Tältä mieheltä odotin ja halusin kaiken sen, mitä maailmassa voi rakkaudelta toivoa. Hänen kanssaan olin valmis menemään maailman ääriin, naimisiin, lapsia, vanheta yhdessä mutta ennenkaikkea elää tätä riemukasta nuoruutta. Kaikki muuttui ja nyt jäljellä on epätoivo ja turtuneisuus, joka ikinen päivä riitelyä ja huutamista sekä henkiset arvet jotka aukeavat aina uudestaan.
Mies satutti minua kesällä fyysisesti, on pettänyt minua suutelemalla toista naista, kiusannut minua flirttailemalla ja silittelemällä muita naisia, käyttämällä päihteitä ylenmäärin ja valehtelemalla yksinkertaisista asioista. Kun olen itkenyt ja saanut raivareita, olen kysynyt että miksi hän on tehnyt minulle näin?
Enkö kertonut miten paljon luotin häneen ja miten paljon rakastin hänen hellyyttään ja turvallisuuttaan, ettei tässä suhteessa tarvitse pelätä väkivaltaa, kuunnella nimittelyjä ja katsoa vierestä kun iskee toista naista. Hän kuulemma vain kiusaa minua mutta rakastaa todella paljon.
En pysty enää elämään normaalisti. Olen masentunut enkä koe mitään iloa enää mistään. Tämä romutti itsetuntoni rippeet, joita olin saanut vähän koottua hänet tavattuani ja yhtä nopeasti ne mureni pienemmiksi, niin etten voi niitä enää kantaa. Syömishäiriö on puhkeamassa ja muut elämänalueet menevät huonosti. Kaiken tämän lisäksi hänen entiset naisensa ottavat vähän väliä yhteyttä ja on vain ajan kysymys varmaankin milloin hän alkaa hengailla taas näiden kanssa. ja valitettavasti, kuulostaakin niin lapselliselta touhulta niin olemme jo yli 23 vuotiaita.
Mikä minussa on niin pahasti vialla etten ansaitse rakkautta? Olen ollut niin kiltti toiselle kuin voi olla, hellä ja hyvä, parempi sängyssä kuin kukaan muu. Asettanut hänet elämäni ykkösihmiseksi, luopunut asioista. Mutta nyt en voi olla muuta kuin ilkeä ja syyttävä sanoistani, koska en muuten voisi pitää itseäni kasassa.
Kylmyys ja jatkuva henkinen ahdistus kuihduttaa viimeisetkin voimanrippeet, varsinkin kun koin viime talvena melkein hengenlähdön ulkopuolisen pahoinpitelyn takia ja luulin vihdoinkin että selviän. Nyt kun asia on alkanut taas olemaan esillä, niin tuntuu että yksinkertaisesti hajoan täysin, ettei minulla ole enää mitään tukiverkkoa ja kun rakkauteni on rikki revitty niin en ehkä selviä tästä enää.
Tylyä on ajatella että rakkaus voi loppua ja olisi yksin jatkettava eteenpäin. Muutettava pois ja aloitettava alusta. Sieluni huutaa tuskaa siitä että minun pitäisi erota rakastetustani vaikka hän on käyttäytynyt niin vitun ääliömäisesti ja satuttanut enemmän kuin kenenkään normaalissa, tasapainoisessa parisuhteessa pitäisi mutta on niin vaikeaa.
Mies satutti minua kesällä fyysisesti, on pettänyt minua suutelemalla toista naista, kiusannut minua flirttailemalla ja silittelemällä muita naisia, käyttämällä päihteitä ylenmäärin ja valehtelemalla yksinkertaisista asioista. Kun olen itkenyt ja saanut raivareita, olen kysynyt että miksi hän on tehnyt minulle näin?
Enkö kertonut miten paljon luotin häneen ja miten paljon rakastin hänen hellyyttään ja turvallisuuttaan, ettei tässä suhteessa tarvitse pelätä väkivaltaa, kuunnella nimittelyjä ja katsoa vierestä kun iskee toista naista. Hän kuulemma vain kiusaa minua mutta rakastaa todella paljon.
En pysty enää elämään normaalisti. Olen masentunut enkä koe mitään iloa enää mistään. Tämä romutti itsetuntoni rippeet, joita olin saanut vähän koottua hänet tavattuani ja yhtä nopeasti ne mureni pienemmiksi, niin etten voi niitä enää kantaa. Syömishäiriö on puhkeamassa ja muut elämänalueet menevät huonosti. Kaiken tämän lisäksi hänen entiset naisensa ottavat vähän väliä yhteyttä ja on vain ajan kysymys varmaankin milloin hän alkaa hengailla taas näiden kanssa. ja valitettavasti, kuulostaakin niin lapselliselta touhulta niin olemme jo yli 23 vuotiaita.
Mikä minussa on niin pahasti vialla etten ansaitse rakkautta? Olen ollut niin kiltti toiselle kuin voi olla, hellä ja hyvä, parempi sängyssä kuin kukaan muu. Asettanut hänet elämäni ykkösihmiseksi, luopunut asioista. Mutta nyt en voi olla muuta kuin ilkeä ja syyttävä sanoistani, koska en muuten voisi pitää itseäni kasassa.
Kylmyys ja jatkuva henkinen ahdistus kuihduttaa viimeisetkin voimanrippeet, varsinkin kun koin viime talvena melkein hengenlähdön ulkopuolisen pahoinpitelyn takia ja luulin vihdoinkin että selviän. Nyt kun asia on alkanut taas olemaan esillä, niin tuntuu että yksinkertaisesti hajoan täysin, ettei minulla ole enää mitään tukiverkkoa ja kun rakkauteni on rikki revitty niin en ehkä selviä tästä enää.
Tylyä on ajatella että rakkaus voi loppua ja olisi yksin jatkettava eteenpäin. Muutettava pois ja aloitettava alusta. Sieluni huutaa tuskaa siitä että minun pitäisi erota rakastetustani vaikka hän on käyttäytynyt niin vitun ääliömäisesti ja satuttanut enemmän kuin kenenkään normaalissa, tasapainoisessa parisuhteessa pitäisi mutta on niin vaikeaa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minäkin löysin elämääni miehen. Vihdoinkin sellaisen miehen, jonka kanssa halusin sen kaiken, elämän! Ja voi miten paljon hänkin rakasti minua... Petti silti. Pitkä prosessi käytiin läpi, ja luottamukseni häneen parantui. Itsetunto ei kuitenkaan noussut. Mieheni kävi psykologilla, mutta itse en. Olisi pitänyt... Puoli vuotta mieheni virheen jälkeen tapasin miehen, joka kehui, ihaili jne... Petin miestäni, henkisesti, ja suutelin toista. Sänkyyn en mennyt. Vielä... Nyt olen aivan sekaisin. Älä sinä tee samaa virhettä! Huono omatunto on kamala asia.
Tiedän että haluan jakaa elämäni yhä vain ja ainoastaan oman kultani kanssa. Olemme käyneet paljon läpi, ja rakkaus on vahvempi kuin koskaan! Mutta tuo toinen mies tekee niin hyvää minulle, haluilleni, stressilleni, itsetunnolleni... Hän on kaikin puolin väärä mies. En rakasta häntä. En ole luvannut hänelle mitään, enkä voisikaan. Nyt emmin mitä teen. Vaikka vallan hyvin järkeni tietää, että minun pitäisi nyt unohtaa tuo toinen. Mutta hänen kanssaan... Vanha kipu ja riittämätömyyden tunne kaikkoavat.
Mieheni tietää että olen vahvasti flirttaillut ja pitänyt yllä suhdetta toiseen. Hän on tietysti vihainen, ja käski minun lopettaa kaiken. Niin teinkin, mutta... Olen niin heikko, ja niin sekaisin.
Pysy sinä parempana ihmisenä kuin miehesi. Älä tee samoja virheitä. Ottakaa rakkaudestanne vahva tuki, ja tervehdytä itsetuntosi jollakin toisella tavalla!
En tiedä mitä tapahtuu, kun kaiken paskan läpikäyneenä mitään hyvää ei ole siitä jäänyt ja pahemmaksi vaan mennyt.
Äsken annoin miehen kuulla siitä kaikesta pahasta mitä mulle tehnyt mutta eipä näytä paljon kiinnostavan korjata asioita.
Hän oli se oikea minulle! Olin niin valmis, ja nyt, nieleskelen päivittäin itkua miten paljon toista voi johtaa harhaan.
Hienoa että te pystyitte jatkamaan. Itse en tiedä, en usko että tämä kestää. Ja tiedän etten pysty ketään muuta näin rakastamaan.
...Entä oma elämäsi! Tee hyvä ihminen jotain..käy puhumassa jollekkin ensin..ja ota elämä käsiisi. Kukaan ei tee sitä puolestasi. Elämässä on ihania asioitakin..ehkä "odottamassa" sinuakin nurkan takana..En juksaa sinua, tiedän, mistä puhun.
Niin ne ihmiset muuttuu. Asutte varmaan yhdessä? Ensimmäiseksi sä teet niin että otat yhteyden ystäviisi ja vanhempiisi. Meinaan jos sulla olisi mahdollisuus asua jonkun luona sen ajan, kunnes löydät oman asunnon. Kuten olet jo huomannut, niin ei se mies ota enää kuuleviin korviinsakaan sun sanoja. Peli on jo menetetty, nyt sun on pakko vaan irtautua. Mies vaan käyttää sua hyväkseen ja nauraa päälle, ja polkee sun sydämen littanaksi. Mutta oikeesti, lopeta itsesi kiusaaminen ja pistä poikki.
Vaikka kaikki neuvovat että jätä se ääliö ja muuta pois niin tiedän kuinka vaikeaa se on mutta kuitenkin parasta.
Itselläni oli viisi vuotta kestänyt suhde ja asuimme neljä vuotta yhdessä. Rakastin häntä enemmän kuin elämää, mutta kun toinen yhtäkkiä toteaa että tästä ei tule mitään niin sille ei sitten mitään voinut. Yritimme vielä kituuttaa yhdessä mutta tuska oli niin kauheaa että oksennus meinasi tulla päivittäin. Omassa tapauksessani ei ollut minkäänlaista väkivaltaa... pelkästään välinpitämättömyyttä viimeinen vuosi ja se oli kauheaa. Päätin tehdä yhtäkkiä muuton ja äkkiä pois vaikka kuinka sattui ja mieheni ihmetteli miksi näin nopeasti muutin ja halusi vielä kuukauden lisäaikaa, mutta mulle riitti vuoden itkut.
Sillä hetkellä kun mun tavarat oli uudessa kämpässä ja tajusin että nyt asun yksin poissa hänestä niin oloni parani taivaalliseksi.
Tajusin itkeneeni ja kärsineeni niin paljon että en jaksanut enää itkeä. Minulla alkoi sinä muuttopäivänä samantien uusi elämä ja se kannatti. Tein täysin ystävyydessä eron ja nykyisin olemme hyviä ystäviä. Puhuimme kaikki läpi ja mitään ei jäänyt enää hampaan koloon kummallakaan.
Neuvon sinua että etsi kämppä (hiljaisuudessa) ja kun sen löydät niin ilmoita ns. poikaystävällesi että nyt muutat. Se viimeistään saa hänet ymmärtämään tunteistaan kun huomaa ettet olekaan itsestäänselvyys. Tarvitsette vähintäänkin taukoa, tai lopullinen ero. Jos pysytte nyt yhdessä, tilanne pahenee. Olen erittäin huolestunut fyysisestä väkivallasta. Sitä hän ei saa tehdä missään tapauksessa. Hae apua virkavallalta jos hän jatkaa tuota. Se on sairaus.