Suora lainaus eilisestä IL:stä:''Persson kertoo ohjelmssa myös islamin sighe-järjestelmästä, joka sallii määräaikaisen avioliiton. Sen avulla kierretään prostituutio-kieltoa... Olisin halunnut tietää enemmän myös siitä, että tyttö Iranissa katsotaan aikuiseksi ja avioliittoon, myös sigheen kelpaavaksi jo yhdeksänvuotiaana...'' (Brita Passi)
Katsoin kyseisen dokumentin, joka vain vahvisti käsityksiäni siitä, että en hyväksy kyseistä uskontoa harjoittavia, en puolisoksi tyttärelleni (onneksi hän on samaa mieltä, ei tarvi asiasta edes keskustella).
Säälin naista, joka joutuu elämään niin kaksinaamaisessa ja tekopyhässä kulttuurissa/yhteiskunnassa!
Miten kukaan suomalaisnainen vapaaehtoisesti laittaa itselleen huivin päähän ja kirkkain silmin kertoo olevansa tasa-arvoinen.
terveisin: suomalainen nainen
Katsoin kyseisen dokumentin, joka vain vahvisti käsityksiäni siitä, että en hyväksy kyseistä uskontoa harjoittavia, en puolisoksi tyttärelleni (onneksi hän on samaa mieltä, ei tarvi asiasta edes keskustella).
Säälin naista, joka joutuu elämään niin kaksinaamaisessa ja tekopyhässä kulttuurissa/yhteiskunnassa!
Miten kukaan suomalaisnainen vapaaehtoisesti laittaa itselleen huivin päähän ja kirkkain silmin kertoo olevansa tasa-arvoinen.
terveisin: suomalainen nainen
Vastaukset 21
Vanhimmat
Ja olet nyt sitä mieltä, että kaikki iranilaiset muslimimiehet alistavat naisia ja menevät naimisiin 9-vuotiaan kanssa?
Joku tyytyy nuoren näköiseen 12v.
Jokaiselle muslimi pedofiilille on huojentavaa tietää että myös profeetta meni naimisiin pikku aishan kanssa joka myös oli 9-vuotias, että tälläistä siellä islamissa..
aishan vartuttua....sekös sua hemmoa kyrsii.....
Profeetta todellakin odotti ennen nusaisua, suhde alkoi Aishan ollessa 6-vuotias ja "avioliitto täydellistettiin" Aishan saavutettua kypsän 9-vuoden iän.
Ettei nainen viitsinyt/kehdannut puhua epäkohdista. 6 vuotta sinnitteli kunnes otti eron, sanoi viimeiset neljä vuotta eläneensä diktatuurin alla. Oli saanut niin pahan s.taudin että joutui meikkuun 2vko.
..No onneksi Suomessa ei ole protituutiota,huumeita eikä pedofiiliaa.
Ne Mikadossakin pidätetyt prostitoidut olivat onneksi venäläisiä ja asiakkaatkin takulla kaikki jotain Iranilaisia tai muita ulkolaisia. Kun eihän suomalainen kunnon tasa-arvoa kannattava mies myy eikä osta naisia. Sekään ei pidä paikkaansa, eihän me sellasta uskota ainakaan, että joka kymmenes suomalainen koulutyttö ois raiskattu tai pakotettu seksisuhteeseen suomalaisen yleensä samanikäsen pojan toimemsta. Siitähän oli uutisessa pari kolme viikkoo sitten.
On se kiva että tollasia dokkareita näytetään, tulee sellanen tunne kuinka me ollaan sitten NIIIN hyviä ja muut NIIIN huonoja.
Eli tarkoititko, että rikoksia saa tehdä mielinmäärin, kun muutkin niitä kuitenkin tekee? Äly ei todellakaan paista tällä palstalla.
oletko vähä-älyinen?
Jos kerran meillä Suomessa on asiat noin huonosti, niin voit toki mennä vaikkapa sinne Iraniin. Voipi takaisin tullessa olla hieman toiset mielipiteet Suomen tilanteesta ja muslimimiesten ihanuudesta. Yleensäkin melkoisen monelle nuorelle suomalaiselle naiselle tekisi oikein hyvää asua vaikka vuosi-pari jonkun muslimin aviovaimona Iranissa. Loppuisi se ruikutus kaikesta tyhjästä (asiasta toki pitää Suomessakin sanoa, mutta nämä pumpulissa kasvaneet prinsessat eivät tajua oikeasta elämästä yhtään mitään, eivätkä osaa muuta kuin valittaa).
Juu se on näillä suomijunteilla se vakio vastaus että jos ei passaa voit lähteä jne. Haista kuule sinäkin uunoturhapuro pitkä paska! Sinä et ole mikään minua käskemään, varisinkin kun olet noin typerä.
Minä olen kuule käynyt niin monessa maassa mistä sinä et ole koskaan edes kuullutkaan ja asunutkin ulkomailla.
Tossa filmissä muuten nämä naiset olivat yksityisyrittäjiä, heillä ei mitään pimppejä(sutenöörejä) ollut niinkuin täällä Suomessa "työskentelevillä" venäläisnaisilla on, joille heidät pakotetaan tekemään taskurahalla töitä.
Että alahan sinäkin toimimaan että tääläkin saatas ihmiskauppa ja prostuutio loppumaan. Ota ekana hirsi omasta silmästäs ennenkuin menet toisia neuvomaan kuinka heidän tulisi elää. Niinhän se Raamattu opettaa, vai mitä? Etkö sinä ole kristitty? (",)
Onko sinusta tyhjästä ruikuttamista kun puhutaan pedofiliasta (on lisääntynyt huomattavasti parin viime vuosikymmenen aikana), huumekaupasta seksirikollisuudesta ja prostituutiosta Suomessa? TÄH? Nämä ovat vakavia ISOJA ongelmia, eikä mitään pikku asioita, tajuutko? Missä pumpulissa se sinä elät?
Niin..siinä on asiaa.
Tarkottaiskohan sitä, että ei nyt tuomita kaikkia muslimi miehiä, kun ei tuomita kaikkia suomalais miehiäkään. Niin se rikka ja malka juttu raamatusta.
Molemmat väärin... Sinänsä tietysti on huomioitava se että iranissa ym. tällaista tapahtuu paljon eikä kaikesta varmasti edes uutisoida toisin kuin Suomessa. Suomessa jos miesopettaja on vaikka vahingossa näyttänyt lähentelevän pikkutyttöä (kyseessä ei siis oikeasti ole rikos mutta tilanne on saatunäyttämään tältä... esimerkki tapaus ei ehkä oikeasti sattunut) niin heti on lehdet tiedottamassa ja opettaja telkien takana... jos taas sama tapahtuu Iranissa niin tuskin siitä mitään kerrotaan... joka maassa omat ja samat ongelmat se että täällä raiskataan pikku tyttöjä ostetaan seksiä ei oikeuta sitä muissakaan maissa... sitä tuolla tekstillä varmasti tarkoitettiin... tosin aika mutkikkaan tien kautta..
Itse en katsonut dokkaria vaikka tarkoitus oli... muistin päivän väärin... luin kuitenkin esittelyt
turha tässä nyt on aina höpöttää että kukaan antaisi lupaa tuollaisen tapahtumiseen ei Suomessa eikä muuallakaan.
Ainoastaa shiia muslimit käyttävät väliaikaista avioliittoa, mutta sunni muslimeille se on ehdottomasti KIELLETTYÄ.
Bordelleja ja prostituoituja löytyy kuule muslimimaista pilvin pimein, osa ihan paikallisia naisia ja osa "tuontitavaraa" köyhemmistä muslimimaista, naapurimaista, Itä-Euroopasta ja Venäjältä. Lisäksi useissa vauraimmissa arabimaissa on tapana miehen ostaa ainakin yksi vaimo/lapsivaimo köyhemmästä maasta itselleen mm. Intian muslimialueilta. Myös esim. kotiapulaisina toimivien filippiiniläisten ym. naisten raiskaukset ovat Persianlahden muslimimaissa todella yleisiä. Naisilla ei siinä tilanteessa (kun passi ja rahat on työnantajalla) ole paljon vaihtoehtoja kuin hyväksyä seksuaalinen väkivalta tai tappaa itsensä.
ja bordelleista vaan islamin kannasta väliaikaisiin avioliittoihin... Ja mitä jotkut muslimit tekee? siihen en voi vastata heidän puolesta!
