Minua kiinnostaa tietä moniko lähtisi tosta vaan kaukosuhteeseen ? Miten pitkä välimatka saisi olla että jaksaisi kaukosuhdetta ? Minkälaiset kriteerit ?
Mietin tässä tällaista kun minulla itselläni on ollut jonkin aikaa profiili ja oikeastaan en ole rajannut kriteereitäni alueen mukaan, vaan ihan kaikki ynpäri Suomea voivat ottaa yhteyttä. Olen huomannut että pääkaupunkiseudun miehet lopettavat yhteydenpidon kun huomaavat etten ole itse sieltä. Moni kauempaa asuva taas jatkaa kirjoittelua, eikä välimatkalla tunnu olevan niin suurta merkitystä.
Poikkeuksiakin tietysti on. Oisko se niin että pääkaupunkiseudulla asuvat ovat mukavuudenhaluisia ja "laiskoja" menemään liian kaus hakemaan kumppania ??
Olisi mielenkiintoista kuulla kommentteja ?!!
Tapasin erään miehen netin kautta,välimatkaa n 150 km ( ehkä allekin vähän ), kiinnostuimme molemmat mutta hänen mielestä ei kannattanut jatkaa tapaamista juuri tuon välimatkan takia. Harmittaa...
Mietin tässä tällaista kun minulla itselläni on ollut jonkin aikaa profiili ja oikeastaan en ole rajannut kriteereitäni alueen mukaan, vaan ihan kaikki ynpäri Suomea voivat ottaa yhteyttä. Olen huomannut että pääkaupunkiseudun miehet lopettavat yhteydenpidon kun huomaavat etten ole itse sieltä. Moni kauempaa asuva taas jatkaa kirjoittelua, eikä välimatkalla tunnu olevan niin suurta merkitystä.
Poikkeuksiakin tietysti on. Oisko se niin että pääkaupunkiseudulla asuvat ovat mukavuudenhaluisia ja "laiskoja" menemään liian kaus hakemaan kumppania ??
Olisi mielenkiintoista kuulla kommentteja ?!!
Tapasin erään miehen netin kautta,välimatkaa n 150 km ( ehkä allekin vähän ), kiinnostuimme molemmat mutta hänen mielestä ei kannattanut jatkaa tapaamista juuri tuon välimatkan takia. Harmittaa...
Vastaukset 23
Vanhimmat
Oli muutaman kuukauden kaukosuhde noin 130 kilometrin päähän. En tiedä loppuiko juuri tuohon etäisyyteen, mutta kyllä siitäkin omat ongelmansa tuli.
Olen pääkaupunkiseudulta itse.
Täytyy kyllä kunnolla ihastua, jos alkaa kaukosuhteeseen. Se kyllä teetttää töitä, pitää toimivana suhteena.
Itse olen kans törmännyt mieheen, joka asuu toisella puolen suomea, ja kyllähän se ristiriitaisia tunteita herättää. voiko toiseen luottaa, en vielä tiedä, aika näyttää.
Tosin mies täältä päin kotoisin, ja kohta muuttaakin takaisin tänne päin, välimatka lyhenee huomattavasti, saas nähdä kuinka käy. Tsamppiä vaan kaikille kaukosuhteessa eläville!
Itse olen huomannut seikan, että suhde joka alkaa kaukosuhteena, ei usein tule toimimaan. Sen sijaan suhteet joissa on tunnettu kuukausia, vuosia, ennen kaukosuhdetta, jatkuvat normaalisti kaukosuhteen jälkeen. Ensimmäiset kuukaudet kun ovat tärkeät suhteen muodostumisen ja ystävystymisen kannalta. Jos suhde alkaa niin ettei ole mahdollisuutta tavata, on se melkein jo tuhoon tuomittu..
Peräkylillä tietty voi olla pienempi kumppanivalikoima, mikä vaikuttaa siihen että miehet ovat valmiimpia tapailemaan kaukana asuvaa naista. Etelä-Suomessa taas on niin paljon valinnan varaa, ettei ole järkeä lähteä merta kauemmas kalaan.
Itse tapasin netistä tytsyn, tavattiin ja rakastuttiin, mutta välimatkaa on 150km..ei minua toi välimatka haittaa, mutta mun tyttöystävää kylläkin, kun en silloin pääse paikalle kun on vaikeaa, tosin harkitsen muuttamista kyseiselle paikkakunnalle, siihen menee kuukausi pari.
Alussa on aina vaikeaa kun on välimatkaa, toivotaan ettei tämä mun suhde kuole siihen..
tuo sinun suunnitelma muutta tyttöystävän asuinpaikalle. Miten kauan olette tapailleet ? Kannattaa varmasti harkita sitä muuttamista kuitenkin vähän ja katsoa ajan kanssa ? Itse en uskaltaisi tuollaiseen, minäkin tapailen erästä miestä, joka asuu melko kaukana. Tiedän että hän ei helpolla muuttaisi omalta paikkakunnaltaan minnekään, mutta jäin miettimään tilannettamme kun luin sinun kirjoituksesi. Vaikeaa tämäkin on.
Kun olen itsekin hyvää vauhtia ihastumassa naiseen, joka valitettavasti asuu aika kaukana ja vielä ainakin olisi mahdollisuus perääntyä. Itsestään jo tietää, että selviää välimatkan aiheuttamista haasteistakin eikä lähde hakemaan lohtua muualta, mutta luottamusta toiseen vaaditaan aika paljon.
Jos ihastuttaa niin antaa mennä! Ei niitä ihania ihmisiä, hengenheimolaisia jne. kasva joka oksalla, Jos alkaa synkkaamaan oikeasti, niin välimatkat ovat lopulta vain järjestelykysymyksiä.
Yli 400 km, joten joka viikko ei ole heti realistista tavata. Totta on tuokin, ettei kaikin puolin sopivalta vaikuttavia naisia tule vastaan joka päivä tai edes vuosi, eipä tätä muuten kai miettisikään. Eikä erossa oleminenkaan pelkästään huono asia ole, se tavallaan pakottaa keskustelemaan heti suhteen onnistumisen kannalta todella tärkeistä asioista.
Minun mielestäni kysymys ei ole siitä kuinka pitkän välimatkan takia vielä kannattaa aloittaa seurustelu, sillä sitähän ei voi päättää keneen rakastuu ja silloin ei välimatkalla ole merkitystä. Oleellista on se, että molemmilla on samat elämänarvot ja että pystyy luottamaan toiseen täysin. Tietynlaisesta luonteesta on varmasti myös hyötyä, jos pitkiä aikoja joutuu elämään erossa. Varmasti moni joka ei ole kaukosuhdetta kokenut on sitä mieltä ettei siihen kannata ryhtyä...no niin ajattelin minäkin, mutta nyt olen kuitenkin elänyt jo vuosia kaukosuhteessa, välimatkan ollessa tuhansia kilometrejä. Joskus se kaikista kiinnostavin kumppani vaan asuu ihan muualla ja vaikka aluksi voi tuntua vaikealta kun ei pysty näkemään usein, niin kyllä siihenkin tottuu. Ja eihän kaukosuhteessa ole tarkoitus loppuelämää viettää...ainoastaan siihen asti, että on mahdollisuus muuttaa yhteen. Enkä ole yhtään katunut sitä, että ryhdyin kaukosuhteeseen, sillä parempaa kumppania en voi edes kuvitella! :)
Kaukosuhteeseen uskaltautuvat eivät useinkaan ole niin pinnallisia ja haluavat suhteelta muutakin kuin pelkkää seksiä...näin ainakin luulisin. Itse elän tällä hetkellä kaukosuhteessa ja välimatkaa on noin 800 km. Kovinkaan moni tuskin ryhtyy kaukosuhteeseen ellei ole siinä jutussa täysillä mukana..sitä naapurin tyttöä voi vikitellä vaikkei olisikaan niin tosissaan mutta kuinka moni viitsii tuhlata energiaa ja rahaa siihen että tekisi niin jollekin sellaiselle joka asuu satojen kenties tuhansien kilometrien päässä..Minä ihastuin poikaystävääni niin täysillä ettei siinä juurikaan ollut miettimistä että kannattaako vai ei. Sen vaan tietää kun kolahtaa...kannattaa edes kokeilla tai muuten voit katua koko loppuelämäsi. Älä siis kävele onnesi ohitse!
Minä en jaksanut, muutama kuukausi sitä ramppaamista (n. 130 km), syö liikaa voimavaroja ja rahaa.
miehellä ei taida olla samanlaisia tunteita. Meillä välimatkaa n 100 km ( ehkä vähän päälle ) ja se on mielestäni melko vähän, no tunti menee yhteen suuntaan autolla. Minä ajan mielelläni hänen luo, vaan mies ei kovin innokkaasti minun luo. Olen tullut siihen tulokseen etten kiinnosta häntä tarpeeksi ja taidan lopettaa jutun tähän. Vaikeaa tämä on koska hän tuntuu niin oikealta.
Tuo n 100 km on ehkä maximivälimatka, jota kestäisin suhteessa, tai tietysti se riippuu suhteesta, jos molemmat todella haluavat toisensa niin ei se välimatka silloin tunnu. Ja arvelisin että silloin molemmat yrittäisivät melko nopeasti järjestää elämänsä siten että yhdessäolo olisi mahdollista.
Välimatkalla ei ole suuren suurta merkitystä mielestäni. Toki se vaikuttaa elämään, ajanoloon tulee ikävä, ja pakko järjestää näkemisiä, mutta jos on varma omista ja toisen tunteista, ja voidaan avoimesti keskustella mm.tulevaisuudesta, niin suhde toimii aivan mainiosti. Varsinkin jos sattuu olemaan työpaikan puhelinetu.
Kaukosuhteessa asiat tiivistyvät, kun tavataan käydään läpi kaikki. Tutustumisprosessikin tapahtuu jotenkin sykäyksittäin. Joskus noihin sykäyksiin latautuu paljon tunteita, mutta avoin kommunikaation on a ja o.
tuo on vain tekosyy, pistääkseen suhteen poikki.
Aina ei rakkaus katso aikaa, eikä paikkaa.
Itselläni edellinen suhde oli 70 kilsan päässä ja voin sanoa, että matka ei meitä rassannut pätkääkään ja ehkä viikossa oli korkeintaan pari päivää, kun ei oltu yhdessä. Nykyinen suhteeni asuu ja työskentelee 125 km päässä ja hyvin menee, ollaan kihloissa ja jos hän saa paikkakunnaltani työtä, niin lyömme hynttyyt yhteen. Mielestäni on vaan eduksi, että on välimatkaa ja ei voi nähdä toista joka päivä.
Soitellaan paljon ja pidetään yhteyksiä, mutta pitänee sanoa, että tässä suhteessa olemme kyllä olleet vielä enemmän yhdessä, kuin tuossa edellisessä. Tällätavoin tulee tuntemaan toisen sekä luuritse, että nokakkain ja kun tulee tilanne, niin ei kun hynttyyt yhteen vaan ja arkea kokeilemaan. Ainakin minä olen nyt jo tuntenut miehen niin kauan, että voisin olla varma, että hyvin tuo yhteiselokin sujuu ja
ainahan ollaan lomat kaikki yhdessä, joten kyllä tuota samankaton alla asumistakin on tullut riittävästi ! Netti on hyvä tutustumisväylä ja itselläni on muutama ystävä, joka on jo löytänyt sitäkautta itselleen mukavan ja pysyvän kumppanin elämäänsä ! Tsemppiä sinulle elämääsi !
Tapasin nuorukaisen netissä, tarkoitusena ei ollut oikein mitään, mutta aika hyviksi ystäviksi tulimme kuukausien myötä. Tosin tuntui kuin olisin itse alusta alkaen tuntenut jotain suurempaa.
Loppujen lopuksi paljastin tunteeni, kun olimme tunteneet jo jokusen kuukauden ja vain joitain viikkoja sitä ennen olimme paljastaneet missä asumme (ja viivyttelimme myös kuviemme näyttämistä aikalailla molemmat) Välimatkaa ehkä 700 km tai yli. Hän oli alkanut vain vähän ennen sitä tuntea jotain. Viivyttely oli siis tässä tapauksessa hyvästä, sillä käänsin hänen ajatusmaailmansa rakkaudesta aivan ylösalaisin noin puolessa vuodessa.
Kyllä siinä tuli mietittyä, että mitä tehdä, kun välimatkakin on noin suuri. Luuli minun jopa pilailevan, kun ehdotin suhdetta, ei kai ollut täysin varma olinko itse varma tunteistani.
Nyt olemme olleet pian yhdessä vuoden, välimatkan ja monien muiden syiden vuoksi emme ole vielä nähneet toisiamme kasvoista kasvoihin. Mutta eiköhän sekin aika tule :}
paljon sitä ollaan suunniteltu ja puhuttu, suunnitelmat vain ovat menneet enemmän tai vähemmän mönkään :/
Samoin olemme puhuneet jo jonkin verran perheestä. Olisi ihana elää hänen kanssaan, sillä hän tuntuu juuri sellaiselta henkilöltä, johon voisi sioutua.. Hän on samaa mieltä, vaikka vielä tavatessamme oli aika pelokas ja epäilevä rakkautta kohtaan ja väitti, ettei häntä kukaan huolisi. Kaksi ottajaa ainakin olisi ollut, toinen niistä olen minä, toinen joku ei-hänen-tyylisensä-tyttö hänen paikkakunnaltaan, joka iski vain hitusen ennen minua ;)
Ei sitä tiedä, vaikka tapaisi tulevansa puolisonsa, joten kaikkea kannattaa yrittää. Itse olin hyvin epäilevä nettisuhteita kohtaan ja kun itse sen koin aloin uskomaan, että se voi toimia.
Ja ties vaikka meillä olisi kohtalo puolellamme ;)
6 vuotta seurusteltu, välimatka n. 400 km. Nähdään 1-2 viikonloppua kuukaudessa. Ja lomat päälle. Joka ilta soitellaan.
Jonka jälkeen menimme naimisiin.Vaimoni on Balkanilta.Kävin siellä pari kertaa ennen kuin menimme naimisiin.Tapasimme netissä ja tapasimme livenä ekan kerran 9 kk:n jälkeen hänen kotimaassaan.Ekalla kerralla viivyin kuukauden hänen vanhempiensa kotona jonka jälkeen menimme kihloihin.Sitten vietimme häitä viidenkuukauden päästä.Eli tunsimme toisemme yli vuoden ennen naimisiin menoa.Olimme yhteydessä mesen ja sähköpostien kautta sekä myös puhelimitse ja kirjeitäkin kirjoiteltiin.Että sellasta.Oli se kyllä rankkaa olla erossa mutta rakkautemme kesti kaiken sen.Nyt ollaan onnellisesti yhdessä:)Tsemppiä vaan kaikille muille!
Välimatkaa noin 150 km. Silti edes takaisin matkaaminen on aika rassaavaa. Mutta rakastan miestä ja mies rakastaa minua ja aikomuksena on kääntää kohtalon pyörää siten, että pääsisimme yhteen asumaan. Ratkaisevaa on se, että tekee valinnan. Jahkailu ei johda hyvään.
kuin katua
Lueskelinpa tätä ketjua täällä toisella puolella maapalloa ja aloin lievästi sanottuna kadehtimaan noita 70-400km:n välimatkoja.
Itselleni tapahtui niin, että rakastuin täällä kaukana ollessa tulisesti, mutta koska välimatkaa on Suomeen palattuani yli 15 000 kilometriä, tämä suhde joutuu jäämään nyt tähän.
Todellakin ottaa päähän, en ole näin onnellinen ollut koskaan enkä usko löytäväni noin hyvin kolahtavaa kumppania mistään. Silti olen valitettavan realistinen asian suhteen enkä aio pistää itseäni kaukosuhteeseen, jossa en tiedä milloin rakkaani ensi kerran näen vai näenkö koskaan. Enkä voisi ikinä pyytää sitä häneltäkään. I love him enough to let him go.
Kyllä nuo saman maan sisällä olevat välimatkat kestää jos kumppani on todellakin oikea. Välimatka ei ole este, se on hidaste, eiköstä juu?
Meillä välimatkaa 500 km. Kerran tai pari kuussa nähdään. Joka päivä ollaan tavalla tai toisella yhteydessä. Yleensä tekstareilla ja maileilla. Puhelimessa harvemmin. Olen korviani myöten rakastunut, enkä millään haluaisi, että välimatka olisi muka syy eroon. Eipä tunnu häiritsevän kaverianikaan. Tänä viikonloppuna tavataan. Kunhan hän pääsee perille :)
Vuosi kohta ollaan tapailtu. Ja paljon yhteisiä suunnitelmia meillä on. Kunhan ehditään toteuttaa.
Parempi jäädä ehtimisen asteelle sillä kun kaksi ihmistä todellisuudessa seukkaillee voi asiat olla toisin. Yllätyksiä voi tulla nopeeseen tahtiin. Kivahan se haavelinnoissa on elää. Ei arki ehdi lähelle.Mitä harvemmin näkee, niin suhde pysyy parempana ja ehtii tehdä hienompia suunnitelmia, joita sitten toteuttelee joskussa.