Elämä on outoa, juuri ajattelin että tilanne korjaantuu, kun korjaan oman tontinkulmani. Mutteihan se noin yksinkertaista koskaan ole.
Kun ärsyttävän nalkuttava akka, jonka syytä liki kaikki paha perheessä oli katosi, huomaan mielenkiintoisia piirteitä perheessäni.
Eilen kuuntelin ehkä liiankin tarkoin, mutta kuuntelin, koska asia alkoi kiinnostaa. Kävi siis näin.
Toinen lapsistamme on isin toinen äidin muru :) kuten kaksilapsissa perheissä kai tapaa olla. No toki minä nautin molempien seurasta, mutta isälleen tämä toinen on helpommin lähestyttävä, toisen kanssa sukset sakkaavat herkemmin.
Ja kuinka kävikään, kun mieheni ei voi osoittaa kiukkuaan minulle (koska olen ns.kiltti, hymyilevä, lämmin jne.) hän alkoi kiertää esikoista (äidin murua)
Lapsi ei teekkään enää mitään oikein, naputi naputi.. vie, tee, etkö koskaan.... ja vain toinen lapsistamme koki taantuman mieheni silmissä, toinen on yhtä enkel kuin ennenkin.
Eli kun parisuhde mättää, se mättää vaikka toinen puolisoista päällään pomppien yrittäisi oikoa tilannetta :)
Ongelma ei siis ihan ollutkaan itsessäni, myönnän nyt. Mieheni jaksoi reilun viikon kiltteyttäni, jonka jälkeen hän kokee ilmeisen tarpeellisena ja turvallisena palata entiseen eripuraiseen yhteiseloon.
Kun pysäytin mieheni iltayhdeksältä, sanoin että lapsi on osansa hänen kurinpidostaan saanut siltä erää... mieheni totesi että vain asiastahan hän...
Vastasin että niinpä, asiastahan minäkin hänelle purnasin ja mikä oli hänen vastineensa. Ottiko hän opikseen ja paransi tapansa? Ei vaan katosi teille tietymättömille väistääkseen tuota asiallista palautetta.
Nyt siis seuraan jottei esikoisrukkani joudu syntipukin rooliin, toki lapsi on vahva luonteeltaan ja aika kova pala kasvattaa, mutten silti näe syytä että perheessä pitäisi olla pahis, jota muut voivat kaikesta syyttää.
Kun ärsyttävän nalkuttava akka, jonka syytä liki kaikki paha perheessä oli katosi, huomaan mielenkiintoisia piirteitä perheessäni.
Eilen kuuntelin ehkä liiankin tarkoin, mutta kuuntelin, koska asia alkoi kiinnostaa. Kävi siis näin.
Toinen lapsistamme on isin toinen äidin muru :) kuten kaksilapsissa perheissä kai tapaa olla. No toki minä nautin molempien seurasta, mutta isälleen tämä toinen on helpommin lähestyttävä, toisen kanssa sukset sakkaavat herkemmin.
Ja kuinka kävikään, kun mieheni ei voi osoittaa kiukkuaan minulle (koska olen ns.kiltti, hymyilevä, lämmin jne.) hän alkoi kiertää esikoista (äidin murua)
Lapsi ei teekkään enää mitään oikein, naputi naputi.. vie, tee, etkö koskaan.... ja vain toinen lapsistamme koki taantuman mieheni silmissä, toinen on yhtä enkel kuin ennenkin.
Eli kun parisuhde mättää, se mättää vaikka toinen puolisoista päällään pomppien yrittäisi oikoa tilannetta :)
Ongelma ei siis ihan ollutkaan itsessäni, myönnän nyt. Mieheni jaksoi reilun viikon kiltteyttäni, jonka jälkeen hän kokee ilmeisen tarpeellisena ja turvallisena palata entiseen eripuraiseen yhteiseloon.
Kun pysäytin mieheni iltayhdeksältä, sanoin että lapsi on osansa hänen kurinpidostaan saanut siltä erää... mieheni totesi että vain asiastahan hän...
Vastasin että niinpä, asiastahan minäkin hänelle purnasin ja mikä oli hänen vastineensa. Ottiko hän opikseen ja paransi tapansa? Ei vaan katosi teille tietymättömille väistääkseen tuota asiallista palautetta.
Nyt siis seuraan jottei esikoisrukkani joudu syntipukin rooliin, toki lapsi on vahva luonteeltaan ja aika kova pala kasvattaa, mutten silti näe syytä että perheessä pitäisi olla pahis, jota muut voivat kaikesta syyttää.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mitä ihmeen kyttäilyä ja toisen tulkintaa. Jos teillä on toistenne ymmärtämis- ja kommunikaatio-ongelmia, menkää perheasian neuvottelukeskukseen tai johonkin paikkaan pariterapiaan. Opetelkaa puhumaan suoraan, kysymään ja vastaamaan, kuuntelemaan, mitä toinen sanoo. Vaikuttaa hirmuisen voimiavievältä touhulta, kyttäilyltä ja pelaamiselta.
raastavaa se kyttääminen ja luuleminen sekä ylispeguloivaa tilastointia laskelmointia ja pelaamista.
Vaikutelmani on sama, "kiltteys" on kipua ja purkautuu räyhäämisenä niinkuin itse totesit. Se on vain vastuutonta pelata se lasten ja vanhempien väliseksi kyttämiseksi.
Onhan mahdollista että hän on oppinut siihen kun on opetettu että on oltava "kohde" kun on joutunut kohteeksi lasten nuoruuden ja heidän kasvun ajaksi. Mietippä jos antaisit tilaisuuden pois oppia siitä mihin olet hänet opettanut?
Ilman lapsien käyttöä siihen.
Oppia ikä kaikki vai.