8 v. takana, josta 7 v. avioliitossa, 3 alle kouluikäistä lasta ja mies lähti yllättäen kesäkuussa... kaikki on ollut yhtä kaaosta sen jälkeen. Miehellä toinen nainen ja muutto yhteen. Kaikkea tapahtui, mutta missään vaiheessa en lakannut uskomasta meihin. En voinut uskoa tapahtunutta todeksi, selvitin asioita, hoidin käytännön asiat ja pyöritin arkea... Laitoit eropaperit ja et paljon nähnyt lapsia...elit, kuin viimeistä päivää... Aikaa kului, tulit käymään, juttelimme ja seuraavana päivän laitoit viestin, että kaipaat perhettäsi ja palaat jos huolin. Rakastan miestäni ja kaikki tapahtumat, eivät muuta sitä tosiasiaa, että olet lastemme isä ja vielä aviomieheni. Tähän liittyy paljon muutakin, mutta sisimmässäni uskoin koko ajan, että olet tekemässä elämäsi virheen, olet sielunkumppanini, elämäni mies ja uskoin meihin. Ilmoitit, että tänään perjantain puhut tämän toisen naisen kanssa ja kerrot missä mennään ja kaipaat perhettäsi ja palaat. Nyt istun tässä kirjoittamassa ja ensimmäistä kertaa pelkään, mitä tapahtuu....sovittiin, että katsot tilanteen ja tulet huomenna tai viimeistään su isänpäivänä kotiin.... Odotan, odotan, en halua laittaa edes viestiä, haluan antaa aikaa, toivon, että käytte läpi kaiken, ettei epäselvyyttä jää välillenne. En toivo tälle toiselle naiselle, kun jaksamista ja jos tämä oli käännekohta meidän avioliitolle, niin lupaan tehdä kaikkeni avioliittomme eteen ja toivon, että mieheni tekee saman, me emme voi, kun onnistua tai hävitä, mutta kiitos tästä mahdollisuudesta. Toivon, että tämä tuo lohtua kaikille, jotka luulivat menettäneensä perheensä, kaiken.... Toivon, että jonain päivänä, mahdollisimman pian voin laittaa viestiä myös rakastuneitten keskustelupalstalle ;) Kaikkea hyvää kaikille, uskokaa ja antakaa anteeksi ja ennenkaikkea muistakaa minkä takia ja mikä oli se tunne, kun rakastuitte ja menitte naimisiin. Tiedän kyllä helppoa ei tule olemaan, mutta toivon, että näemme mihin tämä tie johtaa. Toivokaa parasta, että kaikki menee hyvin ja voimme aloittaa loppuelämämme ensimmäisen päivän, nöyränä tästä kaikesta, kiitos.
haluan kertoa
hämmentynyt , onnellinen
172659
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
muuta voi sanoa kuin, että hienoa ja toivottavasti saatte kaiken kuntoon! -Se toinen, vaan ei teidän liitossanne...-
viestisi lienee jäänyt vaillinaiseksi... tarvitsin juuri sitä kannustusta, kiitos viestistäsi
Unohda miehesi ja ala elää. Anna minulle, niin huolehdin sinusta.
toivottavasti sinulla on muutakin, kuin m... sillä ei varmaankaan pitkän päälle rakenneta kovin kestävää ihmissuhdetta. Hyvää jatkoa kuitenkin sinulle.
Muista, että edessä voi olla vaikeitakin asioita selvitettävänä, mutta ei mahdottomia.
Ja onnistua voi, jos ITSE uskoo itseensä, kenenkään muun "uskomisella" tai "tietämisellä ei ole merkitystä. Jos miehesikin uskoo itseensä, on paljon helpompaa YHDESSÄ uskoa teihin.
Yleensäkin vaikeeuksissa kamppailevien ihmisten kannattaisi tarkistaa omat ajatuksensa tilanteessa. Kun "epätoivon" hetki iskee, ajatellaan usein, "tästä ei tule mitään", vaikka seuraavaa päivää ajatellen parempi olisi sanoa, "tänään on hiukka tahmeaa"..
Tarksita nyt omia ajattelumalleja ja keksi itsellesi kannustavia mietelauseita. Huomista et voi tietää ennalta, se on elettävä. Mitä siis tosiaankaan voisit hävitä, jos elät sen rehellisellä tunteella, ajatuksella!
Rohkeutta!
rohkeutta tässä tarvitaan, kiitos viestistäsi.
Meillä sama juttu. Asuin vain pasi kuukautta lasten kanssa kun mies päätti tulla takaisin. Hän ei kyllä asunut sen toisen kanssa vaan hänen tarkoitus oli asua yksin vähän aikaa mutta suhde toiseen hänellä oli.
Vaikeaa tämä on, päällisin puolin kaikki ok ja suhde toimii paremmin kuin ennen mutta tunnen kokoajan epävarmuutta. Pelkään että mies taas kohta toteaakin tämän olevan huonompaa kuin toisenkanssa...
Kaippa tämä on sitä luottamuksen puutetta jonka rakentamiseen tarvitaan aikaa.
Myös lähesteni (ystävien ja sukulaisteni) mielipide vaivaa. He ajattelevat vaikka kaikki eivät sitä suoraan ole sanoneet että tein väärän ratkaisun. Ainoastaan miehen omaiset ovat "samaa" mieltä kanssani.
Teillä on teidän elämä, kuten meillä. Muut eivät elä teidän avioliitossa ja kukaan ei voi tietää miltä tuntuu...ja itse koen, että en saanut sitä yhtä mahdollisuutta ja jos se ei onnistu riippumatta päätöksen tekijästä puoleen tai toiseen, olen saamassa kuitenkin mahdollisuuden. Uskon ydinperheeseen ja sen voimaan ja siksi olen valmis nöyrtymään ja uskomaan. Toivon sinulle voimia, olet jo askeleen edellä. Aviomieheni, ajatteli mitä muut...., johon vastasin jos minä olen valmis antamaan anteeksi, silloin myös muut läheiset antavat. Usko itseesi ja teihin, toivon parempaa tulevaisuutta teille ja anna ennenkaikkea miehellesi mahdollisuus ja yritä olla ajattelematta liikaa, te olette kuitenkin enemmän yhdessä, kun erillänne ja siinä teidän vahvuus. Kaikkea hyvää ja onnea myös TEILLE ! - kiitos viestistäsi.
Toivottavasti miehesi selvittää perin pohjin itsensä kannssa sen asian että riitätkö sinä hänelle?
Miksi sinä et riittänyt?
riitän, viestissäni en meistä halunnut, enempää kertoa, mutta kysymys ei ole siitä vaan, niin paljon enemmästä ja hänen taustansa huomioon ottaen tämä ratkaisu tähän oli kyllä odotettavissa... itse saan tietää huomenna, miten meidän käyn...en voi, kun toivoa, kiitos viestistäsi.
kerron vain omasta kokemuksestani, jos takaisin palaa niin hetken päästä sama rumba, ei se mies siitä mihenkään muutu, luonnevika joka toistuu...
ja palannut mieheni kanssa yhteen...Nyt ke kuitenkin päätimme, että hän lähtee, ei toimi vaikka kuinka haluaisin, hän haikailee jotakin jossakin...olen ihan maassa :( Toivottavasti Teillä onnistuu ja elämä jatkuu Yhdessä, meillä se ei ikävä kyllä toiminut. Itsetuntoni on nollassa, en halua ketään muuta kuin hänet ja häntä en saa...lapsien vuoksi on jaksettava!!!Kaipa se aika auttaa...Nyt kun ratkaisu on tehty toivoisin hänen vain lähtevän mahdollisimman pian, joudumme asumaan saman katon alla vielä jonkun aikaan. Raastaa rinnassa!
Tsemppiä teille ja iloitkaa isänpäivästä!
Kauanko yrititte yhdessä... kauanko olette olleet yhdessä....luopuessaa saa jotain tilalle, siihen on vain uskottava, vaikka vaikeetahan se on ja varsinkin, kun on lapsia. Toivottavasti, teidän ratkaisu oli oikea, varsinkin sinun itsesi takia. Itse odotan huomiseen ja jos meillä ei ole yhteistä tulevaisuutta, toivon, että voin luovuttaa ja uskoa, että tälläkin on tarkoitus.
Usko !, varmasti myös sinulle on joku jo tulossa puoli tiessä vastaan, ole mieli avoinna ja usko huomiseen. Toivon lisäksi kaikkea hyvää, sekä jaksamista lapsiesi kanssa, kiitos viestistäsi myös sinulle.
15-vuotta ja pettäminen paljastui 5-v. sitten. Sen jälkeen olemme yrittäneet ja yrittäneet ja nyt näyttää tiet kumminkin eroavan. Olen itse todellakin aivan maassa ja en tiedä, miten jaksan jatkaa...lapsia useampia. Kodin ja lapset olen pääasiassa tähänkin asti hoitanut, se ei ole ongelma. Vaan se, että tunne sisälläni on niin tuskainen...aavistan, että hänellä on toinen, vaikka emme asiasta ole puhuneetkaan...
Edelleen toivon, että Teillä asiat selviävät...
Hei
Voimia vaan sinulle!! Olen kokenut tuon saman, sanoisin vaan, että mieti nyt vielä kerran ennenkuin otat hänet takaisin. Otin mieheni takaisin muutama vuosi siten, kun hän oli jättänyt minut toisen naisen takia. Aika sen jälkeen, oli elämämme parasta aikaa...mutta en kuitnkaan pystynyt luottamaan häneen täysillä, oma 40 kriisini teki sen, että rupesin kalaamaan elämääni, ja huomasin, että hänell nämä toiset naiset tulevat aika ajoin mieleen.. Päästin lopettaa 20 vuotta kestäneen avioliiton. Sanoisin, että se vapautti minut ihmisenä ja nytkun erosta on pari vuotta tunnen voivani todella hyvin. En ole löytänyt vielä ketään rinnalleni, mutta uskoisin, että kun osaan seisoa omilla jaloillani, löydän uuden kumppanin. Uskon, että löydän ihmisen, joka rakastaa vain minua, eikä joka heti mieti, onko ruoho vihreämää aidan takana...
Ei muuta kuin tsemppiä sinulle, ja kyllä hän olisi tullut jo eilen kotiin jos olisi tosissaan. Hän haluaa vain pitää sinua varalla. Ei millään pahall, mutta herää!!!!
Kiitos viestistäsi, totta ! -laitoit mut miettimään tätä "varalla" oloa...hmmmm, oikeesti en voi hyväksyä loppu peleissä olevani, joku välttämätön siirto, vaan oikea elämä !
Ainut minkä tiedän tässä asiassa on se, että eroamisen mahdollisuus on todellakin paljon suurempi, kuin yhdessä olon jatkaminen....
Kaikki viestit, jotka olen saanut ovat olleet tärkeitä ja tuntuu, et huominen ei koskaan tule. Yritän, kuitenkin ajatella, etta kävi mitä kävi, minulla ei ole menetettävää...ja se on se minkä takia jaksaa päivästä toiseen.....
Tuliko mies takaisin vai päättikö toisin?