Katri Merikallio, Suome kuvalehti:
Kun kahdeksan itäisen Euroopan maata liittyi vime vuonna EU_hun, vain Iso-Britannia, Ruotsi ja Irlanti päättivät avata ovensa uusille jäsenille.
Muut, Suomi mukaan lukien puistelivat päätään ja vaativat tiukkoja siisrtmäaikoja.
Kävi kuten pelättiin. Isoon-Britanniaan on jo muuttanut 230.000 itäeurooppalaista. Väkeä tulee 16.000 ihmisen kuukausivauhdilla. Vuoden 2004 aikana maahan muutti kaikkiaan puoli miljoonaa ihmistä eri puolilta maailmaa.
Ja? Niin, britit ovat riemuissaan, kertoi Onternational Herald Tribune-lehti pari viikkoa sitten. Puolalaiset ajavat nyt Lontoon busseja ja hoitavat vanhuksia vanhainkodeissa.
Liettualaiset paiskivat töitä maatiloilla ja ottavat vastaan potilaita lääkäreinä - siinä missä irlantilaisetkin.
Mutta hallituksen mukaan 230.00 itäeurooppalaista ei alkuunkaan riitä. Maa tarvitsee ainakin 600.000 käsiparia lisää. Niinpä britit jakavat nyt puolalaisissa työvoimatoimistoissa lehtisiä, joilla houkutellaan väkeä töihin.
Ei Suomen rajoilla ole ollut ruuhkaa ammativäestä.
Varmasti briteissäkin riittää työttömiä ja ammattitaidottomia.
Mutta niin riittää myös töitä ammattitaitoisille. Brittiläisillä palkoilla.
Ei siis mitään halpistyövoimaa.
Miettikää vähän miten meillä tulevaisuudessa.
Ei osaajia riitä muistakaan maista joka paikkaan ja osaavat hekin valita parhaat maat.
Kaiken edellytys on työhalu ja ammattitaito.
Löytyykö sinulta joka arvostelet kaikkia muita?

Vastaukset 5
Vanhimmat
ammattiliittojen asia, ellei ole kyse harmaasta työvoimasta. Saahan sitä ulkomaalainen työtä tulla tekemään, ammattiliitto vain yrittää huolehtia siitä, että voimassa olevia sopimuksia noudatetaan.
.. Kyllä ammattiliito haluaa, ettei tänne tulla muualta töitä tekemään.
Munulle on sama saanko suomalaista vai eurooppalaista tai aasialasita ammattiväkeä.
Tosiasia on se, että työmoraali monella suomalaisella on ala-arvoinen.
Ei kerta kaikkiaan pystytä/haluta toimia reilusti ja tuottavasti.
80 % kavereista on ihan o.k. ja asiat kunnossa.
Se 20 % onkin sitten toinen juttu.
Ja kerta kaikkiaan on aika mahdotonta löytää lisää ammattiväkeä.
Ottaisin minkä maalaisen tahansa jos on ammattitaitoinen ja halukas tekemään töitä.
En halua enää olla ammattikouluna. Katson että se tehtävä kuuluuu muille.
niinkin. Ise kuulun ammattiliittoon ja minulla ei ole mitään ulkomaista työvoimaa vastaan, kunhan sopimuksia noudatetaan.
yrittäjien puolella. 20% on kusettajia, ja 80% on moraalin omaavia rehellisiä. Tälle 80% haluan tehdä töitä.
Silloin joskus, kun maassa meni hyvin muillakin kuin eliitillä, yritykset kouluttivat työvoimaa omiin tarpeisiinsa, joillain isommilla (esim.Tampella, Valmet) oli omat konepajakoulunsa.