pettääköhän

Löysin mieheni puhelimesta tekstarin tyyliin "Olet ajatuksissani. Millon tavataan?", tutkin puhelinta ihan luvan kanssa, salaa en toisen puhelimeen koske. Mieheni kiistää täysin, että hänellä olisi suhde. Hän selitti, että kysessä on työkaveri, joka "vainoaa" häntä, ja hän on kertonut että on naimisissa eikä halua suhdetta.

Haluaisin uskoa häntä. Olemme olleet muutaman vuoden naimisissa, ja meillä menee mielestäni todella hyvin, olemme hyvin onnellisia. Lisäksi vietämme oikeastaan kaiken vapaa-aikamme yhdessä, joten en oikein edes ymmärrä milloin hän kerkeäisi tavata toista naista. Paitsi tietysti työaikana.

Mutta kuitenkin jokin ääni päässä sanoo, että asia ei ole näin. Ehkä kuukausi sitten huomasin, että mieheni laittaa partavettä töihin lähtissään, tätä ei ole tapahtunut ikinä ennen. Lisäksi hän vilkuilee puhelintaa jatkuvasti. Puhelimesta on lisäksi aina viimeiset puhelutiedot poistettu. Mitään selitystä näille hän ei osaa antaa.

Olen aivan sekaisin mitä pitäisi ajatella. Välillä tuntuu, että on aivan tyhmää jäädä miettimään tätä, koska olemme onnellisia. Välillä taas tuntuu, että minua kusetetaan ja pahasti.

Mitä ihmettä tekisin??
244614
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Pettää. Käväise siellä työpaikalla katsastamassa työkaverit ja sivusilmällä miehesi ilmeet.

Äänestä
  • ikävä kyllä, aika todennäköiseltä vaikuttaa,kaikki merkit viittaa siihen,että miehelläsi on työpaikkaromanssi meneillään..

    Äänestä

  • Kannattaisi tosiaan käydä työpaikalla sillä jotain on tekeillä aivan varmasti. Itsellänikin kokemusta jossa aviomieheni heilasti työkaverin kanssa, ero tuli.

    Äänestä

  • yks petetty kirjoitti:

    ikävä kyllä, aika todennäköiseltä vaikuttaa,kaikki merkit viittaa siihen,että miehelläsi on työpaikkaromanssi meneillään..

    toista miestä

    Äänestä

  • yks petetty kirjoitti:

    ikävä kyllä, aika todennäköiseltä vaikuttaa,kaikki merkit viittaa siihen,että miehelläsi on työpaikkaromanssi meneillään..

    tarkotin aloittajalle

    Äänestä

Nyt pistät ukkos ruotuun; vaadit tarmokkaasti selitystä moiselle toiminnalle ja sanot että sua on turha pitää sokeana ja tyhmänä! pysy tiukkana!

vaihtoehdot, mitä voit tehdä:

1. vaadit lopettamaan kyseisen toiminnan ja uhkaat erolla. Mikäli toimii, koitatte yhessä päästä tän pettämisen yli ja eheyttää liittoanne (esim. pariterapia).

2. Jos sama ralli jatkuu varotuksista huolimatta eikä mies ole yhteistyöhaluinen, niin pihalle vaan!

Ei kai sitä oikein muuta tossa tilanteessa voi tehä

Lämmin, iso halaus ja rutkasti voimia sulle! :)

Äänestä

Mitä sitten jos olisi, hänellä kuten kaikilla on omat kiusauksensa, jotka pitää voittaa, kuten sinunkin on voitettava omasi! Näiltä vaaroilta
ei kaiketi pysty välttymään kukaan? Toinen asia
on sitten miten tilanne etenee... Pysyykö hanska
kädessä vai viekö koko käden? Tämä ei välttämättä tarkoita yhteisen elämänne kariutumista. Osuutesi yhteiseen hyvään on ratkaisevan tärkeää olla miehesi tukena jos välinne suinkaan toimii tunnetasolla ja fyysisesti... Olisikohan elämänne parin onnellisen vuoden jälkeen hyytynyt miehesi mielestä? En millään voine välttyä moiselta ajatukselta lukiessani onnestasi!Elämässä pitää olla puhtia(pureskeltavaa molemmille)Muuten on vaarana käydä noin! Neuvoni olisi nyt
täys muutos kaikkeen siihen mihin totuit, ymmärrätkö mitä tarkoitan. Olet "liian selvä tapaus" mielen kiinto alkanut kenties herpaantua... Toimeksi ja pian ennen, kuin purat sydäntäsi toisessa osastossa, missä nyyhkitään!
Aloita heti, äläkä siirrä päivääkään. Kaikki toisin,niin eiköhän ala olla purekeltavaa ja pohtimista kerrakseen... Pallo on sinulla!

Äänestä
  • Jotain tuollaista olen miettinyt itsekkin syyksi, elämämme on niin tasaista ja rauhallista. Ja suhde tosiaan mielestäni toimii niin henkisesti kuin fyysisestikin. En vain tiedä miten voisin muuttua. Alanko esittämään vaikeasti tavoiteltavaa, vai kenties kehittelen itsekkin omia menoja ja pikku "salaisuuksia"?

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    Jotain tuollaista olen miettinyt itsekkin syyksi, elämämme on niin tasaista ja rauhallista. Ja suhde tosiaan mielestäni toimii niin henkisesti kuin fyysisestikin. En vain tiedä miten voisin muuttua. Alanko esittämään vaikeasti tavoiteltavaa, vai kenties kehittelen itsekkin omia menoja ja pikku "salaisuuksia"?

    Ajattelisin hänen rakastavan sinua, kuten ennenkin. Tilanne vain on käynyt rutiinin omaiseksi, kyse olisi vain tästä olettamasta, jonka sain lukemani perusteella! Tilanteen kuvailisin olevan, kuin eläin tarhassa jossa päällisin puolin on kaikkea, mutta
    ei ole riittävästi hänelle, näin joku muu mahdollisesti herättää ja tarjoilee sen sinun puolesta?

    Äänestä

  • muuttua, miten... kirjoitti:

    Mitä mieltä olet tästä? Parisuhteeseen kuuluu
    myös sitä omaa aikaa jossa sinä mahdollisesti et kuulu kuvioihin. Alussa saattaa tuntua siltä, ettei muuta kaipaa, kuin yhdessä oloa ja tekemistä, mikä sinällään ei olekaan hassumpaa...
    Tavalla jos toisella jostain kumpuaa tarve siihen yksityisyyteen ennemmin tai myöhemmin...
    Tuo mainitsemasi tapahtumien kulku voi mennä menojaan tai sitten jäädä ja muuttaen teidän koko yhteiselämän. Kuten alussa ehdotin pistämään kuviot uusiksi... Tarkoituksenani oli rohkaista sinua pistämään pelin uusiksi,
    kun tuo mielenkiinto tuntuu herpaantuneen, näin ainakin ymmärsin, ymmärsinkö kenties oikein/väärin? Tuo hohto joka joskus oli pitää tietenkin saada takaisin. Konstit ovat monet... Vanhaan malliin ei ole paluuta näin ainakin uskon, siksi sinun olisi hyvä muuttaa totuttuja
    asioita... Kohentamista toki löytyy meiltä kaikilta, ei yksin sinulta, Mitä suurempi muutos
    on sitä enemmän kaverillasi ajattelemista mihin suuntaan kaikki on menossa näin pääset kapellimestariksi omassa avioliitossasi! Näin hänellä pureskeltavaa kerrakseen uuden ihastuksensa kanssa! Neuvoisin tivaamisen ja kaiken kyttäilyn hylkäämistä... Niistä ei tule hullua hurkaammaksi. Ota uusi suunta!
    jatketaanko?

    Äänestä

  • muuttua,miten... kirjoitti:

    Eli olen ajatellutkin, että jätän tämän asian nyt oman onnensa varaan, ja yritän itse panostaa niin avioliittoon kuin itseeni. Minulla on selvillä tuon naisen numero ja nimi, mutta en halua soittaa hänelle ja kysyä asiasta, kaipa jonkinlaista ylpeyttä.

    Mieheni vannoi ja vakuutti, että hänellä ei ole suhdetta, ja hän sanoo nyt naiselle että ei enää mitään tekstareita tai muuta yhteydenottoja. Paitsi tietenkin työ -sellaiset.

    Ongelmana on nyt vaan se, että mieltä ei ole niin helppoa käsitellä kuin haluaisi. En saa mielestäni tuota asiaa, ja yöunetkin ovat menneet täysin. Jauhan asiaa mielessäni vaikka en haluaisi. Lisäksi löysin kotoa mittavan kokoelman pornokasetteja, joiden olemassaolosta en tiennyt mitään. Mieheni selitti, ettei ole halunnut kertoa minulle että tykkää katella niitä, koska ei halua aiheuttaa minulle mielipahaa, ja tietää etten ymmärtäisi (tämä ei edes pidä paikkaansa, mun mielestä pornon kattomisessa ei ole mitään pahaa, enkä koe sitä mitenkään uhkana tai loukkauksena. Hotellireissuillakin otetaan aina pornokanavat käyttöön).

    Kuten ymmärtänet on jonnin joutavaa tuhlata energiaa tuollaisen asian pohdintaan, vaan käyttää energia järkevämpään... Hänellä on kuten kaikilla meillä omat paineemme toinen asia on tietenkin miten puramme niitä ja mihin. Tunnut olevan jonkin moisessa karusellissa ko. asian vuoksi, siksi suosittelisin tuuletusta...
    Tunne puoli kuten sanoit saa joskus sellaiset mitta suhteet, joita katuu jälkeenpäin. Mielenkiintoisaa asiassa on mikä saa naisen lähettelemään ukkomiehen kotio tekstareita? Jatketaan vielä, mikäli sopii...

    Äänestä

  • muuttua, miten kirjoitti:

    Kyllä tämä kuvio on nyt päässäni selkeytynyt. Onneksi näinkin nopeasti. Päätin, että en tuhlaa ajatuksiani enää koko asiaan.

    Jos mies puhuu totta, on asiaa ihan turha vatvoa pitempään. Hän kertoi ilmoittaneensa naiselle ettei halua enää yhtäkään tekstaria. Jos hän taas valehtelee, tekee hän sen erinomaisesti. Niin hyvin, että sellaisilla näyttelijänlahjoilla ansaitseekin onnistua. Ja jos hän valehtelee, jää hän kiinni ennemmin tai myöhemmin ja minun on aivan turha istua odottamassa tätä hetkeä.

    Sinisilmäinen tai ei, haluan uskoa häntä, koska kaikesta huolimatta meillä on todella ihanaa yhdessä. Jossakin mielessä olemme edelleen kuin vastarakastuneet, eikä meillä ole mitään "velvoitteita" joiden vuoksi pysyä yhdessä, esim. lapsia.

    näin mainiota palautetta tähän ongelmaasi. Ihminen on toiselle susi, on mahtavaa, jos joku auttaa sinua ajttelemaan, eikä kyttäämään edelleen. Onnea parisuhteellenne, itse sen parhaiten tiedät, miten teillä menee ja tuleeko onnistumaan...

    Äänestä

paikkaa missä ne on jo kuksauttaneet? Sitä kannattaa mieluummin pohtia.

Äänestä
  • Entä onko työpaikalla enää paikkaa missä nuoripari EI olisi kuksauttanut. Johtajan pöytö, ruokalan varasto, saunatilat jne... Siinä vasta pohtimista onkin.

    Äänestä

  • paikkaa.. kirjoitti:

    Entä onko työpaikalla enää paikkaa missä nuoripari EI olisi kuksauttanut. Johtajan pöytö, ruokalan varasto, saunatilat jne... Siinä vasta pohtimista onkin.

    Minä en muuten koskaan ole ymmärtänyt mitä itua on tehdä se PÖYDÄLLÄ?

    Äänestä

mutta todennäköiseltä pettäminen vaikuttaisi. On eri asia ovatko he jo menneet suhteessaan pidemmälle. Mistä työpaikan nainen on saanut miehesi puhelinnumeron? Onko miehesi ollut yhteydessä tähän naiseen? Tiedustelepa asiaa. Mikäli vastaa kieltävästi niin pyydä miestäsi tilaamaan puhelinyhtiöltä tiedot soitetuista ja lähetetyistä viesteistä, niin näet valehteleeko miehesi. Jos ei suostu tilaamaan, niin voit olla varma, että ovat yhteydessä olleet aivan varmasti. Ymmärrän kyllä, että haluat luottaa - onhan hän miehesi. Valitettavasti molemmissa sukupuolissa on ihmisiä, jotka pettävät hyvän tilaisuuden tullen. Voimia joka tapauksessa.

Äänestä
  • Katsos, kun voi noita "salaisia" puheluja varten ostaa pre paid -liittymän kioskilta ja vaihtaa sen kotiintullessa entiseen sim-korttiin. Näin ei jää todistusaineistoa tekstareista yms.
    t. kaiken tietävä

    Äänestä

Voihan se olla tottakin. Mutta pettäjä yleensä valehtelee. Ja toinen uskoo vaikka mitä... Minä hamassa nuoruudessa olin varatun miehen kanssa. Jota kaduin jälkeenpäin, mutta olin muka niin rakastunut että järki ei toiminut (ja mies selitteli, että heillä meni huonosti jne.). Mies valehteli ummet ja lammet tyttöystävälleen.

Jos hän todella tehnyt selväksi naiselle, että ei kiinnosta niin normaali ihminen kyllä perääntyy. Jos ei niin hän on jokin häirikkö ja sairas.

Äänestä

Luin tämän keskustelun kaikki viestit ja ei voi kuin jälleen kerran todeta,että ihminen on todellakin toiselle susi.
Itseäni asiasi koskettaa,siten että meillä oli vuosi sitten sama tilanne. Aikani lueskeltuani näitä sivustoja niin tunsin tulevani aina vain hullummaksi.
Otin sitten härkää sarvista ja keskustelin mieheni kanssa. Hän myönsi suhteen. Kuitenkin jatkoimme keskustelua ja kävimme kaiken läpi jättämättä mitään kiveä kääntämättä. Emme tehneet mitään hätiköityjä päätöksiä ja olemme yhdessä edelleen.
Mutta jokaisen parin on itse mietittävä mitä parisuhteeltaan haluaa. Ei näiltä keskustelupalstoilta löydä vastausta, erillaisia "hyviä neuvojia" kyllä riittää.
Elämässä ei koskaan pääse helpolla ja viime vuosi on kyllä ollut tähän mennessä elämäni rankin( olenhan jo 45 ).
Tarkoitukseni oli siis kannustaa sinua uskomaan parisuhteesi!

Äänestä

hintti

Äänestä

Pettämiseltä vaikuttaa.

Teillähän ei ole vielä lapsia, eikö vain?
Minusta sinulle on nyt tarjoutunut oiva tilaisuus laittaa parisuhteenne terveeseen kuntoon, ennen kun alatte niitä lapsia hankkimaan.

Jotain teiltä puuttuu, jos mies pettämistä harjoittaa. Tai voihan se olla että te olette, aika täydellinen pari, mutta miehesi ei pysty näkemään tätä asiaa. Monen pettäjämiehen ajatusmaailma perustuu siihen, että "kaikki minkä haluaa voi saada". Siis kaksi naistakin!
Hän haluaa sinut ja sen toisen. Sitten kun teillä on lapsia niin hän aivan varmasti haluaa perheensä ja vielä toisen naisen.

Jos minä olisin tuossa elämäntilanteessa niin selvittäisin pettämisasian heti, koska asia kuitenkin siirtyy tulevaisuuteen eli niihin vauvavuosiin.

Äänestä

Kuule, yleensä naisen vaisto on oikeassa. Ihan kokemuksesta voin sanoa. Mikään ei ollut "väärin", mutta mulla oli vain sellainen tunne ja niinhän se tosiaan oli.

MUTTA. Minulla on miespuolisia ystäviä, joiden kanssa ollaan läheisiä ja lähetellään viestejä kuten "mulla on ikävä sua, olisi kiva nähdä" tai "olet mielessäni, on ikävä" tai "näin susta unta, soita". Ja suhteessa ei siis ole mitään romanttista. Että se sinällään ei vielä todista mitään, mutta luota vaistoosi ja ota puheeksi, vaikka sekin on usein turhaa. Etsi tarvittavat todisteet ja laita mies selkä seinää vasten, mutta hellästi, avoimesti ja keskustelulinjalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mieheni? kirjoitti:

Löysin mieheni puhelimesta tekstarin tyyliin "Olet ajatuksissani. Millon tavataan?", tutkin puhelinta ihan luvan kanssa, salaa en toisen puhelimeen koske. Mieheni kiistää täysin, että hänellä olisi suhde. Hän selitti, että kysessä on työkaveri, joka "vainoaa" häntä, ja hän on kertonut että on naimisissa eikä halua suhdetta.

Haluaisin uskoa häntä. Olemme olleet muutaman vuoden naimisissa, ja meillä menee mielestäni todella hyvin, olemme hyvin onnellisia. Lisäksi vietämme oikeastaan kaiken vapaa-aikamme yhdessä, joten en oikein edes ymmärrä milloin hän kerkeäisi tavata toista naista. Paitsi tietysti työaikana.

Mutta kuitenkin jokin ääni päässä sanoo, että asia ei ole näin. Ehkä kuukausi sitten huomasin, että mieheni laittaa partavettä töihin lähtissään, tätä ei ole tapahtunut ikinä ennen. Lisäksi hän vilkuilee puhelintaa jatkuvasti. Puhelimesta on lisäksi aina viimeiset puhelutiedot poistettu. Mitään selitystä näille hän ei osaa antaa.

Olen aivan sekaisin mitä pitäisi ajatella. Välillä tuntuu, että on aivan tyhmää jäädä miettimään tätä, koska olemme onnellisia. Välillä taas tuntuu, että minua kusetetaan ja pahasti.

Mitä ihmettä tekisin??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu