Pitäisikö minun luovuttaa ja jatkaa etsintää liiton ulkopuolelta?
Jos tuo todella toimisi, jos noita onnellisia olisi jossain, uskoisin teoriaa hiukan paremmin. Jos tapaisin pariskunnan, joka on elänyt uudessa eheyttävässä liitossaan kymmenen vuotta ja on edelleen tasajalkaa tarpomassa eteenpäin. Ehkä uskoisin.
Todellisuus on karvas, en näe noita ihmisiä. Enkö osaa katsoa, vai arkistuuko jokainen liitto ajallaan?
Kun kaksi matkan alkanutta liittyy yhteen, onko takeita, ettei toinen jää jossain kohti lepäämään, jolloin taas on yksin mietintöjesi kanssa?
Pitääkö suhteen toinen osapuoli vaihtaa viisivuosittain jotta suhde on ehyt?
En tiedä, toki myönnän että kaipaan ihmistä joka ymmärtäisi, mutta onko tuon ihmisen oltava mieheni? Entä jos hän onkin ystävä/sukulaiseni? Entä jos kaikkea ei koskaan saa yhdeltä luukulta kuin hetkittäin? Entä jos rakentaisin elämäni niin etten vaatisi yhdeltä luukulta kaikkia palveluita? (eronneet sanovat, että vasta erottuaan jakoivat elämänsä laajemmalle pohjalle ja löysivät tasapainon)
Entä jos se kohta sadussa olikin harhaa jossa luki että "He elivät onnellisena elämänsä loppuun asti"
Jos tarkoitus ei olekaan että toinen ihminen täydellistäisi onnemme, vaan että rakentaisimme onnemme toisesta riippumattomista tekijöistä ja jakaisimme tuota hyvää toisillemme.
Kuudespäivä jälkeen jäkätyksen lopetuksen. Kun en tsuumaa liian laajalla objektiivilla, huomaan että talossani asuu mies joka hymyilee, katsoo silmiin (vielä hiukan arasti) ja nauraa?!?
En tiedä miten pitkälle liittoa voi korjata yksin, toisaalta tuntuu että kun päästää irti yrittämisestä. Ei korjaa ehyttä (joku viisas sanoi) tulos voi olla sopu ja rauha, tuskin täydellinen, mutta liitto jossa molempien on helpompi elää.
Ja kun on helppo elää, huomaa siinä vieressään ihmisen ei naputtajaa/Karkuria.
Jos tuo todella toimisi, jos noita onnellisia olisi jossain, uskoisin teoriaa hiukan paremmin. Jos tapaisin pariskunnan, joka on elänyt uudessa eheyttävässä liitossaan kymmenen vuotta ja on edelleen tasajalkaa tarpomassa eteenpäin. Ehkä uskoisin.
Todellisuus on karvas, en näe noita ihmisiä. Enkö osaa katsoa, vai arkistuuko jokainen liitto ajallaan?
Kun kaksi matkan alkanutta liittyy yhteen, onko takeita, ettei toinen jää jossain kohti lepäämään, jolloin taas on yksin mietintöjesi kanssa?
Pitääkö suhteen toinen osapuoli vaihtaa viisivuosittain jotta suhde on ehyt?
En tiedä, toki myönnän että kaipaan ihmistä joka ymmärtäisi, mutta onko tuon ihmisen oltava mieheni? Entä jos hän onkin ystävä/sukulaiseni? Entä jos kaikkea ei koskaan saa yhdeltä luukulta kuin hetkittäin? Entä jos rakentaisin elämäni niin etten vaatisi yhdeltä luukulta kaikkia palveluita? (eronneet sanovat, että vasta erottuaan jakoivat elämänsä laajemmalle pohjalle ja löysivät tasapainon)
Entä jos se kohta sadussa olikin harhaa jossa luki että "He elivät onnellisena elämänsä loppuun asti"
Jos tarkoitus ei olekaan että toinen ihminen täydellistäisi onnemme, vaan että rakentaisimme onnemme toisesta riippumattomista tekijöistä ja jakaisimme tuota hyvää toisillemme.
Kuudespäivä jälkeen jäkätyksen lopetuksen. Kun en tsuumaa liian laajalla objektiivilla, huomaan että talossani asuu mies joka hymyilee, katsoo silmiin (vielä hiukan arasti) ja nauraa?!?
En tiedä miten pitkälle liittoa voi korjata yksin, toisaalta tuntuu että kun päästää irti yrittämisestä. Ei korjaa ehyttä (joku viisas sanoi) tulos voi olla sopu ja rauha, tuskin täydellinen, mutta liitto jossa molempien on helpompi elää.
Ja kun on helppo elää, huomaa siinä vieressään ihmisen ei naputtajaa/Karkuria.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Olen taas lukenut päiväkirjaasi ja otan siitä pari poimintaa käsiteltäväksi. Muutakin mielenkintoista tekstissäsi olisi, mutta ei kaikkea kerralla.
Sanoit kaipaavasi sellaista ihmistä, joka ymmärtäisi, mutta pitääko se olla miehesi? Olet avioliittosi aikana persoonana muuttunut niin paljon, että on hyvin epätodennäköistä, että miehesi ymmärtäisi Sinua kaikkein parhaiten. Tapaamishetkellänne ette varmasti kiinnittäneet huomiota juuri niihin oikeisiin asioihin toistenne persoonallisuudessa, koska Sinulla oli kiire päästä jonnekin pois kotisi ahdistavasta ilmapiiristä, ja miehelläsi oli tavallaa hengenpelastajan rooli. Nyt teidän pitäisi olla mies ja vaimo.
Tällä hetkellä paras ymmärtäjäsi saattaa olla kuka tahansa sellainen ihminen, jonka ajatus kulkee samalla tavalla kuin Sinulla. Tämä ihminen sattaa löytyä myös "vihollisen leiristä", ja silloin ollaan kiusallisessa tilanteessa. Jos tällaisen "vihollis-ymmärtäjän" kanssa liian kauan keskustelee, niin silloin on vaara ajautua sivusuhteeseen, sillä tunteitaan ihminen ei aina hallitse.
" Jos tarkoitus ei olekaan että toinen ihminen täydellistäisi onnemme, vaan että rakentaisimme onnemme toisesta riippumattomista tekijöistä ja jakaisimme tuota hyvää toisillemme. "
Olen sitä mieltä, että toinen ihminen ei itsessään täydennä meidän onneamme, vaan meidän pitää löytää sisäinen onnemme omin konstein. Meille riittä se, kun kumppanimme on niin järkevä, että sallii meidän itsemme elää sellaisella tavalla, jolla onnen saavuttaminen on mahdollista. Onnellisina kumppaneina me sitten säteilemme lähiympäristöömme hyvää energiaa, joka auttaa kumppaniamme edelleen parantamaan elinmahdollisuuksiamme. Tämä hyvä molemminpuolinen vuorovaikutus ja positiivinen ilmapiiri tekee molemmille mahdolliseksi saavuttaa onni omien ponnistelujen avulla. Silloin parisuhdekin on onnellinen.