Mieheni on ollut matkatöissä muutamia viikkoja.Välimatka on tehnyt suhteellemme hyvää. Olen oppinut mitä kaipaan miehessäni. Hän silmiin nähden tunsi mielihyvää, kun riensin hänen kaulaansa ja hän näki kyyneleen silmäkulmassani. Jälleennäkemisen riemua. Mutta en voi sietää mieheni tapaa, kun hän viikonlopun tullen, joka on ainoa aika, kun saamme olla yhdessä, nollaa akut juomalla. Sitten kärsitään krapulasta koko viikonlopun. Ja kotitöistä ei tule yhtään mitään. Käytännössä siis hoidan kodin yksin. Odotan miestäni viikolla hoitamaan ns. miestentöitä, mutta niistä ei sitten tulekkaan mitään viikonloppuna tästä krapulasta johtuen. (Minä itse siis pysyn selvänä, juon harvoin).
Olen kysynyt mieheltäni miksi hän juo. Se on kuulema akkujen nollaamista ja lataamista. Sitten hän sopertaa työasioista. Ja toivoo minulta enemmän tukea. Selvinpäin tällainen juttelu ja asioiden selvittely ei onnistu. Mutta humalassa hän kyllä avautuu, jotenkin.
Eilen illalla kun hän tuli kotiin matkatöistään, niin edessä oli taas viinan lipitys ja kaljapullojen kilistely. Pyysin häntä lopettamaan, ennen kuin menee överiksi. Ei. Hän halusi ravintolaan. Pyysin, että ei menisi. Annoin sitten periksi ja vein mieheni kaupunkiin ravintolaan. Yöllä hän sitten palasi retkiltään ja kävin maksamassa taksin, koska mieheni oli niin sekaisin, ettei löytänyt edes lompakkoa.
Tämä on siis lähes joka viikonloppuista.
Määrään aina humalaisen mieheni sohvalle nukkumaan. En halua viinalle haisevaa, kuorsaavaa ja kuolaavaa miestä viereeni. Nyt sitten olen ollut hissukseen, etten vaan herätä miestäni. Olen keittänyt kahvia, siivoillut ja hiiviskellyt. Ja mikään ei tunnu onnistuvan yksin, siis haluaisin kumppanin ulkotöihin ja muihinkin kodinhommiin. Mutta annan hänen vain kuorsata ja murjotan loppupäivän, kun ja jos hän sattuu heräämään.
Olisi niin mukavaa tehdä kaikenlaista yhdessä, mutta minusta tuntuu, että tämä juova mies pilaa kaiken juomisellaan ja krapulallaan, joka saattaa siis kestää koko viikonlopun. Tunnen oloni toisaalta niin yksinäiseksi, eikä mikään huvita yksin. Kaikenlaista harrastusta olen hankkinut ja niihin välineitä. Mutta surkuttelen vain tilannettamme.
En todellakaan tiedä miten saada mies lopettamaan juominen. Hänelle pitäisi saada näytettyä joku muu rentoutumismuoto. Mutta hän tuntuu olevan todella laiska. Jo ulkomuodosta sen näkee. Äitinsäkin kantaa hänelle Tallinnan kaljakoppia, eikä usko jos sanon vastaan. Hänkin tekee kaiken mahdollisen ainoan poikansa eteen. Antaa rahaa, ostaa sitä ja tätä. Tekee ruokaa hänelle ja hankkii vaatteita. Tuntuu ettei poika opi ikinä tulemaan toimeen omillaan. Isänsä on kuollut.
Tiedän, että minun pitäisi repäistä itseni liikkeelle, ja mennä vain yksin harrastuksiin ja tekemään niitä kotihommia. Tässä on sellainenkin pointti vielä, että suurinosa ystävistäni on lapsiperheellisiä, joten heillä ei ole aikaa harrastaa kanssani. Teehetkiin kyllä löytyy aikaa kiljuvan lapsilauman keskellä, mutta siinä metelissä on mahdoton keskittyä kuuntelemaan ystävänsä ruikutusta.
Kieriskelen siis itsesäälissä. Tällaistako tämän elämän piti olla? Potkikaa nyt joku minua perseelle.. Lohduttavia sanoja kaipaan. Pitäisikö kenties mennä kohta psykologille vai mikä auttaisi. Uudet ystävät kai.
Mitä tosiaan tees sellaisella miehellä, jota ensin ikävöi, mutta se ikävöinti palkitaan aina kaljoittelulla? Masentaa.
Olen kysynyt mieheltäni miksi hän juo. Se on kuulema akkujen nollaamista ja lataamista. Sitten hän sopertaa työasioista. Ja toivoo minulta enemmän tukea. Selvinpäin tällainen juttelu ja asioiden selvittely ei onnistu. Mutta humalassa hän kyllä avautuu, jotenkin.
Eilen illalla kun hän tuli kotiin matkatöistään, niin edessä oli taas viinan lipitys ja kaljapullojen kilistely. Pyysin häntä lopettamaan, ennen kuin menee överiksi. Ei. Hän halusi ravintolaan. Pyysin, että ei menisi. Annoin sitten periksi ja vein mieheni kaupunkiin ravintolaan. Yöllä hän sitten palasi retkiltään ja kävin maksamassa taksin, koska mieheni oli niin sekaisin, ettei löytänyt edes lompakkoa.
Tämä on siis lähes joka viikonloppuista.
Määrään aina humalaisen mieheni sohvalle nukkumaan. En halua viinalle haisevaa, kuorsaavaa ja kuolaavaa miestä viereeni. Nyt sitten olen ollut hissukseen, etten vaan herätä miestäni. Olen keittänyt kahvia, siivoillut ja hiiviskellyt. Ja mikään ei tunnu onnistuvan yksin, siis haluaisin kumppanin ulkotöihin ja muihinkin kodinhommiin. Mutta annan hänen vain kuorsata ja murjotan loppupäivän, kun ja jos hän sattuu heräämään.
Olisi niin mukavaa tehdä kaikenlaista yhdessä, mutta minusta tuntuu, että tämä juova mies pilaa kaiken juomisellaan ja krapulallaan, joka saattaa siis kestää koko viikonlopun. Tunnen oloni toisaalta niin yksinäiseksi, eikä mikään huvita yksin. Kaikenlaista harrastusta olen hankkinut ja niihin välineitä. Mutta surkuttelen vain tilannettamme.
En todellakaan tiedä miten saada mies lopettamaan juominen. Hänelle pitäisi saada näytettyä joku muu rentoutumismuoto. Mutta hän tuntuu olevan todella laiska. Jo ulkomuodosta sen näkee. Äitinsäkin kantaa hänelle Tallinnan kaljakoppia, eikä usko jos sanon vastaan. Hänkin tekee kaiken mahdollisen ainoan poikansa eteen. Antaa rahaa, ostaa sitä ja tätä. Tekee ruokaa hänelle ja hankkii vaatteita. Tuntuu ettei poika opi ikinä tulemaan toimeen omillaan. Isänsä on kuollut.
Tiedän, että minun pitäisi repäistä itseni liikkeelle, ja mennä vain yksin harrastuksiin ja tekemään niitä kotihommia. Tässä on sellainenkin pointti vielä, että suurinosa ystävistäni on lapsiperheellisiä, joten heillä ei ole aikaa harrastaa kanssani. Teehetkiin kyllä löytyy aikaa kiljuvan lapsilauman keskellä, mutta siinä metelissä on mahdoton keskittyä kuuntelemaan ystävänsä ruikutusta.
Kieriskelen siis itsesäälissä. Tällaistako tämän elämän piti olla? Potkikaa nyt joku minua perseelle.. Lohduttavia sanoja kaipaan. Pitäisikö kenties mennä kohta psykologille vai mikä auttaisi. Uudet ystävät kai.
Mitä tosiaan tees sellaisella miehellä, jota ensin ikävöi, mutta se ikävöinti palkitaan aina kaljoittelulla? Masentaa.
Vastaukset 18
Vanhimmat
elettävänä. Kirjoituksestasi paistaa kuinka "elät" miehesi tulemisten ja menemisten tahtiin. Tässä kohtaa auttaa terve itsekkyys. Miehelle voit mainita toiveistasi nalkuttamatta, mutta muutos tapahtuu hänen ja sinun itsesi kohdalla vain itsestä lähtien. Jotkut kykenevät elämään viikonloppuryyppääjän kanssa tyytyen siihen, mitä saa. Vaihtoehtoisesti krapulainen miehesi voi tehdä ne miehen työt krapulassa ja itseään saa syyttää, jos on pää kipeä. Jaksamista!
Kiitos sinulle kun vastasit. Juuri sitä tässä tarvitaankin, että ottaisi itseään niskasta kiini, ja eläisi omaa elämää...Yritetään.
älä hyvä ihminen pilaa elämääsi yhden kalveikon
tähden..ryhdistäydy ja mene eteenpäin..pystyt kyllä siihen
Yksi elämä...mistä sen "tiedon" olet saanut? :)
Minulla oli sama tilanne vuosikymmenet sitten. Kun murehdin sukulaisille ja ystävilleni asiaa, sanottiin minulle, että mies kyllä ajan kanssa miehistyy, odota vain.
Yritin puhua ja välillä riidellä, ja hän puolustautui juuri samoin, pitää päästä työasioista irti.
Minun ei siis tarvinnut? Minäkö lepäsin, kun mies örvelsi? Mutta kun tästä puhuin, muutuinkin nalkuttajaksi. (Katso vähän alemmas samasta aiheesta.) Mieskin sanoi, että hänen on ihan vaikeaa olla kotona, kun tietää, miten minä heti rupean nalkuttamaan.
Hänellä oli myös hellä ja hyvä äiti, joka oli aina huolehtinut poikansa asiat. Vasta myöhemmin sitten käsitin, että mennessään naimisiin kanssani hän valitsi itselleen uuden ja nuoremman äidin, joka hoitaa hänet sitten, kun vanhemmasta aika jättää.
Niinhän siinä on käynytkin. Äitinä tässä on oltu jo vaikka kuinka kauan. Kaljottelu ja tissuttelu jatkuu, mutta äiti ei ole sanonut siitä enää vuosikymmeniin mitään.
Älä mene tällaiseen lankaan.
Silloin aikanaan ei kukaan minua tukenut, vaan päin vastoin, vähän moitittiin ja naureskeltiin, että eihän nyt kalja pari mitään meinaa. Ja jos joskus repäisee, niin minulle se on turhaa huolestumista vain, kun olen liian raittiista kodista.
Mutta olisi pitänyt minun ymmärtää jo silloin, että humalahakuinen juominen nuorella ihmisellä ei lopu koskaan, kun alkuun pääsee. En ole oikea ihminen antamaan neuvoja tässä asiassa, koska itse olen täysin epäonnistunut. Mutta sen sanon kuitenkin, että älä koskaan enää lähde viemään häntä ravintolaan tai hakemaan pois. Juoppokuskiksi älä rupea! Saat olla passissa yöt päivät, jos siihen alat!
Alkuperäisen kirjoitus oli kuin isästäni. Kun äiti ei enää jaksanut, minä (9 vuotiaasta alkaen) valvoin yöt, että isi varmasti pääsee kotiin. Huolehdin perheen raha-asioista pikku päässäni (älä näy, älä kuulu, älä koskaan pyydä ja tarvitse mitään), raahasin isiä kohti sänkyä, kun hän sammui portaille tai eteiseen. Ja 14 vuotiaana menin töihin, että isillä on enemmä rahaa juoda. Ja 18 vuotiaana toimin yleisenä juoppokuskina.
Kaikki tämä ihmiselle, joka hoiti työnsä mallikkaasti ja oli kaupungin yksi vaikutusvaltaisimpia miehiä. On edelleen. Onhan nyt miehellä oikeus joskus pari ottaa...
Ymmärrätkö mihin olet menossa?
Elätkö toisen elämän kautta, huolehtimalla ihmisestä, joka ei koskaan aikuistu?
Huomaa, että hän on juomisessaan lapsen asteella, huolehdittava ja hoivattava. Hän ei tule koskaan muuttumaan.
Kuinka suuren osan elämästäsi hukkaat tähän hedelmättömään asiaan?
Kun olet sitten vuosikymmenet elänyt puolinaista elämää toisen ihmisen takia, mitä jää sinulle itsellesi? Lähde niin kauan kuin siihen on mahdollisuus.
>oli kaupungin yksi vaikutusvaltaisimpia miehiä. On edelleen.
Niin olenkin, joten turvat kiinni nyt tosta juomisesta!
Mietipä mitä kaipaat miehessäsi ja saatko sitä mitä kaipaat. SINUN täytyy tehdä asialle jotakin millä miehesi herää tähän maailmaan eikä tuijota vain omaa napaa. Suunnittele itsellesi viikonloppu menoja niin, että miehesi joutuu olemaan yksin kotosalla. Et pese pyykkiä, et siivoa, et laita ruokaa, et yksinkertaisesti tee mitään miehesi puolesta tehköön sen kaiken itse jos osaa ja kykenee.
Juominen on muka akkujen nollaamista ja lataamista. Paskat sanon minä, miehesi on viikonloppu juoppo, koska juominen rajoittaa hänen osallistumistaan normaali kotiaskareihin. Et vie miestäsi baariin vaan menköön omilla kyydeillään sinne jos niin kova hinku on päästä läträämään viinan kanssa.
Keskustelkaa tilanteesta mikäli se on mahdollista. Kerro miehellesi mitä sinä haluat. Luulen että näitä keskusteluja on teillä käyty?
Mikäli nämä asiat eivät herätä miestäsi muuttamaan viikonloppu kuvioita niin lähde itse pois tai potkaise miehesi kartanolle. Ei kenenkään tarvitse pilata elämäänsä toisen tähden.
Tsemppiä ja jaksamista taistelussasi.
En kyllä ymmärrä miestäsi, jos joka viikonloppu pitää juoda alkohoolia. Itse juon kaksi kertaa viikossa. :)
Hei!
Olen todella pahoillani puolestasi, että olet joutunut tuollaiseen tilanteeseen. Tiedän miltä sinusta tuntuu, koska ex-avokkini oli aivan samanlainen.
Sinun täytyy päättää, hyväksytkö tilanteen, vai teetkö sille jotain nyt heti. Jos kärsit tilanteesta ja kestät sitä vuosia, on vaarana että kovetut sisältä ja päädyt vain vihaamaan miestäsi.
Jokaviikonloppuinen juominen ei ole kohtuullista alkoholinkäyttöä, jos siitä seuraa koko viikonlopun kestävä krapula. Jos miehesi ei opi kohtuukäyttöä, hänen olisi parempi lopettaa juominen kokonaan. Suosittelen, että miehesi hakisi apua ongelmaan. Hänen täytyisi myös ymmärtää, että kyseessä on ongelma. Lisäksi hänen täytyisi itse haluta muutosta tilanteeseen. Voit tukea miestäsi muulla tavoin lataamaan akkuja työn päätteeksi kuin kuskaamalla häntä ravintolaan.
Itselläni ja ex-avokillani tilanne meni siihen, että hän ei halunnut/pystynyt lopettamaan juomista, ja minä en halunnut juopon kanssa elää, niin erosimme. Lisäksi en halunnut miehen kanssa perhettä, koska viina sotki koko elämän, en halunnut että mahdolliset lapset joutuisivat siitä kärsimään.
Paljon mukavampi on viettää viikonloppua vaikka yhteisen harrastuksen parissa kuin krapulassa maaten sängynpohjalla!
Ja kyllä niitä raittiitakin miehiä löytyy!
Toivon sinulle voimia ja kaikkea hyvää!
Kiitoksia paljon rohkaisevista sanoistasi. Tuttua. Olen myöskin lykännyt lasten tekoa. En suostu siihen, että lapset joutuisivat saamaan tuollaisen isän ja huonot lähtökohdat tulevaisuudelleen.
Isäni on kulkenut koko työelämänsä (35 vuotta) reissuhommissa. Riippuen siitä, että onko työmaa sijainnut Suomessa tai ulkomailla, hän käy kotona 1 kk välein - joka viikonloppu. Viime vuodet hänellä on ollut vain Suomen reissuja. Palaa joka viikonloppu kotiin ja juo perjantaisin yleensä yli 12 pulloa keskaria. Mitään koko viikonlopun kestävää krapulaa hänellä ei ole esiintynyt, kiitos vuosikymmenten "treenauksen". Välillä meni niin, että tuli kotiin torstaina ja korkkasi silloin, kuten myös perjantaina ja lauantaina. Kotihommat hän kyllä teki ja kävi äidin kanssa kuntosalilla ja avannossa, mutta ilta meni sitten kaljaa kitaten ja työkavereita haukkuen.
Tilanne kuitenkin parani myöhemmin, kun firma sai uuden työtehtävän, eikä isäni tarvinnut olla enää tympeiden työkavereiden kanssa tekemisissä. Silloin se kaljoittelukin väheni, joskin sitä tapahtuu vieläkin perjantai iltaisin.
Kai se niin on, että reissuhommat ovat henkisesti kuluttavaa.
En etsi syytä mieheni käyttäytymiselle, vaan ulospääsyä tästä masentavasta tilanteesta.
Tuskimpa nämä ryyppäämiset yleensä reissuhiommista johtuvat. Tissuttelu oli näkyvissä jo ennen reissuhommiakin, vuosia sitten.
Mutta mieheni taitaa olla kovin heikko mieleltään, sen olen huomannut.
Isäni on myös tällainen heikon itsetunnon omaava mies, joka ottaa aivan liian paljon itseensä. Äitini on yrittänyt sanoa vaikka kuinka moneen kertaan, että anna niitten työkaverien lesottaa moottoripyöristään ja lapsistaan niin paljon kuin haluavat, että ei sitä tartte kaljottelulla nollata. Mutta eipä se ole auttanut. No, nykyään äitini on vaan tyytyväinen, että juominen on vähentynyt. Toisaalta vanhemmat ovat jo keski-ikäisiä, joten mihinkään radikaaleihin tempuaksiin ei äitini ole viitsinyt ryhtyä. Mutta ilmeisesti sinä olet huomattavasti nuorempi, joten jotain muutosta pitäs tapahtua. Valitettavasti en pysty neuvomaan, mutta kerroin tämän koko jutun siksi kun aihekin oli tuttu.
Ja humalassa on helpompi kärsiä syyllisyyttä.Tai aika kuluu rattosammin maanantaita odotellessa.Itsellä oli samoja ongelmia,ennen kuin opin hyväksi näyttelijäksi.
meinaan tuosta salasuhteesta? Olisiko tosiaan kuviossa toinen nainen?
Pääsin ikävästä tilanteesta eroon, että kuukausien ja vuosienkin pohdinnan päätökseksi aloin järjestellä elämääni siihen malliin, että tulevaisuuden suunnitelmat olivat vain minua varten. Täräytin yksi ilta miehelleni, että erotaan. Hankin oman vuokraloukon ja nyt asustelen siellä onnellisena. Päätös erosta oli ihmeen vapauttava. Tämä ryyppäävä ex- mies turvautui alkoholiin, mutta nyt on itsekkin huomannut kuinka överiksi kaikki menee viinan takia. Mutta se ei minua haittaa, enhän enää ole hänen kanssan. Välitän hänestä ystävänä. Järki sanoo, että älä ikinä palaa takaisin, vaikka yksinäisyys välillä masentaakin ja pahasti. Tukena minulla on ollut paras ystäväni, joka asuu melkein naapurissa. Ystävä oli todellinen apu. Ilman häntä en olisi saanut itseäni revityksi tuosta surkeasta elämästä. Hän auttoi minua uuden asunnon etsinnässä, muutossa ja siivouksessa. On kuunnellut minua loputtomiin ja lähtenyt ostoksille ja bilettämään kanssani. Siitä kaikesta on ollut mittaamaton apu. Mutta kaikkea en halua kaataa ystäväni niskaan. Nyt kaipaisin sitä toista ihmistä, joka kuuntelisi minua. Kävisin syvällisiä keksusteluja. Haluaisin myös olla toiselle se tuki ja turva. Kaipaan hellittävää ihmistä. Sellaista ei ole nyt näköpiirissä. Täytyy vain jatkaa elämää ja mennä sinne minne elämä vie. Ehkä se kaipaamani ihminenkin sieltä joskus eteen tupsahtaa. Mutta etsimällä en sitä aijo löytää.
Lemmikeitten takia joudun edelleen käymään entisessä kodissani muutaman kerran päivässä, ja näin ollen nään myös ex-miestäni. Tuo tuntuu pahalta, ja lähes joka kerta kun illalla lähden sieltä, tulee kyyneleet silmiin. Tuntuu niin pahalta, että hylkäsin sen kaiken mitä oli yhdesä saavutettu. Yhteinen talo ja grilli-illat pihapiirissämme. Lämmitetty sauna. Pullantuoksuinen keittiö, jakkaralla istuminen puuhellan edessä. Käpertyminen peiton alle pimenevään iltapäivään odottaen sitä omaa rakastaa töistä....
Mutta tuo kaikki ja luultavasti parempaakin, on varmasti edessä vielä tulevaisuudessa, jonkun muun kanssa. Ainakin toivon niin. Omaisuuten ei kannata jäädä roikkumaan. Taloja ja tavaroita saa aina uusia. Mutta me emme elä ikuisesti. Kannattaa takoa silloin, kun rauta on vielä kuumaa. Toisin sanoen minä olen vielä nuori. Jos yksi ihmissuhde ei toimi, niin päästä henet vapaaksi, jotta hän voisi löytää sen oikean sopivamman puoliskonsa. En tiedä olenko typerä ajatuksineni. Mutta tulevaisuus sen näyttää...