Paluu entiseen?

En tiedä onko tämä oikea paikka tällaiselle aiheelle, mutta kirjoitan nyt kumminkin.

Tilanne on siis tämä:
Olin seurustellut ja elänyt avoliitossa kolme ja puoli vuotta, kunnes sairastuin suhteellisen vakavasti, hoidoksi lääkärit suosittelivat muuttamista lämpimämpään maahan eli ulkomaille. Mieheni ei ollut kovinkaan innoissaan asiasta, mutta päätimme, että minä muutan jokatapauksessa(suhteessamme oli aika paljon kaiken näköistä pientä kinaa), hankin matkaoppaan koulutuksen ja sain työtä ulkomailta. Siitä on nyt pian kolme vuotta kun erosimme ja minä muutin ulkomaille, itse olen täällä välin nauttinut elämästä ja kasvanut ihmisenä, nyt viime aikoina olen kuitenkin alkanut miettimään taaksejäänyttä elämääni ja huomannut kaipaavani ex-miestäni. Tiedän, että hän elää avoliitossa ja on seurustellut jo puolisentoista vuotta saman henkilön kanssa, tarkemmin en tiedä, mutta uskoakseni he ovat todella onnellisia.
Ongelmani on, että mitä nyt teen? Palaanko ottamaan selvää, voimmeko palata vielä entiseen (ja rikkoa hänen nykyisen suhteensa) vai unohdanko koko miehen ja jään pohtimaan loppuelämäkseni kysymystä: Entä jos?

Pyydänkin nyt, että jos jollain olisi samantapaisesta tilanteesta kokemusta, kertoisi oman tarinansa ja ratkaisunsa.
5641
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Eroaminen oli teidän päätöksenne. Nyt on aika elää sen päätöksen kanssa, eikä lähteä sekoittamaan heidän suhdetta millään tavoin. Tämä uusi nainen on täysin viaton vallitsevaan tilanteeseen, joten kanna oma vastuusi päätöksestänne ja elä sen mukaisesti.

Äänestä

Kerroit kasvaneesi, muuttuneesi. Samoin on käynyt ex-miehellesi. Tuskin on mitään tarvetta ruveta selvittämään ja alkamaan alusta.
Aika kultaa muistot ja hyvä niin, mutta paluusta on turha haaveilla. Elämässä mennään eteenpäin.

Äänestä
  • Tuskinpa exäsi sua takasin ottaisi, kun hänellä on uusi nainen. Älä hyvä nainen sotkeennu heidän suhteeseensa, vaan elä omaa elämääsi. Kasva! Löydät varmasti vielä miehen ulkomailtakin. Stemppiä...

    Äänestä

Täällähän ollaan oltu yksimielisiä! En itsekään, tietenkään, kehota suoranaisesti rikkomaan onnellista parisuhdetta, mutta… Itse asiassa uskon, ettei oikeasti onnellista parisuhdetta pääse mikään rikkomaan.

Vastaus kysymykseesi riippuukin siitä, millainen on oma suhtautumisesi tähän mieheen. Tarkoitan siis, että jos uskot, ettei mahdollinen torjutuksi tuleminen tai vastaava ”pahenna tilannettasi” paljoakaan, niin miksi et ottaisi yhteyttä?! Jokin ystävällismielinen puhelu tai kahvittelu varmasti selkiyttäisi sinulle kuvaa ensinnäkin siitä, mitä nykyisin oikeasti tunnet kyseistä miestä kohtaan ja lisäksi siitä, mitä hän ajattelee sinusta. Ja jos mies on valmis eroamaan nykyisestä parisuhteestaan vuoksesi, voisi ajatella ettei se suhde olisi sitten kestänyt kuitenkaan pitkään, ja itse asiassa teet heille palveluksen, kun asiaa tulee esille jo tässä vaiheessa…

Elämä on liian lyhyt entä jos –ajattelulle, kehoittaisin siis kokeilemaan, ellei tunnu siltä, että on liikaa hävittävää (tai ellet muuten saa asiaa unohtumaan)! Tuttavieni joukossa on muuten pari, joka palasi yhteen monen vuoden tauon jälkeen – se saattaa olla harvinaista, mutta heillä se onnistui…

Äänestä
  • mieltä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


safir79 kirjoitti:

En tiedä onko tämä oikea paikka tällaiselle aiheelle, mutta kirjoitan nyt kumminkin.

Tilanne on siis tämä:
Olin seurustellut ja elänyt avoliitossa kolme ja puoli vuotta, kunnes sairastuin suhteellisen vakavasti, hoidoksi lääkärit suosittelivat muuttamista lämpimämpään maahan eli ulkomaille. Mieheni ei ollut kovinkaan innoissaan asiasta, mutta päätimme, että minä muutan jokatapauksessa(suhteessamme oli aika paljon kaiken näköistä pientä kinaa), hankin matkaoppaan koulutuksen ja sain työtä ulkomailta. Siitä on nyt pian kolme vuotta kun erosimme ja minä muutin ulkomaille, itse olen täällä välin nauttinut elämästä ja kasvanut ihmisenä, nyt viime aikoina olen kuitenkin alkanut miettimään taaksejäänyttä elämääni ja huomannut kaipaavani ex-miestäni. Tiedän, että hän elää avoliitossa ja on seurustellut jo puolisentoista vuotta saman henkilön kanssa, tarkemmin en tiedä, mutta uskoakseni he ovat todella onnellisia.
Ongelmani on, että mitä nyt teen? Palaanko ottamaan selvää, voimmeko palata vielä entiseen (ja rikkoa hänen nykyisen suhteensa) vai unohdanko koko miehen ja jään pohtimaan loppuelämäkseni kysymystä: Entä jos?

Pyydänkin nyt, että jos jollain olisi samantapaisesta tilanteesta kokemusta, kertoisi oman tarinansa ja ratkaisunsa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu