Olen vasta pari viikkoa sitten muuttanut omilleni lapsettomasta avioliitosta ja eroprosessikaan ei ole vielä virallisesti käynnissä. Itse eroa olen pohtinut jo vuoden verran ja ehtinyt tekemään työtä itseni kanssa joten siinä suhteessa on kaikki ok, entiseen ei enää ole haluakaan palata. Miehelleni ero tuli tavallaan yllätyksenä, olin uhkaillut poismuutolla aikaisemminkin mutta nyt vasta sen toteutin. Voi olla että mieheni ei uskonut että uhkailuni tälläkään kerralla pätee...
Mutta itse asiaan. Nyt näyttää pahasti siltä että olen ajautumassa uuteen suhteeseen erään erittäin miellyttävän miehen kanssa. Olemme erilaisia kuin yö ja päivä, mutta jostain kumman syystä viihdymme yhdessä ja puhetta sekä naurua piisaa. Mies on eronnut muutama vuosi sitten ja sen jälkeen elellyt enemmän tai vähemmän yksin. Nyt pelkäänkin sitten omalta kohdaltani että käytän tätä ihanaa miestä laastarina paikkaamaan ruhjoutunutta itsetuntoani, jollain tasolla takerrun häneen että olisi edes joku jota pitää hyvänä ja jonka kanssa pitää hauskaa.
Toisaalta taas tiedän että olen henkisesti irtautunut jo ex-miehestäni vaikka itse fyysisestä erosta onkin vain lyhyt aika. Kuitenkin avioliiton aikana tapahtuneet henkiset väkivallanteot (alistaminen, itsetunnon vieminen, seksuaalisuuden tukahduttaminen) ovat tehneet tuhojaan enkä oikein enää usko haluttavuuteeni parisuhderintamalla. Järkeni sanoo että olen edelleenkin Nainen ja Ihminen mutta mutta... Omatuntoani soimaa jos sittenkin olen menossa uuteen suhteeseen väärin perustein... Vielä en tiedä kuinka vakavasti tämä uusi mies minuun suhtautuu, ensi viikolla olisi tarkoitus viettää muutama päivä yhdessä ja tutustua oikein kunnolla, joten eiköhän sinä aikana selviä kaikenlaista.
Pitkän jaarittelun jälkeen: kuinka tietää että on aika aloittaa uusi suhde eron jälkeen?
Mutta itse asiaan. Nyt näyttää pahasti siltä että olen ajautumassa uuteen suhteeseen erään erittäin miellyttävän miehen kanssa. Olemme erilaisia kuin yö ja päivä, mutta jostain kumman syystä viihdymme yhdessä ja puhetta sekä naurua piisaa. Mies on eronnut muutama vuosi sitten ja sen jälkeen elellyt enemmän tai vähemmän yksin. Nyt pelkäänkin sitten omalta kohdaltani että käytän tätä ihanaa miestä laastarina paikkaamaan ruhjoutunutta itsetuntoani, jollain tasolla takerrun häneen että olisi edes joku jota pitää hyvänä ja jonka kanssa pitää hauskaa.
Toisaalta taas tiedän että olen henkisesti irtautunut jo ex-miehestäni vaikka itse fyysisestä erosta onkin vain lyhyt aika. Kuitenkin avioliiton aikana tapahtuneet henkiset väkivallanteot (alistaminen, itsetunnon vieminen, seksuaalisuuden tukahduttaminen) ovat tehneet tuhojaan enkä oikein enää usko haluttavuuteeni parisuhderintamalla. Järkeni sanoo että olen edelleenkin Nainen ja Ihminen mutta mutta... Omatuntoani soimaa jos sittenkin olen menossa uuteen suhteeseen väärin perustein... Vielä en tiedä kuinka vakavasti tämä uusi mies minuun suhtautuu, ensi viikolla olisi tarkoitus viettää muutama päivä yhdessä ja tutustua oikein kunnolla, joten eiköhän sinä aikana selviä kaikenlaista.
Pitkän jaarittelun jälkeen: kuinka tietää että on aika aloittaa uusi suhde eron jälkeen?
Vastaukset 16
Vanhimmat
petä nyt itseäsi? Kaksiko viikkoa olet vasta tuon miehen tuntenut? Ettet vain olisi lähtenyt juuri tämän toisen miehen vuoksi...
taidan olla hidas kirjoottaan :):)
Arvelinkin tällaista kommenttia... Ihan oikeasti, vasta pari viikkoa olen kyseisen miehen tuntenut, mutta samalla tuntuu siltä kuin olisin tuntenut hänet koko ikäni. Eli ei, en lähtenyt suhteesta tämän toisen miehen vuoksi, vaan ihan oman itseni vuoksi. Usko ai älä.
koska sehän riippuu aika pitkälti siitä vastapuolestakin että mitenkä hän suhtautuu siihen,että sulla on vielä asioita hoidettavana exän kanssa,mutta mun mielestä aikas hyvältä pohjalta oot ponnistamassa ja varsinnii ku et oo mitään pilvilinnoja rakentanut sen uuden varalle :)
No se tuli äsken mieleen että jos tuo ero tuli exälle vähän niinkus yllätyksenä ja kun en tiiä että minkälainen tyyppi se on,ni siitä voi tulla
ylimääräistä riesaa.
Elikkäs exä voipi aatella että se eron syy onkis se sun uus tuttavuus..
Juu, kyseinen uusi tuttavuus on melkoinen realisti ja varsinkin kun on itsekin saman jutun käynyt läpi niin ymmärtää kyllä yhtä ja toista (välillä tuntuu että liikaakin...). Pilvilinnoja ei ole tullut mieleenkään rakentaa sillä niillä ei yleensä ole mitään todellisuuspohjaa ja itsekin välillä jopa inhorealistina ei taipumusta pilvilinnoituksiin ole.
Eksä ei uudesta tuttavuudesta vielä tiedä, mutta sen tiedän että ei hän epäile että eron syynä olisi tämä toinen mies. Eron syyt ovat kyllä hänelle selvät eli siinä mielessä ei ongelmaa.
sittehän toi juttu on oikeen hyvä ja vaiks on realisti ni pitää myös muistaa hiukkas hullutella
:):):)
pahkura pitää peukkuja! :)
Hulluttelu kuuluu ehdottomasti asiaan :-)
Kiitos pahkura peukuista!
Kuienkin olla rehellinen ja myöntää oma epärehellisyys ja toisen hyväksikäyttö.Jos sä olet jo vuoden verran elänyt ja tehnyt henkisesti pesäeroa miehestäsi niin kyllä se on mun mielestä epärehellistä toista kohtaan.Ja ikävä kyllä nää jutut on aina näitä joissa vaan toisen ääni tulee tänne palstoille ja toisen tarinaa ei kukaan tiedä.Helpoin reitti on aina e r o.Oletteko käyttänyt kaikki keinot esim.ammatti-auttajaa,parisuhde terapiaa jne.Kaden viikon tuttavuus on kyllä aika lyhyt aika(mihin kiire)Olisi ainakin reilua käydä miehesi kanssa läpi kaikki jutut ja vaikka ero tulisikin olisi helpompaa eron jälkeen molemmilla.Arki siinä toisessakin liitossa tulee eteen.
Jollain tasolla eroa on kyllä tehty yhdessä, minä kuitenkin pistin hitaalle tanssille eroa kohti pisteen eli lähdin tuhlaamasta elämääni soutamiseen ja huopaamiseen. Ja kyllä, kaikki keinot on käytetty, mitään keinoja ei ole jäljellä kun toinen (tässä tapauksessa mies) ei suostu näkemään laisinkaan vikaa itsessään.
En tietenkään sano että minussa ei vikaa olisi, mutta en usko että olen ihan niin huono kun minun on viime vuosina annettu ymmärtää. Ja siksipä poismuutto venyikin kun en halunnut jättää yhtään kiveä kääntämättä: pappi kun on kerran lausunut aamenen ei suhteesta hevillä lähetä (jossei punkillakaan ;-)
Turha moralisoida kun ei tilanteesta tiedä. Ero oli minulle viimeinen vaihtoehto. Ja nyt nautin elämästäni aivan toisella tasolla kuin pitkään aikaan, jos koskaan. Siihen yhtenä syynä on tietty tämä uusi mies, mutta realistina tajuan toki että arkihan tähänkin tulee mukaan. Lapsi kun en ole.
Helppo on tosiaan sivusta ampua, kun ei tiedä. Varmasti olet kaikki konstit käyttänyt ja keskustelut on käyty. Joskus paras on irtaantua. Itse surin eroni avioliittoni aikana, vuosia soudettiin ja huovattii, mutta eron jälkeen en ole heteäkään aprikoinut ratkaisuani. Nyt olen tosi tyytyväinen.
Uusi suhteesi saattaa kantaa tai olla kantamatta. Mutta anna mennä ja nauti ihanasta ihmisestä lähelläsi. Onni on koottava murusista ja arjen helmistä. On uskallettava päästä lähelle ja päästää lähelle. Jos tarina ei kanna, aina jotakin opit elämän varrelle ja onpahan jotakin mitä kiikkustuolissa muistella. Ei kannata liikaa murehtia tulevaa, vaikka elämän vakavasti ottaisikin. On hyvä, että löytää ihmisiä ,jotka muistaa aina ja jotka kulkevat mukana, vaikka tarina joskus päättyisikin. Ei muuta kuin onnea matkaan.
Joe ihminen on jo noin varma asiasta(erosta)niin miksi haet vielä vahvistusta täältä.Isekkin suhtudun varauksella vain yhden ihmisen kantaan avioliitossa,pitäsi kuulla molempia.Varmaan uusi suhde piristää jos sulla on ollut vaikeaa.Mutta jos olette kuin yö ja päivä niin....Kyllä aluksi kaikki on kivaa.Miksi muuten uhkailit avioerolla?Eikö puhuminen auttanut?Jos ero tulee toiselle yllätyksenä niin jotain on jäänyt kyllä puhumatta tai toinen ei ole ymmärtänyt tilanetta.Mitä parisuhe terapiassa sanottiin?
En hae vahvistusta erolleni täältä, vaan kysyin koska tietää että on uuden suhteen aika. Ero on minulle selvä juttu, ja toivon mukaan miehenikin sen jo alkaa vähitellen ymmärtää. Puhuminen ei auttanut. Omassa epävarmuudessani (pelko lähteä, pelko kokeilla omia siipiäni) uhkailin erolla (lähinnä poismuutolla, en erolla), ja mies ilmeisestikin uskoi tälläkin kertaa että kyseessä on vain tyhjä uhkaus. Yllätyt kun kuulet, että terapiassa sanottiin suoraan että suhteellamme ei ole tulevaisuutta ellei toinenkin ala suhteen eteen töitä tekemään (ja tällä toisella tarkoitettiin miestä, ei minua).
Niin, ja uuden miehen kanssa olemme tosiaankin kuin yö ja päivä erilaiset, mutta kai meissä jotain samaakin on kun kerran näin hyvin yhdessä viihdymme? Perusjutuissa olemme asioista samaa mieltä, erilaisuus koskee lähinnä ulkoisia juttuja (harrastukset, elämäntyyli yms.) Eksän kanssa olimme aluksi hyvinkin samanlaiset, kunnes sitten samankaltaisuutemme eriytyi joksikin aivan muuksi.
Anna mennä vaan ja täysillä.Mistä sitä kukaan tietää
mikä on oikea aika ja paikka.Tutustu rauhassa uuteen ihmisen,sittenhän sen näkee mitä siitä tulee.Olen onnellinen puolestasi.
Ihanaa, että olet löytänyt elämääsi hyvää oloa ja onnea. Sitä ei todellakaan ole tarjolla liikaa. Eikä noita ihania, aidosti koskettavia ihmisiä tule joka päivä vastaan. Pidä hänestä kiinni ja nauti. Tämä on juuri sitä ihka aitoa elämää.
En tiedä - ei kukaan tiedä - kuinka kauan erosta täytyy kulua ennenkuin uusi suhde voi alkaa tai kestää. Eihän mistään suhteesta voi etukäteen tietää tai antaa takeita. Sinä tiedät omat tunteesi ja jos olet valmis uusiin seikkailuihin, tee se. Minäkin pidän teille kovasti peukkuja. Kaikkea parasta tulevaan!
Ei sitä tiedäkään milloin on valmis. Mitään standardia ihmisen kehitykseen ja kriisien käsitellyyn ei ole olemassa.
Itse rakastuin nykyiseen mieheeni eroprosessin vielä ollessa käynnissä edellisestä miehestäni, yhteen muutettiin 2 kuukauden kuluttua tutustumisesta ja nyt naimisissa erittäin onnellisesti kolme vuotta. Meidän reseptimme on, että kaikista asioista saa ja pitää puhua. Emme välttele puhumasta entisistä elämänkumppaneistamme emmekä kokemuksista, joita olemme heidän kanssaan kokeneet.
Mitään takuitahan tähän elämään ei myönnetä, joten ainoa tapa varmistua asioista on elää elämäänsä täysillä.
Ja muista kuunnella sydäntäsi!
Joskus tällaiset ihmiset, jotka alussa tuntuvat "liian hyviltä" ovatkin oikeasti jotakin ihan muuta!
Jos joskus tuntuu siltä, että hälytyskellosi lähtevät soimaan, niin kuuntele niitä, äläkä luule erehtyneesi - itseäänkin voi huijata.
Onnea!