apua

mies ottamassa musta avioeron kun paloin loppuun töissä-olen heikoilla onko se teistä oikein-lapsemme ovat 16 19 he tarvitsevat vielä kodin.yhdessä pystymme maksamaan laskut erikseen ei
41164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mielestäni ei ole oikein hakea avioeroa silloin kun toinen voi huonosti. "Myötä- ja vastamäessä... on juuri sitä, että tuetaan toista vaikeina aikoina.

Ex-aviomieheni myös uupui, masentui eikä päässyt viinakierteestä eroon. En hakenut avioeroa. Odotin, että hän hoitaa itsensä kuntoon. Mies poistui itse hetken mielijohteesta kotoa ja jäi sille tielleen.

Älä ole huolissasi laskuista. Elin seitsämän vuotta yksinhuoltajaäitinä. Nyt molemmat lapset ovat täysi-ikäisiä. Rahasta on aina tiukkaa, mutta jotenkin selvitään. Mies on työtön eikä pysty auttamaan kuin nimellisesti.

Lapsesi ovat jo toista vaille aikuisia. Hyvin te pärjäätte. Pidä itsestäsi hyvää huolta. Lepäät kunnolla ja hoidat uupumuksen pois.

Kyllä avioerosta selviää. Minä ainakin nautin suunnattomasti nykyisestä elämästä. Iloitsen pienistä ja ilmaisista asioista.

Ulkona ei enää sada. Toivottavasti kotimatka ei ole ihan mahdoton. Eilen kastoi jalat, mutta tänään olen varustautunut kumisaappailla.

Raha-asioissa olen saanut monta hyvää vinkkiä Soneraplaza/Ellit/Säästöpossupalstalta. Elleissä on paljon mukavia keskustelupalstoja, joilla viihdyn hyvin.

Voimia sinulle ja hymyä huuleen.

Äänestä
  • lapset tarvitsevat kodin vielä kauan toisaalta haluaisin muuttaa täältä pois kun häpeän itseäni-mutta minne menen-toinen tytär opiskelee aika kaukana ja tarvitsee myös rahallista apua kotimme on oma rakentama!!!en voi lunastaa tätä ei ehkå mieskään -esimies ei ymmärrä minua kun sanoin jaksavani olla jo töissä-aika ei kulu kotona rahaa tarviin-olen yrittänyt etsiä sellaista työtä jota voisin koneella tehdä kotoa käsin mut ei löydy-onks kellään tietoo sellaisesta työstä????.mieheni uupui vuosia sitten-minä "potkin" häntä töihin-en ajatellutkaan eroa olisi silloin pitänyt lähteä-mut autoin hänet työelämään-mies sanoo vaan olisit lähtenyt silloin mitä vanhoja muistelet hän ei jaksa mua-en minä itsekkään!!

    Äänestä

Ei ole oikein. Sana vastuu sisältää myös ne alamäet.

Äänestä

meiul lähti eroprosessi samasta syystä,lapset tosin ihan pieniä....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


väsynyt äiti kirjoitti:

mies ottamassa musta avioeron kun paloin loppuun töissä-olen heikoilla onko se teistä oikein-lapsemme ovat 16 19 he tarvitsevat vielä kodin.yhdessä pystymme maksamaan laskut erikseen ei

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu