Olen lopen kyllästynyt mieheeni, jossa näen vain vikoja vikojen perään. Tai en niinkään vikoja, vaan tapoja jotka eroavat omistani kuin yö päivästä.Hassuinta on, että mieheni on omasta mielestään täydellinen; normaalipainonen, terve, vaikka hänellä on krooninen sairaus, ahkera, tosin omasta halustaan työtön ja ei mikä työ vain käykkään, odottaa kun sitä hyväpalkkaista työtä tullaan tarjoamaan aivan kotinurkilta, ettei työmatka kustannuksia tulisi. Hän on myös varaton, vaikka omistaa omakotitalon, 3autoa, ja tililä pankissa yli 50.000euroa, osa sijoitettuna. Hän maksaa omat laskunsa aina säännölisesti, ja pilkkaa minua, jonka rahat on aina lopussa, koska opiskelen. Minulle kuuluu 6henkisen perheen muut kulut, paitsi laina ja sähkö ja vesilasku.
Nyt mieheni on alkanut pitämään kirjaa mitä syön, miten usein juon kahvia, mitä annan/en anna lasten tehdä, miten siivoan, jne jne.
Tarkat minuuttisäännöt ovat hänestä vain hyvää järjestystä, minusta tuntuu että tukehdun tänne vankilaan. Nyt lapsemme ovat alkaneet oireilla, ja syyhän on minun. Kasvatan heitä väärin, en vaadi tarpeeksi, he saavat esim vaatteita tai tavaroita "ilmaiseksi", kun taas hän ei koskaan saa mitään, olkoonkin ettei mikään myöskään kelpaa. Turpiin antaminen on ratkaisu hänestä, kun on kyse murrosikäisen uhittelusta. Tosin joskus tuntuu minustakin että mieli tekisi kopsasta, kun sana ei auta, mutta en sentäs sille tielle lähde.
Mies viettää aikansa sängyssä tai sohvalla maaten, kotityöt hoituvat harvoin, hän syö sängyssä, siksi että minä kuulema en välitä hyvistä tavoista.
Liittomme ei ole aivan tuore, kohta 20 vuotta oltu yhdessä, ja tämä menee aina vain pahemmaksi nykyään. Sänkyhommista en pidä hänen kanssaan, koska hän on kovakourainen. Jos pyydän olemaan jotain muuta, hän vähän hankaa jostain paikasta. Ja kun homma on hoidettu niin että tyydyts tulee, viis minusta.
Itse olen jotenkin vetäytynyt, paniikkioireet tulleet taas, niskat kovettuneet, mieli musta, joskus välinpitämätön olo. Ahmin ruokaa nykyisin tosi sairaasti, pelkään saavani sydärin kilojeni takia mutta samalla ajatellu että kaipa se olisi ratkaisu. Haluaisin elää tavallista elämää, mutta niin paljon on pielessä. Alkoholia mieheni ei käytä, emmekä käy missän, koska riitelemme niin paljon ja nälvimme toisiamme. Enkä kehtaa mennä mihinkään koska olen lihava.
Nyt mieheni on alkanut pitämään kirjaa mitä syön, miten usein juon kahvia, mitä annan/en anna lasten tehdä, miten siivoan, jne jne.
Tarkat minuuttisäännöt ovat hänestä vain hyvää järjestystä, minusta tuntuu että tukehdun tänne vankilaan. Nyt lapsemme ovat alkaneet oireilla, ja syyhän on minun. Kasvatan heitä väärin, en vaadi tarpeeksi, he saavat esim vaatteita tai tavaroita "ilmaiseksi", kun taas hän ei koskaan saa mitään, olkoonkin ettei mikään myöskään kelpaa. Turpiin antaminen on ratkaisu hänestä, kun on kyse murrosikäisen uhittelusta. Tosin joskus tuntuu minustakin että mieli tekisi kopsasta, kun sana ei auta, mutta en sentäs sille tielle lähde.
Mies viettää aikansa sängyssä tai sohvalla maaten, kotityöt hoituvat harvoin, hän syö sängyssä, siksi että minä kuulema en välitä hyvistä tavoista.
Liittomme ei ole aivan tuore, kohta 20 vuotta oltu yhdessä, ja tämä menee aina vain pahemmaksi nykyään. Sänkyhommista en pidä hänen kanssaan, koska hän on kovakourainen. Jos pyydän olemaan jotain muuta, hän vähän hankaa jostain paikasta. Ja kun homma on hoidettu niin että tyydyts tulee, viis minusta.
Itse olen jotenkin vetäytynyt, paniikkioireet tulleet taas, niskat kovettuneet, mieli musta, joskus välinpitämätön olo. Ahmin ruokaa nykyisin tosi sairaasti, pelkään saavani sydärin kilojeni takia mutta samalla ajatellu että kaipa se olisi ratkaisu. Haluaisin elää tavallista elämää, mutta niin paljon on pielessä. Alkoholia mieheni ei käytä, emmekä käy missän, koska riitelemme niin paljon ja nälvimme toisiamme. Enkä kehtaa mennä mihinkään koska olen lihava.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kohdallani ei ole aivan samoin käynyt, koska mieheni on pers aukisempi kuin minä :). Joka tapauksessa tiedän miten pahalta tuntuu kun toinen vahtii koko ajan ja vaatii paljon mutta ei itse suostu vaatimuksiin. Siivous ei suju ja työn tekokin maistuu silloin kun häntä kiinnostaa... Aivan kuin odottaisi sitä täydellistä työpaikkaa mutta ei jaksa etsiä sitä. Velkaa kerääntynyt niin että hänen omat luotto tiedot menneet joten kaikki lainat jäävät minun harteilleni. Kuten esim, asuntolaina 2x auto laina muut mitä herra on halunnut avioliiton nimissä minun piikkiin.
Seksi ei maita kun toinen painostaa tekemään lisää lapsia ku esikoinenkin on vasta 2v. Niin mikä ettei lapsia lisää ku raha asiat on päin....
Keskustelu asiasta ei suju hänen osaltaan joten kannan taakkani yksin.
Joskus vai toivon että olisin saanut miehen joka pitäisi perheestään huolen eikä toisin päin...
Iltaisin salaa katselen jo asuntoja minulle ja tytölle jotta voimme vain joku päivä lähteä ulos tästä kaikesta ja nauttia siitä ettei tarvitse holhota kuin tytöstä... Mennä miten huvittaa eikä olla tilivelvolllinen kellekkään... Kerranhan me täällä elämme, läheis riippuvuuttahan voi ajatella sairautena ku kaltaisemme jatkavat vain vankilaansa... Täysin hullua...
Et siis ole yksin... Jaksamisia...
t.mira
Vastaan viestiisi nyt keskellä yötä ja voin kuitenkin luvata että täysissä sielun ja ruumiin voimissani olen.
Miehesi epänormaalit piirteet eivät johdu laisinkaan sinun painostasi!!!! Älä siis syytä hänen neuroottisista toiminnoistaan itseäsi vaan kerää kimpsusi ja kampsusi (sekä lapsesi) ja luo itsellesi ihan oma ja onnellinen elämä, johon olet valmis ja oikeutettu!
Kertomuksesi perusteella olet aivan mainio tyyppi, jolla on oikeus onneen! Hae se itsellesi!!!
Älä anna miehesi romuttaa itsetuntoasi kokonaan.Taistele,lähde rohkeasti rakentamaan itsellesi uutta elämää,eihän tuollaisesta mitään tule.
Toivon sinulle paljon voimia ,jotta jaksaisit ottaa asioista selvää; kuinka parhaiten /mahdolliseimman kivuttomin pääset eroon miehestäsi/liitostasi.
Viimeistään tuon kirjoituksen kirjoitettuasi varmaan tunnet että ,sinä haluat kokea eläväsi elämää ilman pelkoa ja tuskaa,päiviä jolloin vain voisit nauttia elämästäsi.
En sano että se erokaan aina on niin helppoa /hieno asia ,mutta miksi pitäisi pilata elämänsä, elää yhdessä elämää tuollaisen miehen kanssa,ja olla pelon ja "raakuuden " keskellä?
Toivon koko sydämestäni että saat tukea eroprosessiin ,sukulaisilta ja ystäviltäsi ,anna itsellesi aikaa,etsi elämääsi iloa,vaikka uusien harastuksien /ystävien kautta.
Ystävyydellä :Eronnut nainen joka älysi viimeinkin lähteä ja nauttia elämästään.