastaan yhteinen kiva, mitä me tehdään kaikkina vuodenaikoina ja lapset jotka viihtyvät toistensa seurassa hyvin. Tai sitten olen läheisriippuvainen tai typerä väkivallan kerjääjä...Mene ja tiedä. Harrastan paljon itsetutkiskelua ja hankin tietoa väkivallasta, erosta jne. Ja lisäksi olen kuten moni muukin näitä juttuja kirjoittava, sosiaali- ja terveysalan ammattilainen (en suoranaisesti hoito-alan) ja iältäni 31 vuotias, joten lapsellisuudesta tai tietämättömyydesta ei voi olla kyse. Kaikki muutkin edellytykset pitäsi olla löytää parempikin mies. Ennen tätä suhdetta en ole ollut väkivaltaisessa suhteessa ja luulin yhden lyöntikerran riittävän sellaisen suhteen lopettamiseen. Odotan päivää jolloin olen riittävän vahva irtaantumaan suhteesta.
Hyvää tässä kaikessa on se, niinkuin alussa mainitsin, minulla oma kaunis turvallinen koti, mistä aion pitää kiinni viimeiseen asti. Tsemppiä ja jaksamista kaikille kohtalotovereille, jotka kamppailevat näiden narsististen ja väkivaltaisten manipuloitsijoiden kynsissä. Terveisiä myös kaikille muille lukijoille ja kommentoikaa vapaasti, sääliä en kaipaa vaan mieluummin kommentteja siitä mikä mun päässä on vikana, kun vielä olen suhteessa, josta olisi pitänyt lähteä pois jo 1 1/2 vuotta sitten.
Vastaukset 4
Vanhimmat
on lähteä moisesta suhteesta.
Itsekkin olin suhteessa jossa pettäminen ja väkivalta olivat ns. osa elämää.
Vasta kun minulle sanottiin että se on lapsi joka siitä kärsii eniten, ajattelin asiaa tarkemmin. Lasta katsoessani huomasin pilaavani hänen elämän ellen lähde. Aikaisemmin olin parisuhteessa kiinni etten hajota perhettä. Mutta lapsen ei tarvitse kärsiä...
Ja kun se kaunis päivä koitti niin heitin ukon pihalle. Eikä ole ikävä ollut. Lapsi on edelleen hieman arka joissain tilanteissa mutta eheytyy koko ajan. Isänsä kanssa ovat tekemisissä useasti. Ja kaikki muukin on hyvin. Mullakin välit ex:ään on hyvät. Toimeen tullaan. Paremmin todellakin kuin yhdessä ollessa. Alku oli tietty hankalaa, tuli jos minkämoisia uhkauksia mutta ohi meni, ja kun huomasi vielä että olen tosissani kun poliisien puheille menin hakemaan lähestymiskieltoa. Mut nyt kaikki ok.
Nyt olen uusperheessä ja meillä on yksi yhteinen lapsi ja tämä minun vanhempi. Ja kaikki menee hyvin ja jopa ex:ä kehuu tätä minun uuttani ja harmittelee kuin idiootti joskus on ollut.
Mutta hei ajattele lapsia jos et itseäsi osaakkaan. Onko heillä hyvä olla. Onko tulevalla vauvalla hyvä olla jos tuommoista joudut kärsimään. Lasten tunne-elämä menee sekaisin vaikkakin he eivät välttämättä uskalla sitä sanoa!
Ja itseäsikin!!!!!!!!!!
typerä väkivallan kerjääjä eikä järjenjuoksussasi ole mitään vikaa.
Se nyt vaan on niin,että ei siitä väkivaltaisesta suhteesta ole niin helppoa lähteä,mitä jotku kuvittelee.Ei minkään muunkaan ihmissuhteen lopettaminen tapahdu hetkessä.
Toki minäkin neuvon sua lopettamaan tuollaisen suhteen.Sekä itsesi että lapsesi takia.Haitallistahan tuo on teille molemmille.
On hyvä,että olet hankkinut aiheesta tietoa.Se on juuri sitä asian työstämistä,joka vähitellen kypsyttää sua oikean päätöksen tekoon.
Toivon sulle voimia irrottautua ja alottaa uusi,turvallinen elämä.Ilman pelkoa ja väkivaltaa!
Ymmärrän sinua siinä mielessä, että itselläni on vastaavia kokemuksia. Ihmettelin miksi olin siinä suhteessa. Ok, rakastin miestäni mutta sitäkään en ymmärtänyt miksi rakastin häntä. Ihmisen mieli on ihmeellinen, mutta ymmärsin silloin, että ero on vain ajan kysymysy eli minä tiedostin sen, että keräsin voimia eroamiseen ja siihen meni vuosi. Sen vuoden aikana keräsin itsetuntoni palasia kasaan. Mies oli minut henkiesti hajoittanut ja fyyisesti alistanut joten ei ollut mikään ihme että ei ollut rohkeutta ja voimaa noin vain lähteä. Sitten yksi päivä lähdin, mutta vieläkin häpeän myöntää sitä, että meinasin jopa palata suhteeseen ...välillä tosiaan halusin. Olen päässyt suhteen yli jo ajat sitten eikä entinen mieheni oikeastaan herätä muuta tunteita kuin sääliä ja hänen käytöksensä inhoa.
Sinun on vain kerättävä rohkeutta tarpeeksi ja erottava. Sinulla tulee olemaan paljon parempi olo yksin tai sitten myöhemmin jonkun toisen hyvän miehen kanssa. Arvostat itseäsi enemmän kun et anna enää kohdeltavan sinua huonosti. Ei toista voi muuttaa vaan itse on lähdettävä jos ei terpiastakaan ole ollut apua...vähäisellä avulla ei ole merkitystä tässä tapauksessa vaan väkivallan on loputtava kokonaan. Ajattele lastasi, mitä hallaa tulet tekemään lapselle jos tuohon suhteeseen jäät. Lapsikin kärsii.
Lopeta suhde.
Tsemppiä elämääsi.
Eroaminen on prosessi. Kenellä minkäkin pituinen.
Itse mietin alkoholistin luota lähtöä vuosikaudet. Vasta vakava sairastuminen yhdessä masennukseen vajoamisen kanssa sai minut tekemään päätökseni. Aiemmin olin jo eronnut väkivaltaisesta miehestä.
Ratkaisuja ei ole tarvinnut katua. Sitä vaan olen ihmettellyt, miten on voinut elää sellaisissa liitoissa yhteensä n. 17 vuotta.
Entisessä pysyminen on turvallista... Tekisit kuitenkin palveluksen miehelle, kun ottaisit ja lähtisit. Lapsesta puhumattakaan. Tarpeeksi kun aikaa kuluu, niin lähtö on aina vaan vaikeampaa. Monet eivät kykene koskaan irrottautumaan...