Mikä neuvoksi? Olemme tunteneet 5 kk ja asuneet eri paikkakunnilla koko ajan. Hänellä työ ja talonsa rakentaminen. Minulla opiskelut ja lapsistani huolehtiminen omalla paikkakunnallani. Näemme siis noin kerran kuukaudessa, jolloin lapset ovat isänsä luona. Alussa viestittelimme ahkerasti, samoin puhelin oli kuumana. Nykyään tulee viesti kännykkään silloin tällöin, mutta puhelimessa olemme vain harvoin. Omat ikäväntunteet olen jäädyttänyt ja jatkanut ns. omaa elämääni. Välillä tuntuu, että tämä suhde ei ole enää suhde, kun toisella ei ole aikaa siihen. Yhteistä tulevaisuutta olemme miettineet, mutta sekin ahdistaa, sillä se tarkoittaisi minun ja lasteni kohdalla sitä, että meidän täytyisi luopua kaikesta siitä, mitä meillä tällä hetkellä on. Olemme muuttaneet nykyiselle paikkakunnallemme vasta vuosi sitten, ja jälleen kaikki pitäisi aloittaa alusta. Opintonikin ovat pahasti kesken. Omat tunteeni suhdetta kohtaan ovat ihan sekavat, enkä tiedä välitänkö hänestä niin paljon, että voisin "uhrata" itseni ja tulevaisuuteni hänen vuokseen. Onko tämä kaikki yritys vain turhaa, kannaattako enää jatkaa? Miten pystyisin katsomaan asiaa laajemmalta kantilta, enkä vain jumittuisi omalle "minätasolleni".
toivoton
tapausko?
1675
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
samassa tilanteessa itsekin,asumme eri paikka kunnilla ja mies rakentaa taloaan,aluksi yhteyden pito oli vilkasta ja nyt kokoajan harvenemaan päin
tavaataankin harvakseltaan,miettiihän sitä,onko tässä mitään järkeä.