Hei..
Minä ja poikaystäväni olemme seurustelleet kohta viisi vuotta, olemme olleet yhdessä ylä-aste ajoilta asti. Meillä on mennyt aina oikeastaan todella hyvin , jos nyt ei oteta lukuun tavallisia riitoja:)
Muutimme yhteen ja ehdimmekin asua yhdessä vähän toista vuotta, kunnes minä tein päätöksen lähteä opiskelemaan toiselle paikkakunnalle. Välimatkaa on reilusti yli sata kilometriä.
Alussa kaikki oli todella hyvin ja näimme ja tietty näemme edelleen joka viikonloppu. Olin aivan varma, että hänen kanssaan haluan olla, kaikki oli päivän selvää. Nyt kuitenkin olen alkanut epäillä itseäni, en ole pettävää tyyppiä, eli mieleeni ei tulisi pettää häntä millään tavalla. Kuitenkin haluaisin tietää onko minua varten jotain muuta.
Tällaiset ajatukset saavat minut ahdistuneeksi ja olen niistä hänelle yrittänyt puhua mutta hän ei ymmärrä ja miksi ymmärtäisikään, olenhan se vain minä, joka epäilee. Poikaystäväni sanoo välittävänsä minusta liikaa ja minä en voi vastata samalla tavalla, se särkee sydämeni. Ja silti rakastan häntä.
Onko tämä kaikki vain opiskelupaikan ja uuden ympäristön tuomaa alkuhuumaa, joka haihtuu aikanaan? Onko muilla kokemuksia tällaisesta..? Jos nyt joku edes ymmärsi mitä tarkoitin...Kaipaisin muiden kokemuksia, koska olen itse niin hukassa tämän asian kanssa, enkä haluaisi loukata poikaystävääni enempää....
Minä ja poikaystäväni olemme seurustelleet kohta viisi vuotta, olemme olleet yhdessä ylä-aste ajoilta asti. Meillä on mennyt aina oikeastaan todella hyvin , jos nyt ei oteta lukuun tavallisia riitoja:)
Muutimme yhteen ja ehdimmekin asua yhdessä vähän toista vuotta, kunnes minä tein päätöksen lähteä opiskelemaan toiselle paikkakunnalle. Välimatkaa on reilusti yli sata kilometriä.
Alussa kaikki oli todella hyvin ja näimme ja tietty näemme edelleen joka viikonloppu. Olin aivan varma, että hänen kanssaan haluan olla, kaikki oli päivän selvää. Nyt kuitenkin olen alkanut epäillä itseäni, en ole pettävää tyyppiä, eli mieleeni ei tulisi pettää häntä millään tavalla. Kuitenkin haluaisin tietää onko minua varten jotain muuta.
Tällaiset ajatukset saavat minut ahdistuneeksi ja olen niistä hänelle yrittänyt puhua mutta hän ei ymmärrä ja miksi ymmärtäisikään, olenhan se vain minä, joka epäilee. Poikaystäväni sanoo välittävänsä minusta liikaa ja minä en voi vastata samalla tavalla, se särkee sydämeni. Ja silti rakastan häntä.
Onko tämä kaikki vain opiskelupaikan ja uuden ympäristön tuomaa alkuhuumaa, joka haihtuu aikanaan? Onko muilla kokemuksia tällaisesta..? Jos nyt joku edes ymmärsi mitä tarkoitin...Kaipaisin muiden kokemuksia, koska olen itse niin hukassa tämän asian kanssa, enkä haluaisi loukata poikaystävääni enempää....
Vastaukset 7
Vanhimmat
Terveiset ..
Niin luin juttusi ja tiedän mitä tarkoittaa
kaukosuhde.
Sillä se suhde pelaa jonkin aikaa ja sitten
tulee se väsymys siihen hommaan ei jaksa joka
viikonloppu lähteä matkustamaan sitä 100km
ja katsomaan toista osapuolta.
Vaan sinä tulee se kaverin kaipuu ja niitähän
löytyy sitten lähempääkin ja katsotaan sitä
uutta kaveria joka onkin siinä lähellä ja lopun
tiedät miten käy,,,,,
Sillä kirjoitan vaan tämän tarinan nähnyt olen..
olen mies ja toinen osapuoli teki siirron
sitten ....ja eihän vajaa kymmenen vuotta
auttanut siinäkään suhteessa......
ja nyt sitten mennään yksin ....
Niin mitään riitoja ei ollut meilläkään ei ollut
sen eron syy...
Itse olen nyt poikaystävän kengissä, tosin tyttö teki jo siirtonsa. Välimatkaa vähän enemmän ja suhdetta ennen sitä 8kk.
Mieti myös toisen tunteita. Mutta jos et rakasta niin anna mennä, turha miestä kiduttaa. Onko kipinä sammunu nimenomaan välimatkan takia?? Vai uusien ihmisten? Ja varo vaan jos taas alkaa vanha suola janottaa. Silloin voi olla et onkin liian myöhäistä. Alkuhuuma on ohi ja olet yksin...
Ihan totta, että tämä on luultavasti uuden paikan mukanaan tuomaa huumaa ja kun asuu ensimmäistä kertaa yksin, se jotenkin vie mukanaan.
Yritän miettiä asioita järkevästi ja tiedän, että jos nyt hänet jätän, on melko turha taaksepäin haikailla, vaikka ei ikinä tiedäkkään mitä tapahtuu.
Kiitos sulle kun annoit uuden näkökulman tähän asiaan. Yritän saada asiat kuntoon, jotenkin... Ei näinkään voi jatkaa...
Se on hienoa, jos suhde kestäisi teinivuosista hautaan asti, mutta aika usein näin ei käy. Henkisesti Ihminen muuttuu /kasvaa useaan otteeseen ennenkuin kuolee ja esimerkiksi itse, kun olin 18v....olin aivan pentu ja ajattelin että 10 vuoden päästä olen jo aikuinen ja tiedän mitä haluan suteelta ja muutenkin elämältä.
kun tapasin muka elämäni miehen, olin 26v ja olin aivan varma että elämme onnellisesti elämämme loppuun asti yhdessä, MUTTA ei niin käynytkään. Viiden vuoden päästä erosimme.
Mutta NYT 35 vuotiaanan olen yli vuoden seurustellut nykyisen elämäni miehen kanssa ja NYT tuntuu, että todellakin tiedän mitä haluan elämältä, mieheltä, suhteelta, seksiltä yms....mutta tulevaisuudesta kun ei kukaan tiedä mitään, että miten käy. Mutta tsemppiä silti teille:-))
tiedän tarkkaan tunteesi. koin itse tuon saman kun aloitin opinnot eri paikkakunnalla. nyt on neljäs vuosi opintoja menossa ja olemme onnellisesti yhdessä edelleenkin. välimatkaa meillä on reilut 100 km ja näemme joka viikonloppu, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. halusin vain kertoa että kaukosuhteetkin voi toimia ja että se hämmennys joka mieltäsi vaivaa meni minun kohdalla ohi muutamassa kuukaudessa(huom. siihen meni kyllä oikeasti se muutama kuukausi aikaa) jos olisimme eronneet kouluni takia olisin katunut sitä pitkään, paluuta entiseen tuskin olisi ollut. ohjeena voin antaa että kuuntele tarkoin sydäntäsi, niin minäkin tein.
ei nyt olekaan mikään kaukosuhde !!
hankaloittaa, mutta jos siinä oikean laista kipinää niin uskon sen toimivan.
itse olen aloittamassa tunnustelua 950 kilsan päähän, joka melko varmaan muuttuu vielä 1500 kilsaksi. Hyvää kannattaa aina odottaa, mutta helppoa se ei ole.