A-ha : Analogue

A-ha on palannut uudella studioalbumillaan, joka kantaa nimeä Analogue. Äänimaailmaltaan tämä on hyvin kaukana siitä mistä a-ha parhaiten muistetaan. Albumi on kitaravetoinen ja välillä kuullaan jopa hämmästyttävän samankaltaisia sivuääniä kuin Depeche Moden uutukaisella. Erittäin vahva esitys, vaihtelevia biisejä ja yhtäkään ei voi moittia erityisen huonoksi.

Tässä biisikohtaiset kommentit:

01 - Celice
Sinkkulohkaisu muistuttaa komppinsa puolesta mukavasti Take On Me hittiä vuosien takaa. Nyt on kuiten tuoreet äänimaailmat. Mortenin falsetti tosin soi edelleen hienosti.

02 - Don't Do Me Any Favours
Tämä on albumin biiseistä rankin ja Morten laulaa hieman karheammalla sävyllä. Hyvä biisi, muttei parhaimmistoa.

03 - Cosy Prisons
Tässä on kaikki kohdallaan. Biisi on ensinnäkin menevä ja melodia on kerrassaan hieno. Sen lisäksi kappale kasvaa vähitellen huippuunsa ja allekirjoittaneen jalka alkaa väkisinkin vipattamaan. Jaettu kärkitila.

04 - Analogue
Analogue jatkaa siitä mihin edellinen biisi jäi, ja tunnelma pysyy korkealla. Todella hieno pianolla soitettu melodia ja siihen täydellisesti sopiva kitarakomppi. Kertosäe on biisin heikoin lenkki.

05 - Birthright
Ensimmäinen varsinainen balladi, jos niin voidaan tämänkään kohdalla sanoa. Kaunis biisi, mutta hivenen yksitoikkoinen.

06 - Holy Ground
Mortenin käsialaa. Jatkaa samoilla linjoilla kuin edellinen biisi, mutta tässä on aistittavissa 80-luvun syntikkamaailma. Tuo mieleen Mortenin soololevyn biisin Spanish Steps ja hyvä niin. Varsin miellyttävää kuunneltavaa.

07 - Over The Treetops
Sitten lähdetään Beatlesin äänimaailmaan. Soundi on tosin omituisen persoonallinen. Ei kuitenkaan kuulu suosikkeihini, kuten ei seuraavakaan.

08 - Halfway Through The Tour
Beatlesin jalanjäljillä jatketaan ja ilmeisesti ajetaan Ranskaa ympäri pyörän selässä. Biisin lopussa alkaa yllättävä ja pitkähkö instrumentaaliosuus, josta tulee mieleen Twin Peaks höystettynä Pink Floydilla.

09 - A Fine Blue Line
Tämä lienee levyn rauhallisin ja kaunein biisi, ainakin jos sitä mitaan Mortenin äänen samettimaisuudella. Parhaimmistoa, muttei paras.

10 - Keeper Of The Flame
Levyn viimeinen Beatles tyylinen biisi. Alkaa nihkeästi, mutta kasvaa sitten hienoihin puitteisiin.

11 - Make It Soon
Tästä tulee mieleen Chris Rea ja On The Beach. Ihan mukiinmenevän leppoisa biisi, kunnes tapahtuu jotain aivan käsittämätöntä. Taitaa olla Morten kuunnellut RadioHeadia ja onnistunut luomaan vielä suuremman kontrastin. Kyseinen kohta biisistä on aika rankka pala purtavaksi.

12 - White Dwarf
Tässä on aivan upea melodia ja Morten yksinkertaisesti sanottuna loistaa. Lisäksi alkaa kuulumaan sangen mielenkiintoisia sivuääniä ja ihme kyllä ne vielä sopivat biisiin kuin nakutettu. Levyn hienoin biisi, mutta joutuu nyt jakamaan kärkitilan menevämmän Cozy Prisons'in kanssa.

13 - The Summers Of Our Youth
Magne pääsee laulamaan ja mikä ettei. Kyllä hänestäkin ihan kuunneltava ääni lähtee. Morten hoitaa kertosäkeen ja se tuo biisiin hienon lisävärin.
1231
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta

Analogue kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu