Yrityksen perustaminen Suomeen on edelleenkin perusteltua oman toimeentulon kannalta.
Eräs etärkeä seikka kannattaa kuitenkin pitää mielessä:
Älä palkkaa ketään yritykseesi vaan pidä se pienenä ja kannattavana.
Työntekijän palkkaamisesta ei seuraa mitään hyvää vaan ainoastaan harmeja ja stressiä kaikille osapuolille.
Eräs etärkeä seikka kannattaa kuitenkin pitää mielessä:
Älä palkkaa ketään yritykseesi vaan pidä se pienenä ja kannattavana.
Työntekijän palkkaamisesta ei seuraa mitään hyvää vaan ainoastaan harmeja ja stressiä kaikille osapuolille.
Vastaukset 12
Vanhimmat
ihan rauhassa vaan ja luo paskansa
Ei tarvi apuna johtajia eikä duunareita.
Miksi mm. duunarit puolustelevat palkkatyösuhdetta ja työnantajien olemassaoloa koska tälläkin palstalla kummastakaa ei ole mitään hyvää sanottavaa.
Lisäksi saan pitää työn hedelmäni itse.
Olenpa tullut samaan tulokseen. Työtä voi ostaa alihankintana tai vuokrata. Ei voi mitään että työllistäminen on tehty niin vaikeaksi, kalliiksi ja riskialttiiksi pienille yrityksille. Työntekijöillä on turvattu kaikki oikeudet, yrittäjällä ei mitään. Ei siinä yksinkertaisesti uskalla palkata ketään ja mahdollisesti ruvata riitelemään jonkun liiton kanssa. Niin kauan kuin tämä tilanne jatkuu, ei työttömyys Suomessa hellitä. Kiitos siitä demareille ja ay:lle. Ja sitten vielä ihmetellään Suomen alhaista yrittäjyyttä ja korkeaa työttömyyttä. Onneksi yhden miehen yritykset on yleensä vielä sallittuja.
ovat asettaneet työnantajalle täysin kohtuuttomat velvollisuudet maksujen muodossa sekä erilaisten velvoitteiden kautta.
Yhtä oleellista asiaa ei kukaan osapuoli, ei edes ay-väen oma presidentti pysty yrittäjälle
määräämään. Tässä oleellisessa asiassa yrittäjän vallankäyttö on kaiken muun vallan yläpuolella.
Tämä asia on työntekijöiden palkkaaminen ja irtisanominen. Myös yrityksen sijoittumisesta päättäminen on vain ja ainoastaan yrittäjän oma asia.
Tähän oleelliseen yrittäjän vallankäyttöön ei presidentti eikä muut vasemmisto-organisaatiot pysty saamaan oleellisia muutoksia edes tulevaisuudessa.
Yrittälä on viimekädessä aina vapaa.
Vapaa joko yrittämään tai olla yrittämättä tai sitten yrittää Suomen ulkopuolella.
Suomessa on täysin mahdoton:
Samoilla globaaleilla markkinoilla kilpailevat tuotteillaan ulkomaalaiset firmat joilla ei ole juuri mitään työnantajan velvoitteita sekä suomalaiset firmat joilla taas on kannettavanaan suuri taloudellinen vastuu palkan lisäksi.
Suomalaiset työvoimakustannukset ovat moninkertaiset näihin kilpailijoihin nähden.
Päivän selvää että tilanne Suomessa tulee päättymään kansalliseen konkurssiin ja yleisiin levottomuuksiin jollei mikään muutu.
Tätä ennakoiva yleinen kurjuus on saavutettu nyt jo.
eihän suomessa sen vähempää yrittäjyyttä ole kuin eu:ssa keskimäärin.eikös aina sanota että tottakai yrittäjän pitää tienata enemmän kuin duunari koska yrittäjä ottaa sen riskin.se on jokaisen oma valinta alkaako yrittäjäksi vai duunariksi.kumpikaan ei pärjää ilman toistaan.
Suomalaisista vain 4% edes harkitsee alkavansa yrittäjäksi.
Siitä pärjäämisestä..
Yksinyrittäjä voi pärjätä ilman duunareita mutta duunari tarvii aina parjaamansa työnantajan maksamaan palkkaa ym..
Kauheesti itkettää, kun yrittäjällä on niin rankkaa. Tee ite työs, elä ota ketään duuniin.
Meillä oli menestyvä perheyritys, joka myytiin ulkomaalaiselle omistajalle jokin aika sitten. Harjoitimme maahantuontia ja myyntiä teollisuudelle sekä valtion ja kuntien laitoksille. Menestyksen salaisuus oli henkilöstö. Perheen ulkopuolisia ei suin surminkaan palkattu, vaikka tarvetta olisikin ollut. Kaikki liikesalaisuudet pysyivät itsellämme, eikä tietoa kulkeutunut kilpailijoille. Muut salaisuudet ovat ikiajoiksi unholassa. Kyllähän kauppaa tuli vauhditettua "puolivillaisinkin" konstein, jos vain tuli sopiva vastapeluri kohdalle. Nyt, viisikymppisenä "eläkeläisenä" on kiva muistella, kuinka pantiin rahasampo jauhamaan. Tämä kaikki olisi ollut mahdotonta vieraan työvoiman kanssa rettelöitä torjuttaessa. Yrittäjäurani alkumetreillä, eräs viisas kolleegani sanoi minulle, että todelliset vaikeudet alkavat juuri silloin, kun olen palkannut ensimmäisen vieraan töihin. Ikikiitollinen saan olla tälle viisaalle miehelle! Perhe jakoi potin siten, ettei kenenkään tarvitse enää, niin halutessaan, työpäivää tehdä. Ei nuorempienkaan! Tosin, kyllä he vielä toistaiseksi tekevät, vanhassa firmassaan. Eli, kaikki yksin, tai perheensä kanssa työskentelevät, tai yrittäjiksi alkavat, muistakaa tuo totuus ulkopuolisen työvoiman palkkaamisesta, niin pärjäätte varmasti!!!!
tyypillinen yrittäjä.puolivillaisin konstein ja sitten vielä itketään ettei yrittäminen kannata kun on noita kulujakin,mutta nehän ei ilmeisesti koskekaan perheenjäseniä.
Enkä voi millään ilveellä valittaa. Kyllä yrittäminen kertomallani tavalla on hyvää hommaa. Ja hyvin tuottoisaa! Mistä siis valittaisin? No, pitkät päivät rupesivat väsyttämään, mutta suunnaton ahneus antoi kummasti lisäpotkua. Jokainen tehty minuutti on rahastettu!
"Tee ite työs, elä ota ketään duuniin."
Siitä voit kuule olla aika varma. Korkeintaan vuokrafirman kautta.