http://www.iltalehti.fi/2005/11/14/200511143726325_uu.shtml
POLIISI TUTKII
Seksiä lapsiyleisön edessä
14.11.2005 6:41
Metallifestareiden katsomossa nuorimmat olivat vain 10-12-vuotiaita.
Keikanjärjestäjä suuttui Turmion kätilöiden härskistä showsta, sillä keikka oli avoin myös alaikäiselle yleisölle.
Metallibändi Turmion kätilöiden överiksi mennyt keikka nähtiin perjantaina ikärajattomilla Räntämetalli-festivaaleilla Kouvolan jäähallissa.
Ohjelmiston huipentumaksi lavalle kipusi ylimääräisiä yllätysesiintyjiä elävöittämään kivusta ja tuskasta kertovaa laulua. Nahkaan pukeutunut nainen tanssitti lanteitaan provosoivasti ja paljasti yleisölle rintansa. Miespuolinen esiintyjä piiskasi naista ruoskalla ja tumppasi tupakan yhden lavalla olleista kieleen.
Käytös sai runsaasti alaikäisiä kuulijoita sisältäneen yleisön häkeltymään, vaikka rajuin osuus oli vasta tulossa. Kappaleen lopussa yleisö joutui todistamaan suuseksiaktia.
- Olin aivan ällistynyt ja huuli mutkalla. Jäin odottamaan, että järjestäjät vetävät sähköt poikki, mutta niin ei käynyt, yksi paikalla olleista kertoo.
Parituhatpäinen yleisö koostui pääasiassa alaikäisistä. Nuorimmat olivat vain kymmenvuotiaita.
Seksiä ja sadomasokismia sisältänyt show ei ollut tilaajan mieleen. Festivaalijärjestäjä Manu Holappa vakuuttaa, että jälkipyykki pestään heti alkuviikosta.
- Vielä en ole saanut vanhemmilta vihaisia soittoja, mutta kyllä kai sekin päivä tulee.
Avoimessa yleisötilaisuudessa nähdystä seksikohtauksesta tehtiin heti viikonloppuna tutkintapyyntö Kouvolan poliisille.

Vastaukset 22
Vanhimmat
En ole koskaan bändiä nähnyt livenä enkä takuulla koskaan tämän jälkeen menekään katsomaan. Täysiä idiootteja koko v-tun porukka. Ja enimmäkseen samaa mieltä näytti yleisö olevan bändin kotisivuilla.
Onko nuo heittiöt vielä vapaalla jalalla?
Täytyy vissiin lähteä henk.koht.antaa opetusta noille paskahousuille.Ei sitä sentään Suomessakaan ihan mitä tahansa hyväksytä kuulkaas.
Kylläpä on suomessa ahdasmielistä porukkaa. Miten vitussa tuo voi ketään vielä nykypäivänä kummastuttaa? Onhan noita mulkkuja nähty, pennut kyllä tutustuvat pornoon vaikka kätilöt eivät kyrpää näyttäisikään. Ja te idiootit provosoidutte.
Minusta oli helvetin hyvä että tuon tekivät, saisivat tehdä vaikka joka päivä ihan vain junttimoralistien kiusaksi.
Oletpa idiootti. Ei lisättävää.
13-vuotiaan teini pissiksen mielipiteellä ei liiemmin ole arvoa.
Mielestäni artisti ei syyllisty mihinkää, JA SITÄ PAITSE SE EI OLLU OIKEETA SUUSEKSIÄ, vaan lavastettu. Jos niin hätkähdyttää moinen niin ihmettelen kuin näitten alaikäisten VANHEMMAT päästi lapsensa katsomaan? Kai se ny on sanomattakin selvää minkälainen yhtye TK on. Omasta mielestäni aina ollut helvetin hyvä live-esiintyjä.
Ja voi ny jumalauta, väitättekö ettei lapsenne näe jo paljon järkympiäkin asioita? nykyisessä yhteiskunnassa on turha mennä syyttelemään ympäristövaikuttaija siitä että kakarat menettää neitsyytensä ala-asteiden lopuilla ja yläasteiden aluissa. Se on vanhempien syytä, vapaa kasvatus ynnä muuta.
" lavalle kipusi ylimääräisiä yllätysesiintyjiä "
Tavaappa tuota kunnes menee tajuntaan!
Turmion Kätilöthän eivät olleet tätä "aktiesitystä" tilanneet,kyseessä näytti olleen erään "pornokeisarin" leipiin kuuluva porukka,joka kiertää suomea esiintymässä erilaisissa tilaisuuksissa.Helvetin hyvää mainosta ehkä pornoshow:lle,mutta entäs kätilöille..
TIEDÄT, että eivät "tilanneet" esitystä?? Kuka uskoo bändin jäsenten selittelyä, jotka kaikin voimin yrittävät saada vältettyä sakot sukupuolisiveellysyyden loukkaamisesta.
Ennen Ilta-sanomien juttua bändin reaktio oli heidän sivujensa vieraskirjassa:
"siisti keikka räntämetallissa :D . hienoo
suihinottoo keskellä lavaa ikärajattomassa
tapahtumassa. gg!
Vastaus: Kiitos. MC
Ole hyvä. MasterB "
...nyt asenne lehti-jutun jälkeen on muuttunut kummasti:
"Pyydämme anteeksi kannattajiltamme ja lupaamme jatkossa.."
kukin itse vastaa omista tekemisistään ja bändi ei ollut tuossa tekosessa mukana.
tiedän tämän. Enkä muuten pahemmin kuulu bändin musiikin ihailijakaartiin,kunhan kommentoin.Mautontahan se oli,mutta kuten sanoin,niin pitkälle ei jutun pitänyt mennä.Sitäpaitsi,voiko nainen olla SPEDE?
...Sanalla spede ei ole sukupuoleen viittaavaa merkitystä, vaan sana on adjektiivi.
*tietää tietää*
Monessakin kohdassa sivuilla vastataan samoin.Myös kuukausia sitten tulleisiin "kiit sikamega geige..."Plooploo.
Ja sieltä voit lukea myös jo ennen lööppiä "HOMMA KARKASI KÄSISTÄ".
Ja olen samaa mieltä MasterB:n kanssa, et jos lapsi on päästetty Kätilöiden geigelle on se valmis näkemään munankin.
"Ja olen samaa mieltä MasterB:n kanssa, et jos lapsi on päästetty Kätilöiden geigelle on se valmis näkemään munankin."
huhhuh!
yleensä ikärajattomalla keikalla on suurin osa lapsia! jos menee keikalle ikärajattomaan konserttiin, niin kyllä vastuu on esiintyjällä itsellään suuri! vittuako suostuu esiintymään lapsille jos tekee mieli vetää muna esiin, tulee jo mieleen pedofiilisiä piirteitä bändistä!!!!!!
Koska se et lavalla VILAHTI muna ja tissit.Ei ole kamalaa.Koska LASTEN EI KUULU OLLA SIIHEN AIKAAN JOSSAIN FIKIN METELLIFESTAREILLA!
Ja musta jossain saippuamainoksessakin on enemmän pornoo ja kokoajanhan tissejä vilisee tv:ssä.
Telkkarissa näkyvä alastomuus on ihan eri luokkaa mitä lavalla nähtiin. Sehän oli yhdellä sanalla kuvattuna SAIRASTA!!! Johan nuoret pelästyy kun pelottavan näköiset pitkä lettiset möröt antavat seksistä tuollaisen kuvan. Muutenkin metalli musiikki antaa seksistä väärän kuvan, väkivältaista ja naisea alentavan. Hyi hyi heavy ihmiset!!!
taisi olla useampi ihminen jolta harkintakyky petti. järjestäjän olisi luullut ottavan selvää mitä tilaisuuteensa tilaa ja bändin tyyppien hieman miettineen minkälaista lavashowta ovat vailla. noh, saivatpahan julkisuutta..
..jos festi olisi ollut K-18, ketään ei olisi kiinnostanut näkyikö ne tissit siellä lavalla vai ei.
Onko nyt hjuva fiilis..? Kusipääporukkaa..
Jos olísit itse ollut keikalla tai lapsesi. Ja kuka tietää vielä mikä Turmionkätilöiden osuus oli ja miten porno miehet ja naiset olivat sinne päässeet. Keikka oli sallittu kaikille ikäluokille ja seksiä ei näytetä alle K-18 vuotiaille piste.
Täällä taas teräsbetonimetallistit vouhottaa. :)
menkää helvettiin