on aika raskasta olla hiljaa, kenellekkään ei voi puhua...joudun pitämään kaiken tämän sisälläni, koska pelkään sen muuten jotain kautta leviävän kauttaalleen...
olen avoliitossa, ollut monia monia vuosia, yksi yhteinen lapsi. tunteeni ovat kuolleet, pikkuhiljaa..nyt yli vuoteen mikään ei ole tuntunut miltään. ei rakkaus, ei suru, ei mikään..olen kylmettynyt kauttaaltani ja luulen, että juuri sen takia,koska olen joutunut näyttelemään. näyttelemään, että olen onnellinen.
miestäni kohtaan tunnen kyllä rakkautta, mutta se ei ole miehen ja naisen välistä rakkautta vaan sisaruksellista, toisesta huolta pitämistä.
Minulla oli suhde..joka ei kestänyt kauaa, mutta kuitenkin oli. tästä on jo aikaa, ja sinänsä asia on päässyt jo onneksi vähän unohtumaan. kunnes..nyt havahdun siihen,että olen raskaana. suhteesta on aikaa jo 4 kk, joten aika pitkällä taidan sitten olla. oman mieheni aikaansaannosta tämä ei voi olla. 4kk...nyt hajoan hiljaa ja mietin mitä teen..kaikki on jo liian myöhäistä. itku silmässä alan nukkumaan ja sydän kurkussa herään. kaikista hirveintä tästä asiasta tekee se,etten halua enää lapsia eikä minulla ole työni puolesta siihen mahdollisuutta. jos valitsen lapsen, menetän kaiken. vaikka lapsia rakastankin, en itse enää pysty.. tämä on hirveää..
olen avoliitossa, ollut monia monia vuosia, yksi yhteinen lapsi. tunteeni ovat kuolleet, pikkuhiljaa..nyt yli vuoteen mikään ei ole tuntunut miltään. ei rakkaus, ei suru, ei mikään..olen kylmettynyt kauttaaltani ja luulen, että juuri sen takia,koska olen joutunut näyttelemään. näyttelemään, että olen onnellinen.
miestäni kohtaan tunnen kyllä rakkautta, mutta se ei ole miehen ja naisen välistä rakkautta vaan sisaruksellista, toisesta huolta pitämistä.
Minulla oli suhde..joka ei kestänyt kauaa, mutta kuitenkin oli. tästä on jo aikaa, ja sinänsä asia on päässyt jo onneksi vähän unohtumaan. kunnes..nyt havahdun siihen,että olen raskaana. suhteesta on aikaa jo 4 kk, joten aika pitkällä taidan sitten olla. oman mieheni aikaansaannosta tämä ei voi olla. 4kk...nyt hajoan hiljaa ja mietin mitä teen..kaikki on jo liian myöhäistä. itku silmässä alan nukkumaan ja sydän kurkussa herään. kaikista hirveintä tästä asiasta tekee se,etten halua enää lapsia eikä minulla ole työni puolesta siihen mahdollisuutta. jos valitsen lapsen, menetän kaiken. vaikka lapsia rakastankin, en itse enää pysty.. tämä on hirveää..
Vastaukset 7
Vanhimmat
Hei,
Jos lapsesi ei taida olla enää kovin pieni jos olet ollut avoliitossa jo vuosia.
Kirjoitat että suhteesta aikaa jo 4 kk..aborttia et voi enää tehdä ( 3 kk raja) paitsi erittäin painavista syistä.
Kehottaisin sinua nyt murtamaan hiljaisuuden muurin ja kertomaan tästä asiasta esim. terveyskeskuslääkärille tai alan ammattilaiselle jonka kanssa voisit käydä tilannetta läpi hajoamatta yksinäisyyteen.
Voisitko ajatella kertovasi miehellesi?
Ilmihän se tule ennemmin tai myöhemmin vaikka maailma hajoaisi niin hän tulee tietämään asiasta.
Voimia sinulle.
Mitäs menit naimaan jonkun satunnaisen tyypin kanssa ja vielä ilman suojaa. Kusipää pettäjä. Ansaitset kaiken pahan mitä sulle tulee tapahtumaan. Nyt ensiksi kerrot miehellesi tästä tapauksesta, että olet lutkaillut toisen kanssa, ja et arvosta parisuhdetta.
Vaikutat kirjoittamasi perusteella juuri niin hyveelliseltä ihmiseltä, että voit heittää ensimmäisen kiven.
vaan menet heti lääkäriin. Niin ja pitää sinun sille miehellesikin kertoa tästä seikkailustasi. En kyllä ymmärrä miksi vielä asut hänen kanssaan jos sinulla ei ole muita kuin sisarellesia tunteita häntä kohtaan, sillä sinun oma elämäsihän siinä hukkaan menee. Voimia sinulle!
se suhde mikä minulla oli, ei ollut mikään satunnainen juttu, vaan oikeasti välitin paljon siitä ihmisestä. se juttu kaatui omaan mahdottomuuteensa, kaikin puolin. mieheni kanssa asun vielä yhdessä oikeastaan vaan järjestettävien ja käytännön asioiden takia...ja onhan siinä sekin, että mieheni rakastaa kuitenkin minua aivan liikaa..ansaitsisi jotain niin paljon parempaa,kuin minut, muttei sitä halua uskoa...lapsi on yksi painava syy, yhteinen asunto..tämä on raskasta..kaikin puolin.
lahja ja uusi mahdollisuus! Kaikki voi kääntyä vielä parhain päin. Jos et voi pitää lasta, voit ehkä ajatella adoptiota. Lapsi ansaitsee aina rakastavan kodin, vaikka lähtökohdat olisivat mitkä tahansa. Sinäkin voit oppia rakastamaan lasta ja sopeutua uuteen tilanteesen. Myös ympäristösi voi hyväksyä tilanteen, aina on toivoa paremmasta tulevaisuudesta.
En tiedä mitä tapahtui...kuulikohan joku minun itkuni ja tuskani. sain nimittäin eilen illalla keskenmenon. kävin sairaalassa tänään aamulla ja keskenmeno se sitten oli. väsy,suru,kipu on kova.. mutta silti päällimmäisenä kuitenkin kaksi ristiriitaista ajatusta; helpotus ja suru. suru siitä,että kannoin lasta sisälläni jota en halunnut ja ihan kuin joku olisi kuullut kylmät ajatukseni ja hoitanut asian..ja suru siitä,että tunnen helpotusta asiasta.. suru siitä,etten tunne mitään. En toivo tätä kenellekään teistä.