Ei älkää olko niin julmia läheisillenne että tappaisitte itsenne se on niin itsekeskeistä että sitä ei voi antaa anteeksi milloinkaan.Tiedän mistä puhun pikkuveljeni surmasi itsensä 1992 ja isoveljeni 1999 siis kaksi läheistäni on jättännyt minut kärsimään enkä enään koskaan toivu ennalleni niin suuri on kaipaus ja katkeruus. Eläkää sillä kaikesta huolimatta aina on joku kuka rakastaa ja kaipaa juuri sinua, usko pois.
Älkää hitto tappako itseänne
omaisten tuska
102444
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Minusta taas tuo on äärimmäisen itsekästä! Haluat siis että muut kärsivät sinun takiasi. Todella itsekästä! Olen itse yrittänyt kahdesti itsemurhaa ja se on ollut mielessä nyt lähiaikoinakin... Koska minulla on moni erittäin ikävä vakava sairaus ja ne tekevät elämästä helvettiä. Nyt olen 21 ja ensimmäisen kerran yritin itsemurhaa 12 v. Joskus kärsimys on vaan niin suuri että elämä tuntuu mahdottomalta. Elämä voi näin melkein kymmenenkin vuoden ajan olla lähestulkoon pelkkää tuskaa. Vain pieniä valonpilkahduksia silloin tällöin. Minusta jokaisella on oikeus päättää elämästään. Onneksi minun läheiseni, perhe ja ystävät ymmärtävät, että jos tapan itseni niin minulla on ollut siihen syy. Tietysti he tulisivat surullisiksi ja ikävöimään minua, mutta uskon että heillä olisi jopa helpompaa ilman minua. Vähemmän huolehdittavaa. Mieti aioita tältä kantilta...
Itse omasta elämästään.
on meille annettu mahdollisuus. Muutenhan se ei onnistuisi. En kehoita ketään itsemurhaan, mutta en voi siitä tuomitakaan. Jälkeenjääville se on raskas asia. Ajattelen, että jokainen elämä on sinänsä arvokas eikä kukaan ole täällä jonkun toisen vuoksi eikä myöskään kuole toisen vuoksi.
Toisilla kaikki elämässä tuntuu soljuvan kohdalleen juuri oikeina aikoina, mutta toisilla taas koko elämä yhtä "tahkoamista".
Elämähän tietty koostuu valinnoista ja joillakin tuppaa valinnat menemään aina pieleen. Tulee lopulta umpikuja josta ei tunnu olevan ulospääsyä. Päädytään äärimmäiseeen ratkaisuun.
Hyvin ikävää omaisten kannalta.
Toisaalta uskon, että kaikilla on aika lähteä täältä jossakin tietyssä vaiheessa. Toiset ennemmin toiset myöhemmin. Emme voi muuta kuin hyväksyä tämä ja jatkaa vielä jäljellä olevaa elämäämme. Jaksamista.
mieheni veljelle. Hän teki itsemurhan kesäkuussa. Koko perhe on tyystin sekaisin surusta edelleen. Se oli itsekkäin teko mitä tiedän.
Tiedän, että hänellä ei ollut helppoa. Oli ongelmia alkoholin kanssa ja oli sotkenut raha-asiansa. Nuo ongelmat eivät kuitenkaan ole niin selvittämättömiä, että kyseiseen ratkaisuun olisi pitänyt päätyä. Apua saa, jos hakee ja pyytää. Ja kyllä, perhekin auttoi missä pystyi. Kaksikymmentäkolmevuotiaana olisi varmasti elämässä olemassa muitakin vaihtoehtoja, kuin päätyä tappamaan itsensä.
Isäni teki itsemurhan 8 vuotta sitten. Olin edellisenä päivänä täyttänyt 14 vuotta. Olinko vihainen hänelle? Todellakin olin, mutta samalla tiesin syvällä sisimmässäni että näin on parempi hänelle ja meille. Hän oli sairastanut pitkään, en edelleenkän tiedä miten hoidot auttoivat, mutta hän oli varmasti väsynyt. Hän oli myös alkoholisti, vaikka ei sitä itse koskaan myöntänytkään.
Olin vihainen sen illan kun sain tietää, kenties vielä sen loppuviikon. Mutta muistan sanoneeni vkoloppuna tädilleni: "näin on paras". Annoin hänelle anteeksi jo silloin. Ikävä ei hellittänyt pitkään aikaan, ja edelleen oma syntymäpäivä on raskain juhla vuodessa, sillä tiedä mikä päivä sitä seuraa. Mutta tiedän myös sen, että isäni sai rauhan ja olisi itsekästä ajatella että hänen olisi pitänyt jäädä tänne kitumaan.
En ole enää vihainen. En ole ollut pitkään aikaan.
aina avun hakeminen ei auta. tiedän kokemuksesta. hain apua sen jälkeen kun yritin ensimmäisen kerran itsemurhaa mut ei siitä oo ollu mitään apua. jos päätyy itsemurhaan ni se on yleensä pitkään mietitty päätös. ei sitä tee hetken mielijohteesta. en halua puolustella miehesi veljen tekoa mutta ymmärrän häntä hyvin. hän ei välttämättä ajatellut teitä jotka jäävät suremaan vaan kaikki saattoi tuntua vaan yksinkertaisesti liian vaikealta. olen itse vasta yheksäntoista ja elämän pitäisi olla vasta edessäpäin mutta en koe sitä niin vaan pelottavana asiana jota ei halua kokea.
vastaa jos pystyt mut haluaisin tietää miten veljes tappoivat ittensä.. mun velipuoli tappoi itsensä vajaa vuosi sitten huumeilla.
Ei muuta. Kiitos.
Veljeni päätti myös päivänsä huumeilla, melkein vuosi sitten hänkin. Siis loppujen lopuksi hän kuoli huumeisiin, mutta kirjeessä hän kertoi aikeistaan hypätä parvekkeelta huumeiden rohkaisemana. Ilmeisesti ei kuitenkaan pystynyt hyppäämään, ja ikuinen arvoitus onkin, että olisiko hän kuitenkin muuttanut vielä mielensä, mutta huumeannos olikin niin suuri, ettei kuolemaa vastaan voinut enää taistella.