Uskottomuus -

Vaimon kanssa on yhteistä taivalta taitettu toistakymmentä vuotta. Suhde on kestänyt niin riidat kuin alkuvaiheessa tapahtuneet puolin ja toisin pettämiset. Koko aikana ei olla oltu erossa kuin muutaman kerran, eikä kahta viikkoa kauempaa. Illatkin on vietetty aika lailla yhdessä.

Kesällä työ vei vaimon toiseen maahan muutamaksi kuukaudeksi. Sinä aikana tuli taloon uusi työntekijä, herttainen parikymppinen tyttö. Ei ole mikään flirtti eikä tyrkky, mutta aivan sanomattoman eroottinen tapaus. Koko olemuksesta huokuu luonnollinen seksuaalisuus, ja tämä ei ole talon miesporukalta jäänyt huomaamatta.

Viikkoa ennen rouvan paluuta istuttiin työkavereiden kanssa iltaa. Siinä illan mittaan juteltiin tyttelin kanssa niitä näitä, ja oli aivan helevetin mukavaa. Kun lähdön aika tuli kysyi neito lähtisinkö saatille.

Kieltäydyin.

Tilanne on se, että vaimon kanssa seksiä ei ole pariin vuoteen juuri ollut. Ei tunnu synkkaavan, ei sitten millään. Minulle viettely on jotain vähän enemmän kuin sanoa "Mua haluttaa".

Tämä uuden tyttösen kanssa taas viisari nousee kun neidon näkee. Saatilta kieltäytyminen siinä tilanteessa kun oikeasti ajattelu alkaa tapahtua kivespusseilla oli suoritus. Ja mitään sopimatonta ei ole vielä ehtinyt tapahtua, ei olla taidettu edes käsipäivää sanoa. Neito kuitenkin pyörii mielessä vahvasti.

Olenko uskoton?

Tuntuu, että ylläpitämällä nykyistä liittoa olen, itselleni. Jos en ole uskollinen itselleni, voinko olla sitä silloin toisellekaan?
4719
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

olet uskoton. jätä vaimos jos kerta muitten naisten kanssa viisari nousee!!!!

Äänestä

Et ole uskoton, vielä... älä annakaan sen asian mennä niin pitkälle, koska huuma haihtuu parikymppisenkin kanssa ja sen jälkeen itket taas vaimosi oven takana ja pyydät anteeksiantoa. Hetken huuman takia ei kannata pitkää parisuhdetta uhrata. Ihastumisia tulee ja menee, mutta pelkän seksin varaan ei yhtäkään pitkäaikaista suhdetta voi rakentaa. Ota järki käteen hyvä mies. Ei missään suhteessa ole jatkuvaa intohimoa ja oletko tosissasi edes yrittänyt rakentaa suhdetta vaimoosi ja todella SATSANNUT sänkykamarielämäänkin? Ei onnellisuus ole yksin toisesta ihmisestä kiinni. Arki tulee vastaan joka suhteessa...

Äänestä

se on? Enää en ihmettele petettyjen vaimojen määrää.

Äänestä
  • Meinaatko, että minä olen helppo? On niitä ollut tarjoajia ennenkin, enkä ole mukaan mennyt.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitä se on? kirjoitti:

Vaimon kanssa on yhteistä taivalta taitettu toistakymmentä vuotta. Suhde on kestänyt niin riidat kuin alkuvaiheessa tapahtuneet puolin ja toisin pettämiset. Koko aikana ei olla oltu erossa kuin muutaman kerran, eikä kahta viikkoa kauempaa. Illatkin on vietetty aika lailla yhdessä.

Kesällä työ vei vaimon toiseen maahan muutamaksi kuukaudeksi. Sinä aikana tuli taloon uusi työntekijä, herttainen parikymppinen tyttö. Ei ole mikään flirtti eikä tyrkky, mutta aivan sanomattoman eroottinen tapaus. Koko olemuksesta huokuu luonnollinen seksuaalisuus, ja tämä ei ole talon miesporukalta jäänyt huomaamatta.

Viikkoa ennen rouvan paluuta istuttiin työkavereiden kanssa iltaa. Siinä illan mittaan juteltiin tyttelin kanssa niitä näitä, ja oli aivan helevetin mukavaa. Kun lähdön aika tuli kysyi neito lähtisinkö saatille.

Kieltäydyin.

Tilanne on se, että vaimon kanssa seksiä ei ole pariin vuoteen juuri ollut. Ei tunnu synkkaavan, ei sitten millään. Minulle viettely on jotain vähän enemmän kuin sanoa "Mua haluttaa".

Tämä uuden tyttösen kanssa taas viisari nousee kun neidon näkee. Saatilta kieltäytyminen siinä tilanteessa kun oikeasti ajattelu alkaa tapahtua kivespusseilla oli suoritus. Ja mitään sopimatonta ei ole vielä ehtinyt tapahtua, ei olla taidettu edes käsipäivää sanoa. Neito kuitenkin pyörii mielessä vahvasti.

Olenko uskoton?

Tuntuu, että ylläpitämällä nykyistä liittoa olen, itselleni. Jos en ole uskollinen itselleni, voinko olla sitä silloin toisellekaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu