oleskeluluvat

heips
mä olin joskus aika ennakkoluulonen ulkomaalaisia kohtaan, kunnes tapasin nykyisen mieheni. huomasin että olivatpa he mistä vaan kotoisin, on huonoja ja hyviä, jokaiselle on se oikea jossakin.. rakastuimme ja en halua luopua hänestä koskaan! me ollaan oltu yhdessä kohta vuosi, ollaan kihloissa ja todella ihanasti menee!

negatiivinen juttu on oleskelulupa. mieheni on poliittinen pakolainen ja kaksi negatiivistä on tullut. ollut siis suomessa 1,5 vuotta. nyt paperit ovat taas käsittelyssä ja varmaan joulun jälkeen tulee vastaus.. hän on kurdi ja levottomuuksia on ollut,joten jos olis mahdollisuus saada se lupa viimein! loppuis tämä epävarmuus! vois suunnitella elämää eteenpäin, lapsia, häitä, taloa..

hän ei ole nähnyt perhettään kolmeen vuoteen, eikä näe, korkeintaan toisessa maassa, joskus! heidän perheenjäseniä on pidätetty jatkuvasti, koska he yrittävät saada mieheni kiinni siitä, kun hän on toiminut järjestössä joka yrittää saada kurdistanin (kurdien maa, jossa ei ole muslimivalta) (vähän niinku suomella on ollu joskus venäjän kanssa, halutaan olla oma maa)
että surua ja stressiä on, onneksi voimme olla puhelimitse ja netin kautta yhteydessä heihin, vaikka ne ovat iloisia näkemisiä, loppuu nekin aina ikävän itkuun..

olemme puhuneet monesti siitä kuin ne jakaa noita lupia? arvonnalla? nimen etukirjaimen mukaan? vai negatiivinen, positiivinen, negatiivinen, posit..kyllä luvat tulee muutamassa kuukaudessa joillekin joilla ei ole täällä työtä, on ongelmia poliisien kanssa yms.
meidänkin kaveri piirissä on ihmisiä jotka käy rehellisesti töissä, pitkiä päiviä, paska palkka.. ei valita, ovat tunnollisia ja kunnioittavat sitä huonompaakin pomoa! kuin monet huippukoulutetut ovat töissä juuri pizzerioissa, koska he eivät osaa kieltä hyvin ja sitten on ihan suoraa rasismia suomalaisilta työnantajilta.
he ovat aidossa rakkaussuhteessa ja yrittävät sopeutua uuteen kulttuuriin.
niin, ei, ei tule lupaa, pelkoa kokoajan että palautetaan takaisin, vaikka sen tietää miten heille käy jos takaisin täytyy mennä..

naimisiin meno ei tässä vaiheessa taida auttaa, että hän saisi jäädä tänne? lakimies sanoi että kun on ollut vähän aikaa yhdessä, uvi saattaa katsoa että mennään naimisiin ulkomaalaislakien kiertämiseksi, ja avoliitto auttaa vain jos on ollut kaksi vuotta yhdessä.
ja molemmat haluaaa pitää ne häät sitten kun on sen aika ja rahaa järjestää häät ja saada hänen perhe myös häihimme..
lapsi? no mutta kiire tulee.. eikö siinäkin ole jotain, että pitäis olla lääkärin lappu ultrasta ennen kuin päätös tulisi turvapaikkahakemuksesta..

tämä suomen laki on niin syvältä.. täällä jotku elintasopakolaiset voivat nostaa rahaa monta kuukautta ja elää palauttamisen jälkeen suht rikkaana kotimaassa, palautettaisi kaikki joilla on ongelmia sopeutua lainsäädäntöön, eikä palautettasi tapettavaksi niitä, joilla hätä on ja yritystä sopeutua uudessa maassa.. ja nämä kiintiöpakolaiset hohhoi, voisko nekin kattoa papereiden perusteella eikä ottaa vaan summassa jotain tyyppejä tänne..

onko tässä ainoat vaihtoehdot, jos tulee negatiivinen, että karkaamme yhdessä muuhun maahan jotta saamme olla yhdessä, vai eroammeko ja ehkäpä lopun elämää kaipaamme toisiamme?? vai onko jotain millä sen luvan vois saada, jos turvapaikka ei ole niiden mielestä tarpeellinen..

että terveisiä tarja haloselle tai jollekkin tyypille tässä samalla...
1148684
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 114

Vanhimmat

Tässä maassa on jo loisiavia kurdeja tarpeeksi,eli ulos maasta pikaisesti.

Äänestä
  • ..kun teillä ei löydy mitään sieltä korvien välistä. mietippä omalle kohdalle...haluaisitko suomen sodan takia joutua putkaan ja olla sen jälkeen 4kk sairaslomalla sairaalassa liikkumattomana ja kiittäen että henki säilyi.. sen jälkeen paeta perheesi luota ja sopeutua uuteen elämään, yksin ja sinunlaistesi ääliöiden kanssa. se ei ole mitään lasten leikkiä siellä mikään. niinku esim armeija täällä, siellä joudutaan tositoimiin myös armeijassa.. meneppä sinne ni katotaa kauanko pärjäät.. reppana

    Äänestä

  • Pliis, anna meidän säästyä kommenteiltasi.. vaihda palstaa :)

    Äänestä

  • säästäkää vaivanne kirjoitti:

    ..kun teillä ei löydy mitään sieltä korvien välistä. mietippä omalle kohdalle...haluaisitko suomen sodan takia joutua putkaan ja olla sen jälkeen 4kk sairaslomalla sairaalassa liikkumattomana ja kiittäen että henki säilyi.. sen jälkeen paeta perheesi luota ja sopeutua uuteen elämään, yksin ja sinunlaistesi ääliöiden kanssa. se ei ole mitään lasten leikkiä siellä mikään. niinku esim armeija täällä, siellä joudutaan tositoimiin myös armeijassa.. meneppä sinne ni katotaa kauanko pärjäät.. reppana

    ryhmä jolla on pääsy ulos ahdingosta ja maasta?Ja kuinka se lähtö on toteutettu, siihen tarvitaan rahaa ja ehkä vääriä papereita ja suhteita.Onko vanhuksilla, sairailla,lapsilla ja naisilla näitä siellä.Ovat kovasti korruptoituneita maita tiedoksesi.Täytyy olla näyttöä mistä ne vammat ovat tulleet viranomaiset tarkistaa yhteyshenkilöiden avulla pitävätkö stoorit ja tapahtumat ja levottomuudet paikkansa.

    Sit olis kiva jos selität seuraavat määritelmät kun tunnut tietävän paljon kurdeista.
    Mikä on:

    Kurdi?

    Kristitty kurdi?

    Muslimi kurdi?

    Ei harjoittava muslimi kurdi?

    Pelkkä nationalisti kurdi uskontokunnasta riippumatta?

    Olen nimittäin seurustellut kurdimiehen kanssa ja asunut kurdiperheen naapurissa vuosia joten tietoa riittää täällä päässä tyttöseni.

    Äänestä

  • säästäkää vaivanne kirjoitti:

    ..kun teillä ei löydy mitään sieltä korvien välistä. mietippä omalle kohdalle...haluaisitko suomen sodan takia joutua putkaan ja olla sen jälkeen 4kk sairaslomalla sairaalassa liikkumattomana ja kiittäen että henki säilyi.. sen jälkeen paeta perheesi luota ja sopeutua uuteen elämään, yksin ja sinunlaistesi ääliöiden kanssa. se ei ole mitään lasten leikkiä siellä mikään. niinku esim armeija täällä, siellä joudutaan tositoimiin myös armeijassa.. meneppä sinne ni katotaa kauanko pärjäät.. reppana

    tiettävästi ole ollut paikanpäällä näkemässä ja todistamassa tapahtumia etkä tietääkseni ole kyseisten alueiden diplomaatti tai asunut siellä joten et tiedä vain puolustat sänkysi lämmittäjää.Siellä on levottomuuksia ja osa heidän itsensäkin aiheuttamia.Ovat tulisieluisia ja herkästi pinnansa polttavia niinkuin arabitkin.Tutkaile tarkemmin alueen historiaa ja poliittisia vaikuttimia ja kulttuuria ja uskonnon välisiä asioita niin alat päästä jyvälle.Täytyy sanoa jos olisin lemmenkipeä ja joku lepertelisi minulle suukkojen ja hyväilyjen lomassa tarinaa niin olisin kohta valmis uskomaan vaikka joulupukkiin..

    Äänestä

  • säästäkää vaivanne kirjoitti:

    ..kun teillä ei löydy mitään sieltä korvien välistä. mietippä omalle kohdalle...haluaisitko suomen sodan takia joutua putkaan ja olla sen jälkeen 4kk sairaslomalla sairaalassa liikkumattomana ja kiittäen että henki säilyi.. sen jälkeen paeta perheesi luota ja sopeutua uuteen elämään, yksin ja sinunlaistesi ääliöiden kanssa. se ei ole mitään lasten leikkiä siellä mikään. niinku esim armeija täällä, siellä joudutaan tositoimiin myös armeijassa.. meneppä sinne ni katotaa kauanko pärjäät.. reppana

    "meneppä sinne ni katotaa kauanko pärjäät.. reppana"

    Kukakohan se reppana on? Itse et ole käynyt lähelläkään Kurdialueita... Minä en ole rasisti, mutta sinä olet käsittämättömän sinisilmäinen.

    Äänestä

Kun sit vihdoin luvan saatte, epäoikeuden mukaisuus jatkuu.

Yrittävät tehdä kaiken niin hankalaksi.
Ihan kun todella ei olisi tarpeeksi vaikeata sopeutua vieraaseen maahan.
Mutta kai ne sillä tavoin yrittää ajaa pois tästä maasta.

Juu, suomen perustuslaki näyttää kivalle kun sitä lukee, mutta ei toteudu.

Minun mielestäni on epäreilua jo se että jos esim suomalainen on töissä jossain ja pomo on kusipää tai muuta, niin oikeudessa uskotaan pomoa jos työntekijällä ei ole todisteita.

Jos vaan mahdollista, muuttakaa jonnekin muualle, koska täällä on helv**** vaikeaa.
Jos teillä nyt menee hyvin parisuhteessa, kaikki se stressi mikä tulee voi tuhota sen parisuhteen,
Ihan teidän parasta ajatellen.

Äänestä
  • epäoikeudenmukaisuus jatkuu.

    Äänestä

  • että kuinka kirjoitti:

    epäoikeudenmukaisuus jatkuu.

    Asioissa viivytellään tavallistakin enemmän.
    Jos miehesi tarvitsee kielikoulua jopa opettaja siellä voi olla rasisti. Ja vaikeuttaa maahanmuuttajan sopeuttamista.
    Monet ns kolmansista maista tulleet eivät saa töitä kuin pizzeriasta.

    Ja jo pelkästään näistä seuraa maahanmuttajan masennus. Ja siitä alkaa vaikka mitä muita pahoja kierteitä jos masennusta ei hoideta...

    Äänestä

  • kokemusta kirjoitti:

    Juuri näin, ihan joka paikassa on rasismia kun mies ei työllisty. Miehessähän nyt tietenkään ei voi olla mitään vikaan kun kerran se on minun valitsemani.

    Äänestä

esimerkiksi muslimeja ja eivät halua muslimivaltaa maahan...nykyään uvin linjaus on että irakilaiset ja somalilaiset saa korkeintaa b-lupia jotka ovat määräaikaisia....turkkihan hakee jo eu-jäsenyyttä vai liekö jo...?Muista maista en tiedä...

Aika hassuahan se olisi saada turvapaikka jos tulee maasta jonne aikaisemmat suomeen tulleet turvapaikanhakijat menevät kotivisiitille pitkästä aikaa.Siis aika ristiriitaista.Täytyy olla aika vahva näyttö jos haluaa poliittisen turvapaikan esim.kidutuksesta ym.toiminnasta.Suomi tutkii myös näitä asioita lähetystöjensä ja muiden globaalien järjestöjensä kautta...

terveisin...ei nyt tarja mut joku vaan.

Äänestä
  • nii että kurdi on eri ku muslimi... ja kyllä sinne voi EHKÄ joskus mennä ku on suomen kansalaisuus, ne ei voi enää napata kii.. mutta esim iraniin ei moni mene ku siellä on se uus hullu pressa, josta ei tiedä mitä se nappaa kii.. eli esim turkissa voi nähdä perhettä ku on passi.. ne on erikseen sit ne joilla ei ole oikeasti kyse turvapaikasta..
    ja voitko kertoa miksi uvilla on linjaus, eikö nää ole tapauskohtaisia, mä en tiedä paljon uvista joten kerrotko lisää,..

    Äänestä

  • Vaikka olisi muslimi niin ei se tarkoita että pitäis haluta muslimilakeja. Ollanhan meekin kristittyjä eikä suomenlaissa vierailla käyminen oel rikos. Niin että eihän meekän välttämättä mitään raamatun lakeja halutaan suomen lakiksi, vaikka kristittyjä ollankin.

    Äänestä

  • p80 kirjoitti:

    nii että kurdi on eri ku muslimi... ja kyllä sinne voi EHKÄ joskus mennä ku on suomen kansalaisuus, ne ei voi enää napata kii.. mutta esim iraniin ei moni mene ku siellä on se uus hullu pressa, josta ei tiedä mitä se nappaa kii.. eli esim turkissa voi nähdä perhettä ku on passi.. ne on erikseen sit ne joilla ei ole oikeasti kyse turvapaikasta..
    ja voitko kertoa miksi uvilla on linjaus, eikö nää ole tapauskohtaisia, mä en tiedä paljon uvista joten kerrotko lisää,..

    ei ne salaisia linjauksia tietääkseni ole...
    Kyllä tapauskohtaisia tietenkin ovat mutta jos oletetaan että kurdistanin alueella on ties monta miljoonaa kurdia niin voisivatko kaikki olla sen turvapaikan tarpeessa ja samoilla syillä tulossa hakemaan turvapaikkaa.Ne on harvat ja valitut.Ja syyt täytyy olla painavat poliittista turvaa hakiessa.Sä löydät uvin sivuilta tilastoja kuinka moni ja mistä maasta on hakenut ja saanut turvapaikan...tilastossa myös näkyy syyt ja status miksi lupa on myönnetty.Perehdy.Kaikki suomessa olevat turvapaikan hakijat eivät ole luonnollisestikaan turvapaikan tarpeessa vaikka itse sanoisivat niin.Liikkeellä on myös järjestäytynyttä rikollisuutta sekä hamppareita joille on tulleet kuumat paikat muissa maassa.Täytyy olla todella perillä asioista eikä poikaystävien ja uutisten varassa kun mietitään yksilötasolla onko jollakin oikeus turvapaikkaan.

    Äänestä

Toivottavasti tämä oli provo, koska teksti on taas niin täynnä höynäytetyn ja ajatteluun kykenemättömän suomi-blondin tuubaa että ihan pahaa tekee.

"hän ei ole nähnyt perhettään kolmeen vuoteen, eikä näe, korkeintaan toisessa maassa, joskus!"

Nytkö tässä pitäisi alkaa kyyneleitä vuodattamaan ja antaa säälistä myönteinen päätös oleskeluluvasta? Jos on niin ikävä perhettään, niin mitä se täällä Suomessa on pyöritellyt peukaloitaan 1.5 vuoden ajan? Kannattaisiko pistää hakemusta perheen asuinmaahan? Moni suomalainen on ulkomailla töissä, eikä ole perhettään/läheisiään/lapsiaan nähnyt vuosiin, eikä silti ruikuta kaiken maailman foorumeilla.

"heidän perheenjäseniä on pidätetty jatkuvasti, koska he yrittävät saada mieheni kiinni siitä, kun hän on toiminut järjestössä joka yrittää saada kurdistanin (kurdien maa, jossa ei ole muslimivalta)"

Eli miehesi ja hänen perheenjäsenensä toimivat järjestössä, joka on kansallisella tai kansainvälisellä tasolla luokiteltu terrorijärjestöksi. Heidän saamansa kohtelu on siis ihan oikein. Vast'ikään tänä vuonna Turkissa räjähteli vapaustaistelijakurdien toimesta pommeja surmaten ja haavoittaen useita ihmisiä. Kurdit ovat muslimeja, sunnalaisia ja takuuvarmasti Kurdistanissa tulisi täten muslimivalta olemaan, jos se joskus perustettaisiin. Irakissa osa itsemurhapommeja räjäyttelevistä miehistä on kurdeja, jotka kuuluvat mm. kurdien ääri-islamilaiseen Ansar-al-Sunna-järjestöön. Järjestön nokkamies, Mullah Krekar, on miehesi tavoin "poliittisena pakolaisena", tosin Norjassa.

"(vähän niinku suomella on ollu joskus venäjän kanssa, halutaan olla oma maa)"

Jättäkää nämä lässytykset edes pois näistä viesteistänne. Häpäisette koko Suomen kansan, ettekä vähiten kuolleita ja eläviä veteraanejamme ja heidän puolisoita tuollaisella paskanjauhannalla! Suomen itsenäisyystaistelulla ja laillisesti sekä kurinalaisesti johdetulla kunniallisella armeijallamme ei ole mitään yhteistä kurdien kurkunleikkaaja- ja terrorijärjestöjen tai albaanien pyörittämien huume- ja naiskaupparinkien kanssa. *pthyi*!

"olemme puhuneet monesti siitä kuin ne jakaa noita lupia?"

UVI jakaa lupia jopa liian hölläkätisesti kuten eilen uutisista kävi ilmi. Toiminta on kuitenkin ammattitaitoisten ja Suomen lain kirjainta noudattavien henkilöiden kontrolloimaa. Ei tyttö-rukka siellä mitään arvontaa suoriteta! Kuten on mm. useista asiaa käsittelevistä dokumenteista ja viranomaisten lausunoista tullut ilmi, ne joille negatiivinen päätös tulee on papereissa jotain häikkää - ja usein todella pahasti; väärennettyjä tai puutteellisia henkilötietoja jne.

"monet huippukoulutetut ovat töissä juuri pizzerioissa, koska eivät osaa kieltä hyvin"

Sieltä sitä on huippukoulutetunkin tarvittaessa aloitettava. Vaikka olisi kuinka koulutettu lääkäri tai opettaja, niin koulutusta vastaavaa työpaikkaa on mahdotonta antaa henkilölle, joka ei osaa asiakkaiden tms. kanssa kommunikointiin vaadittavaa kieltä. Saadun koulutuksen tasostakin on todellakin varmistuttava, koska ns. kolmannen maailman maissa koulutus on todellakin puutteellista tai vanhanaikaista verrattuna kehittyneempien maiden koulutukseen. Osaamaton henkilö esim. lääkärin tai proviisorin ammatissa on suoranainen turvallisuusriski! Päälle vielä nämä köyhien maiden yliopistoista "tutkintonsa" lahjuksilla "ostaneet" henkilöt, joita ei maahan tulisi päästää ensinkään.

"sitten on ihan suoraa rasismia suomalaisilta työnantajilta"

Blaah-blaah. Kokemuksieni mukaan juuri laiskimmat ja saamattomimmat valittavat rasismista. Tunnen mm. lukuisia aasialaisia miehiä ja naisia, jotka ovat muuttaneet Suomeen varsin vaatimattomista, jopa järkyttävän köyhistä oloista ja silti ovat kouluttaneet ja työllistäneet itsensä. Tyypillistä näille ihmisille on ettei mitään työtä halveksita, olkoon se vaikka marjanpoimintaa tai vessojen siivousta. Pohjalta on tarvittaessa aloitettu ja sieltä koulutuksen ja työkokemuksen kautta noustu kovalla työllä ja sisukkuudella ylöspäin. Kenenkään en ole koskaan kuullut ruikuttavan rasismista tai syrjinnästä työn suhteen. Esim. aasialaisilla on tosin erinomainen maine mm. työmoraalin, sosiaalisuuden ja sopeutuvaisuuden suhteen, joka edesauttaa asiaa.

Kääntöpuolella ovat sitten muutama tuntemani tuttava Lähi-Idästä ja Afrikasta. Kaikki raavaita ja terveitä nuoria miehiä, mutta kouluun ja työpaikoille (jos sellaisen ovat jonkilaisella tavalla onnistuneet saamaan) valutaan 15-30 minuuttia myöhässä, vaaditaan erityiskohtelua, työskennellään puolivaloilla ja jos asiasta huomautetaan, huudetaan kurkku suorana rasismista ja siitä kuinka pahoja valkoiset ovat ja kuinka Suomi on paska maa.

Sanotaan vielä sen verran, että suomalainen yhteiskunta eroaa todellakin esim. amerikkalaisesta, ranskalaisesta tai englantilaisesta yhteiskunnasta siinä, ettei meillä ole järjestäytynyttä ja yhteiskuntaan historian kautta pesiytynyttä rasismia/syrjintää. Esim. USA:ssa afroamerikkalaiset ovat olleet ala-luokkaa sekä toisarvoisia ja tulevat sitä aina olemaankin useimpien valkoisten amerikkalaisten silmissä. Näille käsityksille juontavat juuret historian hämäristä asti (orjakauppa, etelän puuvillaplantaasit jne.). Suomessa ei tällaista ajattelumallia ole. Pienen maan pienenä väestönä emme syrji kansallisuuden, rodun tai uskonnon perusteella, vaan aiheellista syrjintää kohtaa työtävieroksuva, laiska ja vastuuton henkilö. Rehellistä ansiotyötä tekevää - olkoon hän suomalainen tai ulkomaalainen - arvostetaan takuuvarmasti sohvalla makoilevaa laiskuria enemmän (olkoon hänkin suomalainen tai ulkomaalainen).

"tämä suomen laki on niin syvältä"

Mielestäni siinä on korkeintaan pientä viilattavaa - noh, esim. tässä uudessa maahanmuuttolaissa aika paljonkin tiukempaan suuntaan - muutoin olen erittäin tyytyväinen ja kiitollinen edesmenneiden sukupolviemme fiksuille ja urheille miehille sekä naisille, jotka ovat rakentaneet meille vapaan ja demokraattisen oikeusvaltion. Jos sinua ja miestäsi maa niin paljon kyrsii; muuttakaa pois. Onhan noita maita maailmassa.

"...karkaamme yhdessä muuhun maahan että saamme olla yhdessä..."

Kannatan koko sydämestäni!

Äänestä
  • mun mies ei täällä itke eikä ruikuta. minä tässä vapaapäivän ratoksi kirjoittelen..ja värjään blondiksi samalla..
    mieheni käy töissä 5 päivää viikosta 10tuntia päivässä, ei valita muusta kuin oleskeluluvasta, se kyllä varmasti menis takaisin kotiin jos vois siellä elää.

    hänen perheenjäsenet eivät ole toimineet missään ja se ei ole terrorijärjestö, jos halutaan oma maa ja elää erilailla kuin muslimivallassa.

    kirjoitin että vähän niinkuin suomella venäjän kanssa, eli halutaan oma maa. lue!en vertaa suomen kunnialliseen toimintaan

    myöskin sanoin töistä että eivät valita ja yrittävät kyllä kokoajan mutta ihan suoraan on sanottu että olisit pätevin mutta me ei haluta ulkomaalaisia tänne töihin, oisko se rasismia.hän on hyvin koulutettu kotimaassaan ja työkokemuksista on paperit nähtävänä.
    mieheni sanoo että tekee ihan mitä vaan työtä rehellisesti, mutta ei koskaan istu kotona jos on työkykyinen, ja ihmettelee kylläkin sitä miksi suomessa saa enemmän rahaa jos on työtön, nostaa sosiaalitukea..
    hänen papereissaan ei ole mitään epäselvyyksiä, henkkarit, todistukset, ajokortti,lääkärinlausunnot pahoinpitelyistä ym kaikki löytyy..
    ja kyllä toiveissa molemmilla on saada yhteinen koti turvassa, ihan mistä vaan maasta, mutta voisit vähän tutustua miten voi hakea muualle jos suomeen ei pääse...

    Äänestä

  • he jotka ovat vapaasta tahdostaan ulkomailla töissä, on eriasia, he voivat nähdä. mutta hän ei voi ajatella että sit ku on loma lähdempä moikkaan äitiä..
    ja älä ota niin kirjaimellisesti.. 'Ei tyttö-rukka siellä mitään arvontaa suoriteta! '
    ja muutenkin en sanonut että tämä suomi kokonaisuudessaan kyrsis.. vaan oleskelulupiin liittyvä lainsäädäntö tai jonku huono päivä töissä, siellä uvillaki on ihmisiä töissä, saahan niistä päätöksistä valittaakin...

    Äänestä

  • p80 kirjoitti:

    he jotka ovat vapaasta tahdostaan ulkomailla töissä, on eriasia, he voivat nähdä. mutta hän ei voi ajatella että sit ku on loma lähdempä moikkaan äitiä..
    ja älä ota niin kirjaimellisesti.. 'Ei tyttö-rukka siellä mitään arvontaa suoriteta! '
    ja muutenkin en sanonut että tämä suomi kokonaisuudessaan kyrsis.. vaan oleskelulupiin liittyvä lainsäädäntö tai jonku huono päivä töissä, siellä uvillaki on ihmisiä töissä, saahan niistä päätöksistä valittaakin...

    Miehesi taustoissa on todennäköisesti jotain hämärää. Katsoitko eilisen uutiset?

    Äänestä

  • juu hakee se. ei ole väärennetty, älä sinä vedä johtopäätöksiä kun et tunne tapausta.
    asianajaja on meidän ja kaikki paperit olen nähnyt. voivoi.. kyllä nyt varmaan pitää tosiaan värjätä ne hiukset blondiksi.. ja kenenkään ei ole tarvinnut häntä elättää, se käy töissä ja maksaa verot.
    LUE EN-SIN NIIN ET-TÄ YM-MÄR-RÄT. vittu mitä porukkaa, jos mä kysyn tässä kokemuksia oleskeluluvista, niin kauan ku sulla ei ole kokemusta kertoa asiasta ni älä vaivaudu.. :)

    ja jos sen perhe tänne joskus tulis ne asuis meidän talossa, ja meidän rahoilla, ei sosiaalituella,tai työttömyyskorvauksella niinkuin ehkä sinä..

    Äänestä

  • noin...... kirjoitti:

    Miehesi taustoissa on todennäköisesti jotain hämärää. Katsoitko eilisen uutiset?

    juu hakee se. ei ole väärennetty, älä sinä vedä johtopäätöksiä kun et tunne tapausta.
    asianajaja on meidän ja kaikki paperit olen nähnyt. voivoi.. kyllä nyt varmaan pitää tosiaan värjätä ne hiukset blondiksi.. ja kenenkään ei ole tarvinnut häntä elättää, se käy töissä ja maksaa verot.
    LUE EN-SIN NIIN ET-TÄ YM-MÄR-RÄT. vittu mitä porukkaa, jos mä kysyn tässä kokemuksia oleskeluluvista, niin kauan ku sulla ei ole kokemusta kertoa asiasta ni älä vaivaudu.. :)

    ja jos sen perhe tänne joskus tulis ne asuis meidän talossa, ja meidän rahoilla, ei sosiaalituella,tai työttömyyskorvauksella niinkuin ehkä sinä..

    Äänestä

  • p80 kirjoitti:

    mun mies ei täällä itke eikä ruikuta. minä tässä vapaapäivän ratoksi kirjoittelen..ja värjään blondiksi samalla..
    mieheni käy töissä 5 päivää viikosta 10tuntia päivässä, ei valita muusta kuin oleskeluluvasta, se kyllä varmasti menis takaisin kotiin jos vois siellä elää.

    hänen perheenjäsenet eivät ole toimineet missään ja se ei ole terrorijärjestö, jos halutaan oma maa ja elää erilailla kuin muslimivallassa.

    kirjoitin että vähän niinkuin suomella venäjän kanssa, eli halutaan oma maa. lue!en vertaa suomen kunnialliseen toimintaan

    myöskin sanoin töistä että eivät valita ja yrittävät kyllä kokoajan mutta ihan suoraan on sanottu että olisit pätevin mutta me ei haluta ulkomaalaisia tänne töihin, oisko se rasismia.hän on hyvin koulutettu kotimaassaan ja työkokemuksista on paperit nähtävänä.
    mieheni sanoo että tekee ihan mitä vaan työtä rehellisesti, mutta ei koskaan istu kotona jos on työkykyinen, ja ihmettelee kylläkin sitä miksi suomessa saa enemmän rahaa jos on työtön, nostaa sosiaalitukea..
    hänen papereissaan ei ole mitään epäselvyyksiä, henkkarit, todistukset, ajokortti,lääkärinlausunnot pahoinpitelyistä ym kaikki löytyy..
    ja kyllä toiveissa molemmilla on saada yhteinen koti turvassa, ihan mistä vaan maasta, mutta voisit vähän tutustua miten voi hakea muualle jos suomeen ei pääse...

    Kerro minulle mikä on maa nimeltä "muslimivalta" eikö miehesi ole muslimi? Islaminuskoisia kutsutaan muslimeiksi. Jos kurdit saisivat oman valtion niin tiedätkö sekin olisi muslimivalta. PKK joka taistelee kurdistanin itsenäisyyden puolesta luokitellaan terroristijärjestöksi joten uvi:n nihkeys on aika ymmärrettävää esim:haluaisitko sinä suomeen osama bin ladenin jos hän ruikuttaisi että niin minua vainotaan kun olen osallisena al gaidassa..

    Äänestä

  • reilu hemmo kirjoitti:

    uskonto on aika erilainen muslimilla ja kurdilla!!! ja miksi muslimit teloittavat kurdeja jopa lapsia juuri sen takia etteivät he usko samanlailla? ja miksi heille ei kelpaa se presidentti joka on siellä vaan haluavat oman, siksi koska he ajattelevat, elävät erilailla kuin muslimit...

    Äänestä

  • voi... kirjoitti:

    Eikös kurdit ole juuri niitä jotka tekevät kunniamurhia? Ja muslimejahan he ovat!!!

    Äänestä

  • p80 kirjoitti:

    juu hakee se. ei ole väärennetty, älä sinä vedä johtopäätöksiä kun et tunne tapausta.
    asianajaja on meidän ja kaikki paperit olen nähnyt. voivoi.. kyllä nyt varmaan pitää tosiaan värjätä ne hiukset blondiksi.. ja kenenkään ei ole tarvinnut häntä elättää, se käy töissä ja maksaa verot.
    LUE EN-SIN NIIN ET-TÄ YM-MÄR-RÄT. vittu mitä porukkaa, jos mä kysyn tässä kokemuksia oleskeluluvista, niin kauan ku sulla ei ole kokemusta kertoa asiasta ni älä vaivaudu.. :)

    ja jos sen perhe tänne joskus tulis ne asuis meidän talossa, ja meidän rahoilla, ei sosiaalituella,tai työttömyyskorvauksella niinkuin ehkä sinä..

    "ja jos sen perhe tänne joskus tulis ne asuis meidän talossa, ja meidän rahoilla, ei sosiaalituella,tai työttömyyskorvauksella niinkuin ehkä sinä.."

    Heh, päivän paras... :-D

    Ilmeisesti miehelläsi on epäselvyyksiä ainakin henkilöllisyyden suhteen (kaksoishenkilöllisyys tms.). Suurin osa kurdeista on tullut Suomeen jollain tavalla huijaamalla, paitsi ne jotka on poimittu jostain Pohjois-Irakin pakolaisleireiltä.

    Summa summarum, oikeasti, ei niitä kielteisiä päätöksiä huvikseen tehtailla. Jos miehelläsi olisi edellytykset saada lupa jäädä Suomeen, hän sen kyllä saisi. Kyseessä ei ole mikään viranomaisen mielivalta.

    Kuinka vanha olet, 19?

    Äänestä

  • hetkinen... kirjoitti:

    Eikös kurdit ole juuri niitä jotka tekevät kunniamurhia? Ja muslimejahan he ovat!!!

    ota selvää...

    Äänestä

  • p80 kirjoitti:

    juu hakee se. ei ole väärennetty, älä sinä vedä johtopäätöksiä kun et tunne tapausta.
    asianajaja on meidän ja kaikki paperit olen nähnyt. voivoi.. kyllä nyt varmaan pitää tosiaan värjätä ne hiukset blondiksi.. ja kenenkään ei ole tarvinnut häntä elättää, se käy töissä ja maksaa verot.
    LUE EN-SIN NIIN ET-TÄ YM-MÄR-RÄT. vittu mitä porukkaa, jos mä kysyn tässä kokemuksia oleskeluluvista, niin kauan ku sulla ei ole kokemusta kertoa asiasta ni älä vaivaudu.. :)

    ja jos sen perhe tänne joskus tulis ne asuis meidän talossa, ja meidän rahoilla, ei sosiaalituella,tai työttömyyskorvauksella niinkuin ehkä sinä..

    Totuus on, että saisitte tienata yhdessä tosi paljon, että elättäistte koko perheen tai heille oleskeluluvat ja viisumit Suomeen edes lomalle. Tämänkin jälkeen joutuisitte allekirjoittamaan siitä kirjalliset paperit. Usko huviksesi paljon on sulla vielä edessäsi nähdä mailman vääryys ja todellinen totuus eri asioista. Ei ole helppoa.

    Äänestä

  • Veit sanat suustani nappiin meni hienoa tekstiä.

    Äänestä

  • p80 kirjoitti:

    juu hakee se. ei ole väärennetty, älä sinä vedä johtopäätöksiä kun et tunne tapausta.
    asianajaja on meidän ja kaikki paperit olen nähnyt. voivoi.. kyllä nyt varmaan pitää tosiaan värjätä ne hiukset blondiksi.. ja kenenkään ei ole tarvinnut häntä elättää, se käy töissä ja maksaa verot.
    LUE EN-SIN NIIN ET-TÄ YM-MÄR-RÄT. vittu mitä porukkaa, jos mä kysyn tässä kokemuksia oleskeluluvista, niin kauan ku sulla ei ole kokemusta kertoa asiasta ni älä vaivaudu.. :)

    ja jos sen perhe tänne joskus tulis ne asuis meidän talossa, ja meidän rahoilla, ei sosiaalituella,tai työttömyyskorvauksella niinkuin ehkä sinä..

    "kenenkään ei ole tarvinnut häntä elättää, se käy töissä ja maksaa verot"

    Ei ilman työlupaa saa käydä töissä. Jos hän kuitenkin käy, ei myöskään voi maksaa veroja jne. Eli hän nyt jo rikkoo useita Suomen lakeja. Miten voit kuvitella, että kukaan haluaisi tälläistä lakien rikkojaa Suomeen? Toisaalta, ihmekkös se oli, että rikkoo myös Suomen lakeja, kun kuuluu terroristijärjestö PKK:n. oletpahan paikkaa itsesi järjestänyt.

    Äänestä

  • taas, kirjoitti:

    hän ei kuulu pkk:n edelleenkään, lue kirjoituksia ennen kuin avaat suusi ja käy töissä, työluvan saa kun luvan käsittely kestää enemmän kuin 3kk..

    Äänestä

  • voi... kirjoitti:

    uskonto on aika erilainen muslimilla ja kurdilla!!! ja miksi muslimit teloittavat kurdeja jopa lapsia juuri sen takia etteivät he usko samanlailla? ja miksi heille ei kelpaa se presidentti joka on siellä vaan haluavat oman, siksi koska he ajattelevat, elävät erilailla kuin muslimit...

    Koita nyt jumalauta uskoa että kurdit ovat muslimeja. Turkkilaiset ovat muslimeja ja kurdit myös. Kertaan nyt vielä; muslimiksi kutsutaan islamin uskoista. Niin kurdit kuin turkkilaiset ovat islaminuskoisia siis muslimeja. Siis kerran vielä, muslimiksi kutsutaan islamin uskoista. Islaminuskoista kutsutaan muslimiksi ja kurdit ovat islaminuskoisia.

    EI, kaikki kurdit eivät ole muslimeja.
    EI, kaikki turkkilaiset eivät ole muslimeja.
    EI, kaikki iranilaiset eivät ole muslimeja.
    EI, kaikki irakilaiset eivät ole muslimeja.
    jne. jne.

    Islamilaisista maista löytyy myös mm. zarathustralaisia, kristittyjä ja bahái-uskon harjoittajia muiden maailman uskontojen harjoittajia ja vielä lisäksi ateisteja tai muuten uskonnottomia, jotka usein poliittisesti suuntautuvat kommunismiin.

    Ja KYLLÄ, islaminuskoinen=muslimi ja muslimi=islaminuskoinen.

    Äänestä

  • vaimo-ihminen kirjoitti:

    Jos suomalaisista 99% on kristittyjä ja 1% on kääntynyt islaminuskoon niin kutsuistiko tätä maata kristityksi vaiko islaminuskoiseksi? nuo sanomasi muunkuin islaminuskoiset edustavat noissa maissa vain noin 1% koko populaatiosta joten niillä ei kokonaisuuden kannalta ole mitään merkitystä ja varsinkin sinä "vaimo-ihminen" olet varsinkin aivan väärä kaikkine nigerialaisine internet neroinesi selittämään mitään mistään.

    Äänestä

  • selitä kirjoitti:

    "reilu hemmo" tuossa aiemmin kommentoi: "Koita nyt jumalauta uskoa että kurdit ovat muslimeja. Turkkilaiset ovat muslimeja ja kurdit myös. Kertaan nyt vielä; muslimiksi kutsutaan islamin uskoista. Niin kurdit kuin turkkilaiset ovat islaminuskoisia siis muslimeja. Siis kerran vielä, muslimiksi kutsutaan islamin uskoista. Islaminuskoista kutsutaan muslimiksi ja kurdit ovat islaminuskoisia."

    Johon minä jatkoin: "EI, kaikki kurdit eivät ole muslimeja. EI, kaikki turkkilaiset eivät ole muslimeja. EI, kaikki iranilaiset eivät ole muslimeja. EI, kaikki irakilaiset eivät ole muslimeja. jne. jne.
    Islamilaisista maista löytyy myös mm. zarathustralaisia, kristittyjä ja bahái-uskon harjoittajia + muiden maailman uskontojen harjoittajia ja vielä lisäksi ateisteja tai muuten uskonnottomia, jotka usein poliittisesti suuntautuvat kommunismiin.
    Ja KYLLÄ, islaminuskoinen=muslimi ja muslimi=islaminuskoinen."

    Kerrohan nyt hyvä "selitä", että missä kohtaa tarkalleen ottaen väitin, että joku MAA ei olisi islamilainen?

    Ja sitten pientä faktaa Suomesta: 99% suomalaisista ei ole kristittyjä ja 1% suomalaisista ei ole kääntynyt islamiin. Eli:

    Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäseniä on suomalaisista 83,6 % (4500000 henkilöä).
    Uskontokuntiin kuulumattomia on suomalaisista 13 % (660000).
    Suomen ortodoksisen kirkon jäseniä on suomalaisista 1,1% (57000).
    Muihin uskontokuntiin kuuluvia on suomalaisista 1,1 % (57000). (tähän lukuun siis sisältyvät Jehovan todistajat, joita on n. 19000, Suomen Vapaakirkko, 13000, Islam (useita erillisiä seurakuntia), 8000, Katolinen kirkko, 7000, Suomen Adventtikirkko, 4000, Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko eli mormonit, 3000).

    Noin 145 000 henkilöä, eli siis 22% uskontokuntiin kuulumattomista, kertoo uskovansa kristukseen. Joten lopuksi jää vielä jäljelle rontti 514000 suomalaista ei-kristinuskoista, jotka voivat olla esim. ateisteja, agnostikkoja, deistejä, humanisteja, panteisteja tai kokonaan uskonnottomia (kuten esim. minä).

    Enkä silti koko tuon litanian jälkeen väitä, että Suomi ei olisi kristitty maa, mutta väitän kyllä, että KAIKKI suomalaiset eivät ole kristittyjä.

    Joko ymmärsit?

    P.S. En muuten tiennytkään, että sinä olet korottanut itsesi tämän foorumin sheriffiksi ja peräti jo määräilet kuka tänne saa kirjoitella ;)
    Kaikki me alamaiset varmaan muistamme sen vastedes " *nöyrästi pokkaa*

    "En muuten tiennytkään, että sinä olet korottanut itsesi tämän foorumin sheriffiksi ja peräti jo määräilet kuka tänne saa kirjoitella"

    Pitäähän näköjään jonkun sinut laittaa kuriin, jos kerran nigerialainen internetin keksijämiehesi ei sitä ole tehnyt. Se on katsos koraanissa käsketty miehen velvollisuus.

