Tulipa se nyt kokeiltua, osittain ainakin arvostelut tällä palstalla puljun palvelusta ja työnlaadusta ovat kohdallani osoittautuneet tosiksi.
Tilasin korsetin, täsmälleen kuten kuvassa ja tuoteselosteessa, laitoin mittani heille ja halusin 10 cm kiristysvaran.
Korsetti tuli kyllä ajallaan, kun sitäkin pelkäsin jo ettei varmastikaan tule sovittuna ajankohtana.
Mutta avattuani paketin tajusin heti, että materiaali oli ihan väärä, sametti oli matkalla muuttunut satiiniksi!!? Enkä tod ymmärrä mistä he ovat sen repäisseet, sellaisesta ei ollut puhettakaan?!
Ja kiristysvarasta sen verran, ettei sitä ainakaan yläosasta pystynyt kiristämään olleenkaan tarpeeksi, kun kankaat olivat jo yhdessä = ( Eikä alhaaltakaan ainakaan mitään 10 cm = (
Työnlaadusta minulla ei ole mitään sen enempää sanottavaa, ainut vertailukohta minulla on likkakaverin Rorasahin korsetti mikä on työnpuolesta ihan samanlainen.
Halvalla ei saa hyvää ja takuulla jäi minulla viimeiseksi tilaukseksi heille.
Nyt harmittaa eniten se, että juhlat edessä ja korjailuihin puhumattakaan uuden tilaamisesta aikaa ei olisi riittävästi.
Onko teillä ehdotuksia, miten tilanne korjataan? Jos nyt kuitenkin kelpuutan satiinin, voinko saada hinnanalennusta? Onnistuuko tuollaisen koon korjaaminen lainkaan?
Että tällainen kokemus, kun sitä niin kovasti pyydeltiin tänne kommentoimaan = )
Puheet Old Ravenistä totta = (
13
3002
Vastaukset
- ainakin
Kyllä olet oikeutettu hinnanalennukseen jos materiaali on väärää ja jos korsetti on muutenkin vääränkokoinen. Jos fiksuja ovat niin suostuvat aleen :) eivätkä ala tappelemaan, koska itsehän ovat mokanneet.
- Emmi
En ymmärrä mistä ihmeestä se satiini nimittäin siihen tupsahti, sellaisesta ei ollut puhettakaan?!
- Transbat
Minä en todellakaan menisi hyväksymään vaatetta, jota ei ole tehty tilauksen mukaisesti, mutta näissä olosuhteissa ymmärrän, ettei se ole oikein mahdollista. Kannattaa ottaa yhteyttä Raveniin ja pistää kova kovaa vastaan, ainakin hinnanalennus tuosta pitäisi saada.
- Susan
Itselleni sattui melkein vastaava tapaus, maksoin tuotteen mutta mitään ei kuulunut. Lähetin sitten mailia kyseiseen paikkaan ja nämä sanoivat tuotteen olevan tulossa. Mitään ei tämänkään jälkeen kuulunut joten otin yhteyttä uudestaan. Sanoivat valmistajan lähettäneen väärän takin heille, he lähettivät kuvan takista ja kysyivät kelpaisiko tämä takki & osa rahoista takaisin. Vastasin et ok, koska pidin takista ja ajattelin vihdoin saavani rahoille vastinetta.
Mutta, yllätys yllätys, mitään ei taaskaan kuulunut. Aloin sitten vaatia rahojani takaisin ja sainkin ne. Ja eihän tähän koko prosessiin kulunut kuin n. 1 vuosi.
Ja kyseinen firma oli X-Tra-X... Eipä tule enää mieleen tilata sieltä mitään... nyt vasta olenkin pelossani. tilasin ravenilta vanhojentanssipuvun... mahdankohan saada sen ajoissa... tähän mennessä yhteydenpito ainakin on sujunut hyvin ja ompelija vaikuttaa ihan mukavalta :) stressaa kuitenkin kun ois aika tärkeetä saada onnistunut puku tansseihin :/ onko muilla kokemuksia old ravenin mekoista? oon kuullut valituksia lähinnä korseteista...
- Emmi
tilaisi heiltä enää. Sain kyllä heidät korjaamaan tapahtuneen, mutta silti. Uusi tuote ei ole vielä tullut, joten en luota vielä siihenkään, että uusi tuote on ok, ennenkuin näen.
Olen kuullut liikaa näistä, väärät kuosit, väärät koot, myöhästeleminen ja työnlaatu-juttuja, joten nyt kun itsekin kokeilin ja korsetissani oli melkein kaikki juorutut murheet paikallaan, en enää vaan luota.
Harmi, että Rorasahilla on niin pitkät toimitusajat ja Bellemodeste on aivan liian hintava ainakin minulle = ( Nyt olisi vielä ehkä yhdelle kilpailijalle tilaa markkinoilla, kunhan pystyisi tarjoamaan laatua ja nopeaa palvelua. - umpikuja13
Emmi kirjoitti:
tilaisi heiltä enää. Sain kyllä heidät korjaamaan tapahtuneen, mutta silti. Uusi tuote ei ole vielä tullut, joten en luota vielä siihenkään, että uusi tuote on ok, ennenkuin näen.
Olen kuullut liikaa näistä, väärät kuosit, väärät koot, myöhästeleminen ja työnlaatu-juttuja, joten nyt kun itsekin kokeilin ja korsetissani oli melkein kaikki juorutut murheet paikallaan, en enää vaan luota.
Harmi, että Rorasahilla on niin pitkät toimitusajat ja Bellemodeste on aivan liian hintava ainakin minulle = ( Nyt olisi vielä ehkä yhdelle kilpailijalle tilaa markkinoilla, kunhan pystyisi tarjoamaan laatua ja nopeaa palvelua.laitahan viestiä tänne: http://www.magalacrima.com/frames.htm
(sori en osaa linkittää blondi)
teetin tuolla korsetin ja se tuli kk odotuksella semmosena kuin piti eikä ole ollut valittamista - Emmi
umpikuja13 kirjoitti:
laitahan viestiä tänne: http://www.magalacrima.com/frames.htm
(sori en osaa linkittää blondi)
teetin tuolla korsetin ja se tuli kk odotuksella semmosena kuin piti eikä ole ollut valittamistaOlivat kyllä ihan samoissa hinnoissa, kuin Rorasahilla. Millaisen korsetin tilasit? Nuo kokokorsetit eivät mallejensa vuoksi vakuuttaneet, mutta vyötärökorsetit näyttivat ok.
Hyvä, että on muitakin kuin kaksi liikettä, joista toisella kestää ja toiselta saa sontaa! - umpikuja13
Emmi kirjoitti:
Olivat kyllä ihan samoissa hinnoissa, kuin Rorasahilla. Millaisen korsetin tilasit? Nuo kokokorsetit eivät mallejensa vuoksi vakuuttaneet, mutta vyötärökorsetit näyttivat ok.
Hyvä, että on muitakin kuin kaksi liikettä, joista toisella kestää ja toiselta saa sontaa!en tilannu magan omista malleista mitään. pyysin tekemään ihan omanlaisen mallin.
kyl se tekee ilmeisesti mitä vaan(?) eikä niiden ole mikään pakko olla juuri tuosta valikoimasta. teet vaan itsesi selväksi millaisen haluat pelot osoittautuivat mun kohdalla turhiksi. puku tuli kuukauden odotusajalla, se on toiveiden mukainen ja työn laatu on hyvä :)
- vision
Juu.
Itsekin olen pettynyt jo kahdesti tähän liikkeeseen. Erehdyin luulemaan, että toinen tilaukseni olisi jotenkin asianmukainen ja päälläpidettävä. Eikä mitään, lähettivät minulle sitten reikäisen hameen (joustosamettisen) ja koristekorsetin, jonka ompelu ei kestänyt edes päällepukemista. Mitä tähän voi edes sanoa?
Surkeaa toimintaa.
Tästä lähtien menen joko Morticiaan tai asioin ulkomaisissa verkkokaupoissa, niin suosittelisin sinunkin tekevän.
vision - Kunhan surffaan...
Ystävälleni möivät eräässä tapahtumassa vyötärölle tulevan koristekorsetin, jonka hinnaksi olivat asettaneet 110 euroa. Ystäväni huomasi kaupan jälkeen valoa vasten katsoessaa, että kankaat olivat eripäin kummallakin puolella korsetin etumusta. Hän ei olisi saanut mitään hyvitystä ostoksestaan, ellei olisi osannut osoittaa virhettä. Näin ollen kannattaa tutkailla sieltä ostaneensa vaatteet tarkasti läpi, saattavat nimittäin myydä ihan muuta kuin mitä on sovittu. Minun sormukseni meinasivat nyysiä. :(
- belial
Huonoa laatua on ollut tilaamani takki myöskin, törkeän hinnankin siitä vielä maksoin..bellemdodeste taitaa olla ainut liike joka tekee työn kunnolla ja saat rahoillesi varmasti vastinetta!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 292394
Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3702012M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti181494Pelkään suunnattomasti
Että olet toiseen ihastunut. Se on lähes sietämätön ajatus koska koen että meidän tilanne on auki, selvittämättä. Eikä k52902Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaik
Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaikki muutkin. Se on ed10871Mies, etko ole miettinyt
että voit menettää yhteytemme ja minut lopullisesti, jos et tee mitään?52783- 54711
- 18710
- 25689
- 135623