Turmion kätilöt boikottiin

Rattlehead HQ

Toivon että bändi pannaan boikottiin; niin keikkajärjestäjien kuin fanienkin taholta. Suomen heavy-ihmiset - niin muusikot kuin fanitkin - ovat tehneet pitkän työn sen eteen, että musiikki otettaisiin vakavasti. Lopultakin on päästy niin pitkälle että sanoista heavy metal ei ensimmäisenä tule mieleen kirkkoja polttavat saatanaa palvovat ja lapsia uhraavat psykopaatit ja huumeiset orgiat.

Sitten tulee tällainen kakkosluokan torsporyhmä joka on luonut uran Rammsteinia matkimalla. No, huono musiikki sinänsä ei ole kiellettyä, mutta mikä vitun temppu oli tämä joku surkea seksi show ikärajattomassa tilaisuudessa? Oliko sekä järjestäjät että bändi niin helvetin tyhmiä etteivät tajunneet että yleisö on jotain ihan muuta kuin esim. Tuskan eturivissä? Voi jumalauta sentään, luulisi että noillakin vähäjärkisillä spedeillä sen verran on älliä päässä että jos kerran yleisössä on enemmänkin pentuja (miksi ei ollut ikärajaa, ei tuo ole mitään lasten musaa) niin siellä ei todellakaan voi vetää mitään sikailushow'ta. Nyt kaikki Suomen heavy ihmiset sai kerralla paskaa päälleen. Tällainen idioottisakki ansaitsee tulla boikotoiduksi ihan oman tyhmyytensä takia.

22

4865

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MIELTÄ

      Samaa mieltä ollaan täälläkin. Tuskin kukaan haluaisi että oma lapsensa näkisi suihinottoa kesken keikan. Todellakin, Turmion Kätilöt boikottiin!

      Ja se selittely mitä bändin jäsenet ovat kirjoittaneet nettisivuilleen tietämättömyydestä asiaa koskien on täyttä p*skaa; mikä bändi ei tietäisi mitä omalla keikallaan tulee tapahtumaan.

    • päähäs
      • Emma

        Mr Jack, eli suuseksiä lavalla harrastanut henkilö sanoo, että suuseksi-sessio oli täysin bändin tiedossa ja ennalta sovittu. Nyt sitten tyyppi ihmettelee, että miksi bändi kaataa koko homman hänen niskaansa.. ETTÄ NÄIN. Kyllä ne kätilötkin osaa valehdella siinä missä lehdetkin.


      • häh?
        Emma kirjoitti:

        Mr Jack, eli suuseksiä lavalla harrastanut henkilö sanoo, että suuseksi-sessio oli täysin bändin tiedossa ja ennalta sovittu. Nyt sitten tyyppi ihmettelee, että miksi bändi kaataa koko homman hänen niskaansa.. ETTÄ NÄIN. Kyllä ne kätilötkin osaa valehdella siinä missä lehdetkin.

        sitä seksiä oikein harrasteli, häh?


      • nunnu
        häh? kirjoitti:

        sitä seksiä oikein harrasteli, häh?

        huomaa kyllä että millaista porukkaa dikkailee kyseistä bändiä!
        tällekin einarille on ihan turha sanoa yhtään mitään.
        onko sillä saatana väliä kuka sitä seksiä harrastaa bändin keikalla lavalla jos kyseessä on ikärajaton konsertti! sairaita on tyypit päästäns, anteeksi vaan!


    • Tervetuloa vaan

      Kätilöt tännekin päin. Kaikkia normaaleita 12-vuotiaita kyllä pitäisi seksin kiinnostaa. Monet on jo siinä iässä neitsyydestäänkin luopuneet. Väitän jopa monen lapsen saaneen alkunsa seksistä!!

    • boikotoi yksin.

