Useiden parisuhteiden tiedetään ajautuvan
eroon tänä päivänä.
Syitä on monia ja toinen johtaa toiseen.
-Taloudelliset huolet?
-Vuorotyöt, reissutyöt?
-Ei omaa eikä yhteistä aikaa riittävästi?
-Kiire?
-Lattea seksielämä?
-Siis arki?
Näistä edellämainituista seuraa riitaa, huonoa ilmapiiriä, haluttomuutta, hinkua vieraisiin
(edes pieni hetki hellyyttä?)jopa alkoholiongelmia ym.
Yleensä kuiteenkin molemmat sekä mies että
nainen kärsivät samoista asioista ja kaipaavat samaa asiaa.
Hyvän olon tunnetta.
Mites eron jälkeen?
Kuvitellaan että suhdetta on takana vuosia ja suhteessa on myös lapsia.
Kuinka moni lähi- tai etävanhemmista kokevat
elämänlaatunsa parantuneen eron jälkeen?
Etävanhemmalle jää aikaa enemmän sehän
tiedetään mutta korvaako se ainaisen
ikävän lapsiin?
Onko seksielämä rikastunut?
Lähivanhemmalla tuskin, jos lapset ovat vielä pieniä?
Entä talous? Etävanhempi maksaa elatukset?
Näin lähivanhemmalla saattaa kohentua hieman
mutta työtaakka on yksin kannettuna
kyllä suurempikin.
Sosiaalietuuksia voi vielä kysellä. Nöyryyttävää?
Korvaako raha kumppanuuden?
Työt harvemmin muuttuvat eron myötä?
Entä paraneeko lasten elämä? Se tärkein?
Reppu selkään ja isille? Sitten äitille?
No, hehän sopeutuvat kyllä.
Kuinka moni muistaa ajatelleensa lapsena mikä
oli se suurin oma pelko?
Minun oli se että isä ja äiti joskus eroavat.
Ero on helpotus ja oikea ratkaisu
väkivallasta kärsineille.
Minulla tilanne tämä kolme vuotta eron jälkeen.
-Talous ei helpottanut, tilalle tullut riita
elatusmaksuista.
-Seksielämä ei kohentunut. En pidä irtosuhteista.
-Työtilanne itseasiassa huonontunut, turvattomuuden tunne kasvanut.
-Vastuu kodista ja kaikista asioista joskus yksin
aika raskasta.
-Omaa aikaa ehkä enemmän johtuen lasten kasvamisesta (olisi siis ilman eroakin)
-yhteistä aikaa ei tarvita kun ei ole kenen kanssa
tarvitsisi, lasten kanssa olisi mutta käyttävät mieluimmin kavereiden kanssa.
-Kiire on edelleenkin jos on.
-Kahdesta huonosti toimeen tulevasta ihmisestä
(minä ja ex)on tullut eron jälkeen ihmisiä jotka
eivät tule toimeen enään olenkaan.
Hyvä asia on ettei tarvitse tehdä tiliä kenellekkään menemisistään mutta en pistäisi
pahaksi sen tekemisestäkään.
Ilmapiiri kotona on parempi kun on
yksi mököttäjä vähemmän.
Mites teillä muilla? Teillä jotka ette ole
uudessa parisuhteessa? Kai teitäkin on?
Miten jaksatte tänään?
eroon tänä päivänä.
Syitä on monia ja toinen johtaa toiseen.
-Taloudelliset huolet?
-Vuorotyöt, reissutyöt?
-Ei omaa eikä yhteistä aikaa riittävästi?
-Kiire?
-Lattea seksielämä?
-Siis arki?
Näistä edellämainituista seuraa riitaa, huonoa ilmapiiriä, haluttomuutta, hinkua vieraisiin
(edes pieni hetki hellyyttä?)jopa alkoholiongelmia ym.
Yleensä kuiteenkin molemmat sekä mies että
nainen kärsivät samoista asioista ja kaipaavat samaa asiaa.
Hyvän olon tunnetta.
Mites eron jälkeen?
Kuvitellaan että suhdetta on takana vuosia ja suhteessa on myös lapsia.
Kuinka moni lähi- tai etävanhemmista kokevat
elämänlaatunsa parantuneen eron jälkeen?
Etävanhemmalle jää aikaa enemmän sehän
tiedetään mutta korvaako se ainaisen
ikävän lapsiin?
Onko seksielämä rikastunut?
Lähivanhemmalla tuskin, jos lapset ovat vielä pieniä?
Entä talous? Etävanhempi maksaa elatukset?
Näin lähivanhemmalla saattaa kohentua hieman
mutta työtaakka on yksin kannettuna
kyllä suurempikin.
Sosiaalietuuksia voi vielä kysellä. Nöyryyttävää?
Korvaako raha kumppanuuden?
Työt harvemmin muuttuvat eron myötä?
Entä paraneeko lasten elämä? Se tärkein?
Reppu selkään ja isille? Sitten äitille?
No, hehän sopeutuvat kyllä.
Kuinka moni muistaa ajatelleensa lapsena mikä
oli se suurin oma pelko?
Minun oli se että isä ja äiti joskus eroavat.
Ero on helpotus ja oikea ratkaisu
väkivallasta kärsineille.
Minulla tilanne tämä kolme vuotta eron jälkeen.
-Talous ei helpottanut, tilalle tullut riita
elatusmaksuista.
-Seksielämä ei kohentunut. En pidä irtosuhteista.
-Työtilanne itseasiassa huonontunut, turvattomuuden tunne kasvanut.
-Vastuu kodista ja kaikista asioista joskus yksin
aika raskasta.
-Omaa aikaa ehkä enemmän johtuen lasten kasvamisesta (olisi siis ilman eroakin)
-yhteistä aikaa ei tarvita kun ei ole kenen kanssa
tarvitsisi, lasten kanssa olisi mutta käyttävät mieluimmin kavereiden kanssa.
-Kiire on edelleenkin jos on.
-Kahdesta huonosti toimeen tulevasta ihmisestä
(minä ja ex)on tullut eron jälkeen ihmisiä jotka
eivät tule toimeen enään olenkaan.
Hyvä asia on ettei tarvitse tehdä tiliä kenellekkään menemisistään mutta en pistäisi
pahaksi sen tekemisestäkään.
Ilmapiiri kotona on parempi kun on
yksi mököttäjä vähemmän.
Mites teillä muilla? Teillä jotka ette ole
uudessa parisuhteessa? Kai teitäkin on?
Miten jaksatte tänään?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kyllä lapsia pitää ajatella ensin ja sitten vasta sitä minä-minä juttua.Kyllä lapsen/lapsien elämä siitä menee pilalle ja tuskin se oman elämän laatu siitä kummenee??Väkivalta eri juttu!!!
"Kuinka moni muistaa ajatelleensa lapsena mikä
oli se suurin oma pelko?
Minun oli se että isä ja äiti joskus eroavat."
...
Minun hartain toiveeni oli, että isä ja äiti olisivat eronneet, niin olisi loppunut se ainainen riitely.
Mutta eivät eronneet. Ja yhä tänäpäivänäkin me aikuiset lapset (lapsineen) joudumme kuuntelemaan sitä heidän keskinäistä solvaamista, oli sitten "joulu tai juhannus".
Ehdit ensin. Viestini on aivan sama.
Ja nyt olen itse eron partaalla, mutta en pysty tekemään päätöstä. Meillä ei tosin (enää) juurikaan riidellä, onneksi.
Että malli se on roikkua toimimattomassa suhteessakin...
???
tuommoiset viisitoista vuotta. Eipä ole ratkaisua löytynyt. Että silleen.
voitko vilpittömästi sanoa että viisitoista
vuotta olette miettineet kuinka saatte suhteenne toimimaan? Tai sinä olet miettinyt?
Otahan nyt se ero niin vuoden päästä saatat
sanoa jo mitä olisi pitänyt ehkä tehdä toisin.
Usein sen ymmärtää todellakin vasta ajan päästä.
Eroa haluavan päähän ei mahdu muuta ajatusta
kuin se että ero on hyvä ratkaisu.
Näinhän sen kuuluu ollakkin.
Vuoden parin päästä ajatus voi olla toinen...
tai sitten ei.
Jos pääset irti helposti voit ajatella ettet
koskaan välittänytkään kumppanistasi.
Et menetä erossa mitään.
Jos tunnet suurta kipua ja tuskaa lohduttaudu
sillä että sinä ainakin välitit koska koet
suuren menettämisen tunteen.
Toisille tulee enemmin toisille myöhemmin ja joillekkin ei koskaan tai katkeruutena.
15 v on pitkä aika elää kylmässä suhteessa.
tuntuu, että helpommalla pääsisi kun saisi olla yksin lasten kanssa. RAhahan se ratkaisee, yhdessä enemmän käytettävissä ja yksin sitten sinne kelan ja sossun luukulle, joten henkistä kestämistä huonossa parisuhteessa on. Niin mikähän sittenon tärkeintä henkinen hyvinvointi vai materiaali? Jos vanhemmat voi huonosti se heijastuu myös lapsiin joten hyvä fyysinen ja psyykkinen terveys vanhemmilla parantaa lasten mahdollisuutta selviytyä olipa eronnut karannut tai parisuhteessa.
Kuinka moni voi vilpittömästi sanoa voivansa
paremmin eron jälkeen?
Siksi kuitenkin erotaan että se hyvän olon tunne kaikilla kohenisi.
Päällimäisin tarve kai on parantaa elämänlaatuaan?
Kuinka moni pysty myöntämään ettei se ero ollut ratkaisu rahahuoliin tai seksielämän kohentumiseen? Lasten hyvinvointiin?
Monilla yksinhuoltajilla on isompi kasvatusrupeama
edessä kun tukea toisesta ei saa.
Jokainen tietää että ongelmia yksinhuoltajien lapsilla on vähintään yhtä paljon kuin lapsilla
jotka tulevat ehjistä perheistä.
Näissä perheissä mahdollisesti riidellään?
Mikäli perhe on keskiluokkainen tai sen alapuolella,vanhemmat käyvät vuorotöissä ja aikaa jää parisuhteeseen vähän??
eiköhän meitä löydy
Yh-arki ei ole helppo. Pitää pystyä repeämään moneen suuntaan ja kuitenkin pysyä kasassa. Nippu naruja kädessä, joista pitää yksin pystyä pitämään kiinni. Toisaalta tiedän jos niistä jokin alkaa löystyä, kun ei ole olemassa toista jonka voisin kuvitella pitävän siitä kiinni.
Nämä tuttavat, jotka muistavat aina kysellä joko "uusi" on löytynyt... Argh! Se alkaa olla sellanen kysymys, joka saa sammakot loikkimaan suusta. Joskus on tullut sanottua, et pistän se sit Hesarin etusivulle.
Sit on vanhojen työ ja opiskelukavereiden tapaminen. Mennäänkö kaljalle? siihen saa vastauksen, mut kun kysäisee et lähtisikö kahville niin vastassa on stadionin tornin kokoinen kysymysmerkki.
Jauhoin n.10v.eroa,uskallanko,kuka minut huolii 4:n lapsen kanssa,pärjäänkö,saanko töitä...
Sitten tuli piste,ei jaksanut enää 20v:n jälkeen yhtään paskansyöntiä. Minä uskalsin,ja helpotus oli valtava kun mies lopulta muutti pois,olin katkera silti jonkin aikaa,vaikka itse heitin suorastaan hänet ulos.
Löysin itseni,sain olla iloinen ja nauraa ilman vihastusta, sain paljon ystäviä,uskalsin kaikenlaista ja taloudellisesti meni ihan riittävän hyvin,nälässä emme olleet,se riittää kunhan ei tarvi henkisesti kärsiä kokoajan.Tein virhearvioinnin,kituutin yhden idiootin kanssa 1,5v kun en raskinut sanoa ettei tuu mitään,ajattelin alanko taas syödä paskaa 20v???EI.Löytämieni uusien ystävien pienellä avustuksella kohtasin mitä ihanimman ihmisen,jonka kanssa romanssi roihahti niin että 3kk:tuttavuuden jälkeen puhumme häistä ja olemme aivan varmoja että olemme luodut toisillemme,emme halua erota,suunnittelen muuttoa...niin ihana mies,jota kurja avioliitto piinannut myös kauan!
Jos haluat elämisen arvoisen elämän,tee se,kuka muu sinua/teitä ihmiset puolustaa,auttaa,nostaa,kuin itse.
Tee itsellesi elämä,jos ei heti nyt,pian voi löytyä helpotus ja uusi onni.