Ruotsinvallan aikana Suomi taantui kehitysmaaksi

Arkeologisten tutkimusten mukaan suomalaisten kulttuuri ja elämä muutenkin oli korkeammalla tasolla kuin ruotsalaisten kulttuuri ennen vuotta 1150.Suomalaisista muinaishaudoista löytyy hienompia aseita ja esineitä kuin Ruotsin nuoremman rautakauden muinaishaudoista.

Ruotsista on kyllä löytynyt merirosvojen,joita alettiin 1800 luvulla sanomaan "viikingeiksi", maahan hautaamia kultaesineitä,jotka on ryöstetty
900-luvulla Britanniasta tai Ranskasta,mutta nehän eivät ole ruotsalaista kulttuuria vaan merirosvojen ryöstösaalista,joka pitäisi palauttaa
Ranskaan ja Britanniaan.

Lisäksi Suomessa on hieno suullisena perinteenä tuhansia vuosia säilynyt kalevala-runous,jota koko maailma ihailee.Ruotsalaisilakin on vanhoja runoja ,mutta niissä ihaillaan vain murhia ja veritöitä. Kalevalan runoissa ihaillaan viisauden eikä aseiden voimaa.Väinämöinen oli tietäja iän ikuinen ,joka viisaudellaan voitti vihollisen. Ruotsalaisten runojen sankari on miekallaan ympäri Eurooppaa ihmisiä hullun lailla tappava ja ryöstävä merirosvo.

Suomalaiset kutsuivat ja päästivät ruotsalaiset taistelutta Suomeen 1150 ja toivoivat ruotsalaisten auttavan meitä taistelussa Novgorodia vastaan ,joka painosti ankarasti Suomea idästä.

Ruotsalaiset kuitenkin tapansa mukaan pettivät suomalaiset ja käyttivätkin Suomea vain astinlautana koko Venäjän valtaamiseen sodalla.
Siitä alkoi monta sataa vuotta ketänyt sotien sarja Venäjää vastaan,jossa suomalaisten veri vuodatettiin lähes kuiviin Ruotsin laajenemis pyrkimysten puolesta.

Näin alkuaan Ruotsia rikkaampi ja kehittyneempi Suomi taantui ruotsalaisten petollisuuden ja lukemattomien ruotsalaisten valloitussotien, joissa kaatui Suomen paras ihmisaines,seurauksena
Ruotsin siirtomaan asteelle,jota olemme henkisesti vieläkin pakkoruotsin takia.

Suomen olisi sittenkin kannattanut olla 1150 pyytämättä Ruotsia avuksemme taisteluun Novgorodia vastaan ja yrittää pärjätä omin voimin.

Ruotsi ei olisi ikinä pystynyt valtaamaan Suomea sodalla.Suomalaiset kutsuivat ruotsalaiset 1150
auttamaan meitä sodassa Novgorodia vastaan,mutta
ruotsalaiset pettivät meidät ja yrittivät Suomesta käsin vallata koko Venäjän ja vuodattivat niissä sodissa suomalaisten veren melkein kuiviin ja Suomi taantui nopeasti Ruotsin siirtomaan asteelle menetettyään joka vuosi parhaat miehensä ruotsalaisten sodissa Venäjää vastaan.

Vain täysi idiootti kiittää Ruotsia siitä kaikesta pahasta mitä jouduimme kärsimään ruotsinvallan aikana 1150-1809.Mitään hyvää ruotsinvalta ei Suomeen jättänyt.Vain ylimielisen
hurrivähemmistön,jolla on enemmistön identiteetti ja valta ja joka röyhkeästi pakottaa 95% suomenkielisen enemmistön opiskelemaan koulussa pakolla ruotsia,kieltä jolla ei pärjää muualla kuin ruotsissa.Englannilla pärjää Ruotsissa ja koko maaailmassa.
11456
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Mistäs muuten tiedät että pyysi apua ?
Eikös tuo kuulosta vähän samalta kuin kuusisen avunpyynnöt..
Tunnetusti viikinkien kulttuuri oli kehittynyt ainoastaan murhanhimossaan, huolimatta jälkijättöisistä sievistely-yrityksistä.

Äänestä
  • Se todistaa ,että suomalaiset olivat tehneet ruotsalaisten kanssa sopimuksen,jossa suomalaiset lupaavat kääntyä kristiuskoon vapaaehtoisesti,jos
    ruotsalaiset vastapalveluna lupaavat auttaa suomalaisia taistelussa novgorodilaisia vastaan
    ,jotka hyökkäilivät ankarasti idästä Suomeen.

    Paavin kirjeessä tuolta ajalta valitetaankin,että suomalaiset ovat hyviä kristittyjä sodan aikana,
    eli kun novgorod ahdistaa idästä ja tarvitaan Ruotsin apua,mutta hylkäävät kristinuskon heti,kun
    idän uhka loppuu ja ei tarvita apua Ruotsista.

    Jo tuo paavin kirje todistaa,että suomalaiset pyysivät ruotsalaiset 1150 Suomeen ja lupasivat kääntyä kristinuskoon,jos ruotsalaiset auttavat meitä taistelussa novgorodilaisia vastaan.

    Valitettavasti Ruotsi petti meidät ja käytti Suomea astinlautana koko Venäjän valtaamiseen, joissa sodissa Suomi taantui kehitysmaan asteelle ja oli 1809 Euroopan köyhin maa.

    Äänestä

  • se oli pyyntö kirjoitti:

    Se todistaa ,että suomalaiset olivat tehneet ruotsalaisten kanssa sopimuksen,jossa suomalaiset lupaavat kääntyä kristiuskoon vapaaehtoisesti,jos
    ruotsalaiset vastapalveluna lupaavat auttaa suomalaisia taistelussa novgorodilaisia vastaan
    ,jotka hyökkäilivät ankarasti idästä Suomeen.

    Paavin kirjeessä tuolta ajalta valitetaankin,että suomalaiset ovat hyviä kristittyjä sodan aikana,
    eli kun novgorod ahdistaa idästä ja tarvitaan Ruotsin apua,mutta hylkäävät kristinuskon heti,kun
    idän uhka loppuu ja ei tarvita apua Ruotsista.

    Jo tuo paavin kirje todistaa,että suomalaiset pyysivät ruotsalaiset 1150 Suomeen ja lupasivat kääntyä kristinuskoon,jos ruotsalaiset auttavat meitä taistelussa novgorodilaisia vastaan.

    Valitettavasti Ruotsi petti meidät ja käytti Suomea astinlautana koko Venäjän valtaamiseen, joissa sodissa Suomi taantui kehitysmaan asteelle ja oli 1809 Euroopan köyhin maa.

    paavin kirjeellä on varmaan nimikin?

    >Jo tuo paavin kirje todistaa,että suomalaiset pyysivät ruotsalaiset 1150
    >Suomeen ja lupasivat kääntyä kristinuskoon,jos ruotsalaiset auttavat
    >meitä taistelussa novgorodilaisia vastaan.

    Äänestä

Suomi taantui ruotsinvallan aikana kehitysmaaksi? HAHHAHHAA! Päivän paras vitsi!

Suomen kehityshän vasta lähti nousuun, kun ruotsi suomen valloitti. Suomalaiset olivat sitä ennen kauheita tappajia, jotka tappoivat ruotsalaisia minkä kerkesivät. Onneksi suomi oli joutunut sotaan novgorodilaisten kanssa, joten suomi oli heikentynyt ja ruotsi pystyi tekemään barbaarisesta kansasta kehittyneen kansan. Nykyinen kehitystasomme on siis ruotsin ansiota.

Äänestä
  • Sanovat Ruotsalaiset.

    Äänestä

  • , kirjoitti:

    Sanovat Ruotsalaiset.

    Me sanomme näin koska asia on näin!

    Äänestä

  • Ja syyllisiä siihen olivat Ruotsi ja ruotsalaiset,
    jotka eivät tehneet Suomen kehittämiseksi yhtään
    mitään 700 vuotta kestäneen ruotsinvallan aikana.

    Kaikki valtakunnan rahat käytettiin Ruotsin alueen kehittämiseen ,eikä Suomeen uhrattu kruunuakaan rahaa.Suomeen toki rakennettiin sotalinnoituksia ,mutta ei kouluja tai sairaaloita tavalliselle kansalle.Suomenkieli oli määrätty häviämään Suomesta kokonaan ja aika lähellä sen häviäminen jo olikin 1809 ,kun Suomi liitettiin autonomiana Venäjään.

    Vasta Venäjään autonomisena alueena liitettynä Suomi alkoi pikkuhiljaa kehittyä ja suomenkielisetkin saada opetusta omalla kielellään, kun Venäjän tsaari niin halusi ja Ruotsi ei sitä voinut estää.Ruotsinkieliset kyllä tekivät 1800 luvulla kaikkensa,ettei suomekielellä
    saisi opetusta ja ettei olisi suomenkielisiä lehtiä ja kirjoja.

    Snelman ja Lönnrot olivat ruotsinkielisiä,mutta
    eivät svekomaaneja vaan enemän fennomaaaneja.
    Svekomaanit halusivat estää suomenkielisen kulttuurin kehittymisen.

    Ruotsi ja ruotsalaiset ovat vain köyhdyttäneet Suomea.Jos Suomi ei olisi 1809 päässyt irti Ruotsista, ei Suomessa nyt puhuttaisi suomea vaan ruotsia.Suomenkieli olisi aivan varmasti hävinnyt kokonaan jo 1800 luvulla.

    Äänestä

  • peelo kirjoitti:

    Me sanomme näin koska asia on näin!

    Niinhän se, suomalaiset ei ole oikein tajunneet kuinka sitä vääristellään, kriittistä otetta saisi olla enemmän, kun kouluissakin puhutaan "suomi-ruotsi" maasta kun todellisuudessa kyse oli ruotsista, suomi oli vain sen osanen jossa ylimys pani finnjäveliä ahteriin ja vei karjan ja ruoan suomalaisen pöydästä.

    Äänestä

  • eli kehitysmaa kirjoitti:

    Ja syyllisiä siihen olivat Ruotsi ja ruotsalaiset,
    jotka eivät tehneet Suomen kehittämiseksi yhtään
    mitään 700 vuotta kestäneen ruotsinvallan aikana.

    Kaikki valtakunnan rahat käytettiin Ruotsin alueen kehittämiseen ,eikä Suomeen uhrattu kruunuakaan rahaa.Suomeen toki rakennettiin sotalinnoituksia ,mutta ei kouluja tai sairaaloita tavalliselle kansalle.Suomenkieli oli määrätty häviämään Suomesta kokonaan ja aika lähellä sen häviäminen jo olikin 1809 ,kun Suomi liitettiin autonomiana Venäjään.

    Vasta Venäjään autonomisena alueena liitettynä Suomi alkoi pikkuhiljaa kehittyä ja suomenkielisetkin saada opetusta omalla kielellään, kun Venäjän tsaari niin halusi ja Ruotsi ei sitä voinut estää.Ruotsinkieliset kyllä tekivät 1800 luvulla kaikkensa,ettei suomekielellä
    saisi opetusta ja ettei olisi suomenkielisiä lehtiä ja kirjoja.

    Snelman ja Lönnrot olivat ruotsinkielisiä,mutta
    eivät svekomaaneja vaan enemän fennomaaaneja.
    Svekomaanit halusivat estää suomenkielisen kulttuurin kehittymisen.

    Ruotsi ja ruotsalaiset ovat vain köyhdyttäneet Suomea.Jos Suomi ei olisi 1809 päässyt irti Ruotsista, ei Suomessa nyt puhuttaisi suomea vaan ruotsia.Suomenkieli olisi aivan varmasti hävinnyt kokonaan jo 1800 luvulla.

    ja suomalaiset tapettu jo ennen toista maailmansotaa sukupuuttoon.

    Äänestä

  • epäilen vaan tiedä en kirjoitti:

    ja suomalaiset tapettu jo ennen toista maailmansotaa sukupuuttoon.

    ja mustalaiset valtas maan.

    Äänestä

  • "ruotsisuomi"heh kirjoitti:

    Niinhän se, suomalaiset ei ole oikein tajunneet kuinka sitä vääristellään, kriittistä otetta saisi olla enemmän, kun kouluissakin puhutaan "suomi-ruotsi" maasta kun todellisuudessa kyse oli ruotsista, suomi oli vain sen osanen jossa ylimys pani finnjäveliä ahteriin ja vei karjan ja ruoan suomalaisen pöydästä.

    »Fennit ovat ihmeen villejä, viheliäisen köyhiä. Ei heillä ole aseita, ei hevosia, ei asuntoja. Ravintona ovat kasvit, vaatteina nahat, makuusijana maa. Ainoa varallisuus on nuolissa, joita he raudan puutteessa terästävät luilla. Metsästys elättää yhtäläisesti sekä miehiä, että naisia. Nämä näet seuraavat miehiä kaikkialle ja pyytävät osan saaliista. Lapsillakaan ei ole muuta suojaa villieläimiltä ja rajuilmoilta kuin jonkinlainen oksista punottu katos. Sinne palaavat nuoret, se on vanhojen turvapaikka. Mutta tämä on heistä onnellisempaa elämää kuin pelloilla huokaileminen, vaivalloinen talojen rakentaminen sekä milloin toiveikas, milloin pelokas huolenpito omasta ja vieraasta omaisuudesta. Rauhassa jumalilta ja rauhassa ihmisiltä he ovat saavuttaneet sen vaikeimman päämäärän, ettei heidän tarvitse edes mitään toivoa.»

    (Tacitus: Germania. Käännös Tuomo Pekkanen.)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vain sotaa ja nälkää kirjoitti:

Arkeologisten tutkimusten mukaan suomalaisten kulttuuri ja elämä muutenkin oli korkeammalla tasolla kuin ruotsalaisten kulttuuri ennen vuotta 1150.Suomalaisista muinaishaudoista löytyy hienompia aseita ja esineitä kuin Ruotsin nuoremman rautakauden muinaishaudoista.

Ruotsista on kyllä löytynyt merirosvojen,joita alettiin 1800 luvulla sanomaan "viikingeiksi", maahan hautaamia kultaesineitä,jotka on ryöstetty
900-luvulla Britanniasta tai Ranskasta,mutta nehän eivät ole ruotsalaista kulttuuria vaan merirosvojen ryöstösaalista,joka pitäisi palauttaa
Ranskaan ja Britanniaan.

Lisäksi Suomessa on hieno suullisena perinteenä tuhansia vuosia säilynyt kalevala-runous,jota koko maailma ihailee.Ruotsalaisilakin on vanhoja runoja ,mutta niissä ihaillaan vain murhia ja veritöitä. Kalevalan runoissa ihaillaan viisauden eikä aseiden voimaa.Väinämöinen oli tietäja iän ikuinen ,joka viisaudellaan voitti vihollisen. Ruotsalaisten runojen sankari on miekallaan ympäri Eurooppaa ihmisiä hullun lailla tappava ja ryöstävä merirosvo.

Suomalaiset kutsuivat ja päästivät ruotsalaiset taistelutta Suomeen 1150 ja toivoivat ruotsalaisten auttavan meitä taistelussa Novgorodia vastaan ,joka painosti ankarasti Suomea idästä.

Ruotsalaiset kuitenkin tapansa mukaan pettivät suomalaiset ja käyttivätkin Suomea vain astinlautana koko Venäjän valtaamiseen sodalla.
Siitä alkoi monta sataa vuotta ketänyt sotien sarja Venäjää vastaan,jossa suomalaisten veri vuodatettiin lähes kuiviin Ruotsin laajenemis pyrkimysten puolesta.

Näin alkuaan Ruotsia rikkaampi ja kehittyneempi Suomi taantui ruotsalaisten petollisuuden ja lukemattomien ruotsalaisten valloitussotien, joissa kaatui Suomen paras ihmisaines,seurauksena
Ruotsin siirtomaan asteelle,jota olemme henkisesti vieläkin pakkoruotsin takia.

Suomen olisi sittenkin kannattanut olla 1150 pyytämättä Ruotsia avuksemme taisteluun Novgorodia vastaan ja yrittää pärjätä omin voimin.

Ruotsi ei olisi ikinä pystynyt valtaamaan Suomea sodalla.Suomalaiset kutsuivat ruotsalaiset 1150
auttamaan meitä sodassa Novgorodia vastaan,mutta
ruotsalaiset pettivät meidät ja yrittivät Suomesta käsin vallata koko Venäjän ja vuodattivat niissä sodissa suomalaisten veren melkein kuiviin ja Suomi taantui nopeasti Ruotsin siirtomaan asteelle menetettyään joka vuosi parhaat miehensä ruotsalaisten sodissa Venäjää vastaan.

Vain täysi idiootti kiittää Ruotsia siitä kaikesta pahasta mitä jouduimme kärsimään ruotsinvallan aikana 1150-1809.Mitään hyvää ruotsinvalta ei Suomeen jättänyt.Vain ylimielisen
hurrivähemmistön,jolla on enemmistön identiteetti ja valta ja joka röyhkeästi pakottaa 95% suomenkielisen enemmistön opiskelemaan koulussa pakolla ruotsia,kieltä jolla ei pärjää muualla kuin ruotsissa.Englannilla pärjää Ruotsissa ja koko maaailmassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu