Minäpäs aloitan omalla tarinallani, niin muutkin rohkaistuvat kirjoittamaan.
Seurustelin nuorena pitkään ihanan nuoren miehen kanssa, mutta oma nuoruuteni ja hänen halunsa sitoutua veivät meidät erilleen. Kun erosimme rakastin häntä, mutta silti petin ja tuhosin kaiken hyvän välillämme. Emme enää olleet yhteydessä ja hautasin hänen muistonsakin, etten kaipaisi häntä.
15 vuotta myöhemmin hän otti yhteyttä. Sanoi haluavansa kuulla kuulumisia ihan vaan kaverina. Sekosin täysin, kun tajusin, että hän on ehkä antanut minulle kaiken anteeksi. Aloin muistella häntä ja ... muistikuvat kiusaavat minua.
Muutama päivä sitten lueskelin tätä Suomi24:sta ja tein haun tietyillä hakusanoilla. Järkytyin, kun huomasin, että hän oli silloin minuun yhteyttä ottaessaan kirjoitellut Uskottomuus-palstalle. Tunnistin hänen tekstinsä, ei epäilystäkään.
Nyt mietin, halusiko hän minusta enemmän kuin vain kuulumisia? Meillä on molemmilla perheet, enkä voi ajatella menettäväni perhettäni. Mutta miten saan pääni tyhjäksi muistoista, kun ne on sinne palautettu? Ja miten saisin hänet puhumaan tunteistaan, mitä hän todella ajattelee minusta? Jotenkin tuntuu, että silloin jäi kaikki niin pahasti kesken, koko suhteemme vain romahti kertarysäyksellä ja raunioilla palaa vieläkin... Kaipaan anteeksiantoa, mutta jos saan sen, rakastunko häneen uudelleen?
Emme ole tavanneet, mutta maileja vaihdamme silloin tällöin. Asumme sen kokoisessa kaupungissa, että on suoranainen ihme, ettemme ole jo jossain toisiimme törmänneet. En vain haluaisi kohdata häntä valmistautumatta, mutta enhän voi ehdottaa tapaamistakaan, kun se ei olisi oikein sopivaa. Pitää ajatella omaa ja hänen puolisoaan, eikä leikkiä tulella. Vai pitääkö?
Puhuimme silloin usein kohtalosta ja siitä miten se saattaa meidät yhteen, jos joskus joudumme erilleen. Onko tämä nyt sitä? Vai onneton harha-ajatus, josta ei pitäisi välittää enempää?
Mitä teen, miten selvitän tämän sopan? Jos nyt katkaisen häneen välini kokonaan, kadun sitä loppuikäni. Mutta ei näinkään voi jatkua...
Seurustelin nuorena pitkään ihanan nuoren miehen kanssa, mutta oma nuoruuteni ja hänen halunsa sitoutua veivät meidät erilleen. Kun erosimme rakastin häntä, mutta silti petin ja tuhosin kaiken hyvän välillämme. Emme enää olleet yhteydessä ja hautasin hänen muistonsakin, etten kaipaisi häntä.
15 vuotta myöhemmin hän otti yhteyttä. Sanoi haluavansa kuulla kuulumisia ihan vaan kaverina. Sekosin täysin, kun tajusin, että hän on ehkä antanut minulle kaiken anteeksi. Aloin muistella häntä ja ... muistikuvat kiusaavat minua.
Muutama päivä sitten lueskelin tätä Suomi24:sta ja tein haun tietyillä hakusanoilla. Järkytyin, kun huomasin, että hän oli silloin minuun yhteyttä ottaessaan kirjoitellut Uskottomuus-palstalle. Tunnistin hänen tekstinsä, ei epäilystäkään.
Nyt mietin, halusiko hän minusta enemmän kuin vain kuulumisia? Meillä on molemmilla perheet, enkä voi ajatella menettäväni perhettäni. Mutta miten saan pääni tyhjäksi muistoista, kun ne on sinne palautettu? Ja miten saisin hänet puhumaan tunteistaan, mitä hän todella ajattelee minusta? Jotenkin tuntuu, että silloin jäi kaikki niin pahasti kesken, koko suhteemme vain romahti kertarysäyksellä ja raunioilla palaa vieläkin... Kaipaan anteeksiantoa, mutta jos saan sen, rakastunko häneen uudelleen?
Emme ole tavanneet, mutta maileja vaihdamme silloin tällöin. Asumme sen kokoisessa kaupungissa, että on suoranainen ihme, ettemme ole jo jossain toisiimme törmänneet. En vain haluaisi kohdata häntä valmistautumatta, mutta enhän voi ehdottaa tapaamistakaan, kun se ei olisi oikein sopivaa. Pitää ajatella omaa ja hänen puolisoaan, eikä leikkiä tulella. Vai pitääkö?
Puhuimme silloin usein kohtalosta ja siitä miten se saattaa meidät yhteen, jos joskus joudumme erilleen. Onko tämä nyt sitä? Vai onneton harha-ajatus, josta ei pitäisi välittää enempää?
Mitä teen, miten selvitän tämän sopan? Jos nyt katkaisen häneen välini kokonaan, kadun sitä loppuikäni. Mutta ei näinkään voi jatkua...
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mitä nopeammin unohdat sitä helpompi.
Ellei sinusta sitten ole sanomaan lapsillesi et äiti oli vähän itsekäs ja tässä nyt vaan kävi näin... Minusta ei ole.
Teit miten teit, mut helpolla et pääse.
Surullista et tunteilleen ei mahda mitään, vaikka järki sanois toista.
Niin, tuota vähän pelkäänkin. Eli että en pysty mitenkään luomaan minkäänlaista (henkistä tai fyysistä) suhdetta exääni, ilman että menetän nykyisen perheeni. Ja siihen en ole valmis.
Että jos vaan voisi syödä ja säästää kakun, sekä että....
Heh!! Toisaalta kiva ku jollakin muullakin täysin samat ajatukset, mut perheitä ajatellen ei. Jos vaan jätettäis kakku syömättä.
Vai huomaisko kukaan jos vaan ihan vähän maistais?
jolla tälläisiä ajatuksia.Asun exän kanssa samalla pienehköllä kylällä ja näämme liki päivittäin.Lasten takia on pakko olla edes maistamatta sitä kakkua.Joskus se on vaikeaa mutta vielä oon pysyny "kaidalla" tiellä.
Tulin yhteen liittoon osalliseksi, kun se oli katkeamispisteessä. Autoin tätä perhettä elämässä eteenpäin.
Rakastuimme toisiimme. Kaksi vuotta elimme ristiriitasesti. Perhe hajosi kahdelle paikkakunnalle.
Olimme jonkin aikaa yksissä. Mitään isoa riitaa ei ollut. Kuitenkin kaverini päätti palata kokeilemaan uudelleen entistä liittoa.
Nyt minä olen jätetty.
Tapasin entisen siipan, kaipaus hänellä on ja tunteet vahvat molemilla.
Mitä teen? Miten meidän käy? Kyllä on pirullista elämää?
Vieläkö kannatta yrittää?
ainahan sitä kaverina voi pysyä, vaikka te ootte olly yhdes ja vanha suola janottaa. sovitte jotenkin asiasta.. :)
Mitähän sinäkin teini luulet tietäväsi tämmösistä asioista? Hohhoijaa...!
Heips
Näyttää vähän siltä että kaikki karttavat jotenkin aihetta ja onhan se ymmärrtettävää kun puhumme tunteista. Yksi neuvo heti pikainen jos sinulla on tuttava piirissä tai muuten mahdollisuus esim perheterapeuttiin niin pyydä ihmeessä häneltä että tekisitte ns. TUNNEKARTAN kyseinen ammattilainen tietää mistä puhun. Nyt mielessäsi vilahti sana terapeutti ja en minä ole hullu en mitään terapiaa tarvitse. Kysymys ei olekkaan siitä en usko että tarvitset terapiaa mutta tosi on se että vain kyseiset ihmiset osaavat käsitellä ja suoriutua kyseisestä tehtävästä. Et nimittäin pyydä kovin pientä asiaa ! Mieti kysytkö tai tiedusteletko alitajuisesti muiden lupaa tehdä jotain sellaista mikä yhteiskunnallisesti ja muuten katsotaan tuomittavaksi ja häpeä paaluun sidottakoot! Sillä yleensähän me ihmiset olessamme kysymme lupaa muilta emme mielipidettä. Olet selvästi miettinyt asiaa pitkää ja ja miten saada vastaus kysymykseesi Miksi silloin kävi niin? En tiedä ikääsi ja elän kokemus pohjaasi tai mailman katsomustasi, mutta sen tiedän pelkällä lukemisella että pienestä lupalapusta on kyse.
Tämä lupalappu vaan määrittelee kohtalosi ja paikkasi yhteiskunnassamme usko pois minä tiedän sen olenhan mies ja naistenmielestä putkiaivot omistava olio joka ei millään saata ymmärtää heitä. Tällöin on tapanani muistuttaa että eroamme geneettisesti vain 3% 97% olemme geneettisesti samanlaisia. Jos pelkäät kohtaamista vahingossa jossain joskus on hyvä valmiiksi "harjoitella" mitä sitä sanoo sillä sanottua asiaa ei niin vain takaisin vedetä mielummin aloittaa rauhallisesti vaikka kuinka psyykkisesti sinua haluttaisi paiskata kaikki se kantamasi lasti kyseisen ihmisen kasvoille sitä seuraamusta ei voi kukaan kontroilla sillä yleensä toisella on defenssit ylhäällä ja viritettynä ja silloin tulee yleensä pahaa jälkeä. Ehkä on vaan hyvä että ilmaisee hei minä olen täällä ja elän sekä elämäntilanteeni on tämä. Mutta voi ontaa signaalin että hei meiltä on jotain selvittämättä minä itse kenties heittäisin, että mis ite nykyään asustelet ja olisi joskus kiva rupatella tai vaihtaa kuulumisia ja miten muuten on mennyt.Silloin teet selväksi ex-miehellesi sen hei meiltä jäi jotain kesken tai käsittelemättä. Hän on varmasti kasvanut henkisesti siitä kun olitte nuoria ja villejä eikö? sitä kukin ole joutunut pistää palikat uusiksi kun toinen ihminen on murskannu ne ja jauhanut ne siruiksi mistä sitä on taas joutunut alkaa kerätä omaa elämäänsä kasaan jos et ole joutunut olet voittanut enemmän kuin mitä kukaan ihminen voi elämässään voittaa. Joten enpä usko, että olisi joutunut pistää asioita tärkeys järjestykseen joskus se on pakko. Itse myönnän että vaikka olenkin mies niin huomaan yhtäläisyyden ja myötätunnun naisia kohtaan tällaisessa asiassa sillä elän itsekin vahvasti tunteella jota suomalainen mies ei tee tai ei edes käsitä varsinkaan kun tulemme pohjoiseen tai pienemmille paikkakunnille. Muista aina se mitä sinulla nyt on ja se mitä voit menettää ja se mitäsinä saat tilalle sitä et tiedä. Ehkä silloin puntaroituasi asioita tiedät kuinka kova leikki tosiassa on kyseessä ja miten selvität sen mitä jäi selvittämättä asiat kannattaa selvittää mutta riskit tiedostaa ja ehkä julkinen paikka aina tavatessa olise tietoinen tai tiedostamaton on turvallisin kummallekkin sillä hänellä on ja elämä pelissä jos todella haluat selvittää asiat loppuun asti sitä pitäisi kunnioittaa sillä sen me jätämme yleensä vahingossa huomioimatta mitä toisella on menetettävänä kun ajamme omaa asiaamme voimakkaasti eteenpäin. Toivotan jaksamisia sinulle ja hyvää alku talvea ja toivottavasti sait jostain jotain kiinni sillä itselläni olisi samanlainen prosessi edessä jos se nyt tulee yleensä mahdolliseksi.toivotan sinulle onnea "ristiretkellesi" jos meinaat elämäsi haamut selvittää, yleensä se maksaa itsensä takaisin. arpa on heitetty vai miten se oli?
Leikittelet vakavilla asioilla joilla on merkitystä nykyisille läheisillesi!