Olen miettinyt paljon sitä jos meille tulee ero, että miten jaksaa yksin? Minulla ei ole paljoa kavereita ja olen helposti taipuvainen masennukseen..
Olen seurustellut 15-vuotiaasta asti ja itsekseni en ole paljoa ollut.
Olen seurustellut 15-vuotiaasta asti ja itsekseni en ole paljoa ollut.
Vastaukset 1
Vanhimmat
olla välillä yksin. Itse olen myös seurustellut koko pienen elämäni. Ehdin aina olla noin kuukauden sinkkuna kun vastaan tuli joku mies joka vei jalat alta ja siinä vierähti taas pari vuotta :) nyt tein itse eropäätöksen pitkän harkinnan jälkeen. Aluksi mietitytti että miten sitä osaa olla yksin, kun yhdessä oltiin asuttu jo pari vuotta..mutta sitten tajusin että yksin olin saanut siinä avoliitossa muutenkin hoitaa ihan kaikki asiat..laskujen maksut ajallaan siivoamiset, kaupassa käynnit..ihan kaiken. ELi muutos ei ollutkaan minulle niin valtava, mies saattaa olla hieman hukassa nykyään kun ei olekaan ketään kelle delegoida omia asioitaan.
Kaiken kaikkiaan pidän tätä sinkkuaikaa erittäin nautinnollisena. Olen nyt ollut sinkku 3 kuukautta, josta 1,5kk asunut omillani. Sitä löytää itsestää uusia piirteitä, mitkä ovat kadonneet tai heikentyneet parisuhteen myötä, uskaltaa toteuttaa itseään, koska ei ole vaaraa satuttaa toista tai epäonnistuessaan ei vedä "lokaan" muita kuin itsensä
Olen huomannut että minulla oli ilmeisesti mitta täynnä parisuhde-elämää, sillä minua ahdistaa ajatuskin siitä että jakaisin elämäni jonkun kanssa juuri nyt. Hetki sitten tapailin yhtä todella mukavaa miestä, jonka kanssa oli erittäin mukavaa keskustella ja viettää aikaa..hän ei juurikaan viehättänyt minua fyysisesti. Sanoin useasti tälle miehelle etten kaipaa suhdetta tai mitään siihen viittaavaa, mutta hän ei oikein uskonut minua ja alkoi ahdistamaan. Pakkohan se tuttavuus oli laittaa katkolle. Oma hyvinvointi on tärkeintä minulle nyt.
Uskon että jokaiselle meille ns. "sarja-seurustelijalle" tulee se aika kun yksinkertaisesti on pakko olla yksin, toiset omasta halustaan (kuten minä) ja toiset olosuhteiden pakosta. Mutta kaiken kaikkiaan kun alkujärkytys menee ohi, tämä on erittäin eheyttävä kokemus ja voit oppia paljon itsestäsi ja asioista mitä miehestä haet, sitten kun on sen aika. Kehitä itseäsi,luo kaverisuhteita, tee niitä asioita mitä olet aina halunnut tehdä. Älä jää kotiin suremaan kovin pitkäksi aikaa, ettei masennus saa valtaa sinusta. Muista että elämästä voi tehdä han itsensä näköisen ja nauttia siitä. Tsemppiä sinulle ystävä :)