Ystävän kaipuu

Oli aika jolloin kaipasin todella ystäviä. Kaipasin edes yhtä ystävää, ystävää jolle voi kertoa luottamuksellisesti kaiken, ystävää jonka kanssa voi lähteä vaikka kahvilaan kuluttamaan aikaa. Jossain vaiheessa luovutin, kun huomasin etten voi luottaa keneenkään. Eräs ihminen jonka olin luokitellut ystäväksi, kuin myös hän minut, petti luottamukseni. Nykyään ajattelen etten tarvitse ystävää, hyvin tässä yksinkin pärjää. Onkohan näin.. Tällä hetkellä olisi muutama henkilö joiden kanssa voisi olla ystävä, mutta pelkään että hekin pettävät luottamukseni, joten mielummin pidän etäisyyttä. Siitä huolimatta, kaipaan ystävää.
9969
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Tuota.. Jäin miettimään vain että taidat kantaa vanhan suhteen kaunaa mukanasi? Et uskalla luottaa että toiset voisivat olla todella luotettavia ihmisiä, koska pelkäät että satutat itseäsi.

Itselläni myös murskaantui elämäni paras ystävyys siihen että ystäväni mies myrkytti ystäväni mielen minua vastaan. Syytä en tiedä, on vain epäilyjä, muttei siitä tässä enempää.

Tuollaiset asiat on kuitenkin käsiteltävä ja siirryttävä eteenpäin. Et voi kohdata jokaista potentiaalista ystävää ajatellen että tässä sattuu kuitenkin. Ihmissuhteet satuttavat, sille ei voi mitään. Mutta petoksen pelkääminen vastaa sitä että pelkäisit joka päivä että taivas kaatuu päällesi. Anna uusille tuttavuuksille mahdollisuus. Itse etsin vieläkin sitä uutta tosiystävää, ystäviä minulla jo on yksi, mutta tosiystävä puuttuu. Ehkä sitä vielä joskus.... :)

Äänestä
  • "Jäin miettimään vain että taidat kantaa vanhan suhteen kaunaa mukanasi?"

    Niin taidan tehdä ja sitä on varmasti ulkopuolisen vaikea käsittää miksi, onhan jokainen suhde erilainen. Tämä ns. ystäväni vannoi ja vakuutti ystävyyttä, vannoi ja myös näytti että hän on luotettava kunnes rooli petti. Hän ei pohjimmiltaan ollutkaan luotettava. Miksi minun pitäisi hyväksyä että ystävä voi satuttaa? Vai onko se niin, että satutan itseäni luottamalla muihin? On minullakin arvoa ja sen verran kunnioitan itseäni ettei minun tarvitse ihan kaikkea sietää.

    Olen käsitellyt tätä asiaa paljon ja tullut siihen tulokseen etten juurikaan tarvitse ystäviä. Se, onko se päätös vai jotain muuta, on keventänyt mieltäni tosi paljon. En enää sure ystävättömyyttä, ehkä joskus harvoin. Ystävien saamista vaikeuttanee sekin, että en halua pinnallisia ystäviä. Asioita pitää osata ajatella syvällisemmin. Ehkä sellaisiakin ihmisiä vielä ilmaantuu. Olen monta ihmistä säikäyttänyt katsomalla kuoren läpi. He ovat luulleet olevansa turvassa sen "teräsmuurin" takana jonka ovat rakentaneet.

    Äänestä

Tiedän miltä se tuntuu kun ystäviksi kuvittelemat ihmiset pettää ja nöyryyttää. Minäkin haluaisin luottaa muihin. Järjellä ajateltuna asiat voi selittää ja jatkaa eteenpäin. Mutta tunteet eivät ymmärrä sitä mitenkään ja alitajunta tekee stopin, luottaminen on tosi vaikeaa. Vaikka haluaisikin tosi kovasti hyvän ystävän, niin ei enää osaa muuta kuin olla pintapuolisesti itse kaveri. Jospa se joskus muuttuisi.

Äänestä

Karvaasti olen itsekin kokenut pettymyksiä ihmissuhteissa ja 'ystävyydessä'. En silti ole vieläkään menettänyt toivoani etteikö jossakin olisi se samankaltainen ihminen joka ajattelisi ystävyydestä ja sen merkityksestä samoin kuin minäkin. Todellista ja aitoa ystävää minulla ei ole ainuttakaan ja usein mietin syytä siihen miksi näin on ja miksi sellaista samankaltaista ihmistä ei voi löytää vaikka kuinka toivoisi tai sitä etsisi.

