Jos joku jauhokauppais sanoo että proteiinin nopeus on aikansa elänyttä vouhkaamista ja että aminohappojen määrä ratkaisee, niin älkää nyt uskoko ilman krittiikkiä!!!!!
Se tutkimus mistä nyt yksi maitojauhekauppais pitää meteliä tehtiin PAASTO-tilanteessa ja tutkimuksessa käytetyissä juomissa ei ollut mukana HIILIHYDRAATTIA.
Eli kyseessä on täysin päinvastainen tilanne missä tavallinen saliharrastaja on. Lisäksi tavallinen saliharrastajakin vetää proteiinia reilusti luokkaa 1,5-2g/kg joten tilanne on todella eri mitä tutkimuksissa. Lisäksi pitää huomioida se että sen palkkarin jälkeen siinä vaiheessa kun suurin piikki veren aminohapoissa alkaa laskemaan syödään RUOKAA josta saadaan kroppaan hidasta proteiinia, ja tietty pluskaloreilla vahvasti.
Hiilihydraatti vähentää lihasproteiinin hajotusta, seikka missä kaseiini-hera -sekoitus oli parempi verrattuna pelkkään heraaan kun mukana e ollut hiilaria. Tämäkin tulos saatiin tosin pidemmän ajan kuluttua lopputuloksen vasta.
Kaikessa muussa hera olikin sitten tuossa tutkimuksessakin parempi kuin kaseiini, eli mm. proteiinisynteesi on voimakkaampaa.
Laittakaas joku tuo tutkimus UFS -foorumille niin nähdään kuinka Halonne ja Co. OWNAA tämänkin keissin.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Tarkennetaan sen verran että itse hiilari ei vähennä proteiini hajotusta vaan se on se hiilarista aiheutuva insuliin kohoaminen. Siksi NOPEAA hiilaria heti treenin jälkeen, samoin nopeaa proteiinia mukaan kiihtyneesee proteiinisynteesiin.
Itseasiassa hiilari vähentää proteiinin hajotusta. Miksikö? Jos glykogeenivarastot kovan treenin jäljiltä on loppu, energiaa pitää purkaa lihaksista ja rasvoista. Eikö? Mutta jos hiilareilla täydennetään glykogeenivarastoja ei lihaksista tarvitse hajottaa sitä proteiinia koska reservejä nyt onkin siinä glykogeenin muodossa.
Kyllä sähkömies Halonen tietää.
Voit tarkista noi ekassa postissa esiteyt seikat mistä tahansa netissä, tai kysy vaikka Pakkotoistolta. On aivan yleistä varmaa tutkittua tietoa että insuliini vähentää proteiinin hajotusta. Kun insuliini on koholla hiilarien takia on se merki siitä että kropassa on hiilaria saatavilla (verensokeria) ja siten proteiinin hajotusta ei tarvita. Aika selkeä logiikka tässä?
Pelkkä proteiini ei siis juuri vähennä proteiiniem hajottamista, sen tekee hiilarit(insuliini). Lisäksi insuliini avaa solut "vastaanottamaan" ravintoaineita ja näin palautuminen pääsee OIKEASTI alkamaan parhaalla mahdollisella tavalla. Tuolla paastotutkimuksella ei siis ole juuri mitään käytännön tekemistä bodartien palkkarin kanssa.
Eihän tuossa tutkimuksessa mitään uutta ollut, nyt asia vain todistettiin. ´Kymmenen vuotta sitten jo esitettiin että homma toimii kuten nyt todistettiin, mutta jos se olisi parempi tapa kuin hera malto niin kyllähän KAIKKI lisäravinnefirmat olisivat kilvan lanseeraanneet sellaisia tuotteita sitten. Mutta kun se ei toimi noin. Ellei sitten tosiaan ole paastolla ja haluaa palkkarina vain proteiinia niin sitte toki kannattaa ottaa kaseiini hera -sekoitus, muuten ei.
Ymmärsinköhän nyt oikein mutta eihän toi insuliinin eritys nyt ole se "merkki" siitä että hiilaria on tarjolla. Insuliinihan vaan varastoi sitä hiilaria. Ja toi verensokeri - verensokerihan on pääasiassa aivojen energianlähde kun taas lihasglykogeeni on pääasiallinen kun puhutaan (kovasta) treenistä. Kevyemmässähän treenissä rasvan prosentuaalinen osuus energiasta kasvaa.
Fiksuin tapa saada treenin energiaa ei siis tule mistään verensokerin nostamisesta, jos sitä tarkotit. Eikä se ole myöskään paras tapa vähentää kataboliaa treenissä vaan fiksuinta on syödä kunnolla aamupalat ja muut ateriat eli tankata niitä lihasten glykogeenivarastoja jatkuvasti päivän mittaan. Siellä on ne parhaat energiavarastot lihaksille.
Insuliini avaa solut vastaanottamaan ravintoaineita? Joo, mutta myös joillain aminohapoilla (esim. leusiini) on insuliinin eritystä nostava vaikutus. Oletko koskaan kuullut palautusjuomasta joissa on vain hera-hydrolysaattia eikä lainkaan hiilareita? Toimii! Ja hiilarit toinen protskusatsi (ei hydr. heraa) vedetään palarina 30 min tästä.
Tosta verensokerista lisäkyssä. Eikö esim. ennen aerobista rasvanpolttoa ajatellen sanota että ei pitäisi syödä mitään juuri tuon verensokerin takia, eli jos syö hiilaria ennen lenkkiä niin rasvaa ei pala kun elimistö ottaa hiilaria verensokerista?
"Laittakaas joku tuo tutkimus UFS -foorumille niin nähdään kuinka Halonne ja Co. OWNAA tämänkin keissin."
Mikset tomi itse laita samalla vaivalla kun tänne kirjottelet?
hyviä tutkimuksia taas...
No en ole rekisteröitynyt sinne vielä. Ajattelin laittaa tämän vastauksen tuonne Pakkotoistolle ensin, mutta sitten ajattelin että mitähän Mike tykkää siitä kun se nyt jo ennätti sanomaan että proteiinin nopeudella ei väliä ole ja riitää että aminohappoja vaan saa tarpeeksi. Vaikka kyllä siinä ketjussa pari asiantuntijaakin sanoi että tutkimuksen tulosta ei voio siirtää suoraan bodarien käyttään juuri siksi koska kyseessä oli paastotutkimus ja proteiinit otettiin ilman hiilaria. Muustakaan ravitsemuksesta ei siinä juuri kerrottu. Bodarit syö dieetillä proteiinipainotteisesti vahvasti joka jo vähentään proteiinin hajottamista, mutta jos proteiinia syö esim 0,8g/kg mikä on joku virallinen suositus niin toki se on liian vähän ja siten ei verrattavissa bodarien syömisiin jne.
Kummastittu vain että miksi mike niin vahvasti alkoi heti sanomaan että tämä tutkimus nyt puoltaa vahvasti hidfasta palkkaria kun näin ei kuitenkaan oikeasti ole, kaupallisuutta?
kukas tällä kertaa on ufs forumilta asialla?