Turmionkätilöt : seksiä lasten edessä

jyrkkä ei tälle jutulle

Olisi kiva saada sinunkin mielipiteesi.
onko musiikki niin huonoa ,että täytyy pornolla myydä. Vai mikä on Turmionkätilöiden osuus. Ei tämä vetele.

Ilta Sanomat kertoo:
Seksiä lavalla - lapset yleisönä

Jopa sadat alaikäiset lapset joutuivat todistamaan seksiaktia kesken hevibändin konsertin viikonloppuna Kouvolassa.

Kouvolan jäähallissa järjestettiin viikonvaihteessa Räntämetalli-festivaali. Tapahtumaan ei ollut ikärajaa, ja yleisöstä iso osa olikin alaikäisiä, nuorimmat jopa alle kymmenvuotiaita. Hallissa oli arviolta puolitoistatuhatta ihmistä, joista osa lapsiperheitä.

Seksiakti tapahtui Turmion Kätilöt -metallibändin esiintyessä, kun yhtyeen kaksi vierailevaa artistia harrasti suuseksiä keikan aikana. Bändin jäsenet myös ampuivat niittipyssyllä niittejä toistensa ihoon ja sammuttivat palavia tupakoita kielellä alaikäisten lasten katsellessa lavan edessä.

- Bändi oli hurjan näköinen. Heidän naamansa oli maalattu ja alapää vilahteli jo alkuesityksessä. Viimeisen kappaleen lopulla vähäpukeista naista ruoskittiin ja sitten mies ja nainen harrastivat suuseksiä, kertoo paikalla ollut kuvaaja Juha Kärkkäinen.

- Meidän on syytä epäillä mahdollista sukupuolisiveyden julkista loukkausta, kertoo rikosylikonstaapeli Mikko Kiuru Kouvolan poliisista.

Räntämetalli-festivaalin järjestänyt Manu Holappa ei tiennyt etukäteen bändin suunnittelemasta esityksestä.

- En olisi todellakaan ottanut tuollaista bändiä tarkoituksella alaikäisillekin tarkoitettuun tapahtumaan, Holappa sanoo.

Kouvolan poliisi on laittanut jutun esitutkintaan. Tapahtumasta on tehty rikosilmoitus. Alkaneen esitutkinnan valmistuttua vuorossa on syyteharkinta.

23

9511

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuuletin

      Turmion Kätilöt-yhtyeen virallinen kanta ja näkemys 11.11.2005 esiintymisestä Kouvolan jäähallissa.

      Kukaan yhtyeen jäsenistä ei harrastanut minkäänlaista seksiä esiintymisen aikana.

      Ne kaksi vierailijaa jotka suuseksiä lavalla harrastivat, eivät liittyneet millään tavalla Turmion Kätilöt-yhtyeeseen. Näiden vierailijoiden oli tarkoitus suorittaa lavalla pelkästään piiskaamisnäytös, johon ei sisälly mitään alastomuutta tai seksiä. Näiden vierailijoiden harkintakyky petti. Siinä vaiheessa kun yhtyeen jäsenet havaitsivat mitä oli tapahtumassa, oli jo myöhäistä, koska viimeisen kappaleen viimeiset tahdit olivat jo menossa.

      Pyydämme anteeksi kannattajiltamme ja lupaamme jatkossa ottaa selvää näiden "bonus"-esitysten sisällöstä. Alaikäisille suunnatuissa esiintymisissä ei tulla enää koskaan näkemään mitään siveellisyyttä loukkaavaa.

      Turmion Kätilöt

      http://www.turmionkatilot.com/

      • Ei mee läpi

        jälennpäin kun paskat on jo housussa..Ei mee läpi


      • ymmärrätkö lukemaasi????????
        Ei mee läpi kirjoitti:

        jälennpäin kun paskat on jo housussa..Ei mee läpi

        Kuka sitä seksiä harrasteli, seksin ammattilaiset vai turmion kätilöt?

        Mieti sitä, tollo!!


      • ymmärrätkö ite
        ymmärrätkö lukemaasi???????? kirjoitti:

        Kuka sitä seksiä harrasteli, seksin ammattilaiset vai turmion kätilöt?

        Mieti sitä, tollo!!

        ..oli palkannut? Mieti sitä! Tollo!


      • Jyrkkä ei tapahtumalle.....

        En syytä Turmionkätilöitä tapahtumisen riistäytymisestä, mutta jos he tilasivat näytöksen niin on heilläkin pieni vastuu. Oli kyseessä mikä pisskaus tahansa ihan , eihän kenenkänn muunkaan tarvitse mitään muuta kuin itse yhtyeenä olla lavalla ja (esiintyä)soittaa/laulaa. Vai oli tarkoitus tehdä pieni mainoskikka joka riistäytyi käsistä. Oliko tarkoitus tuoda pienellä tempauksella julkidutta ja näkyvyyttä (eikö musa riitä) ,mutta sitten kaikki riistäytyi mistä ei voi yhtyettä syyttää. Mutta mitä tilas es jotain esitystä ja jos kaverit tuli lavalle esittään showta omasta tahdosta nii voi V***U sanon mie. MIKÄ OLI TURMIONKÄTILÖIDEN OSUUS JUTTUUN. Tilasivatko he heidät esiintymään.


    • siellä teki

      Lehden jutun mukaan paikalla oli jopa 10-12-vuotiaita lapsia. Mitä ne lapset siellä tekivät? Ilmeisesti vanhempiensa kanssa siellä olivat, mutta kuka hullu nytr vie 10-vuotiaita muksuja jonnekin hevifestareille? Mielestäni sinne vois päästää jotain 14-15-vuotiaita, mutta että 10-vuotiaita?

      Ja kyllähän tuollaset 14-17-vuotiaat alaikäset nyt varmaan on perillä siitä, että seksi on normaali osa elämää, eikä järkyty mitenkään. Niiden vanhemmat siinä järkyttyy.

      • Swallowed

        Näkeehän nuita alle 10-vuotiaita lapsia muillakin festareilla, joten miksei ne vois metallifestareille mennä..? Jos ne haluaa sinne mennä, niin menkööt. Kyllä mää ainaki ymmärrän jos oma suosikkibändi esiintyy siellä ja on sen takia mahoton hinku päästä paikan päälle. Ja jos joku aikuinen tulee vielä mukaan, niin sitä paremmalla syyllä sinne voi mennä. Itekki oli jo 10-vuotiaana ekaa kertaa festareilla ja ihan hyvin siellä pärjäs 3 vuotta vanhemman isoveljen kans.


      • Late

        Itse kuuntelin 80-luvulla heviä jo kuusi vuotiaana ja totta perhanassa junnut saa mennä heviä katsomaan! Bändien pitää vähän miettiä mitä missäkin esittävät ja ketä esiintymään pyytävät ja keikkajärjestäjien pitää miettiä ketä festareilleen hankkivat.


    • NiinSeOn!

      Mitä tuota nyt kauhistelemaan? Kyllähän nykyään jo kahdeksanvuotiaat lapset tietävät kokemuksesta, mitä seksi on, ainakin ne lapset, joiden kaveriporukka koostuu vanhemmista hevaripojista. Hevarithan harrastavat lapsiseksiä saatananpalvontaorgiossaan.

      • jahhah

        Että hevarit naivat lapsia vai?
        Muisteleppa USA:n pedari pappeja ja sitä suomalaista kaukoidän matkaajaa...
        selväselvä


      • ...lapsiseksiä??!! huhhuh mikä väite...

        Lapset tietävät seksistä nykypäivänä paljon, mut lavalla ruoskinnan päätteeksi ja vielä suuseksiä...sitä niiden on vaikeampi ymmärtää. Eivät vanhemmat osanneet odottaa tuollaista showta ikärajattomassa konsertissa...

        Eräs mun läheinen kuunteli Venomia jo 6-vuotiaana ja kulki tokalla luokalla koulussa W.A.S.Pin I Fuck like a beast -paita päällä(koska hänen äitinsä ei vielä silloin ymmärtänyt englantia...)... Sillä vaan sanon, että ei sitä pidä mennä ihmettelemään, miksi lapset olivat siellä. Ei se ole mikään sääntö, että lasten tulisi kuunnella vain iloisia melodioita ja loruja ylipirteän tädin suusta...

        Mut joo, bändi itse kiistää osuutensa showhun, sitä joko uskoo tai ei usko...ja oli sitten seksin ammattilainen tai ei, aikuiseltä ihmiseltä jo odotetaan edes hivenen aivojen käyttöä...


      • Fixuboizu86
        jahhah kirjoitti:

        Että hevarit naivat lapsia vai?
        Muisteleppa USA:n pedari pappeja ja sitä suomalaista kaukoidän matkaajaa...
        selväselvä

        Eiköhän tuo lapsisexiväite ollut lähinnä pilke silmäkulmassa kirjoiteltu ja lähinnä naureskeli niille jotka sellaista ajattelevat.

        Joskus ihmettelen, syntyykö osa ihmisistä ilman ironiantajua vai meneekö teillä vain jotakin vikaan lapsuudessa.


    • Hah, mitä paskaa

      Turmion kätilöt on muutenkin paska bändi. Mä fanitan RAMMSTEINiä, joka on muuten ainut oikea Industrialbändi täs maailmas muut on täyttä paskaa paits toi Ruoska siinä on edes vähän itua ja sekin johtuu vain siitä kun ne matkii suuresti rammsteinia. Ja kun te syitä kyselette miks vihaan kätilöitä niin
      1. seksiä, pornoa ja sadomasokismia lavalla, ei sopivaa!
      2. satanistejä joka iikka, tosi inhottavaa!
      3. en keksi edes kolmatta, kyllä saatanan palvonta on tarpeeksi iso syy korvaamaan vaikka kymmenen erinäistä syytä!

      • Ooooohoh

        Mistä näitä tyhjöaivoja harhaisia paskanjauhajia oikein tulee?


      • Hrm
        Ooooohoh kirjoitti:

        Mistä näitä tyhjöaivoja harhaisia paskanjauhajia oikein tulee?

        sadomasokistisia seksinhaluisia saatananpalvojia sitten tulee, vastaappa sinä ensin siihen??


      • Saatanansaatana
        Hrm kirjoitti:

        sadomasokistisia seksinhaluisia saatananpalvojia sitten tulee, vastaappa sinä ensin siihen??

        Sadomasokismiahan harrastaa rammsteinkin itse. Siitähän sitä on vahvasti syytelty. Saatananpalvontaa ei Turmion Kätilöt ole nähnytkään ja eikö bändi saa tehdä mieleistään musiikkia?
        Kysyn sinulta, oletko ääriuskovainen ja ymmärrätkö musiikillisesti asioista ja oletko tutkinut asiaa aiemmin. Rammsteinin uusimman levyn ensimmäinen musiikkivideohan oli pelkkää pornoa (ei tietenkään huono asia), mutta jaksat jauhaa paskaa Turmion Kätilöistä?


      • fhtkm
        Saatanansaatana kirjoitti:

        Sadomasokismiahan harrastaa rammsteinkin itse. Siitähän sitä on vahvasti syytelty. Saatananpalvontaa ei Turmion Kätilöt ole nähnytkään ja eikö bändi saa tehdä mieleistään musiikkia?
        Kysyn sinulta, oletko ääriuskovainen ja ymmärrätkö musiikillisesti asioista ja oletko tutkinut asiaa aiemmin. Rammsteinin uusimman levyn ensimmäinen musiikkivideohan oli pelkkää pornoa (ei tietenkään huono asia), mutta jaksat jauhaa paskaa Turmion Kätilöistä?

        Kai tuo nyt oli lasten vanhemmilta arvattavissa, että tk näyttää sadomasokismia ja piiskausta lavalla.


      • Osterisetä666
        fhtkm kirjoitti:

        Kai tuo nyt oli lasten vanhemmilta arvattavissa, että tk näyttää sadomasokismia ja piiskausta lavalla.

        ihan normi TK:n keikkahan tuo on ollut, ottaisivat vaikkä bändistä selvää ennen keikkaa tai jättäisivät väliin jos tekopyhä sielu särkyy. P.S. Nyrkkeily on hauska harrastus.


      • sdfyu
        Osterisetä666 kirjoitti:

        ihan normi TK:n keikkahan tuo on ollut, ottaisivat vaikkä bändistä selvää ennen keikkaa tai jättäisivät väliin jos tekopyhä sielu särkyy. P.S. Nyrkkeily on hauska harrastus.

        vittu jos on nii herkkä ni ei tartte mennä!!!


    • Alaikäisen huoltaja

      Samantapainen oli riksurokissa jossa oli katsojina alaikäisiä ja tytöt(tyttö) oli alasti lavalla esityksessä. Käsittääkseni kaikenikäisille tarkoitettu ohjelma on myös suunniteltu kaikille. Kun äänellä ei pärjää täytyy muilla luvattomilla konsteilla.

      • täh mitä hä häh

        Olikos Turmion Kätilöt siellä lainkaan, ei ainakaan ohjelman mukaan, joten mitä
        tämä paskan jauhaminen nyt on?


      • Pimppe88

        Taitaa tarkoittaa Petri Nygårdin keikkaa RiksuRockis, siel oli naiset ainakin yläosattomis. Tuskin tuo petrin pillupilluvittuhuumoripaska muutenkaan tekee myöskään hyvää alaikäisille (tai kenellekään muulle) joten lopettakaa se tv:n, tietokoneiden ja bändien syyttäminen ja olkaa itse vanhempina!


    • kyrpädickvittusatan

      menkää helvettiin

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      60
      2996
    2. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      136
      2164
    3. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      92
      1808
    4. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      164
      1415
    5. Mitä harrastuksia kaivatullasi on?

      Mitä harrastuksia sinulla? Onko teillä yhteisiä harrastuksia?
      Ikävä
      73
      1351
    6. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      65
      1346
    7. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      79
      1272
    8. Tiedän että käyt täällä

      Eräälle naiselle älä huoli en kerro kellekkään
      Ikävä
      69
      1132
    9. Mitäs jos hyökkään rakastuneesti kimppuusi

      Tuleeko painimatsi vai "painimatsi". Jää nähtäväksi 😂
      Ikävä
      77
      1090
    10. Kannattaako suomalaisen nuoren lähteä Thaimaahan au pairiksi? Mitä olet mieltä?

      Chiang Mai Pohjois-Thaimaassa kutsuu neljä suomalaista au pairia elämänsä seikkailuun. Arki toisella puolella maailmaa t
      Thaimaa
      33
      1017
    Aihe