ahdistaa

Olin toissa päivänä nettitreffeillä, ja treffit oli kaikin puolin mukavat. Käveltiin, juteltiin, käytiin kahvilla. Noh..... ajatus tästä deitistä oli kuitenkin "ihan kiva", mutta ei kuitenkaan "se jalat alta vievä" tyyppi. Voisin kuitenkin lähteä uudelleenkin kävelemään, ja katsoa, mikä fiilis jää seuraavasta kerrasta. Noh, nyt mua on alkanut kaduttamaan koko homma. Häneltä on tänään ja eilen tullut muutamia sellaisia viestejä, jossa hän lirkuttelevaan tyyliin haluaa tulla tapaamaan mua jopa työmatkalla ollessani toisella paikkakunnalla. Tarjota siellä illallisen kaupungin parhaassa ravintolassa yms. Mä eilen laiton hänelle viestin, ettei kannata olla yli-innokas heti alkuun. Ja hän heti alkoi vakuuttelemaan, ettei hän ole vonkaamassa kotiini pääsyä. Että hän on herrasmies. Tänäänkin, kun mulla on ollut vapaapäivä, olen käynyt lukemassa viestit treffistä, niin hän on käynyt off-linessa katsomassa, olenko paikalla. Mua ahdistaa, on vaivautunut ja painostava fiilis. Ärsyttää, että pitää pahoittaa jonkun mieli. Taisin antaa hänelle ihan väärän signaalin, kun sanoin, että oli joo ihan mukava tavata. Vittu, että ihmissuhteet on rasittavia. Ehkäpä mun on parempi olla ihan vaan yksin.
71534
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Jäin ihmettelemään mitä sitten odotat häneltä.Millaista käytöstä? Jospa hän ihastui sinuun ja spontaanina ihmisenä on vaikeaa peitellä kiinnostustaan. Kerro että et ole yhtä ihastunut ja otat yhteyttä häneen kun sinusta siltä tuntuu.
Älä tee kärpäsestä härkästä...

Äänestä

näyttää vaan olevan tosissaan kiinnostunut sinusta. Jos sinua ei kiinnosta niin yritä lyödä vähän jarrua, mutta älä ihmeessä kokonaan torju. Jotkut miehethän ovat vähän "päälle"käyviä ja toiset taas "viilipyttyjä" joista ei ota selvää erkkikään.

Äänestä

Älä ihmeessä ole tyly noin ihanalle ihmiselle. Ei ekoilla treffeillä välttämättä mene taju. Mies on aivan selvästi ihastunut sinuun. Mulla on samantapaisia kokemuksia, itsellänikään ei heti oikein "kellot kumisseet", mutta toinen oli ihan lääpällään. Olin myös ahdistunut toisen yli-innokkuudesta, mutta kestin sen - mies kun käyttäytyi herrasmiesmäisesti, eikä pyrkinyt heti lakanoiden väliin, vaan teki kaikenlaista romanttista ;)) Annoin miehen pörrätä ja rakastuin niin, että jalat lopulta menivät alta. Kokeile, jos sinullekin kävisi niin ;)

Äänestä

nyt kun olet herännyt todellisuuteen,siis siihen yksinkertaiseen tosiasiaan ettei täällä ole unelmienprinssejä eikä sen puoleen prinsessojakaan niin opit varmasti seuraavaksi sen että iän karttuessa ei olekkaan enää niin sinisilmäinen ja valmis kaikkeen..miksi ressata kunnei jalat menneetkään alta,onkos se heti pakko päättää mitä tekee..??ehdota että tutustutte ensin edes hiukkasen...ja jollei tunnu siun ihmiseltä niin kerro se reilusti,ei treffeillä käynti ole mikään lupaus tulevasta...
jos olet vihainen siitä ettet ihastunutkaan heti suoraltakädeltä kannattaa mietiskellä oletko vaan kasvanut aikuiseksi...sellasta tää elämä on...ihan jees mjollei kulje otsa rypyssä..tsemppiä :-))

Äänestä
  • toteamassa se että täällä ei ole niitä prinssejä ja prinsessoita,joista kaikki haaveilee.
    sen jälkeen,kun siitä pettymyksestä on selvinnyt,tämän voikin ottaa jo hieman kevyemmin ja todeta,että täällä liikkuu vain tavallisia ihmisiä.

    Äänestä

  • ainakin kirjoitti:

    toteamassa se että täällä ei ole niitä prinssejä ja prinsessoita,joista kaikki haaveilee.
    sen jälkeen,kun siitä pettymyksestä on selvinnyt,tämän voikin ottaa jo hieman kevyemmin ja todeta,että täällä liikkuu vain tavallisia ihmisiä.

    No voi hitsi, mistäs mä nyt sitten löydän sen lasikengän omistajan jos heitä ei täälläkään ole?! ;)

    Äänestä

Olipa mukava lukea että jollain muullakin on samanlaisia kokemuksia/tuntemuksia.
Minulla on ollut muutamakin (sekä netin kautta tavattu että ihan livenä tavattua miestä) että kun kaveri käy heti 110 lasissa "päälle" innokkuudellaan.

Olen monta kertaa miettinyt että millaiseksi tämä meidän maailma on oikein muuttunut että kun tuntuu että ei ole enään jäljellä kuin kahden laista sorttia toiset on yli-innokkaita jotka haluaa osaksi sun elämää n. 100% heti ja sitten löytyy niitä jotka pyytää numeroa ja soittelee sitten kerran kuussa kuis hurisee ja jos ehdottaa näkemistä niin sekin on sitten niin että nähdään jossain kapakassa n. 24:00, jollaiseen toimintaan/suhteeseen nyt ei kait kukaan itseään kunnioittava nainen alennu.

Missä ovat kaikki ne ihmiset jotka ymmärtävät että jos ihmisellä on jo ns elämä, niin ei siihen ihan heti tosta noin vaan voi kukaan hypätä täysillä mukaan. Siis jos ihminen on taspainoinen, työssä käyvä, harrastuksistaan kiinnostunut ja sitten sen lisäksi velä esim yksinhuoltaja, niin vaikka haluaisikin elämäänsä aikuisen miehen jakamaan aikuisten asioita niin täysjärkinen ihminen haluaa ihan kaikessa rauhassa tutustua tähän uuteen ihmiseen.

Ja samaten olen niin monta kertaa ajatellut että inhottavaa jos pitää pahoittaa jonkun mieli, ja ehkä olis parempi olla yksin kun ainakin minun mielestä "normaalikäytöksisiä" miehiä ei paljon ole liikkeellä : )

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pettynyt. kirjoitti:

Olin toissa päivänä nettitreffeillä, ja treffit oli kaikin puolin mukavat. Käveltiin, juteltiin, käytiin kahvilla. Noh..... ajatus tästä deitistä oli kuitenkin "ihan kiva", mutta ei kuitenkaan "se jalat alta vievä" tyyppi. Voisin kuitenkin lähteä uudelleenkin kävelemään, ja katsoa, mikä fiilis jää seuraavasta kerrasta. Noh, nyt mua on alkanut kaduttamaan koko homma. Häneltä on tänään ja eilen tullut muutamia sellaisia viestejä, jossa hän lirkuttelevaan tyyliin haluaa tulla tapaamaan mua jopa työmatkalla ollessani toisella paikkakunnalla. Tarjota siellä illallisen kaupungin parhaassa ravintolassa yms. Mä eilen laiton hänelle viestin, ettei kannata olla yli-innokas heti alkuun. Ja hän heti alkoi vakuuttelemaan, ettei hän ole vonkaamassa kotiini pääsyä. Että hän on herrasmies. Tänäänkin, kun mulla on ollut vapaapäivä, olen käynyt lukemassa viestit treffistä, niin hän on käynyt off-linessa katsomassa, olenko paikalla. Mua ahdistaa, on vaivautunut ja painostava fiilis. Ärsyttää, että pitää pahoittaa jonkun mieli. Taisin antaa hänelle ihan väärän signaalin, kun sanoin, että oli joo ihan mukava tavata. Vittu, että ihmissuhteet on rasittavia. Ehkäpä mun on parempi olla ihan vaan yksin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu