Kun exäni lähti 2kk sitten ulkomaille vaihtoon, olimme rakastuneita ja uskoimme että kestämme tämän vuoden. Yhdessä puoli vuotta ennen lähtöä, eli ei kauhean kauan. Pienijä riitoja on ollut, mutta ei mitään vakavampaa yhteenottoa. Itseasiassa tyttö oli todella syvästi rakastunut minuun, mutta tottakai järkevä siinä mielessä ettei halunnut pilata omia unelmiaan minun takiani ja juuri siksi pidinki hänestä niin paljon. Se olin jopa minä, joka odotin että hän lähtee pois - ei siinä mielessä etten halunnut olla hänen kanssaan, vaan että saisin nyt syksyllä oman elämän järjestykseeni, pääasiassa opiskeluiden osalta.
No kuitenkin, elämä yllättää. Jo parin viikon jälkeen huomasin että tunteet viileni sieltä päin,ja mun vahvistu. Olin vierailemassa hänen luonaan kolme viikko sitten. Vietimme yhdessä loistavan viikonlopun. Tutuistuin hänen uusiin ystäviin ja tajusin muutenkin kuinka hienoa siellä kaikki oli. Tietenkin huomasin, että se sama kipinä mikä oli ennen lähtöä puuttui. Hänen koko elämä oli mennyt uusiksi, uusi kieli, kulttuuri ja ystävät saivat hänet tuntemaan itsensä niin onnelliseksi, ettei hän ikävöinyt minua ja sen kautta myös syvempi rakkauskin taisi kadota. Sovittiin siellä tauko, minulle se kävi mainiosti, koska hän selvästi antoi merkkejä syvistä tunteista minua kohtaan, eli kaikki ei ollu täysin muuttunu. Jo muutama päivä yhdessä toi hänet takaisin. Hän jopa heti lähtöni jälkeen sanoi kuinka haikea olo on ja että on epävarma oliko se tauko sittenkään hyvä ratkaisu.
No sitten meni kaksi viikkoa ja kappas kun taas tuli toispuoleisia tunteiden tunnustuksia. Sitten hän sanoi ettei tunne mitään ja ettei jaksa näin raskasta suhdetta. Jouluna nähään ja mutta nyt erottiin...
En usko vieläkään että näin kävi. Tyttö viileni. Ei ole toista se tuli selväksi, mutta selvästi elämä siellä on niin ihanaa että minä haalistuin pois hänen mielestään.
Onko vastaavia kokemuksia? Pitääkö vain antaa ajan mennä ja katsoa miten meidän käy, ei siinä mielessä että odottelisin häntä. Mutta oikeasti rakastin tätä tyttöä ja hän minua. Ja toisaalta en tunnista enää tätä uutta ihmistä, joten minäkin olen vähän pettynyt hänen. Muistan vain sen tytön joka lähti täältä ja häntä rakastan. En uutta. Palaako se vanha tyttö takaisin, joka uskoi meihin ja meidän yhteiseen tulevaisuuteen??
No kuitenkin, elämä yllättää. Jo parin viikon jälkeen huomasin että tunteet viileni sieltä päin,ja mun vahvistu. Olin vierailemassa hänen luonaan kolme viikko sitten. Vietimme yhdessä loistavan viikonlopun. Tutuistuin hänen uusiin ystäviin ja tajusin muutenkin kuinka hienoa siellä kaikki oli. Tietenkin huomasin, että se sama kipinä mikä oli ennen lähtöä puuttui. Hänen koko elämä oli mennyt uusiksi, uusi kieli, kulttuuri ja ystävät saivat hänet tuntemaan itsensä niin onnelliseksi, ettei hän ikävöinyt minua ja sen kautta myös syvempi rakkauskin taisi kadota. Sovittiin siellä tauko, minulle se kävi mainiosti, koska hän selvästi antoi merkkejä syvistä tunteista minua kohtaan, eli kaikki ei ollu täysin muuttunu. Jo muutama päivä yhdessä toi hänet takaisin. Hän jopa heti lähtöni jälkeen sanoi kuinka haikea olo on ja että on epävarma oliko se tauko sittenkään hyvä ratkaisu.
No sitten meni kaksi viikkoa ja kappas kun taas tuli toispuoleisia tunteiden tunnustuksia. Sitten hän sanoi ettei tunne mitään ja ettei jaksa näin raskasta suhdetta. Jouluna nähään ja mutta nyt erottiin...
En usko vieläkään että näin kävi. Tyttö viileni. Ei ole toista se tuli selväksi, mutta selvästi elämä siellä on niin ihanaa että minä haalistuin pois hänen mielestään.
Onko vastaavia kokemuksia? Pitääkö vain antaa ajan mennä ja katsoa miten meidän käy, ei siinä mielessä että odottelisin häntä. Mutta oikeasti rakastin tätä tyttöä ja hän minua. Ja toisaalta en tunnista enää tätä uutta ihmistä, joten minäkin olen vähän pettynyt hänen. Muistan vain sen tytön joka lähti täältä ja häntä rakastan. En uutta. Palaako se vanha tyttö takaisin, joka uskoi meihin ja meidän yhteiseen tulevaisuuteen??
Vastaukset 9
Vanhimmat
Moi
Luin juuri viestisi, näissä ikävän tuskissa.
Me asuttiin poikaystävän kanssa yhdessä noin vuosi, kun sain tiedon, että pääsen opiskelemaan toiselle paikkakunnalle melkein 200 km päähän. En vain pystynyt uhraamaan elämääni ja jättämään opiskelua ja lähdin toiselle paikkakunnalle. Meillä oli mennyt suht hyvin siihen asti kunnes poikaystäväni sai kuulla, etä lähden muualle opiskelemaan. Hänestä tuli katkera ja hyvin kylmä. Päätimme kuitenkin yrittää yhdessä, mutta aina kun me nähdään saan tuntea kauheaa syyllisyyttä. Tuntuu kohta helpommalta vain lopettaa koko suhde, mutta toisaalta välitän hänestä ihan kauheasti.
Sinun kohtalosi kuulosti aika ikävältä, mutta tiedän myös itse, että kaukosuhde vaatii paljon. Sitä toivoisi, että saisi EDES joskus kuulla siltä toiselta, et on ikävä ja mua rakastetaan. Ehkä joku ihme itsesuojeluvaisto sanoo vaan et unohtais ettei tarvis kokea sitä kipua. Jos se nainen oikeasti rakastaa sua teidän suhde on vain vahvempi, kun hän tulee takaisin ja tajuaa kuinka helmi sä oot:)
Suomalainen nainen ei voi olla kuukautta pidempään ulkomailla "rakastumatta" johonkin ulkkisäijään. Tämä juttu on vanhempi kuin kukkulat, olet lähinnä naiivi kun muuta oletit.
Itse opiskelin erittäin kansainvälisessä ympäristössä ja täytyy sanoa, että tuo oli monen parisuhteen kohtalo. Vaikeinta se on kotona olevalle, jonka elämä pysyy samana koko ajan, vain odottaen rakasta takaisin kotiin. Toinen osapuoli taas tutustuu kokonaan uuteen maailmaan ja tämä saa monet ihmiset muuttumaan, eikä vanha ja tuttu ympäristö enää kiinnosta.
Ulkomailla oleminen on kuitenkin omalla tavalla stressaavaa ja uusien ystävien tuki on tärkeää ja vaihto-opiskelijoiden ollessa samassa pisteessä näitä ihastumisia sattuu useinkin, kun tunteet nousevat pintaan.
Koita jaksaa ja avata myös itsellesi uusi sivu elämässä.
Itsekin ulkomailla opiskelleeni huomasin (enkä ollut ainoa) että nimenomaan suomalaiset naiset etsivät vaihdon aikana "tukea ystävistä." Nämä ystävät olivat aina miespuolisia ja tuki oli hyvin fyysistä luonteeltaan. :) Kotia jääneet poikaystävät poikkeuksetta unohdettiin (ja tarkoitan tosiaan poikkeuksetta).
Pistin tämän merkille siksi, koska huomasin että monille muille vaihtaritytöille kotiin jäänyt poikaystävät oli todella tärkeä ja yhteyksiä pidettiin aktiivisesti yllä. Suomalaiset naiset ovat mielestäni huonompia kuin useimpien muiden maiden naiset.
Olin itse viime vuonna koko vuoden vaihdossa, ja minullakin on paljon sanottavaa suhteista vaihdon aikana.
Vaihto on kokonaisvaltainen kokemus, varsinkin silloin jos kohdemaan kieltä ei kovin hyvin osaa. Muutaman päivän ensijärkytyksen jälkeen alkaa elämä siellä maistua. Uusia ja jännittäviä ihmisiä, monia kulttuureja ja kieliä. Paljon juhlimista ja paikkoihin tutustumista. Ja tässä tuleekin suhteen ensimmäinen kynnyskysymys, jaksavatko molemmat siltikin pitää yhteyttä ja jutella asioista? Minä en ollut suhteessa kun lähdin vaihtoon, olin niin vapaa kuin olla ja voi. Tahdoin ottaa ilon irti, ja sitä ilon irti ottamista se olikin melkein jouluun asti. Uusi paikka, kieli ja rento opiskelu veivät mukanaan. Mutta myöhemmin sitten tuli arki ja kouluhommien palauttaminen. Eihän sitä jatkuvasti jaksa käydä baarissakaan, ja uusien kaverien ärsyttävät piirteet tulevat esille. Sitten tulee ikävä kotiin ja silloin myös ymmärtää kodin ja mahdollisen tyttö/poikaystävän parhaat puolet.
Mutta toinen asia sitten tietysti on, että onko se seurustelukumppani se oikea.. Eräs ystäväni tajusi siellä vaihdossa, että hän ei kaipaakaan pitkäaikaista seurustelukumppaniaan. Tunteista ei ollut mitään jäljellä eikä hän kaivannut koko ihmistä. Tämä asia tuli selväksi vaihdon aikana. Vaihto lujittaa parisuhdetta tai rikkoo sen, mutta kumpikaan ei tapahdu noin vain. Siihen löytyy aina syyt.
Mutta toisaalta.. Jotkut ihmiset eivät kestä sitä raastavaa ikävää ja tahtovat laittaa sen takia poikki. Koska sitten ei tarvitse saada niitä ikävöiviä tekstiviestejä eikä miettiä, että mitäköhän sille kuuluu. Jos lopettaa suhteen niin saa jotenkin itseltään suljettua pois sen ikävän. Kuulostaa varmasti järjettömältä, mutta niinkin tapahtuu..
Muuten vaihdossa syntyneistä suhteista.. Monet ihmiset ottavat vaihdon vapauden hetkenä ja sellaisena irrotteluna. Harvemmin siellä elämää suurempia rakkaustarinoita tapahtuu. Yleensä vaihtarit ovat parikymppisiä naisia ja miehiä ja siinä vaiheessa elämää intressit eivät aina ole niin vakavat. Minun näkemyksen mukaan pariutumista tapahtui, tietysti kännistä suuteloa ja naimista, mutta ei mitään kovin vakavia suhteita yleensä. Ja jos olikin niin ne loppuivat viimeistään ennen vaihdon loppua. Itse olen niistä harvoista joka on vieläkin yhdessä vaihdonaikaisen kumppanin kanssa.Ja tiedän yhden toisenkin parin, mutta tämä määrä parista sadasta vaihtarista on mielestäni aika pieni.
Jos takana on pitkä ja hyvä suhde, jossa molemmat rakastavat ja kunnioittavat kumppaniaan, niin vaihdon ei pitäisi olla mikään ongelma. Päinvastoin, on mukava huomata ja muistaa millaista elämä olikin ilman sitä ainaista samaa naamaa ja miltä toisenlainen elämä tuntuu. Kuitenkin vaihtokin loppuu joskus, ei se ole ikuista ja sitten onkin mukava palata oman kullan kainaloon ja alkaa viettää taas sitä "normaalia" elämää..
Eli sinulle "Välimatka erotti" sanoisin, että älä huolehdi. Elä elämääsi, mutta pidä yhteyttä tähän rakkaaseen ihmiseen, saattaa olla, että kun uuden maan huuma laantuu niin hän ymmärtää, miten hän on käyttäytynyt ja kuinka hän sinua vielä rakastaa.
Itse näin tilanteen paikan päällä.. Ja uskon että ei tämä ihan täysin lopullinen ero ole. En usko että hän on täysin kylmettynyt, ehkä vain mikään asia ei muistuta minusta siellä. Ja siksi sieltä on helpompi olla ikävöimättä, välittämättä ja lopulta ihan sama ollaanko yhdessä vai ei. Luultavasti minulle kävisi samallalailla.
Vielä lisäisin, että kun sovimme tauon, hän sanoi ettei ole todellakaan tapailemassa ketään eikä ole ollut kiinnostusta. Keskittyy vain tosissaan kaupunkiin, opiskeluun ja uusiin kokemuksiin. Sanoi että tuntuisi pahalta jos mä kävisin treffeillä jonkun muun kanssa. Tämä keskustelu kun siis olin siellä. Parin viikon päästä tunteet poukkoili siihen malliin ettei ollu kiinnostusta jatkaa ollenkaan... ihmetyttää käytös.
Kuitenkin "yhteydessä, nähdään jouluna, ei erota lopullisesti" ovat lausahduksia mitä viljelee koko ajan. Välillä ikävä, välillä ei. Joskus stressaantunut kun soitan, ja kiire. Pahinta on se että en tunnista enää tätä ihmistä, tunsin aivan eri tytön ennen lähtöä. Ja siksi uskonki että tämä vanha tyttö palaa osittain. Tottakai muutos voi olla aika raju siellä. Haluanki että hän kehittyy siellä ihmisenä, tapaa uusia ystäviä. Hän varmasti haluaa olla vapaa menoissaan... No nyt hän saa olla... Itse jatkan elämääni. Haluaisin pitää yhteyttä, mutta luulen ettei se ole enää mun tehtävä. Nyt annan hänelle rauhan. Saatoin tyttöystäväni 2kk sitten lentokentällä, hän itke ja sanoi rakastavansa minua. Nyt en tiedä mihin tämä tyttö on haudattu. Menenkö uutta tyttöä vastaan jouluna? Miten käyttäydyn hänen seurassaan?
Tuskin hän on ajatellu sen tarkemmin ettei meitä ole tarkoitettu toisillemme... hän jopa itse sanoi että uskoo meihin, mutta tällä hetkellä tämä on liian vaikeaa. Tavallaan ymmärrän, tavallaan en.
Noh sellaista tilitystä, elämä jatkuu...
Kuitenkin hassu fiilis. Ihan kuin se ihminen, joka rakastaa minua on kuollut. Miten hänet sais herätettyä henkiin?
Luulin aluksi etta,oot mun poika ystava! Olen itse talla hetkella vaihdossa.Olen harkinnut jattavani mun poikaystavan,koska taalla ollessani olen nahnyt meidan suhteen uudessa valossa. Meidan "suhde" on yksi iso kusetus.
Mun olisi pitanyt varmaan tehda se vuosi sitten.
Olen pettanyt poika ystavaani enemman kuin kerran.Kadun sita.Tosin mun poikaystava tuntuu haluavan multa pelkkaa panoa.Minussa on varmasti jotain pielessa.Valehtelen hanelle ja yritan tehda hanet mustasukkaiseksi,jotta saisin rakkautta.Valehtelin hanelle,etta opiskelu tuttuni yritti raiskata mut,jotta nakisin valittaako han minusta vai ei..Tama on kylla mennyt jo sairaaksi!me ollaan seurusteltu 4 vuotta ja han ei oikeastaan tunne muo.Tiedan olevani huono ihminen,enka ansaitse hanta.Tahtoisin kuulla jotain rakentavaa..Mita mun pitais tehda,etta voisin muuttua??? Miten ihmisista yleensa tulee tallaisia tunnevammaisia kusipaita????!!.On varmaan aika jattaa hanet,ennen kuin teen viela pahemman sopan??Han ei tieda tasta mitaan.Han luulee,etta olen puhdas ja viaton!!
Musta tuntuu, että poikkeuksetta kaikki vaihdossa olevat unohtavat todellisen elämänsä ja antavat mennä seurauksia ajattelematta. Olinpa naiivi kun uskoin että suhteemme kestää tämän vaihtari vuoden. Ihmiset ovat tunteettomia, itsekkäitä ja ajattelevat aina omaa etuaan. Onko niin vaikea asettua toisen kenkiin ja ymmärtää mitä kotiin jäävä joutuu kokemaan täällä. Missä edes pieni välittäminen ja vastuuntunto?
Olen itse nyt parhaillaan vaihdossa ja olen ollut myös se tyttö joka jää kotiin odottamaan toista puoliskoaan. Muistan kun mun exä lähti vaihtoon pari vuotta sitten. Olin tosi rikki ja en tajunnut miten hän voi käyttäytyä siten että unohtaa mut heti(erottiin hänen vaihdon jälkeen). Nyt kun olen itse vaihtarina ja sinkkuna niin tajuan asian erittäin hyvin. Tosin en ymmärrä että miten kaikki ne joilla on kotona oma kulta odottamassa pettää ja vielä tosi töykeästi, sillä ne kuitenkin soittaa kotiin kaipaavansa toista..Kaipa ihmiset eivät kestä sitä ikävää ja etsii jonkun subsistute-ihmisen. Vaikeaa se on ja kuten yks edellä puhuja sanoi, välimatka joko vahvistaa suhdetta tai sit tulee ero. Ei ole mitään siellä välissä. Tiedät sydämmessäsi miten tässä asiassa käy..