    Äänestä

  • seuraaja, kirjoitti:

    Nyt meni kyllä suomi-blondin pää vallan sekaisin. Ja kyllä tää vakavaks veti... kerrankin täytyy myöntää, että on tosiaankin jotakin, mitä en olekaan tähän ikään mennessä tajunnut ja oppinut. Suomen laki onkin koraanin laki! Ei sitä kyllä minun nuoruudessani koulussa opetettu (vai lintsasinkohan ne tunnit?). Kiitos kun kerroit :) minä riennän heti kertomaan juuri oppimani miehelleni ja sitten lähdetään yhdessä lainaamaan naapurin Maijalta koraani (meillä kun on tähän asti kirjahyllystä löytynyt vain raamattu ja Suomen laki), että tiedetään miten tästedes elämme elämämme Suomen (siis koraanin) lakien mukaan. Kiitos vielä kerran, kiitos suuresti. Katsos eihän tuota asiaa olisi muuten tällainen kristitty (mies) ja uskonnoton (vaimo) pari tajunnut. Kiitos vielä kerran, kiitos, kiitos :)

    P.S. Keksijämiehellä on muuten jenkki-vaimo, ei suomi-blondi ;)

    Eikö sinulla ole koraania jo kotona? voi voi sinua, kipinkapin koraanikauppaan, onhan se kauheaa kun olet pudonnut kehityksen kelkasta mutta se lohduttaa varmasti kun on ottanut miehen kehitysmaasta eli jotain toivoa on siis kehityksen suhteen.. toivottavasti miehelläsi on kuitenkin nigerialainen rumpu niin voi sitten viestiä fiksujen ystäviensä kanssa ja keskustella ystäviensä kanssa nigerian high-tech tuotteista ( ruokomaja, piirustikku ja musta-magia) Ps. jos rumpu ei kuulu tarpeeksi hyvin olohuoneessa niin avaa ikkuna niin jo löytyy kenttää..

    Äänestä

siis kuulla muiden kokemuksia.. en spekulaatiota siitä mitä mun miehen papereissa on muiden mielestä.. tai muuta sontaa. jos jollakin olis jotain järkevää sanottavaa kiitos :) ja kaikkea hyvää toivon kaikille muille samassa tilanteessa oleville!

Äänestä

Yksi juttu kirjoituksessasi kolahti minuun ja pahasti. Siis se, että miehesi hakee pakolaisstatusta nimenomaan perusteella että häntä vainotaan kuulumisesta PKK:hon tai muuhun vastaavaan tuhansia ihmisiä tappaneeseen terrorijärjestöön. Onko sinulla mitään käsitystä siitä, kuinka moni viaton ihminen esim. Turkissa on tällaisten järjestöjen tappamina päättänyt päivänsä? Jopa länsimaisia turisteja, paikallisista ihmisistä puhumattakaan ovat nämä kyseiset turvapaikanhakijat ja heidän järjestönsä tappaneet. Rauhanomaisia kurdien itsenäisyyttä ajavia järjestöjä kun ei ole olemassakaan, riippumatta siitä mitä näiden järjestöjen jäsenet länsimaille haluavat vakuutella. On nimittäin aika ironista hieman kieliä osaavana ja näistä asioista jotain ymmärtävänä nähdä, miten paljon näiden järjestöjen edustajien lausunnot vaihtelevat vastaanottajamaan mukaan.

Vaikka miehesi ei henk. koht. olisikaan tappanut ketään, on hän kuitenkin tehnyt tietoisen valinnan kuulumalla tällaiseen järjestöön. Itse ainakin toivoisin, ettei yhdellekään tällaiseen terroristijärjestöön kuuluvalle annettaisi Suomessa tai muussakaan maassa oleskelulupia. Asiaansa kun voi myös ajaa rauhanomaisesti, ei näiden järjestöjen harjoittamalla tavalla. Tämän on miehesi varmasti tiennyt järjestöön liittyessään. Kaikki kurdit kun eivät todellakaan halua olla missään tekemisissä näiden väkivaltaisten itsenäisyysjärjestöjen kanssa, ja näille niitä lupia soisinkin myönnettävän. Ei ihmisille, jotka omalla toiminnallaan ovat aiheuttaneet "vainottavaksi" tulemisen. Kukaan kun ei kai voi olettaa, että jokin järjestö voisi vapaasti tappaa ihmisiä ajamansa asian vuoksi, ja päästä vastuusta ilman vastapuolen jonkinlaista reaktiota, kutsuttakoon sitä nyt sitten tässä vaikka "vainonnaksi". Ja ainahan pitää tietysti muistaa, että millään maalla ei ole minkäänlaisia velvollisuuksia antaa osaa alueestaan pois. Tietylle kansanryhmälle tietyssä maassa kuuluvia oikeuksiahan voi aina ajaa, mutta tämänkin tulisi tapahtua rauhanomaisesti. Tällaista ei yhdenkään kurdistanin itsenäisyyttä ajavan järjestön toiminta ole vielä tähän mennessä ollut.

Miltäköhän suomalaisista mahtaisi tuntua, jos tietty osa saamelaisista yhtäkkiä alkaisi tappaa muita suomalaisia, ja vaatisi Lappia omaksi itsenäiseksi maakseen? Ja sitten vielä pyrkisivät muihin maihin pakolaisiksi, kun Suomen valtio pistäisi vastaan, eikä yllättävää kyllä, haluaisikaan antaa osaa alueestaan heille.

Jotenkin minusta tuntuu, että olet melko tietämätön näistä asioista. Mutta näinhän asiat ovat vähän liian usein Suomessa. Ensin tuomitaan kurdien itsenäisyyspuolueen iskut esim. Turkin turismikohteisiin, mutta sitten jo seuraavassa lauseessa ollaan myöntämässä näille iskun tekijöille ja heidän järjestökavereilleen turvapaikkoja Suomesta.

Äänestä
  • Miehesi nimi on siis Öznur Karaer. Eikö ole aika dorkaa käyttää hänen nimeään nimimerkkinäsi verkon keskustelupalstoilla? Mutta hyvä tietää, hyvä tietää, ehkäpä sitä tulee joskus Turussakin käytyä. ;) Ties mitä kivaa siellä järjestyy, voisi ottaa kaveritkin mukaan... :-D

    Äänestä

  • hän on ollut iranin kurdistanin demokraattisen puolueen KDPI kannattaja ei jäsen... hän on jakanut tietoa kansalaisille, siitä miten he ovat joutuneet vääryydeen kohteeksi..eli jakanut lehtisiä ja keskustellut ihmisten kanssa..aika kaukana ihmisten tappamisesta.
    siinä olet oikeassa että jos olisi mahdollista varmasti hoitaisivat asioita myös eritavalla.. ja onneksi olemme syntyneet itsenäiseen suomeen!

    Äänestä

  • Hmmmm kirjoitti:

    Miehesi nimi on siis Öznur Karaer. Eikö ole aika dorkaa käyttää hänen nimeään nimimerkkinäsi verkon keskustelupalstoilla? Mutta hyvä tietää, hyvä tietää, ehkäpä sitä tulee joskus Turussakin käytyä. ;) Ties mitä kivaa siellä järjestyy, voisi ottaa kaveritkin mukaan... :-D

    Mitä ihmettä sinä oikein taas hourit? On tainnut unohtua se lääkkeiden ottaminen tänään taas kerran :D

    että tervemenoa turkuun

    Äänestä

  • Öznur kirjoitti:

    Mitä ihmettä sinä oikein taas hourit? On tainnut unohtua se lääkkeiden ottaminen tänään taas kerran :D

    OK, you know best. ;)

    Äänestä

  • p80 kirjoitti:

    hän on ollut iranin kurdistanin demokraattisen puolueen KDPI kannattaja ei jäsen... hän on jakanut tietoa kansalaisille, siitä miten he ovat joutuneet vääryydeen kohteeksi..eli jakanut lehtisiä ja keskustellut ihmisten kanssa..aika kaukana ihmisten tappamisesta.
    siinä olet oikeassa että jos olisi mahdollista varmasti hoitaisivat asioita myös eritavalla.. ja onneksi olemme syntyneet itsenäiseen suomeen!

    "ja onneksi olemme syntyneet itsenäiseen suomeen!"

    Miehesi ei ole syntynyt itsenäiseen Suomeen eikä hänellä ole mitään tekemistä Suomen kanssa. Hän vain haluaa ottaa hyödyn irti Suomesta tyhmän bimbon kautta.

    Äänestä

  • korjaus kirjoitti:

    minkä hyödyn suomesta ja miten mun kautta? mä tarkoitin suomalaisia, ääliö.
    ja hänellä on sen verran tekemistä suomen kanssa että hän maksaa tänne verot, tekee töitä, elää mun kans!

    jossain luki että menestyvässä työssä, kansainvälisissä yrityksissä ei ole rasismia.. joten mitä voi päätellä näistä kirjoittelijoista??

    voi ku välilä toivos että osa porukkaa joutuis menee sinne vähän kattoo ett kuin moni siel haluaa elää niinku paskat valtiaat sanoo.. tai mene sä kokeileen.
    ei siellä ole niinku suomessa että sä äänestät ni se voittaa. tai jos sä haluat mennä ulos ilman huivia ni sulle tulee hirveät ongelmat, et saa töitä yms hakkaamiset.. siellä on niin paljon paskaa ja ei ne voi sille mitään ett ne on sinne syntyny.osa ei voi tai halua asua niinkuin siellä määrätään.
    onhan suomalaisetki kristittyjä mut kuin moni teistä elää kunniallisesti raamatun mukaan? siellä on pakko tai suurinpiirtein kuolet.. et voi ite päättää miten toimit uskonnon mukaan, siksi heillä on ongelmia asua siellä.
    on onni olla suomalainen. suomessa on asiat kuitenki hyvin.

    Äänestä

  • p80 kirjoitti:

    hän on ollut iranin kurdistanin demokraattisen puolueen KDPI kannattaja ei jäsen... hän on jakanut tietoa kansalaisille, siitä miten he ovat joutuneet vääryydeen kohteeksi..eli jakanut lehtisiä ja keskustellut ihmisten kanssa..aika kaukana ihmisten tappamisesta.
    siinä olet oikeassa että jos olisi mahdollista varmasti hoitaisivat asioita myös eritavalla.. ja onneksi olemme syntyneet itsenäiseen suomeen!

    Minua todella säälittää tilanteenne (siis jos todella miehesi ei ole väkivaltaisuuksiin osallistunut). Toisaalta olen kuitenkin edelleenkin myös sitä mieltä, että tällaisessa terroristijärjestössä toimiville (oli sitten kannattaja tai jäsen) ei oleskelulupia pitäisi myöntää. Kaikkihan näissä maissa kuitenkin tietävät mitä tuon järjestön nimissä on tehty. Tietoahan voi aina jakaa, mutta itselläni ei ainakaan riittäisi omaatuntoa kannattaa tuollaista järjestöä.

    Säälittää toisaalta myös ne, jotka näitä asioita uvi:lla joutuvat ratkomaan. Nämä asiat kun ovat pohjimmiltaan todella monimutkaisia, eikä rakkaus varmasti helpota niitä yhtään :) Joka tapauksessa tsemppiä teille. Toivottavasti löydätte tavan olla yhdessä kaikesta tästä huolimatta.

    kiitos. juu ei ole osallistunut. kaveri puhui mukaan kun ajattelut kurdistanista kuitenkin on toivoa täynnä, eipä lähtis enää mukaan jos sais valita, menis mieluummin kotiin ja kavereiden luo.
    nyt meillä on koti ja rakkaus täällä, joten toivomme vain että se kestäis..
    perseestähän tällainen tilanne on mutta jos yrittäis ajatella että kaikella on tarkoitus..

    Äänestä

  • p80 kirjoitti:

    minkä hyödyn suomesta ja miten mun kautta? mä tarkoitin suomalaisia, ääliö.
    ja hänellä on sen verran tekemistä suomen kanssa että hän maksaa tänne verot, tekee töitä, elää mun kans!

    jossain luki että menestyvässä työssä, kansainvälisissä yrityksissä ei ole rasismia.. joten mitä voi päätellä näistä kirjoittelijoista??

    voi ku välilä toivos että osa porukkaa joutuis menee sinne vähän kattoo ett kuin moni siel haluaa elää niinku paskat valtiaat sanoo.. tai mene sä kokeileen.
    ei siellä ole niinku suomessa että sä äänestät ni se voittaa. tai jos sä haluat mennä ulos ilman huivia ni sulle tulee hirveät ongelmat, et saa töitä yms hakkaamiset.. siellä on niin paljon paskaa ja ei ne voi sille mitään ett ne on sinne syntyny.osa ei voi tai halua asua niinkuin siellä määrätään.
    onhan suomalaisetki kristittyjä mut kuin moni teistä elää kunniallisesti raamatun mukaan? siellä on pakko tai suurinpiirtein kuolet.. et voi ite päättää miten toimit uskonnon mukaan, siksi heillä on ongelmia asua siellä.
    on onni olla suomalainen. suomessa on asiat kuitenki hyvin.

    "suomessa on asiat kuitenki hyvin."

    ja sen useat maahanmuuttajat tietävät. asiat eivät ole välttämättä hyvin 10 vuoden päästä, mikäli tänne päästetään ketä tahansa. mitä tapahtuukaan ranskassa tällä hetkellä?

    Äänestä

  • p80 kirjoitti:

    minkä hyödyn suomesta ja miten mun kautta? mä tarkoitin suomalaisia, ääliö.
    ja hänellä on sen verran tekemistä suomen kanssa että hän maksaa tänne verot, tekee töitä, elää mun kans!

    jossain luki että menestyvässä työssä, kansainvälisissä yrityksissä ei ole rasismia.. joten mitä voi päätellä näistä kirjoittelijoista??

    voi ku välilä toivos että osa porukkaa joutuis menee sinne vähän kattoo ett kuin moni siel haluaa elää niinku paskat valtiaat sanoo.. tai mene sä kokeileen.
    ei siellä ole niinku suomessa että sä äänestät ni se voittaa. tai jos sä haluat mennä ulos ilman huivia ni sulle tulee hirveät ongelmat, et saa töitä yms hakkaamiset.. siellä on niin paljon paskaa ja ei ne voi sille mitään ett ne on sinne syntyny.osa ei voi tai halua asua niinkuin siellä määrätään.
    onhan suomalaisetki kristittyjä mut kuin moni teistä elää kunniallisesti raamatun mukaan? siellä on pakko tai suurinpiirtein kuolet.. et voi ite päättää miten toimit uskonnon mukaan, siksi heillä on ongelmia asua siellä.
    on onni olla suomalainen. suomessa on asiat kuitenki hyvin.

    voi kääntyä kristityksi ja toisekseen vaikka kurdi olisikin muslimi niin se ei harjoita paskan vertaa uskontoaan vaan elää kuin länsimaalainen ja tavoittelee samoja eroja.Kurdi identiteetti on niin vahvasti heillä suonissa ja toimissa että kaikki muu on toissijaista jopa Jumala jonka pitäisi olla kaiken muun yläpuolella.Mutta kurdien jumala on Kurdistan ja kurdi-identiteetti.olkoot sitten vain kurdeja ja jättäkööt muslimi sanan siitä pois ja olkoot vaikka kristittyjä.Naurettavaa sanoa olevansa muslimi jos ei yhtään harjoita tai tee niinkuin muslimien pitäisi tehdä ja harjoittaa.

    Ei ihme että arabit kyselevät kurdimuslimeilta että oletko kurdi vai muslimi ja kurdi parat näkevät sen takia punaista.Muslimi joko on tai ei, on Jumalan pilkkaa islamissa asettaa mitään ylitse Jumalan tai verrata jotain kansallisuutta tai etnisyyttä Jumalaan tai islamin uskoon.Uskossa ei ole kansalaisuuksia.

    Äänestä

  • Öznur kirjoitti:

    Minua todella säälittää tilanteenne (siis jos todella miehesi ei ole väkivaltaisuuksiin osallistunut). Toisaalta olen kuitenkin edelleenkin myös sitä mieltä, että tällaisessa terroristijärjestössä toimiville (oli sitten kannattaja tai jäsen) ei oleskelulupia pitäisi myöntää. Kaikkihan näissä maissa kuitenkin tietävät mitä tuon järjestön nimissä on tehty. Tietoahan voi aina jakaa, mutta itselläni ei ainakaan riittäisi omaatuntoa kannattaa tuollaista järjestöä.

    Säälittää toisaalta myös ne, jotka näitä asioita uvi:lla joutuvat ratkomaan. Nämä asiat kun ovat pohjimmiltaan todella monimutkaisia, eikä rakkaus varmasti helpota niitä yhtään :) Joka tapauksessa tsemppiä teille. Toivottavasti löydätte tavan olla yhdessä kaikesta tästä huolimatta.

    Samalla periaatteella entisille Neuvostoliittolaisille ei pitaisi myontaa edes viisumia Suomeen.

    kuin erityistapauksissa jos miehesi on töissä saa hän työnsä ja tarpeellisuutensa takia oleskeluluvan...:)Pakolaisilla tietyllä ryhmällä on oikeus tehdä työtä mutta vain tietynlaista ja tietyn määrän ja akateemisten ym.koulutus, paperit ja koulutuksen vastaavuus ja kielitaito kolutaan tarkkaan ennenkuin on suomen työmarkkinoiden käytössä.Harva työnantaja lukuunottamatta mansikanpoimintaa ja siitä saatuja tuloja(ei tarvitse välttämättä maksaa verojakaan jos on harmaana) maksaa jätti summia tai edes sen verran että itsensä elättää.

    rakastuimme ja en halua luopua hänestä koskaan! me ollaan oltu yhdessä kohta vuosi, ollaan kihloissa ja todella ihanasti menee!

    negatiivinen juttu on oleskelulupa. mieheni on poliittinen pakolainen ja kaksi negatiivistä on tullut. ollut siis suomessa 1,5 vuotta. nyt paperit ovat taas käsittelyssä ja varmaan joulun jälkeen tulee vastaus.. hän on kurdi ja levottomuuksia on ollut,joten jos olis mahdollisuus saada se lupa viimein! loppuis tämä epävarmuus! vois suunnitella elämää eteenpäin, lapsia, häitä, taloa..

    Äänestä

  • p80 kirjoitti:

    minkä hyödyn suomesta ja miten mun kautta? mä tarkoitin suomalaisia, ääliö.
    ja hänellä on sen verran tekemistä suomen kanssa että hän maksaa tänne verot, tekee töitä, elää mun kans!

    jossain luki että menestyvässä työssä, kansainvälisissä yrityksissä ei ole rasismia.. joten mitä voi päätellä näistä kirjoittelijoista??

    voi ku välilä toivos että osa porukkaa joutuis menee sinne vähän kattoo ett kuin moni siel haluaa elää niinku paskat valtiaat sanoo.. tai mene sä kokeileen.
    ei siellä ole niinku suomessa että sä äänestät ni se voittaa. tai jos sä haluat mennä ulos ilman huivia ni sulle tulee hirveät ongelmat, et saa töitä yms hakkaamiset.. siellä on niin paljon paskaa ja ei ne voi sille mitään ett ne on sinne syntyny.osa ei voi tai halua asua niinkuin siellä määrätään.
    onhan suomalaisetki kristittyjä mut kuin moni teistä elää kunniallisesti raamatun mukaan? siellä on pakko tai suurinpiirtein kuolet.. et voi ite päättää miten toimit uskonnon mukaan, siksi heillä on ongelmia asua siellä.
    on onni olla suomalainen. suomessa on asiat kuitenki hyvin.

    tyttöseni?

    Äänestä

  • p80 kirjoitti:

    hän on ollut iranin kurdistanin demokraattisen puolueen KDPI kannattaja ei jäsen... hän on jakanut tietoa kansalaisille, siitä miten he ovat joutuneet vääryydeen kohteeksi..eli jakanut lehtisiä ja keskustellut ihmisten kanssa..aika kaukana ihmisten tappamisesta.
    siinä olet oikeassa että jos olisi mahdollista varmasti hoitaisivat asioita myös eritavalla.. ja onneksi olemme syntyneet itsenäiseen suomeen!

    shiioillahan on vielä väliaikaiset avioliitotkin toisin kuin sunneilla...ole huoleti ja toivo että hän ei ole harjoittava kurdishiiamuslimi..../kristitty?

    Äänestä

  • etu,,, kirjoitti:

    Samalla periaatteella entisille Neuvostoliittolaisille ei pitaisi myontaa edes viisumia Suomeen.

    en oo kuullutkaan sellasesta terroristijärjestöstä kuin ex-neuvostoliitto. liekö myöskään ne lukuisat kansainväliset tahot jotka ovat näitä kurdijärjestöjä terroristijärjestöiksi määritelleet...

    Äänestä

  • p80 kirjoitti:

    minkä hyödyn suomesta ja miten mun kautta? mä tarkoitin suomalaisia, ääliö.
    ja hänellä on sen verran tekemistä suomen kanssa että hän maksaa tänne verot, tekee töitä, elää mun kans!

    jossain luki että menestyvässä työssä, kansainvälisissä yrityksissä ei ole rasismia.. joten mitä voi päätellä näistä kirjoittelijoista??

    voi ku välilä toivos että osa porukkaa joutuis menee sinne vähän kattoo ett kuin moni siel haluaa elää niinku paskat valtiaat sanoo.. tai mene sä kokeileen.
    ei siellä ole niinku suomessa että sä äänestät ni se voittaa. tai jos sä haluat mennä ulos ilman huivia ni sulle tulee hirveät ongelmat, et saa töitä yms hakkaamiset.. siellä on niin paljon paskaa ja ei ne voi sille mitään ett ne on sinne syntyny.osa ei voi tai halua asua niinkuin siellä määrätään.
    onhan suomalaisetki kristittyjä mut kuin moni teistä elää kunniallisesti raamatun mukaan? siellä on pakko tai suurinpiirtein kuolet.. et voi ite päättää miten toimit uskonnon mukaan, siksi heillä on ongelmia asua siellä.
    on onni olla suomalainen. suomessa on asiat kuitenki hyvin.

    Ai mitä hyötyä kaverille on susta ollut? No mietitäänpä, hmmm... On päässyt sivistysvaltioon, lämmitettyyn asuntoon asumaan. Pääsee rauhassa "töihin" (sossun luukulle). Saa pillua jokaiselta vastaantulevalta naiselta. Kaikki toimii, yhteiskunnassa on järjestys, ja naisilta tulee sympatiaa.

    Suomihan on taivas tälläisille runkkareille. Älä usko sen puheita, ei se minnekään täältä halua.

    Äänestä

  • Öznur kirjoitti:

    Minua todella säälittää tilanteenne (siis jos todella miehesi ei ole väkivaltaisuuksiin osallistunut). Toisaalta olen kuitenkin edelleenkin myös sitä mieltä, että tällaisessa terroristijärjestössä toimiville (oli sitten kannattaja tai jäsen) ei oleskelulupia pitäisi myöntää. Kaikkihan näissä maissa kuitenkin tietävät mitä tuon järjestön nimissä on tehty. Tietoahan voi aina jakaa, mutta itselläni ei ainakaan riittäisi omaatuntoa kannattaa tuollaista järjestöä.

    Säälittää toisaalta myös ne, jotka näitä asioita uvi:lla joutuvat ratkomaan. Nämä asiat kun ovat pohjimmiltaan todella monimutkaisia, eikä rakkaus varmasti helpota niitä yhtään :) Joka tapauksessa tsemppiä teille. Toivottavasti löydätte tavan olla yhdessä kaikesta tästä huolimatta.

    "Minua todella säälittää tilanteenne"

    Minua puolestaan säälittää ne tuhannet viattomat PKK:n uhrit, jotka on murhattu täysin syyttään. Onnettomat vain sattuivat olemaan väärässä paikassa väärään aikaan.

    Äänestä

  • joo kirjoitti:

    en oo kuullutkaan sellasesta terroristijärjestöstä kuin ex-neuvostoliitto. liekö myöskään ne lukuisat kansainväliset tahot jotka ovat näitä kurdijärjestöjä terroristijärjestöiksi määritelleet...

    "en oo kuullutkaan sellasesta terroristijärjestöstä kuin ex-neuvostoliitto"

    Et niin, koska terroristijärjestön nimi oli Neuvostoliitto, ilman ex:ää. Ko. organisaatio kidutti, murhasi ja pakkosiirsi miljoonia ihmisiä ns. kommunismin varjolla. Paljon suurempi paha kuin PKK:t tai Al-Quidat yhteensä.

    Äänestä

  • vähän kirjoitti:

    Ai mitä hyötyä kaverille on susta ollut? No mietitäänpä, hmmm... On päässyt sivistysvaltioon, lämmitettyyn asuntoon asumaan. Pääsee rauhassa "töihin" (sossun luukulle). Saa pillua jokaiselta vastaantulevalta naiselta. Kaikki toimii, yhteiskunnassa on järjestys, ja naisilta tulee sympatiaa.

    Suomihan on taivas tälläisille runkkareille. Älä usko sen puheita, ei se minnekään täältä halua.

    että jos heillä ei ole tyttö/poikaystävää he joutuu asuu ulkona?? ei se pillun saanti onnistu jos on avoliitossa ja koti, kyllä siihen vissiin paljon muutakin tarvitaan???

    Äänestä

  • ihmettelijä kirjoitti:

    "en oo kuullutkaan sellasesta terroristijärjestöstä kuin ex-neuvostoliitto"

    Et niin, koska terroristijärjestön nimi oli Neuvostoliitto, ilman ex:ää. Ko. organisaatio kidutti, murhasi ja pakkosiirsi miljoonia ihmisiä ns. kommunismin varjolla. Paljon suurempi paha kuin PKK:t tai Al-Quidat yhteensä.

    ei kai laillisesti johdettua valtiota sentään voi terroristijärjestöksi kutsua? vai onko muka jotain maata joka olisi neuvostoliiton virallisesti terroristijärjestöksi luokitellut? toisin kuin kurdien järjestöt on luokiteltu monissa maissa. tolla logiikalla monia muitakin maita voisi kutsua terroristijärjestöiksi... kaikkien amerikkalaisten rakastama israel mukaan lukien...

    Äänestä

  • moinen kirjoitti:

    "Minua todella säälittää tilanteenne"

    Minua puolestaan säälittää ne tuhannet viattomat PKK:n uhrit, jotka on murhattu täysin syyttään. Onnettomat vain sattuivat olemaan väärässä paikassa väärään aikaan.

    Säälittää minuakin, kuten jo ensimmäisessä viestissäni toin ilmi. Toisaalta kyllähän näiden järjestöjen kannattajissa saattaa olla paljonkin tällaisia omien oikeuksiensa puolesta haaveilijoita, jotka eivät järjestön todellisia tarkoitusperiä tai työtapoja kovin hyvin tunne. Nuoria poikia, jotka joku kaverin kaveri on värvännyt ties millä syyllä jakamaan jotain lehtisiä tms. Jos tietäisivät paremmin, tekisivät varmasti nyt toisin. Mutta jälkikäteen on paha parkua. Alkuperäistä kirjoittajaa ja hänen miestään tuntematta on paha mennä sanomaan minkälaisiin kannattajiin tämä mies kuuluu. Toisaalta kannattaja on aina kannattaja, ja sen rajan vetäminen on todella vaikeaa, jollei mahdotonta. Minua säälittää tässä tilanteessa juuri se, että mahdollisesti yhden (?) nuoruuden virheen takia kaksi toisiaan rakastavaa aikuista ei voi nyt olla yhdessä. Tiedä sitten, miten uvi kaikkine asiaan liittyvine tietoineen jutun näkee. Itse en kyllä tosiaankaan näissä järjestöissä toimiville turvapaikkaa myöntäisi, niin paljon kärsimistä nämä järjestöt ovat viattomille ihmisille aiheuttaneet. Se on toisaalta vain minun mielipiteeni, enkä toivoisi siitä kenenkään vetävän hernettä nenäänsä. Ristiriitaista tosiaan ehkä samaan aikaan sääliä tämän kyseisen parin tilannetta, mutta onneksi minun ei näitä asioita tarvitse olla päättämässä. Niin monimutkaisia poliittisia ja yhteiskunnallisia juttuja nämä ovat, niin Turkissa ja Suomessa, kuin varmasti myös Iranissa tai muualla.

    Ootkos sinä se sama suomipirkko joka jollain toisella palstalla todisteli, että oikeastaan turkkilaisen naisen asema on vähintään yhtä hyvä kuin suomalaisen ja turkkilaiset miehet suovat naisilleen paljon enemmän vapauksia pariutua miten haluaa kuin suomalaiset miehet. :-D

    Äänestä

  • niinpä... kirjoitti:

    Mitenkäs tuo nyt taas taisi liittyä viestini aiheeseen? En tainnut puhua sanaakaan turkkilaisten naisten asemasta. Mutta tosiaan, en ole sama "suomipirkko", jos se nyt mieltäsi yhtään parantaa. Sinä puolestasi taidat olla se sama suomipoika joka aina heittää väliin näitä kummallisia täysin asian vierestä meneviä kommentteja :D

    Eli et siis ole se sama rekisteröity Öznur, joka mm. täällä on dementoinut Härkösen tutkimukset höpönpöppönä? ;)

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=104&conference=4500000000000931&posting=22000000011593210

    Terveisiä Turkuun vielä!

    Äänestä

  • OK... kirjoitti:

    En ole kutsunut Härkösen tutkimuksia "höpönpöpöksi". Jos vaivautuisit lukemaan nuo kirjoitukseni ajatuksella, huomaisit varmasti että olen sanonut mm. Härkösen tutkimuksen olevan täyttä totta Turkin tietyillä alueilla. Mutta sinähän tosiaan varmasti tiedät tämänkin niin paljon minua ja monia muita Turkissa asuneita paremmin, joten ei tästä enää tämän enempää.

    Toisaalta en ole missään keskustelussa koskaan väittänyt, että turkkilaisten naisten asema yleisesti ottaen olisi vähintään yhtä hyvä kuin suomalaisten, tai että turkkilaiset miehet jotenkin soisivat naisilleen enemmän vapauksia pariutua. Itse asiassa huvittaa oikein varsinkin tuo jälkimmäinen väite :D Mutta kerropa toki millä palstalla tällaisia mielenkiintoisia keskusteluja on käyty. Kiinnostaisi lukea perusteluja moisille väitteille.

    Älä nyt hyvä ihminen sotkeudu sanoihisi enää enempää, tässä alkaa tuntea jo myötähäpeää... :) Muuten, missäs päin Turkkia se olikaan kun poliisit pamputtivat niitä oikeuksiaan mielenosoituksessa vaatineita naisia? ;)

    Mitä tulee ajatuksiisi liberaaleista turkkilaismiehistä, koitapa joskus lukea ajatuksella mitä itse kirjoitat mm. tässä viestissä. Edellisessä viestissä siis kirjoittaja totesi että turkkilaiset miehet suvaitsevat suomalaisia miehiä paremmin sen, että turkkilaiset naiset pariutuvat ulkomaisten miesten kanssa:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=104&conference=4500000000000931&posting=22000000011599412

    Ohessa ote:

    Turkissa elämä oli tältä osin tosiaankin helpompaa. Ei tarvinnut jatkuvasti vakuutella tuntemattomille ihmisille asioita, jotka eivät heille oikeasti kuulu. Ihmiset olivat oikeasti kiinnostuneita ja iloisia puolestamme. Tuo mitä sanoit "liberaaleista" suomalaismiehistä ja "konservatiiveista" turkkilaismiehistä on niin totta. Toisaalta, kyllähän Suomesta löytyy paljon myös miehiä joille minun mieheni kansallisuus on aivan se ja sama. Eli yleistää ei saisi.

    Äänestä

  • noin......... kirjoitti:

    en jaksa alkaa kinastelemaan kanssasi aiheesta, jota sinä et tosiasiassa ymmärrä tai edes halua ymmärtää. Haluat vaan kääntää kaiken sanomani päälaelleen vääristelemällä kirjoituksieni tarkoituksia. Keskustele tuosta turkkilaisten naisten pariutumisesta vaikka sen alkuperäisen kirjoittajan, eli selamin kanssa. Itse puhuin nimittäin tuossa viestissäni suomalaisten ja turkkilaisten suhtautumisesta minuun ja mieheeni. Puhuin siis omista lähtökohdistani suomalaisena naisena, en turkkilaisena naisena. Selamilla on varmasti turkkilaisten naisten kanssa "pariutumisesta" paljon minua enemmän omakohtaista kokemusta, ja toivottavasti myös riittävästi aikaa sekä kärsivällisyyttä oikaista kaikki nuo väärinymmärryksesi. Toisaalta, en usko että mikään käytetty aika auttaisi tilanteessasi. Kun ei halua ymmärtää niin ei halua ymmärtää.

    Seli seli, jäkä jäkä. Kaikki näkevät lävitsesi, turha enää kiemurrella. Väitit mitä väitit, seiso sen takana.

    Ja vaikka olisitkin tuota tarkoittanut, niin olisi ehkä syytä herätä tähän päivään. Turkkilaiset miehet eivät paheksu minua koska olen turkkilaisen vaimo, ooh, ihme ja kumma. Oletko aivan pöpi vai elätkö jossain fantasiamaailmassa? Ja luuletko tosiaan, että turkkilaisilla naisilla on samat mahdollisuudet miesten suhteen kuin suomalaisilla naisilla? Suomalaiset naiset ovat tosin törsänneet vapautensa, ketä enää kiinnostaa jotkut lomakohteissa itseään panettavat, kaikki ulkomaalaisia palvovat naiset.

    "en jaksa alkaa kinastelemaan kanssasi aiheesta, jota sinä et tosiasiassa ymmärrä"

    Aika usein kuultua, eli muut ovat typeriä kun eivät osaa ajatella asioista yhtä järkevästi niin kuin minä.

    Äänestä

  • viitsi kirjoitti:

    Seli seli, jäkä jäkä. Kaikki näkevät lävitsesi, turha enää kiemurrella. Väitit mitä väitit, seiso sen takana.

    Ja vaikka olisitkin tuota tarkoittanut, niin olisi ehkä syytä herätä tähän päivään. Turkkilaiset miehet eivät paheksu minua koska olen turkkilaisen vaimo, ooh, ihme ja kumma. Oletko aivan pöpi vai elätkö jossain fantasiamaailmassa? Ja luuletko tosiaan, että turkkilaisilla naisilla on samat mahdollisuudet miesten suhteen kuin suomalaisilla naisilla? Suomalaiset naiset ovat tosin törsänneet vapautensa, ketä enää kiinnostaa jotkut lomakohteissa itseään panettavat, kaikki ulkomaalaisia palvovat naiset.

    Ei tuossa "pariutumisjutussa" todellakaan ollut kenenkään vapauksista tai naisten asemasta kyse, vaan vain erimaalaisten asenteista ja suhtautumisesta toisaalta selamin ja hänen vaimonsa liittoon, toisaalta minun ja mieheni liittoon. Kummatkin kertoivat omista kokemuksistaan ja omista lähtökohdistaan. Yritä nyt jo vihdoin ymmärtää tuo. Mahdollisuuksistakaan kenenkään suhteen ei puhuttu mitään, joten jospa taas lakkaisit kirjoittamasta aiheen vierestä ja vääristelemästä toisten kirjoituksia. Minulla oikeasti olisi vielä myös töitä tehtävänä, joten tämä aihe on puolestani loppuun käsitelty.

    Vielä jaksaa bimbo tilittää, vaikka jäi suoraan kiinni... Aika uskomatonta.

    Äänestä

  • seli... kirjoitti:

    Vielä jaksaa bimbo tilittää, vaikka jäi suoraan kiinni... Aika uskomatonta.

    Uskomatonta tosiaan. Itse kun taisit jäädä kiinni minun ja selamin sanojen vääristelystä. Mutta ei se mitään, kunhan muistat vaan ottaa ne lääkkeesi taas tänään... :D

    Äänestä

  • Öznur kirjoitti:

    Uskomatonta tosiaan. Itse kun taisit jäädä kiinni minun ja selamin sanojen vääristelystä. Mutta ei se mitään, kunhan muistat vaan ottaa ne lääkkeesi taas tänään... :D

    Eikö se tajua lopettaa... ja omaperäisesti kehottaa vielä lääkkeitä nauttimaan, sekoiltuaan ensin itse oikein urakalla... voi hyvänen aika... :-D

    Kuule sun sepostuksia ei tarvitse vääristellä, sen verran paljastavia ne jo itsessään ovat kirjoittajansa sieluntilasta. ;)

    Äänestä

  • p80 kirjoitti:

    hän on ollut iranin kurdistanin demokraattisen puolueen KDPI kannattaja ei jäsen... hän on jakanut tietoa kansalaisille, siitä miten he ovat joutuneet vääryydeen kohteeksi..eli jakanut lehtisiä ja keskustellut ihmisten kanssa..aika kaukana ihmisten tappamisesta.
    siinä olet oikeassa että jos olisi mahdollista varmasti hoitaisivat asioita myös eritavalla.. ja onneksi olemme syntyneet itsenäiseen suomeen!

    Onko poikaystäväsi tullut suoraan Suomeen ? Onko hän ollut jossain maassa ilman, että olisi hakenut turvapaikkaa, esim: lentokoneen välilasku ? Matkareitti? Kulkuväline ? Matkaseura ? Salakuljetus ?

    Äänestä

  • tosiaan kirjoitti:

    että jos heillä ei ole tyttö/poikaystävää he joutuu asuu ulkona?? ei se pillun saanti onnistu jos on avoliitossa ja koti, kyllä siihen vissiin paljon muutakin tarvitaan???

    pillun saantiin riittää pippeli!
    Ja se kyllä onnistuu vastaanottokeskuksen tiloissakin ihan yökylässä.Nimim.kokemusta on.Ja ties missä muuallakin vaikka rautatieaseman vessassa tai yrityksen siivouskomerossa joskin oman puolisoni kanssa vihittynä kokeiltu...

    tai vaikka sen pantavan kotona....ei voi olla totta et jotkut ei ajattele...no jos ei ole millä ajatella....

    Kylläpä olet naiivi ihminen!!!

    Äänestä

  • kuulkaas kirjoitti:

    mut kuitenkin miettikää mikä on kana ilman päätä...entinen kana....vaikka kelpaa se jollekkin syödä...

    Äänestä

  • niinpä... kirjoitti:

    Ootkos sinä se sama suomipirkko joka jollain toisella palstalla todisteli, että oikeastaan turkkilaisen naisen asema on vähintään yhtä hyvä kuin suomalaisen ja turkkilaiset miehet suovat naisilleen paljon enemmän vapauksia pariutua miten haluaa kuin suomalaiset miehet. :-D

    kirjotat asiallisten keskustelun välihuudoksi aina jotain typerää ja asiaankuulumatonta? Olisit keskustellu tosta sillon sillä palstalla kun sitä keskustelua käytiin. ei tainnut vaan kantti kestää kohdata kahta Öznurin ja Selamin kaltasta turkin tieturia.. kaikkihan tietää miten siinä olis käyny kun jo öznurin kanssa sulle kävi näin nolosti..

    Äänestä

  • ei tahdo kirjoitti:

    voi kääntyä kristityksi ja toisekseen vaikka kurdi olisikin muslimi niin se ei harjoita paskan vertaa uskontoaan vaan elää kuin länsimaalainen ja tavoittelee samoja eroja.Kurdi identiteetti on niin vahvasti heillä suonissa ja toimissa että kaikki muu on toissijaista jopa Jumala jonka pitäisi olla kaiken muun yläpuolella.Mutta kurdien jumala on Kurdistan ja kurdi-identiteetti.olkoot sitten vain kurdeja ja jättäkööt muslimi sanan siitä pois ja olkoot vaikka kristittyjä.Naurettavaa sanoa olevansa muslimi jos ei yhtään harjoita tai tee niinkuin muslimien pitäisi tehdä ja harjoittaa.

    Ei ihme että arabit kyselevät kurdimuslimeilta että oletko kurdi vai muslimi ja kurdi parat näkevät sen takia punaista.Muslimi joko on tai ei, on Jumalan pilkkaa islamissa asettaa mitään ylitse Jumalan tai verrata jotain kansallisuutta tai etnisyyttä Jumalaan tai islamin uskoon.Uskossa ei ole kansalaisuuksia.

    tyhmin kurdi mitä mä on ikinä tavannu jossain palstalla..

    >Naurettavaa sanoa olevansa muslimi
    tyhmä sä oot.. kurdit on muslimeja halut tai et..