      No kylläpä pikku juttu paisuu.Olitkos keikalla?Näitkö mitä tapahtui?Niin, ei nähnyt moni muukaan!Murto osa.Puheet on isommat nyt kuin itse tapahtuma!
      Ja musta (olen myös äiti) lasten paikka ei oisi siellä ollu ollenkaan ja ne jotka siellä siihen aikaan kuului olla, niin luulisi kestävän moisen.Hurjan seksiaktin.
      LIIOITELTUA.On.
      Minä en ainakaan boikotoi ko. bändiä siksi ja tiedän että bändin pojat itse moiseen oisi ryhtyneet.Fiksuja ne on.Toisin kuin sie.

      • Niinpä tietysti

      • Ukki

        Bändihän on tunnettu rankoista live iloitteluista, luulisi sen järjestäjäkin tietävän. Ja ei kai ne bändin jäsenet siellä mitään irstaillu vaan ne vierailevat "tähdet". Jos ei kestä katsoa, mitä siellä nyt tapahtukaan, aina voi lähteä pois. On elämässä kauheempiakin asioita kun nähdä paljasta pintaa teini-iässä. Ja sitähän ne teinit muutenkin kattoo päivät pitkät internetistä. Ei nyt ruveta mikskään "amerikaks" ja harrastamaan jotain kaksinaismoralismia. Ei tainu olla iltapäivälehdillä oikeen mitään kirjotettavaa kun piti kummankin lehden lööpissä jauhaa sitä asiaa. Mitä bändiin tulee niin ihan järkeviä kavereita ovat "oikeessa" elämässä.


      • Viemäri

        Murto-osa on yhdyssana.


      • nunnu

      • sinäpä sen sanoit

      • toltahan ne
        Niinpä tietysti kirjoitti:

        joo todella fiksua porukkaa..Kato näistä kuvista vaikka..
        http://www.musakuvat.com/stock/thumbnails.php?album=166

        joka päivä näyttääkin.
        Tämä on musta aika vanha juttu.Marilyn Manson(joka aika vahva esikuva Tk:llekkin)on tehnýt jo noi jutut aiemmin.
        Ja aika hyvin äijällä pyyhkii.(:Vaikka onki saatana, pervo ja pedofiili.


      • The Real Jamo
        Niinpä tietysti kirjoitti:

        joo todella fiksua porukkaa..Kato näistä kuvista vaikka..
        http://www.musakuvat.com/stock/thumbnails.php?album=166

        ...aika hyvän näkönen toi muija. Kaikki jutut oikeissa paikoissa hänellä. Onks ne äijä ja muija siis ihan jotai oikeita erotiikka-ammattilaisia jokka sinne lavalle kiipes ruoskimaan ja imeskelemään? No semmoisten käyttö ikärajattomassa tapahtumassa osoittaa kyllä jo aika huonoa harkintakykyä. Ymmärtäisin K-18 -tilaisuudet, mutta tämä oli aika... noloa.


    • rairairai

      Niin noi kuvathan eivät taas ole bändistä vaan niistä kahdesta esiintyjästä joista puhutaan Turmion Kätilöiden Webbisivuilla.

      Iltapäivälehtien värityskirjatyyli on jo vituttanut pidemmän aikaa eikä tämäkään taas parantanut niiden antamaa kuvaa tapahtumista.

      • .....

        Jos jotain tässä pitää boikotoida, niin noita saakelin iltapäivälehtiä joita on hankala välttyä näkemästä, jotka ruokakauppojen kassojen vieressä suurin lööpein toitottavat suomalaisille, joka viikko, joka päivä, mistä milloinkin muka pitää puhua. Ja bonuksena vielä, mitä niiden joutavista aiheista pitäisi mistäkin ajatella. Lehtien lööpit on jatkuvasti täynnä valheita ja puolitotuuksia joka usein ilmenee jopa muuhun sisältöön vertaamalla, vaikka sekin on aika älyvapaata (en tosin ole lähes kymmeneen vuoteen kumpaakaan roskalehteä ostanut).


    • natiaiset...

      ...kuuluu olla kotona eikä missää heavy festareilla!!! ja vanhempien pitäisi ottaa selvää mitä siel esintyy yms.yms.... itse en päästäisi omaa lasta tommoiseen tapahtumaan jos tietäisin mitä siel on esiintymässä... et silleen...itse en lopeta kuuntelemasta kyseistä bändiä jonku tommoisen takia joista suurin VIKA on vanhemmissa!!!

    • savosta kuuluu

      Kuka on sanonut, ettei heayvy-musiikki tuo edelleenkin mieleen saatananpalvonnan? Eihän nykypäivänä tarvitse olla kuin musta nahkatakki päällä.

      Sen verran mitä Turmion kätilöitä tiedän, niin bändiä ei voi kyllä verrata Rammsteiniin ollenkaan. Jos musiikkia pitää lokeroida niin nämähän liikkuvat ihan eri kategoriossa. Kätilöihin on aina liitetty loistava (huom!) lavashow, enkä usko että esim. naamioilla suojellaan niinkään omaa henkilöllisyyttä vaan ehkä kyse on enemmän tietystä lavaroolista. En usko, että sen enempää Tuskassa olisi ollut hyväksyttävää järjestää viimeisten uutisointien kaltainen show. No myönnän, että minustakin esitys on ollut mauton, mutta onhan Kätilöit tehneet aiemmin useammankin yhteiskeikan esim. Circus Mundus Absurduksen kanssa.

      Millä tavalla vastaavasti pelkissä bikineissä keikistelevät teinipopparit ovat suotuisampi esiintyjä alaikäisille? Miksei sellaista esiintymistä rinnasteta avoimemmin huoraamiseen tai vääristyneen kehonkuvan tarjoamiseen lapsille?

      Odotan jatkossakin Kätilöiden esiintymisiä. Asialla ovat kumminkin ammattitaitoiset muusikkialan ihmiset.

      • Anonyymi

        Turmion Kätilöt lämmittelevät Haddawayta ja Scooteria ensi kesänä.


    • thegodofallmortal

      "Oliko sekä järjestäjät että bändi niin helvetin tyhmiä etteivät tajunneet että yleisö on jotain ihan muuta kuin esim. Tuskan eturivissä?"

      Heh..paitsi että Tuskaki on nykyisin täynnä jotain 13wee lapsia. Mut sit asiaan.

      Miksi vitussa vanhemmat päästävät alaikäisiä lapsiaan katsomaan jotain Turmion Kätilöitä? Miksi keikka oli ikärajaton? Miksi vitussa Turmion Kätilöt tuo lavalle strippareita vaikka varmaankin tiesivät että keikka on ikärajaton? Ei lapsille pitäisi mitään strippareita näyttää, vaikka "vain" piiskaisivat toisiaan.

      No ei mulla muuta. ihmisillä tais pettää harkinta.
      ei mitään pahaa bändiä kohtaan.

    • Levyseppähitsaaja

      ...eipä tuota viitti erikseen boikotoida, kun musiikki on muutenkin p--kaa. Eihän tuota järjissään oleva immeinen kuuntele. Mutta muuten arvelen, että kyllähän tässäkin tapauksessa on kärpäsestä tehty härkänen, unohtuu koko jupakka viikossa. Ei hetkauta universumia mitenkään.

    • -Industrial mies-

      No haloo, voiko mitään musiikia ottaa vakavasti. Ja jos ottaa niin omapa on häpiä. Mitä Rammstein vertailuun tulee, josta saa nyt lukea joka lehdestä ja keskustelupalstoilta niin TK on paljon "discompaa" kun joku Rammstein. Ja jos yhtään tuntee Rammstein tyylin musiikki genree niin tietää että kyseinen bändihän on itse "kopio bändi". Ei Rammstein sitä musiiikki tyyliä ole keksinyt vaan ihan muut bändit, KMFDM ja Die Krupps ehkä tunnetumpia tyylin edustajia ja "keksijöitä". Rammsteinista on vaan tehty niin kaupallinen yhtye, että kaikki sen tuntee ja samaan tyylin soittavat on sitten aina niitä kopioita siitä ??

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6163
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3936
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      255
      2319
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1920
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1373
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1296
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1077
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1040
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      986
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      951
    Aihe