Onko täällä muita joiden mies kaltereiden takana?
Koko ajan ikävä ja v..uttaa nähdä vain lomilla...
Koko ajan ikävä ja v..uttaa nähdä vain lomilla...
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Onko miehesi ollut kauankin pois maisemista.?
Meillä on ukko kökkinyt useammankin tuomion eli jo vanha tekijä. Omat päivä rytmini ovat pikkuhiljaa järjestyneet uomiinsa ja sitten ne aina sekoittuvat, kun koittaa "ukolle" lomien aika.
Riitaa tulee yleensä turhista asioista, tulee sanotuksi kaikenlaista mitä ei välttämättä tarkoita.Kyllähän tää tilanne sinänsä on v........nen ja ottaa päähän, rasittaa molempia osapuolia.Olemme kumminkin kaikesta huolimatta ollut yhdessä 19v.
Jaksamisia sulle !!!
luulisi, että on ihanaa kun se oma ukko välillä tulee kotiin sieltä alan miesten yliopistosta.
Vai mihin teidän suhde oikein perustuu, jos se ei olekaan hyvä että edes joskus ollaan yhdessä?
Kyä sää sen tiärät, että taparikolliset istuvat monen monta vuotta elämästään ja jäävät aina kiinni vaikka muuta kuvittelevat. (Papereita ja numeroita siirtelevät suurrikolliset ei välttämättä jääkään...)
Meidän seurustelu alkoi vuosi sitten,kun ukko oli lomilla.
Ollaan kyllä tunnettu monta vuotta ennen seurustelua.
Parin vuoden päästä vapautuu.
Helvettiä odottaa lomia ja soittoja.
Tietystikin tilanteen ymmärsin alettuamme seurustelemaan,mutta silti tuskaa odottaa.
En missään nimessä hyväksy hänen tekojaan,mutta ihana ihminen minulle.
Toivon,että linnasta päästyään ei palaa entiseen.
Lomilla ollut ihan kiltisti.
Voimia myös sinulle:)
joo sama juttu, vielä olis vuosi kestettävää, lomat pitäs kohta alkaa mut saas nähdä. eli viikonloppuihin rajoittuu näkemiset ja onhan se raastavaa kattoa rakasta sen pleksin läpi. niin se sanoo aina että tää on viimeinen kerta kiven sisäs, et ei enää takas ikinä. ihana olis uskoa, mutta luonteen tuntien niin en mee sanomaan etteikö enää istuis. silti, minkäs teet rakas on rakas vaikka kalteireiden takana onkin. voimia.