Olen suhtautunut aika usein täällä kritiikillä Keskustan harjoittamaan politiikkaan. Vahingollistahan se on Suomelle ja suomalaisille ylisummaan tietysti ollut, mutta helposti jää silloin huomamatta ne muutamat harvatkin hyvät päätökset, jotka on luettava Kepun ansioksi.
Kun eilen tuli nostettua esiin ministeri Korkeojan kohdalla kysymys mahdollisesta esteellisyydestä toimia maatalousministerinä, tämä sopiikin jatkoksi tähän. Jokainen voi miettiä sitten tämän seuraavassa esiteltävän päätöksenkin vaikutusta myös ministerin oman edun kannalta maatilatalouden harjoittajana.
Maatalousministeri Korkeoja päätti noin vuosi takaperin (?), että Suomen kansallista 142-maataloustukea (ns. pohjoinen tuki) alennetaan. Pohjois-Suomen maanviljelijät vastustivat ajatusta katkerasti ja tarttuivat asiassa myös vasemmistoliittolaiseen apuun eli Esko Seppäseen.
Korkeojan ratkaisu oli kuitenkin erinomainen. Siinä ei annettu tuen painottua niin, että maanviljely muodostuisi tukien avulla kannattavammaksi hallanaroilla suoseuduilla tai tunturimaisemissa. Näillä seuduilla viljelyä harrastelevien olisi siirryttävä mieluummin etelään suotuisimmille viljelysalueille. Tämä kai oli Korkeaojan perimmäinen ajatus ja oikea olikin.
Korkeaoja ansaitsee siis täyden tunnustuksen siitä, että hän ministerinä pyrkii edes Suomen sisällä painottamaan maatalouden harjoittamista seuduille, missä se on luontaisesti kannattavinta. Tässä on sitä Ryysyrannan Joosepin kertomuksen viisautta. Ei ole järkeä viljellä siellä, missä halla aina panee sadon. ministeri Korkeaoja on ilmeisesti tutustunut tähän Jooseppi-tarinaan.
Annetaan tunnustusta
4
233
Vastaukset
- Nähty
Nosto alempaa:
"Olisihan se hyvä, että edes joku häpy olisi olemassa.
Punaisilta asvaltti lampailta häpyhuulet puuttuu kokonaan. Heidät on ympärileikattu. Säälittävimpänä esimerkkinä voisi mainita Mielipidepankin."- nähty
Mielipidepankki kirjoitti:
oli sitten kertoa kepulaisen debatin tasosta.
..vaan ehkä kyseisen(lainaamani) viestin kirjoittaja halusi tulla ja laskeutua tasollesi, nähtyään missä mielen pimeissä syövereissä kuljet.
- ja muutosvastarintainen
Pohjois- ja Itä-Suomen maatalous on perua Vennamon asutuspolitiikan ajoilta, jolloin pääkaupunkiseudullakin jaettiin rintamamiestontteja, että jokainen perhe voisi omavaraisesti viljellä osan tarvitsemistaan elintarvikkeista.
Pääkaupunkiseudulla rintamamiestontit on kaavoitettu uudelleen 8-12 perheen asuntotonteiksi, mutta Itä- ja Pohjoissuomessa niitä pitäisi edelleen ylläpitää kaupunkilaisten tuella.
Korkeasoja ansaitsee tunnustuksen, kun hän ei enää ole kepulainen konservatiivi ainakaan tässä asiassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt631257- 1071203
Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa146906Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv64873- 75858
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel109722- 58721
Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto103682- 43616
- 78601