Kuitenkin yksinäisyys ja yksinäisyydessä eläminen tuntuu välillä erittäin raskaalta ja vaikealta kun ei ole olemassa ystävää jolle puhua ajatuksistaan ja jonka kanssa jakaa niitä. Itsestäni ainakin tuntuu ettei elämässäni ole mitään tarkoitusta ja elän vankilassa yksinäisyydessäni josta en pääse pois vaikka haluaisin. Ei vain löydy sellaista ystävää ja ihmistä, joka haluaisi ystävyydeltä samoja asioita ja jolle myös ystävyys merkitsisi todella aidosti jotain.

Äänestä

Minullakaan ei ole ystävää jolle voisin kertoa kaikki murheeni ja ongelmani, viettä aikaa, lähettä tekstiviestejä silloin kuin ei nähdä ja kysellä kuulumisia, jne..Poikaystävä kyllä on ja häntä Rakastan todella paljon..ja muutamia kavereitakin on, mutta heitä näen todella harvoin..Ei ole kuitenkaan ketään tosi ystävää..Poikaystävällekään en voi kaikkea kertoa vaikka luotan kyllä häneen ja hän on minulle paras ystävä, kaveri jonka kanssa vietän kaiken mahdollisen ajan kun vain voin..Mutta pojat vain ymmärtävät ja käsittelevät jotkut asiat erillä tavalla kuin tytöt siksi kaipaisin edes yhtä ystävää..

Äänestä

Hmm. Olen vähän miettinyt.. Pitäisiköhän perustaa sellainen "Tosiystävät"-foorumi vaikka tuonne msn:in puolelle... Tuntuu että monella on se ystävän kaipuu, eikä samoin ajattelevia, pitkäaikaista ystävää halajavia vain kävele vastaan. Foorumilla voisi ainakin jutella samanhenkisten kanssa, ihan normaaleista arkijutuistakin :) Olen tässä pidempään jo miettinyt tätä, mutta en viitsisi perustaa foorumia jolla ei ole keskustelijoita.. Olisiko tällaiselle tarvetta?

Äänestä
  • Foorumi kuulostaisi kyllä hyvältä idealta. Ehkäpä sitten samassa kaupungissa/läänissä asustelevat voisivat löytää niitä samankaltaisia ystäviäkin myöskin sen kautta. Nyt vain kartoitus ja etsintä käyntiin kuka olisi kiinnostunut lähtemään tähän mukaan. Ainakin yksi idean kannattaja on, jos vain sieltä myös niitä ystäviäkin voisi löytää.

    Äänestä

  • Mutta tekeekö vain se samanhenkiseksi, että kaipaa ystävää?

    Äänestä

  • hmm kirjoitti:

    Mutta tekeekö vain se samanhenkiseksi, että kaipaa ystävää?

    ...mutta antaa siemenen sille että haluaa tutustua uusiin ihmisiin.

    Eihän kaikista voi tulla kavereita, ei yksinkertaisesti synkkaa, mutta jos kaikilla olisi se avoimuus ja halu tutustua uusiin ihmisiin ihan oikeasti, niin olisi helpompi sitten tutustua... Ja alkaa keskustella niistä asioista joista on kiinnostunut. Luottamuksen ja tosiystävyyden syntyminen vie aikaa, toisilla enemmän toisilla vähemmän ja jotkut kokevat tunteneensa toisensa jo vuosia melkein heti tavattuaan.

    Joskus samankaltaisuudesta on hyötyä, mutta myös erilaisilta ystäviltä voi oppia uutta :) Vastakohdat vetävät toisiaan jne.

    Sanotaan että ystävyys on kuin yksi sielu kahdessa ruumiissa. Minä odotan sitä parempaa puoliskoani vieläkin :D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


-minä- kirjoitti:

Oli aika jolloin kaipasin todella ystäviä. Kaipasin edes yhtä ystävää, ystävää jolle voi kertoa luottamuksellisesti kaiken, ystävää jonka kanssa voi lähteä vaikka kahvilaan kuluttamaan aikaa. Jossain vaiheessa luovutin, kun huomasin etten voi luottaa keneenkään. Eräs ihminen jonka olin luokitellut ystäväksi, kuin myös hän minut, petti luottamukseni. Nykyään ajattelen etten tarvitse ystävää, hyvin tässä yksinkin pärjää. Onkohan näin.. Tällä hetkellä olisi muutama henkilö joiden kanssa voisi olla ystävä, mutta pelkään että hekin pettävät luottamukseni, joten mielummin pidän etäisyyttä. Siitä huolimatta, kaipaan ystävää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu