sakkoa

tiedossa, poika oli ladannut netistä mp3:n musiikkia ja siinä samalla jakanut myös omia jo koneella olevia biisejään.
tuli kutsu kuulusteluun käytiin tänään ja sakot tulee, siihen päälle teosto vie asiaan oikeuteen ja vaatii kuulema kovia rangaistuksia.
johan pomppas meitsillä kun en tuot atiennyt etukäteen että tuostakin voi jäädä kiinni tuon ip osoiteen kautta. niin ja mistä sitä musiikkia saa sitten laillisesti ladata jos sitä kerta ei toinen saa toiselle täällä antaa. kuka sitä sitte nlaillisesti levittää????
onko semmoista olemassakaan.
poliisi nyt tutkii tuon meitin tapauksen oikein perinpohjin.
aika näyttää mitä saadaan tusta maksaa ja muksu alaikäinen.
4676
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Joko taas?Etkö kyllästy jo lässyttämään samaa roskaa? Palaa aiheeseen sitten kun ko.tekijänoikeuslaki on voimassa.

Äänestä

ihan selvä fleimi. mees muualle kertomaan tarinoitas

Äänestä
  • lauantaina oltiin kuulusteluissa, musiikin mp3 soitimesta netissä levittäminen siis jakaminen muille on jo rangaistaa, ootte vissiin ite tietämättömiä asiasta mutta menkäähän kysymään mitä rikoslaki siitä sanoo, ottaa saa omaan käytöön mutta muille ei sitä saa jakaa.
    tosi on, ei mikään keksitty juttu.
    julkaisen paperit täällä kun saan lopullisen päätöksen asiasta siis teoston vaatimukset ja sakon.
    taidate olla aika tietämättömiä tumpeloita.

    Äänestä

  • totta on kirjoitti:

    lauantaina oltiin kuulusteluissa, musiikin mp3 soitimesta netissä levittäminen siis jakaminen muille on jo rangaistaa, ootte vissiin ite tietämättömiä asiasta mutta menkäähän kysymään mitä rikoslaki siitä sanoo, ottaa saa omaan käytöön mutta muille ei sitä saa jakaa.
    tosi on, ei mikään keksitty juttu.
    julkaisen paperit täällä kun saan lopullisen päätöksen asiasta siis teoston vaatimukset ja sakon.
    taidate olla aika tietämättömiä tumpeloita.

    "..musiikin mp3 soitimesta netissä levittäminen.. " Mikä soitin tuohon pystyy?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja tekijänoikeusmaksua kirjoitti:

tiedossa, poika oli ladannut netistä mp3:n musiikkia ja siinä samalla jakanut myös omia jo koneella olevia biisejään.
tuli kutsu kuulusteluun käytiin tänään ja sakot tulee, siihen päälle teosto vie asiaan oikeuteen ja vaatii kuulema kovia rangaistuksia.
johan pomppas meitsillä kun en tuot atiennyt etukäteen että tuostakin voi jäädä kiinni tuon ip osoiteen kautta. niin ja mistä sitä musiikkia saa sitten laillisesti ladata jos sitä kerta ei toinen saa toiselle täällä antaa. kuka sitä sitte nlaillisesti levittää????
onko semmoista olemassakaan.
poliisi nyt tutkii tuon meitin tapauksen oikein perinpohjin.
aika näyttää mitä saadaan tusta maksaa ja muksu alaikäinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu