Otta välillä päähän kun tietää niin paljon asioita

Rasittavaa..
2135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

osaa kirjoittaa asiallisisa aloituksia, taidat puhua paskaa. Vierität vaan kirjoituskyvyttömänä palstaa.

Äänestä

Eniten minua turhauttaa se, ettei monikaan palstalaisista osaa ensinkään itse ajatella. Hyypiöt tunnistaa helposti sillä he kirjoittavat asioista kuten ovat uutisista kuulleet tai lehdistä lukeneet kuvitellen olevansa totuuden lähteellä. Tosiasiassa he eivät voisi enää kauempana totuudesta olla. Mutta minkäs näille teet, ymmärrys kun ei pesiydy vastahakoiseen eikä muuten vain hataraan päärasiaan.

En juurikaan enää viitsi oikoa kirjoittajien käsityksiä vaan luen palstan läpi kerran päivässä ja menen sitten muualle, ettei ajattelemattomuus tarttuisi. Mikään ei niin kauhistuta kuin ajatus siitä, että olisin yhtä tietämätön ja tyhmä kuin useimmat palstaa tuhrivista ovat.

Vastapainoksi on sanottava, että aina silloin tällöin osuu silmiin kirjoitus joka osoittaa, ettei kaikki toivo ole vielä mennyttä vaan joukosta löytyy niitäkin joiden aivoja ei ole pesty eikä valkaistu propagandalla eikä aate ohjaa harhaan aivan kaikkien ajatusmaailmaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jepulepulisulus kirjoitti:

Rasittavaa..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu