Miten saa miehen heräämään pöljästä ajatuksesta ettei jaksa yrittää luottaa? Että ero tulee kumminkin. Syystä että edellisestä pitkästä avoliitosta jäi vaan paskaa käteen, petetty ja hyväksikäytetty olo. Enhän minä ole se sama ihminen. Kyllä se sen on tajunnut varmasti heti, että olen täysin erilainen. Ei ole enää mitään mitä voisin hänelle sanoa, kun tuntuu että kaikki on jo sanottu. Ekaa kertaa elämässä tuntuu että tosta miehestä haluan itselleni sen elämänkumppanin. Ikinä en ole ketään pettänyt enkä tule pettämään. Sen verran itseäni tunnen että tiedän olevani kykenemätön semmoseen tekoon. Elämän ei pitäisi olla yhtä juhlaa vaan ihan tavallinen arki on kivaa ja haluan sen jakaa juuri ton ihmisen kanssa. Olen tän kaiken ja enemmänkin hälle sanonut. Yhdessä oli todella hyvä olla. Joka päivä hänen seurassaan sai tuntemaan suurta kiitollisuutta siitä että olen vihdoin löytänyt jotain näin mahtavaa. En uskonut että voisi olla enää onnellisempi. Ja sitten se loppui. Hänen osaltaan. Ei sen peloissa ole järkeä. Vai eikö vaan halua mua tarpeeksi? Ei kai ole mitään mitä voin tehdä.
Ei uskalla
hildakyllikki
3529
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
koska se on tunne... ja sen tunteen kanssa ohjataan ihmisiä ihan tavallisessakin elämässä..
mutta jos tuohon juttuun niin,jos sillä ei olis
sua kohtaan mitään tunteita,ni ei sillä olis sitten mitään pelättävääkään...koska mitä menetettävää hänellä on jos et olis tärkeä.
jos hän vaikka pelkää että tulet olemaan hänelle
liiankin tärkeä ja taas menettää jotakin ainutlaatuista...
No siis lyhyesti,pelkoa ei pidä koskaan aliarvioida,koska pelolla on hallittu kokonaisia
ihmiskuntia ni miks ei pikkuista ihmistä.
sitä en kylläkäs tiedä että mitä voisit tehdä,sinnikkyyttä kai vaaditaan...
No mut peukkuja kuiteski :):)
Sinä et ole yhtään mikään sanomaan, onko miehen peloissa järkeä vai ei! Elämänhistoriasi ja ennen kaikkea tulkintasi siitä on tyystin erilainen kuin miehen, älä siis arvostele hänen tuntemuksiaan.
Pelko on ihmisen tunteista mitä luonnollisin ja vieläpä hyödyllisinkin. Pahin asia, mitä voit tällä hetkellä tehdä, on miehen tunteiden vähättely. Ja kas, eikös vaan sitä olla tekemässä.
Siinä olet oikeassa, ettet voi tehdä kovinkaan paljoa. Mikäli mies ei vielä olet sinut kokemustensa kanssa, hän tarvitsee lisää aikaa niiden läpikäymiseen. Sillä aikaa sinä et voi tehdä muuta kuin pysyä vierellä ja odottaa. Kannattaa toki muistaa myös itsensä. Voi olla, että miehellä kestää vielä vuosia, voipi myös olla, ettei mies tule koskaan valmiiksi. Tämän pohjalta sinun tulee punnita vaihtoehtojasi, joita ei siis ole kovin paljoa.
Oonhan mä tässä jo jonkin aikaa yrittänyt "pysyä vierellä" mutta se on niin hajottavaa. Yhtenä päivänä mies sanoo ettei parempaa elämänkumppania usko koskaan löytävänsä ja haluaa että olen nyt tosi hyvä ystävä jolle voi soitella ja jota voi nähdä mutta sitten taas että ei voi nyt seurustella, ei sitoutua. Välillä olen turhautunut, loukattu ja vihainen ja toisaalta kun ajattelen hänen tilannettaan, on niitä hiton sympatian ja ymmärryksen tunteita toista kohtaan. Huoli ja semmonen että haluaisi pitää toisesta huolta ja melkeen pakolla selvittää sen päätä mutta eihän siihen voi kukaan muu kun hän itse. Nyt on yhä enemmän semmonen olo että haluaa luovuttaa ja unohtaa, kun ei työnteostakaan meinaa tulla mitään. Ja kun tuntuu siltä että olen tehnyt itseni ihan pöljäksi yrittämällä kaikkeni ja toinen ei edes välitä. Toisaalta, se kyselee yhteisiltä tutuilta miten mä voin. Ja samalla kertoo ettei hänelläkään ole hyvä olla. Mä taas olen semmonen hätäilijä jonka pitää saada ja selvittää kaikki heti ja välittömästi enkä muka ymmärrä miksi ei voi olla yhdessä jos toisesta tykkää. Sitten tulee semmonen olo että se on mut hyljänny enkä kai koskaan mitään ole ollutkaan, kun vaan itse tyhmänä kuvitellut kaiken. Ja silti tiedän ettei se nyt ihan niinkään ole, kun ei ihan ketä vaan haluta asumaan saman katon alle ja viedä joka paikkaan näytille. Mutta mullakin on niitä omia pelkoja hylkäämisen suhteen ja tääkin taas vahvisti niitä. Tuntuu taas siltä että en ole enkä voi olla kenellekään koskaan mitään suurta. Ehkä vähäksi aikaa, mutta mussa ei haluta roikkua lopun elämää. Miespuoliset ystävät hokee vuoronperään kuinka hyvän näköinen, hirmu kiltti ja magee mimmi olen ja pitäisi sen takia kulkea pää pystyssä. Voi kun voisinkin nähdä itseni niin. Ja lisäksi, voi kun en olisi niin ällöttävän kiltti ja herkkä. Miehet vissiin tykkää vittuilusta. Mulla on pää niin sekaisin. En ole vähään aikaan pystynyt edes katsomaan häneen päin...Ehkä parempi niin. Oon niin väsynyt.