Huomenna sitä saa kuulla joudunko menemään 20 vuoden työrupeaman, sairasloman ja työttömyyden kestettyäni lopulta elämäni ensimmäistä kertaa pyytämään rahaa ruokaan sosiaalitoimistosta. Jokin kasvoton toimikunta päättää ansiosidonnaisesta päivärahastani eli karenssista. Irtisanouduin lyhytaikaisesta provisiotyöstä. Koska olen ollut töissä edeltävät 20 vuotta, en tuntenut käytäntöjä ja en osannut tätä varoa. Kukaan ei asiaa minulle selventänyt missään vaiheessa. En saanut palkkaa, karenssikäsittely on kestänyt 4 viikkoa, rahat ja ruoka on loppu. Tänään olin kahdessa haastattelussa. Tulos toistaiseksi 0. Realiteetti on, että ei ole varaa mennä haastatteluun enää. Syömättä voi olla jonkin aikaa. Lääkäriin pitäisi mennä vaan ei ole varaa maksaa edes poliklinikkamaksua lainaamatta jostain rahaa. Että antaa tulla vaan. Johan olen rangaistuksen varmasti ansainnut yrittäessäni elättää itseni sopimattomalla ja palkattomalla työllä ja hakemalla koko ajan uutta.
Tuomiopäivä
Huolestuttaa
9740
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mene ihan rauhassa ja pää pystyssä tarkistamaan, millaista tukea voit vuoroltasi saada yhteiskunnalta. Sinä olet ehtinyt pitkään omalta osaltasi sitä vero- yms. markoillasi ja euroillasi tukea ja rakentaa.
Hassunkurista, että sosiaalitoimistoon meneminen tuntuu vaikealta meistä pienistä ihmisistä, jotka olemme tottuneet itse maksamaan kaikesta. Jotkut hyvin toimeentulevien perheiden valistuneet nuoret osaavat kyllä häpeämättä pitää huolen, että varmasti saavat kaikki mahdolliset avustukset, jotka heille "kuuluvat".
Ota mukaasi tarpeelliset paperit (nenäliinakin voi olla tarpeen, jos itkettää) ja kerro tilanteesi. Varmaan kannattaisi kirjoittaa asioita paperille - ainakin tulevia menoja ja viime aikaisia kuluja. Luin juuri jostain, että sosiaalitoimistossa on mahdollisuus myöntää myös harkinnanvaraista tukea.
Saatat saada työvoimatoimiston kautta avustusta haastatteluissa käymiseen, jos siitä aiheutuu matka- yms. kuluja. Luin jotain sellaista tänään työvoimatoimistossa.
Toivon sinulle jaksamista ja onnea työnhakuun.
Toivottavasti sinun kohdallesi osuu sellaisia virkailijoita, jotka osaavat ja haluavat kohdata sinut oikealla tavalla.
Toivottavasti sinulle tulee vielä eteen sellainenkin aika, jolloin voit jo muistella tätäkin jaksoa elämääsi rikastuttaneena kokemuksena.
on aika sinne sairaalan polille tai tk-hon niin ne antavat pankkisiirron jossa on edes hetki maksuaikaa ja sille laskulle saa jatkoaikaa ihan pyytämällä,ei onneksi sitä rahaa tarvi siihen.Tk-ssa jos kirjoittavat lääkkeitä niin kannattaa kysyä päivystyspakkauksia kun niillä on niitä siellä ja antavat jos saa kysyttyä.Nuo lääketehtaat antavat terv.keskukselle niitä ilmaiseksi.
On vaan vitsit vähissä. Vaikea ymmärtää tätä lyödä lyötyä-systeemiä. Joka tilanteessa pitää osata taistella, ettei vedetä nenästä ja kun voimat alkavat olla loppu ne ovat. Toivottomuuden tilaa kuvaa kai yhdentekevä suhtautuminen tuomioon. Yritän pitää maksuhäiriömerkintöjä loitolla, häpeän lainaamiani rahoja, olla syömättä ja kuluttamatta ja hakea sitä TYÖTÄ. Työnantajien silmissä en vaan ole hyvä, osaava ja ahkera ihminen kun olen nyt työtön. Karenssikyselyyni sanoivat, että ei tiedä tuleeko vai ei, ei ennen tätä onnetonta työtä eikä jälkeen. Yritä siinä sitten arvailla syödäkö vaiko ei ehkä ensi keväänä vai milloin. Kohtuutonta ihmisen alentamista. En ole tehnyt mitään väärin.
toivottavasti jaksat kaikesta huolimatta uskoa itseesi.
Muistan vielä hyvin, miltä tuntui vuonna -85, kun työttömyyteni kesti puoli vuotta. Kokemustani ja koulutustani vastaavissa tehtävissä jäin aina mitalisijoille ja vaatimattomampiin tehtäviinkään minua ei suostuttu palkkaamaan. Kun viimein sain työpaikan, se tapahtui täysin yllättäen. Sain sellaisen paikan, johon en olisi millään voinut kuvitella tulevani valituksi mutta lähetin kuitenkin hakemuksen. Minulla ei ollut varsinaisesti siltä alalta kokemusta. Kun sain myöhemmin lukea konsulttitoimiston raportin ja testitulokset, niissä tuli vahvasti esille varsinaisen osaamisen lisäksi positiivinen asenteeni ja usko itseeni - kaikesta huolimatta.
Yritä sinäkin jaksaa uskoa hyvään, niin asiat varmasti järjestyvät aikanaan - luultavasti juuri silloin kun vähiten osaat odottaa ja voimasi tuntuvat ehkä olevan loppumaisillaan.
Laiha lohdutus tämä tietysti on, mutta uskotaan parempien aikojen vielä koittavan.
Hyvää jatkoa sinulla.
Minulle kävi samoin, liitto käsitteli 6 kuukautta ja totesi sitten, että sivutoimisena ollut yritys on päätoiminen ja päivärahoja ei tipu. Kävin silloin myös sossussa ja sain nk. kottia, eli jos päivärahoja olisi tullut niin olisi vähennetty niistä, mutta kun ei tullut se jäi avustukseksi. Sen jälkeen lähdin 10 vuodeksi ulkomaille töihin.... Kyllä otti päähän, mutta näitä loukkuja on kaikenlaisia... Joka tapauksessa miellyttävää se ei ole, mutta et ole itse syyllinen ahdinkoosi ja sitä varten aikoinaan sosiaaliturvamaksuja on aikoinaan maksettu.
...ainakin pk -seudulla
Pari vuotta sitten mun veli oli oikea sossun suur käyttäjä. Hän ei juuri töitä hakenut vaan käveli aina kuun alussa sossun luukulle. Koska hän oli yli 20 v, eikä oikeutettu opintotukiin (ammattikoulu) hän sai jotain 300 - 350 euroo kuussa, vaikka asui kotona ja mun vanhemmat on aika keskiluokkaisen hyvätuloisia. Vanhemmat hyväksyivät tuon, koska sanoivat sossun rahojen olevan heidän maksamia verorahoja, joita saa ja pitää käyttää.
Kyllä 350 euroo kotona asuvalle nuorelle on aika hyvin. Ei vuokra ja ruokakuluja. Kaikki meni kaljaan.
....myös joensuusta. Ja totta.
Tälle kaverille sossu maksaa palkkaa siitä että malttaa olla juomatta. Kaveri on rapajuoppo, jotain 22 v. Hän kuuluu johonkin "nuoret-irti-viinasta-kuntoutusohjelmaan".
Hän saa kuukausittain täydet kelan päivärahat ja asumistuet noin 400 euron verottoman kuntouttamisrahan.
Homma menee niin, että kahdesti kuukaudessa kaverin on selvin päin näyttäydyttävä kuntoutusvalvojan toimistossa. Kai ne juttelee siellä jotain. Kun valvoja on todennut että potilas on selvin päin ja hoito tuottaa tulosta, hän laittaa maksumääräyksen sossuun, joka maksaa noin 200 euron kuntouttamisrahan verottomana kaverin tilille.
Tämä siis kahdesti kuussa, eli yht noin 400 euroa ekstraa kuussa. Heti kuntoutusrahat saatuaan kaveri ottaa suoran suunnan alkoon ja juo rahat saman tien.
Tämä tyyppi siis asuu mun naapurissa ja aina kun hänellä on ollut kuntoutusrahapäivä, hän kutsuu minut ja muita kavereitaan luokseen bailaamaan ja juomaan kuntoutusviinojaan. Ihan mukava kaveri.
Sossussahan kaikki järkevä toiminta "pienentää" toimeentulotukea. Normaali käytäntö - ensin laskut ja sitten muut menot - tarkoittaa sossussa tulkintaa, että maksettuja laskuja ei huomioida toimeentulotukilaskelmassa, mutta niiden maksamiseen käytetyt rahat huomioidaan varoiksi/tuloiksi. Sossun mukaan tukea annetaan sen perusteella, että ensin käytetään rahat niihin perusosalla maksettaviin kuluihin ja vasta sen jälkeen maksetaan perusosan lisäksi huomioitavat laskut esim. vuokra, sähkö, jne.
Tuo sossuun menemisen siirtäminen... ei muuten kannata...
Jos yhtään lohduttaa, niin et ole ainut tuossa tilanteessa. Kaltaisiasi on loputtomasti. Päättäjät luottavat siihen, että työttömät ovat niin väsyneitä ja lannistettuja, etteivät kykene pitämään puoliaan. Siksipä työtön saa liian usein viranomaisten taholta mielivaltaista kohtelua, tosin poikkeuksiakin on, mutta aivan liian harvassa.
Uskoisin, että ainakin pk-seudulla tunnetaan työvoimatoimikuntien mielivaltaiset päätöksenteot ja niiden viivästykset, niin että sosiaalitoimistosta ehkä saa kohtuullista kohtelua.
Sinulla ei ole mitään hävettävää, mene pystypäin sosiaalitoimistoon (olen käynyt sukulaiseni puolesta hakemassa toimeentulotukea, hän kun oli sairaalassa liikuntakyvyttömänä ja sain erittäin ystävällistä kohtelua). Se on lopulta aika neutraali tapahtuma. Sielläkään asiat vain eivät taida tapahtua tässä ja nyt, joten mene ajoissa, äläkä jätä viime tippaan.