    >jättäkööt muslimi sanan siitä pois ja olkoot vaikka kristittyjä..
    nyt ku kristityillä on valta halut olla kristitty.. sit taas huomenna halut olla juutalainen.. mikä ääliö tolla tavalla halut menestyä.. sun pitä hyväksyy sitä mitä sä oot?

    Äänestä

Meillä meneillään myös oleskelu-lupa (avioliitto, perhesiteen kautta) prosessi. Ihan ensimmäisen asian, minä sain aikoinani oppia, oli se että ei saa uskoa keneenkään viranomaiseen, jotka työskentelee oleskelu-lupa prosessin kanssa, ei kenenkään, ja näistä uviin kaikkein vähiten. Uvi pelaa ihan omilla kieroilla säännöillään, pelaavat pitkää tikkua kelle antavat luvan ja kelle ei.
Meillä on esim sellainen tilanne, että meillä oli todistukset; yhdessä asumista 2 vuotta, naimisissa 1,5 v, työpaikat, palkkakuitit, asunto-paperit, suomen kielen kurssitodistukset.. ei minkäänlaisia rikoksia, luottotiedot kunnossa.. kielteinen tuli! Valitus hallinto-oikeuteen.. nyt asumme mieheni kotimaassa, ja odotamme, tulisikohan sieltä joskus oleskelu-lupa..
Ei siinä mitään, jos joku tantta tulee sanomaan että avioliittoni ei ole aito, sanokoon mitä lystää, pääasia että itse tiedän kuinka asiat ovat. Suututtaa vaan se, että kaikenlaiset narkkarit tulevat tänne tehtailemaan rikoksia, ja heille annetaan luvat tuosta vaan. Me, ketkä tosiaan olemme malli-kansalaisia, me saamme lähtöpassit, eikös tää mene hieman väärinpäin?!
Mun mielestä kaikki, kellä on rikoksia, sais potkia pois suomesta, ketkä vaan käyttävät soskua/kelaa/ei käy töissä tai koulussa, pois suomesta!! Mutta, nämä lupahommatkun tuntuvat menevät juuri päin vastoin.. tulee pakostikin mieleen, että suomi nimenomaan haluaa soskun elättejä kasvattamaan työttömyystilastoja..

Äänestä
  • muuttakaa miehesi kotimaahan.

    Äänestä

  • onpa sellainenkin ajatus heitetty että iran maksaa rahaa (suomelle) ettei kukaan ota iranilaisia, ettei maalle tule kuva että siellä olisi huono asua.. eihän sieltä anneta nuorille viisumiakaan, ku ne ei tule turisti reissulta enää takaisin..

    Äänestä

  • "yhdessä asumista 2 vuotta, naimisissa 1,5 v"

    Puolen vuoden jälkeen naimisiin? Selkeä lumeliitto ja ei tule oleskelulupaa ikinä.

    "ketkä vaan käyttävät soskua/kelaa/ei käy töissä tai koulussa, pois suomesta!!"

    Niinhän juuri tapauksessasi kävi. Miksi olet onneton, jos juuri tätä halusitkin?

    Äänestä

  • On ihan perusteltua, ettei Suomeen oteta lisää työttömiä lorvimaan, tai rikollisia rikoksia tehtailemaan... Näin toimivat kaikki maat, oli sitten joku blondi liian ruma oikean miehen saadakseen tai ei.

    Äänestä

  • itsekin kirjoitti:

    "yhdessä asumista 2 vuotta, naimisissa 1,5 v"

    Puolen vuoden jälkeen naimisiin? Selkeä lumeliitto ja ei tule oleskelulupaa ikinä.

    "ketkä vaan käyttävät soskua/kelaa/ei käy töissä tai koulussa, pois suomesta!!"

    Niinhän juuri tapauksessasi kävi. Miksi olet onneton, jos juuri tätä halusitkin?

    naimisiin mahdollisimman pian koska avoliitossa asuminen on syntiä, ja halutaan olla yhdessä.. tiedetään että tämä on se jonka kanssa haluaa olla, nekin on kaikki lumeliittoja?!

    Äänestä

  • kirjauduinjo kirjoitti:

    muuttakaa miehesi kotimaahan.

    niinhän siinä sanotaan.. "asumme mieheni kotimaassa".. opettele ensin edes lukemaan ennenkuin tulet tänne kommentteinesi kanssa.

    Äänestä

  • itsekin kirjoitti:

    "yhdessä asumista 2 vuotta, naimisissa 1,5 v"

    Puolen vuoden jälkeen naimisiin? Selkeä lumeliitto ja ei tule oleskelulupaa ikinä.

    "ketkä vaan käyttävät soskua/kelaa/ei käy töissä tai koulussa, pois suomesta!!"

    Niinhän juuri tapauksessasi kävi. Miksi olet onneton, jos juuri tätä halusitkin?

    Opettele hyvä ihminen lukemaan :)
    Minähän kirjoitin mitä TODISTUKSIA meillä oli oleskelu-lupaa varten. Eli mehän olemme olleet yhdessä jo vuosikausia, ja asuneet vuosikausia yhdessä.
    Tarkoitin tuolla, että olemme virallisesti asuneet yhdessä tuon pari vuotta, talonkirjan mukaan. Väännänkö rautalangasta vielä?
    Ja eiköhän me makseta sinunkin sosiaalietuutesi maksamillamme vero-euroilla.. minullakin kaksi työpaikkaa että maksan kyllä huimat verot joka kuukausi..

    Äänestä

  • kuule kirjoitti:

    On ihan perusteltua, ettei Suomeen oteta lisää työttömiä lorvimaan, tai rikollisia rikoksia tehtailemaan... Näin toimivat kaikki maat, oli sitten joku blondi liian ruma oikean miehen saadakseen tai ei.

    Niin tuota.. sitähän minä jutussani halusinkin sanoa.. että suomeen ei tarttis enää lisää työttömiä lorvailemaan.. eikä rikollisia rikoksia tehtailemaan. Taisin kirjoittaa hieman epäselvästi?!

    Äänestä

  • opettele lukemaan kirjoitti:

    niinhän siinä sanotaan.. "asumme mieheni kotimaassa".. opettele ensin edes lukemaan ennenkuin tulet tänne kommentteinesi kanssa.

    OK, kaikki hyvin!!!

    Äänestä

  • maaria kirjoitti:

    Opettele hyvä ihminen lukemaan :)
    Minähän kirjoitin mitä TODISTUKSIA meillä oli oleskelu-lupaa varten. Eli mehän olemme olleet yhdessä jo vuosikausia, ja asuneet vuosikausia yhdessä.
    Tarkoitin tuolla, että olemme virallisesti asuneet yhdessä tuon pari vuotta, talonkirjan mukaan. Väännänkö rautalangasta vielä?
    Ja eiköhän me makseta sinunkin sosiaalietuutesi maksamillamme vero-euroilla.. minullakin kaksi työpaikkaa että maksan kyllä huimat verot joka kuukausi..

    "olemme virallisesti asuneet yhdessä tuon pari vuotta, talonkirjan mukaan"

    Vain talonkirjan mukaan? Sen pystyy kyllä väärentämään. Hanki UVI:a varten parempia todistuksia, kuten mm. vanhoja valokuvia, vuokrasopimuksia tai vaikka todistajan lausuntoja. Lisää asianmukaisia dokumentti-ideoita löydät vanhoista tämän palstan kirjoituksista.

    "eiköhän me makseta sinunkin sosiaalietuutesi maksamillamme vero-euroilla"

    Mitäköhän veroja olet maksanut? Opintotuesta maksetut verot on hyttysen paskaa.

    "minullakin kaksi työpaikkaa että maksan kyllä huimat verot joka kuukausi"

    Äidinkielen kirjoitustaitosi perusteella palkkatasosi on aika matalaa, ja sen mukaan maksamasi verot on arvatenkin satasia kuussa? Miksi muuten kirjoitat väliviivoja yhdyssanojen väliin, kuten mm. oleskelu-lupa, vero-euro? Eikö peruskoulusta jäänyt oikeinkirjoitus päähän?

    Äänestä

  • maaria kirjoitti:

    Niin tuota.. sitähän minä jutussani halusinkin sanoa.. että suomeen ei tarttis enää lisää työttömiä lorvailemaan.. eikä rikollisia rikoksia tehtailemaan. Taisin kirjoittaa hieman epäselvästi?!

    Mitä vaatii, että itse ymmärrät omat kirjoituksesi? Tuskin olet edes amk:ta käynyt?

    Äänestä

Negatiivinen juttu on oleskelulupa = paremmin et sitä olisi osannut sanoa.

Äänestä

Toivotaan,että asiat järjestyisivät pian parhain päin ja pääsette taas normaali elämään. Tiedän miten stressaava elämäntilanteenne on ja odottavan aika on piiiiitkä....

Äänestä

Tarkoitat kai, että poikaystäväsi on Suomessa turvapaikanhakijana, joka hakee oleskelulupaa esim: poliitisentaustan, mielipiteiden yms takia. Eri asia kuin olla pakolaisena Suomessa. Kiintiöpakolaisilla on oleskelulupa Suomeen tullessa tai toinen vaihtoehto on turvapaikanhakuprosessi, jossa oleskelulupaa haetaan Suomesta, jonkin syyn vuoksi.

Minkä maan kurdi hän on ? Riippuu Uvi:sta mikä katsotaan tällä hetkellä turvalliseksi tai ei turvalliseksi maaksi. Mitkä ovat hakijan taustat ? Mitkä ovat syyt? Onko henkeen ja terveyteen kohdistunutta vainoa ? lausuntoja ? Onko Suomessa perhettä...? Prosessi ilmeisesti käy kovasti kaikkien hermoille ja mielenterveydelle !

Äänestä

Olen pahoillani puolestanne, että teillä on ollut noin vaikeat ajat, ja lisää ikävää on ehkä vielä luvassa. Toivotan kaikkea hyvää teille tulevaan, kyllä tekin vielä pääsette huolistanne. Voimia!

Äänestä

Turvapaikanhakija ei saa Suomessa tehdä töitä!!! Hänen miehensä siis joko a) ei ole poliittinen pakolainen, b) tekee pimeitä töitä tai c) P80 valehtelee!!!

Äänestä
  • just kirjoitin viestin että hän tekee töitä ja työluvan saa jos käsittely kestää yli 3kk, asianajajalla on kaikki työpaperit! ota ensin selvää!!!

  • Älä nyt jauha p...:tä.
    Lue lakia niin ehkä silloin jotain ymmärrät.

    "Turvapaikan hakija SAA tehdä suomessa töitä kun hän on ollut maassa vähintään 3kk:tta "

    joten turpa kiinni asiasta josta et tiedä mitään

    Äänestä

  • Turvapaikanhakijalla on oikeus tehdä työtä Suomessa ja maksaa siitä veroa myös. Ei kuitenkaan ole sosiaalivakuutettu Suomessa. Ns. Oleskelulupa B:lla (joku no. perässä) ei saa tehdä töitä.

    Äänestä

  • mieheni myös tekee työtä ja maksaa verot .alunperin siis turvapaikanhakija.helevetti ,sä kirjoitat tuola perheet palstallakin ja täyttä potaskaa koko ajan.turvapaikanhakija voi tehdä töitä ja muuttaa vastaanottokeskuksesta jos löytää asunnon ja voi sen maksaa. ja näin mieheni on tehnyt heti maahan tullessaan.

    Äänestä

EI OLE PKK:SSA, lue huulilta..

Äänestä
  • Lue itse mitä olet kirjoittanut aikaisemmin:

    "heidän perheenjäseniä on pidätetty jatkuvasti, koska he yrittävät saada mieheni kiinni siitä, kun hän on toiminut järjestössä joka yrittää
    saada kurdistanin"

    Itsekin myönnät, että hän kuului järjestöön. On ihan sama onko hän PKK:n vai jonkun sen alajärjestön jäsen. Terroristi ja viattomien murhaaja joka tapauksessa. UVI tekee hyvää työtä pitämällä ulkona Suomesta tälläiset murhamiehet.

    Äänestä

  • ensin. kirjoitti:

    Lue itse mitä olet kirjoittanut aikaisemmin:

    "heidän perheenjäseniä on pidätetty jatkuvasti, koska he yrittävät saada mieheni kiinni siitä, kun hän on toiminut järjestössä joka yrittää
    saada kurdistanin"

    Itsekin myönnät, että hän kuului järjestöön. On ihan sama onko hän PKK:n vai jonkun sen alajärjestön jäsen. Terroristi ja viattomien murhaaja joka tapauksessa. UVI tekee hyvää työtä pitämällä ulkona Suomesta tälläiset murhamiehet.

    viesti otsikolla kdpi

    Äänestä

  • sinä kirjoitti:

    viesti otsikolla kdpi

    Sinä viittasit kirjoituksellasi alkuperäiseen viestiisi, et mihinkään kdpi:in. Mitä muuten odotit tältä palstalta kun kirjoitit terroristimiehestäsi tänne? Odotitko myötätuntoa vai sääliä? Miehesi taustat on näköjään selvillä viranomaisilla, joten turhaan jauhat Suomen lain tai UVI:n vikoja, kun viat löytyvät miehestäsi.

    Äänestä

olen aika monessa asiassa samaa mieltä, on paljon tyyppejä jotka ei ansaitse mitään lupia. jos hänen mies tekee töitä ja on ihmisiksi täällä, miksi pitää vääntää paskaa rautalangasta.. antakaa nauttia toisistansa!! hän ei varmaan tarkoittanut puhua siitä onko hänen mies oikeutettu turvapaikkaan vai ei vaan yrittää varmaan löytää keinon millä he voivat olla yhdessä? Jaksamista.

Äänestä
  • Suomella on historiallinen mahdollisuus olla menemättä mukaan siihen monikulttuurihörhöilyyn, joka on tuhoamassa muuta Eurooppaa. Ottakaamme tästä kiinni. Jyrkkä "ei" kaikille elintason perässä maahan pyrkiville ja muillekin, joille länsimainen elämäntapa tuottaa tuskaa.

    Kurdin paikka ei ole Suomessa, hänellä ei ole mitään tekemistä maisemaa rumentamassa tässä meidän esi-isiemme kauniissa maassa. Kollaa ja Syväri eivät ole vain paikannimiä, ne ovat osa suomalaista kansansielua jota joku tummahipiäinen paskahattu ei tule koskaan ymmärtämään eikä koskaan pääsemään sen osaksi.

    Äänestä

  • Jos turvapaikkahakemuksen syystä tai toisesta on jättänyt Suomessa, niin UVI haastattelee ja tutkii saako hakija oleskeluluvan maahan suojelun tai humanitaaristen syiden perusteella. Todellisia turvapaikkoja saa Suomesta saa vain muutama ihminen vuodessa. Muut ovat humanitääristen perusteiden vuoksi. Kolmen negatiivisen päätöksen jälkeen tulee karkoituspäätös (valituksen saa tehdä hallintooikeuteen), joka pannaan täytäntöön.

    Poliisi tulee hakemaan kotoa ja laittaa säilöön odottamaan lähtöä. Saattavat lentämällä kotimaahan (tai maahan josta tullut Suomeen. Kotimaassa parhaassa tai pahassa tapauksessa voi lentokentällä odottaa jokin yllätys, joka voi olla hauska tai vähemmän hauska. Suomeen ei voi tulla kolmeen vuoteen karkotuksen jälkeen. Jos taas lopettaa turvapaikkaprosessin kesken omasta pyynöstä, niin sillonkin saatetaan kotiin. Tällöin voi vaikkapa avioliiton/perhesiteiden perusteella hakea uutta oleskelulupaa Suomesta tämä on sitten toinen tarina.

    Äänestä

  • pulu kirjoitti:

    Jos turvapaikkahakemuksen syystä tai toisesta on jättänyt Suomessa, niin UVI haastattelee ja tutkii saako hakija oleskeluluvan maahan suojelun tai humanitaaristen syiden perusteella. Todellisia turvapaikkoja saa Suomesta saa vain muutama ihminen vuodessa. Muut ovat humanitääristen perusteiden vuoksi. Kolmen negatiivisen päätöksen jälkeen tulee karkoituspäätös (valituksen saa tehdä hallintooikeuteen), joka pannaan täytäntöön.

    Poliisi tulee hakemaan kotoa ja laittaa säilöön odottamaan lähtöä. Saattavat lentämällä kotimaahan (tai maahan josta tullut Suomeen. Kotimaassa parhaassa tai pahassa tapauksessa voi lentokentällä odottaa jokin yllätys, joka voi olla hauska tai vähemmän hauska. Suomeen ei voi tulla kolmeen vuoteen karkotuksen jälkeen. Jos taas lopettaa turvapaikkaprosessin kesken omasta pyynöstä, niin sillonkin saatetaan kotiin. Tällöin voi vaikkapa avioliiton/perhesiteiden perusteella hakea uutta oleskelulupaa Suomesta tämä on sitten toinen tarina.

    elikkäs meidän asianajaja sanoi ett jos tulee vielä negatiivinen päätös ni meillä on mahdollisuus tehdä vielä hakemus oleskeluluvasta perhesiteiden perusteella.. mutta niinkuin kerroin alkuperäisessä avio/avoliitosta ja lapsen tekemisestä.. mikä auttaa?
    asianajaja sanoi että ei ne poliisit häntä hae!? ja eihän ne sitä turvapaikkaa myönnä kovin helpolla, mutta eihän ne voi palauttaakaan koska on syytä epäillä, mitä tulee tapahtumaan kotimaassa..

    Katsoitko muutama viikko sitten TV:stä illalla ohjelman, joka käsitteli Helsingissä olevaa Metsälän suljettun vastaanotto/säilöönottoyksikkön arkea tai ihmiskohtaloita ? Siitä sai aika realistisen kuvan tapahtumista.

    Äänestä

  • TV:n katsoja kirjoitti:

    Katsoitko muutama viikko sitten TV:stä illalla ohjelman, joka käsitteli Helsingissä olevaa Metsälän suljettun vastaanotto/säilöönottoyksikkön arkea tai ihmiskohtaloita ? Siitä sai aika realistisen kuvan tapahtumista.

    nii

    Äänestä

ja ota muutenkin selvää asioista, niin, että niistä puhuttaisiin oikeilla nimillä, ettei tarvitsis tääl sit toisten kanssa pilkunpaikoist ym. sellasest kinastella. Pääsisit itsekin helpommalla :)

Heti aluksi tyrmään haaveesi minäkin, naimisiinmeno ei ole oikotie oleskelulupaan, juuri syystä, että taustalla on turvapaikanhaku. Toisekseen, ainoastaan tositarinoilla irtoavat todelliset luvat tp-prosessista. Ja tällä hetkellä Kurdistan (minkä maan alueella hyvänsä)ei ole niitä vaarallisimpia paikkoja sielläpäin maailmaa. Eikä erityisesti minkään valtaapitävän mahdin vainoamanakaan. Saddamin ajat ovat (onneksi) ohi :)

Miehesi käy siis läpi turvapaikkaprosessia? Se on ihan eri juttu kuin oleskelulupaprosessi. Tp-prosessissa käsittelijä on aina UVI, oleskelulupa-asiassa päättäjänä voi olla myös poliisi.

Turvapaikanhakija ei saa työlupaa missään vaiheessa prosessia, mutta 3kk:n odottamisen jälkeen saa mennä töihin, jos jostain työpaikka löytyy. Myös asunnon voi vuokrata, kyllä, mutta yksityisiltä markkinoilta, kunnalliset ja yleishyödylliset vuokra-asuntoyhtiöt eivät tp-hakijoita asunnonhakijoina huomioi. Tp-hakija ei voi myöskään saada asumistukea vuokraamaansa asuntoon.

Kiintiöpakolaiset syynätään paperilla ja henkilökohtaisilla haastatteluilla Suomen viranomaisten toimesta, ennen lupien myöntämistä.

Vaan niin se seula ainakin takavuosina petti... Suomessa on paljonkin entisiä PKK:laisia ym. vanhoja kunnon sissi-jermui.

Ulkomaalaislakia ollaan muuttamassa lähitulevaisuudessa, muiltakin osin kuin turvapaikanhakupykälien... mielenkiinnolla ootellaan ;)

Äänestä
  • Onpas mukava huomata, että vaimo-ihminen osaa jo kirjoitella aikuismaisesti palstalla. Viimein asiallinen kirjoitus, ei lapsellista kinastelua, tai typerääkin typerämpää todistelua olemattomasta nigerialaisesta internetin keksijästä.

    Äänestä

  • asillinen kirjoitti:

    Onpas mukava huomata, että vaimo-ihminen osaa jo kirjoitella aikuismaisesti palstalla. Viimein asiallinen kirjoitus, ei lapsellista kinastelua, tai typerääkin typerämpää todistelua olemattomasta nigerialaisesta internetin keksijästä.

    mukavaa nähdä että itsekin olet vielä hengissä ;)

    Äänestä

täytyy oikein vastata sun kirjoitukseesi. mun elämä täysin samanlainen kun sinä kirjoiti. mieheni rakastava,joka päivä mieteimme mihin ottaisin yhteyttä hänen asiansa vuoksi.ulkomaalaisviraston puhelimet soitettu,kaiken maailman laput kirjoitettu,joka paikkaan otettu yhteyttä.ulkomaalaisvirasto sanoi kun menimme naimisiin meillä näennäisavioliitto. eivät uskoneet.taistelimme 3v pelkoa toisen joutumista suomesta pois,unettomia öitä,itkua kaikkea mitä vain oli.oikeustaistelut ja lopputulos saimme olla ja elää yhdessä.kaksi vuotta meni ok kunnes kulttuuri erot vaikuttivat sain turpaani minkä kerkesin,valehtelua,huorittelut,potkimista ja kaikkea mitä voi olla.minun tekemisillä hänen eteensä ei ollut mitään merkitystä enään kun hän sai jäädä suomeen ja alkaa elämään kuten suomalaiset.mutta vai oman kulttuurin säätelemällä,kyllä mä kuulin kuinka mua rakastaa,mutta teot puhuivat puolestaan.ei pelkkä rakkauden sanominen tee mitenkään turvalliseksi.minulla ei saanut olla muuta kun koti.ei muuta yhteyttä muihin sukulaisiin saati ystäviin. nyt olen elänyt lapsieni kanssa ja kukaan ei hakkaa,tai tee meille pahaa enään.miettikää vaikka kuinka rakastatte tai kaikki on niin ihanaa.mullakin oli juuri niin totuus tuli vain liian myöhään. nyt maksan kovan hinnan elämästäni olessani liian hyväuskoinen

Äänestä

Heh, vai poliittinen pakolainen; Suomi ei todellakaan ota poliittisia pakolaisia vastaan. Hienoltahan se kuullostaa "olen poliittinen pakolainen", mutta suomennettuna se tarkoittaa ihan vaan tavallista turvapaikan hakijaa. Eiköhän se ole tuo ulkomaalaislaki, josta päätökset luetaan. Tutustu siihen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

p80 kirjoitti:

heips
mä olin joskus aika ennakkoluulonen ulkomaalaisia kohtaan, kunnes tapasin nykyisen mieheni. huomasin että olivatpa he mistä vaan kotoisin, on huonoja ja hyviä, jokaiselle on se oikea jossakin.. rakastuimme ja en halua luopua hänestä koskaan! me ollaan oltu yhdessä kohta vuosi, ollaan kihloissa ja todella ihanasti menee!

negatiivinen juttu on oleskelulupa. mieheni on poliittinen pakolainen ja kaksi negatiivistä on tullut. ollut siis suomessa 1,5 vuotta. nyt paperit ovat taas käsittelyssä ja varmaan joulun jälkeen tulee vastaus.. hän on kurdi ja levottomuuksia on ollut,joten jos olis mahdollisuus saada se lupa viimein! loppuis tämä epävarmuus! vois suunnitella elämää eteenpäin, lapsia, häitä, taloa..

hän ei ole nähnyt perhettään kolmeen vuoteen, eikä näe, korkeintaan toisessa maassa, joskus! heidän perheenjäseniä on pidätetty jatkuvasti, koska he yrittävät saada mieheni kiinni siitä, kun hän on toiminut järjestössä joka yrittää saada kurdistanin (kurdien maa, jossa ei ole muslimivalta) (vähän niinku suomella on ollu joskus venäjän kanssa, halutaan olla oma maa)
että surua ja stressiä on, onneksi voimme olla puhelimitse ja netin kautta yhteydessä heihin, vaikka ne ovat iloisia näkemisiä, loppuu nekin aina ikävän itkuun..

olemme puhuneet monesti siitä kuin ne jakaa noita lupia? arvonnalla? nimen etukirjaimen mukaan? vai negatiivinen, positiivinen, negatiivinen, posit..kyllä luvat tulee muutamassa kuukaudessa joillekin joilla ei ole täällä työtä, on ongelmia poliisien kanssa yms.
meidänkin kaveri piirissä on ihmisiä jotka käy rehellisesti töissä, pitkiä päiviä, paska palkka.. ei valita, ovat tunnollisia ja kunnioittavat sitä huonompaakin pomoa! kuin monet huippukoulutetut ovat töissä juuri pizzerioissa, koska he eivät osaa kieltä hyvin ja sitten on ihan suoraa rasismia suomalaisilta työnantajilta.
he ovat aidossa rakkaussuhteessa ja yrittävät sopeutua uuteen kulttuuriin.
niin, ei, ei tule lupaa, pelkoa kokoajan että palautetaan takaisin, vaikka sen tietää miten heille käy jos takaisin täytyy mennä..

naimisiin meno ei tässä vaiheessa taida auttaa, että hän saisi jäädä tänne? lakimies sanoi että kun on ollut vähän aikaa yhdessä, uvi saattaa katsoa että mennään naimisiin ulkomaalaislakien kiertämiseksi, ja avoliitto auttaa vain jos on ollut kaksi vuotta yhdessä.
ja molemmat haluaaa pitää ne häät sitten kun on sen aika ja rahaa järjestää häät ja saada hänen perhe myös häihimme..
lapsi? no mutta kiire tulee.. eikö siinäkin ole jotain, että pitäis olla lääkärin lappu ultrasta ennen kuin päätös tulisi turvapaikkahakemuksesta..

tämä suomen laki on niin syvältä.. täällä jotku elintasopakolaiset voivat nostaa rahaa monta kuukautta ja elää palauttamisen jälkeen suht rikkaana kotimaassa, palautettaisi kaikki joilla on ongelmia sopeutua lainsäädäntöön, eikä palautettasi tapettavaksi niitä, joilla hätä on ja yritystä sopeutua uudessa maassa.. ja nämä kiintiöpakolaiset hohhoi, voisko nekin kattoa papereiden perusteella eikä ottaa vaan summassa jotain tyyppejä tänne..

onko tässä ainoat vaihtoehdot, jos tulee negatiivinen, että karkaamme yhdessä muuhun maahan jotta saamme olla yhdessä, vai eroammeko ja ehkäpä lopun elämää kaipaamme toisiamme?? vai onko jotain millä sen luvan vois saada, jos turvapaikka ei ole niiden mielestä tarpeellinen..

että terveisiä tarja haloselle tai jollekkin tyypille tässä samalla...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu