Totuus on että kukaan ei voi OIKEASTI antaa anteeksi kumppanilleen pettämistä. Sen voi "ns. antaa anteeksi" mutta pettämisen jälkeen rakkaus kuolee eikä se enää koskaan tule heräämään henkiin. EI KOSKAAN! Petettty tulee katkeroitumaan koko ajan enemmän ja enemmän. Viha hänen sisällään vain kasvaa ja kasvaa. Joskus tämä viha voi purkautua tuhoisin seurauksin, johtaen toisen kuolemaan. Mutta viha voi jatkua pitkään myös sisäisenä ilman ulospurkautumista, tällöin petetty masentuu ja hänelle tulee muitakin mielenterveysongelmia esim. ahdistusta. Tämä kaikki toki vaikuttaa myös pettäjään. Onni katoaa ikuisiksi ajoiksi parisuhteesta!
Et kai halua että puolisollesi käy näin? Et kai halua että itsellesi käy näin? Et kai halua että omalle parisuhteellesi käy näin? Siispä älä petä! Ja ota ero HETI jos puoliso pettää. Älä myöskään ole niin tyhmä että luulet ettet jää koskaan pettämisestä kiinni! Kanna vastuu teoistasi! Rakasta ja ole uskollinen niin saat näitä tunteita myös toiselta. Jos petät, mieti miltä tuntuisi että myös puolisosi pettää? Sallitko pettämisen vain itsellesi?
Et kai halua että puolisollesi käy näin? Et kai halua että itsellesi käy näin? Et kai halua että omalle parisuhteellesi käy näin? Siispä älä petä! Ja ota ero HETI jos puoliso pettää. Älä myöskään ole niin tyhmä että luulet ettet jää koskaan pettämisestä kiinni! Kanna vastuu teoistasi! Rakasta ja ole uskollinen niin saat näitä tunteita myös toiselta. Jos petät, mieti miltä tuntuisi että myös puolisosi pettää? Sallitko pettämisen vain itsellesi?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Eikö kukaan uskalla kommentoida? Erimieltä vai samaamieltä?
mieltä. En voisi koskaan satuttaa puolisoani pettämällä enkä usko että hänkään tekisi sellaista minulle. USKOLLISUUS KUNNIAAN!!!
älä ikinä sano ei ikinä. sen olen tässä maailmassa oppinut. itsekin olin samaa mieltä joskus kauan kauan sitte. sitten rakastuin palavasti ja niin vaan päädyttiin samaan sänkyyn ja sillä tiellä olen edelleenkin jo kymmenen vuoden jälkeen. elämän rakkaus kun kävelee vastaan niin siinä moraali unohtuu ja hyvä niin.
Elämä on aina vaikeaa ja monimutkaista.
Sanoisin, että ihmiset ovat erilaisia ja reagoivat asioihin eri tavalla. Ei pitäisi yleistää. Toiset pystyvät elämään pettämisen kanssa, pettäjänä ja/tai petettynä kaikin puolin ihan hyvän elämän.
"....Petettty tulee katkeroitumaan koko ajan enemmän ja enemmän. Viha hänen sisällään vain kasvaa ja kasvaa. Joskus tämä viha voi purkautua tuhoisin seurauksin, johtaen toisen kuolemaan. Mutta viha voi jatkua pitkään myös sisäisenä ilman ulospurkautumista, tällöin petetty masentuu ja hänelle tulee muitakin mielenterveysongelmia esim. ahdistusta...."
Jotkut ihmiset ovat vain henkisesti heikkompia. Samat mielenterveydelliset ongelmat tahtovat näille samoille ihmisille puhjeta milloin mistäkin syystä esim. työperäinen stressi, työttömyys, lapsettomuus, peliriippuus jne, jne, jne.
Pettäminen murskasi maailmamme. Halusin erota, mutta puolisoni anoi vielä ainakin yhtä vuorokautta. Kuukaudesta toiseen yritimme löytää toisemme ja rakkautemme. Teimme eropaperit ja lopulta muutin omaan asuntooni. Siellä elin kuukauden ja sitten palasin kotiin - en talon, tavaroiden, enkä melkein aikuisten lastenkaan vuoksi, vaan koska rakastan puolisoani ja hän minua. Nyt olemme rakentaneet uutta elämäämme yhdessä.
Olen ollut katkera, inhonnut, vihannut, kironnut ja raivonnut. Uskoin, etten koskaan voi antaa anteeksi, yritin vain elää tapahtuneen kanssa. Kuitenkin eräänä aamuna huomasin, että olen antanut puolisolleni anteeksi kaiken - hämmästyin itsekin tuota tunnetta. Aikaa on kulunut ja olen edelleenkin rikki ja luottamusta on rakennettava vielä vuosia. Silti olemme onnekkaita, rakkautemme kesti pettämisenkin.
Sen joka pettää pitäisi pitää ja kärsiä tunnontuskansa itse,eikä kaataa niitä syyttömän niskaan.Syytön aina,joka-ainoa kerta kokee riittämättömyyttä ja huonoutta,sitä ettei riittänyt.Se tekee uskottomuuden kuulemisesta niin kipeää.
Nuoret,ehdottomat,vaihtoehdottomat huutavat, ero ja heti.
Mutta jos on yhdessä elettyä elämäää esim 23 vuotta, lapsia useampi,onko todella oikea ratkaisu tunnekuohussa pistää kaikk menenmään,vai vaikka erillään hetken asuen katsoa mitä savun takaa jää näkymään.
Nykymenoa katsoen,enpä sanoisi ainostakaan parista että meillä sitä ei ainakaan petetä.Ei petetä ei.... kunnes jäädään kiinni.
Mutta elämä on tätä(kin)
Anteeksi voi antaa oikeasti silloin, kun hieman ymmärtää uskottomuuden motiiveja. Niitä ei voi parisuhteessa mitenkään ymmärtää ajattelemalla subjektiivisesti.
Elämän pitää olla rosoista; sanoi kirjailija Kreetta Onkeli jossain lehtihaastattelussa. Siinä on erinomaisen tasapainottava lause pullamössösukupolville, joille ei käy mikään muu kuin valmiiksi tasaiseksi pureksittu elämä. Muuten kaikki menee ns. väärään kurkkuun.
ainakaan mielenterveysongelmia toisten niskaan! Sitäpaitsi minäkin olin tulikivenkatkuinen moralisti kunnes itselle kävi samoin. Ei sitä kukaan ole yli ihminen.Olen syvästi rakastunut kerran varattuun ihmiseen ja voin sanoa että kaikki sumeni. Moraalit romuttui, unohtui kaikki mitä joskus olin pitänyt tärkeänä. Olisin ollut valmis aviorikokseen. Viimeinen tuomio unohtui. Mutta onneksi kohde pysyi kaukana, joten jäi ajatuksen tasolle. Toisen kerran ole humalapäissäni langennut. Minä! Nyt en enää (toivottavasti) syytä ketään.
näinköhän?
Minua petettiin aikoinaan ja annoin anteeksi, mutta ne tunteet "vihasta", katkeruudesta ja kaikesta petetyksi tulemisesta ovat vieläkin 10 vuoden jälkeen mielessä, mutta kuitenkin hyväksyn asiat tapahtuneena ja ottanut opiksi, että koskaan enään en luota, takerru enkä kiinny keneenkään ihmiseen niin kuin häneen silloin. Elämme vieläkin yhdessä ja hän on oppinuta"uskolliseksi" ja vannoo rakkauttaa, mutta minä luulen, etten enää rakasta kuten silloin ennen, mutta pidän kuitenkin hänestä paljon vaikka toisaalta olen joskus eroakin harkinnut ja aika näyttää elelemmekö yhdessä vain erikseen.
Onnitteluni sinulle, olet kyllä paljon kärsinyt, ja sen "kestänyt".
Oletko mies vai nainen? Sillä ei ole suurta merkitystä, kärsimys on kova, mutta antaa se kuitenkin vivahteen. Itse olen mies ja vaimo jäi kiinni 2-vuotisesta suhteesta. Käyn nyt tuota kriisin alkuvaihetta, ja suunnasta ei vielä tietoa.
Kerrotko millä avuin olet päässyt siitä noinkin pitkälle. Uskon, että meitä on monta, jotka haluavat sinulta oppeja.
Jos avioliitto on kestänyt pitkään, niin ei siitä noin vaan lähdetä
Kyllä olet aika oikeassa, kokemusta on. Olen ollut naimissa 33-vuotta vaikka olen vasta 51-vuotias.
Mieheni petti minua noin 25-vuotta sitten niin, että minäkin sain sen selville. En pysty sitä unohtamaan mitenkään miten hän toimi silloin valehtivana ja muka onnettomana. Avioliito on kuitenkin jatkunut edellen ja on sitä ollut onnellisia aikoja melkein koko ajan. Mutta unohtaa ei voi.
Mistä sitä tietää onko sama toistunut uudelleen. Minun toetoonei ole kuitenkaan tullut. Mutta niinhän sitä sanotaan, että tieto tuo tuskaa!!!
Toivon kuitenkin sinulle, että koittaisit jatkaa elämää ja nauttia mukavistkin hetkistä!