Sunnimuslimit eivät ollenkaan.Ottakaa selvää, narkkeja on muissakin kehitysmaissa ei pelkästään islamilaisissa....
Mitä jos ottaisit selvää kyseisestä kulttuurista ja yhteiskunnasta ennen kuin alat päättömästi tuomitsemaan...!
lapselle sellaista. Sikoja kaikki tyynni.
Minä olen jo reilusti yli 30 ja normaalikalu tuntuu ihan kiitettävästi.. miltähän tuntuu 9 vuotiaasta lapsesta? Miesten mielestä luonnollisestikin hyvältä, joten heiltä en asiaa aio edes kysyä. Tuskin osaavat edes kuvitella mitään realistista. Se kun on se oma kalu lähimpänä.
Kalun tuntuvuudesta.. no lukekaa Tiikerinlapsi
(kir. Torey Hayden, sivut 167-169) muistaakseni tuossa oli jotain... lapsiseksistä
Kaiki muslimit eivät taida muuten edes tietää, että Muhammed nai aishaa tämän ollessa 9-vuotias... Miten lie muiden sen ajan lapsimorsiammien ikä ihan meidän kristittyjenkin piireissä? En nyt vihjaa mitään kiinnostaisi vain tietää onko kristittyjen taholla harrastettu muinoin lapsimorsiammia.. mites muut "uskonnot?" Nykyisin tällaisen tulisi olla kielletty. (ja onkin monessa maassa sitten on ihan eri aisha kuka tätä kieltoa noudattaa)
Bangladeshilaisten miesten kanssa joskus on tästä puhuttu. Muhammedin "haram" teosta en tosin ole kehdannut kättävääntää... yhden kanssa kun puhuin niin vaati todisteet, enkä ole vielä voinut niitä lähettää, nyt on vähän viileät välit...
Siis väitin että muhammed nai Aishaa tämän ollessa 9-vuotias... Luin islamipalstalta (tosiluotettava tietolähde :P), että arabiankielisissä kirjoituksissa (hadit? muhamedin elämäkerta?)mainitaan sana joka tarkoittaa "sukupuoliyhteyden jälkeistä peseytymistä". Tämä sana kuulema olisi ollut käytössä kohdassa jossa Aisha olisi ollut vielä pentu... Tietystikään tämä mies ei usko tätä kun se on mainittu vain haditissa ja vain koraani on uskottava... mutta haditi kertoo muhamedin elämästä(?) muslimin tulee noudattaa koraania ja seurata muhamedia... siispä?
Toisaalta tämä "haram" teko on selitetty myös siten (Ei aishan panemista vaan nuorena naimissiin meneminen... tyyliin muhammed oli ensin ikään kuin kasvattti-isä sitten aviomies ja seksi vasta "täysikäisenä") että se on muhamedin oikeus profeettana(vrt. näky jossa Allah käskee ottamaan aishan) ja lapsivaimo kuului sen ajan kulttuuriin.
kulttuurin muutoksen myötä lapsivaimot ovat "hävinneet" myös muistakin uskonto kunnista (mikäli heillä oli niitä? en tosiaan ole tutkinut pahemmin... kuullut vain tarinoita).
lopuksi:
On miehiä(ja naisia) jotka eivät voisi olla alle 16-18-vuotiaiden kanssa sängyssä ("normaalit"... tämäkin taas riippuu iästä... ei ole minusta outoa jos 20 on 16-vuotiaan kanssa jos toista ei kiristetä... 16 ja 30 mies taas tuntuu itsestäni oudolta)
...ja on taas miehiä ja naisia) jotka haluavat olla alle 16-vuotiaiden kanssa sängyssä (pedofilia tapaukset... mahdollinen hyväksikäyttö lapsuudessa... taantuminen... perverssiot... nuoruuden ihannointi... joku muu vipa...)