Tapasin kesän lopussa yhden tosi kivan tytön, ja alettiin tapailemaan. Mä en sillon ollu ihan varma siitä tytöstä, ja mietinkin jo että jos mä laittasin poikki. Enpä kuitenkaan ehtinyt kun se tyttö ehdotti että oltas vaan kavereita. Mua ei vielä siinä vaiheessa paljoa haitannu se. Se halus kuitenkin vielä nähä ja pari kertaa nähtiinkin sitten vielä ihan kavereina, ennen kun sen piti lähtee vaihtariks ulkomaille. Mä oikeastaan joskus siinä niiden tapaamisten välillä sitten älysin että mitä mä oikein olinkaan menettäny, eli just sen tytön jota mä olin ettiny. Just ennen kun se lähti matkalle se vielä tekstas mulle että tykkää musta vielä tosi paljon ja näin, ja meillä vois sitten mahdollisesti olla vielä jotain juttuu sen jälkeen kun se tulee pois sieltä Saksanmaalta. Nyt viime aikoina oon ajatellu sitä tyttöö tosi paljon ja oon kyllä tosi rakastunu siihen, vaikka me ei kovin pitkään edes ehditty tapailla (jotain pari kuukautta). Päätinpä sitten lähettää sille meilin ja avauduin siinä sille kunnolla, ja kysyin sitten että olisko meillä sitten vielä jotain mahiksia vielä sitten kun se tulee takas. Se sitten vastas ja kerto että se on melko vakuuttunu ettei me tulla tapailemaan muuten kun kavereina. Meitsi on nyt sitten tosi paskana tästä tietty, kun ei voo edes tavata kun se on siellä muualla. Kuitenkaan mä en oo ihan kokonaan luopunu toivosta vielä. Ehkä se sen jälkeen kun muuttaa takas Suomeen vielä muuttaa mielensä. Ehkä tässä on taustalla vaan se kun se on siellä ulkomailla. tai ehkä mä vaan toivon turhaan. Jouluna varmaan nähään kun se tulee käymään Suomessa ja sit se muuttaa helmikuussa takas. Voi vittu ku mä oon säälittävä avaudun jossain internetpalstalla, mutta ei voi mitään.
paska juttu
traurig
4808
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
se sano siinä meilissä että sen järki sanoo että me voitas olla yhdessä kun sillä on ihan alusta lähtien ollu aina hyvä olo mun kanssa eikä se oo vähään aikaan tavannu ketään niinku mä, mutta joku tunne sanoo ettei se toimis, ja se aikoo seurata sitä tunnetta.
Mulla on sitten vähän vastaava juttu, mutta toiselta puolelta. Mä oon Saksassa vaihdossa ja tyttöystäväni, tai no, ei ole täällä. Tykkään hänestä kyllä, mutta en niin paljon, että olisin rakastunut. En tunne juurikaan kaipausta, vaikka välillä mietinkin, mitä hänelle kuuluu. Välillä puhumme Messengerissä ja skypessä, mutta se nyt on sellasta lörpöttelyä vaan. Jos pelkällä järjellä etenisin, olisin vielä palattuani hänen kanssaan...toki eihän sitä tiedä, mitä tapahtuu, kun palaan. Mutta mukana on tunteet ja kokemukset, mitä täällä olen saanut ja näen asiat...ja hänet hiemen eri tavalla, enkä enää ole kovin varman jatkosta. Hänet näen vaihtovuoteni aikana maksimissaan peri kertaa ja se ei millään tavalla auta mahdollisen suhteen olemassaoloa.
Mutta aika näyttää mitä tapahtuu.
Eli mun ex-tyttöystävä lähti vaihtoon ja sillä tismalleen samanlaiset fiilikset ku sulla. Nähdään just se pari kertaa tän vuoden aikana. Eli hän pisti poikki tässä pari viikkoa sitten. Vaikka kävin siellä niin sekään ei auttanut. Reissu kyllä syvensi hänenkin tunteitaan. Kuitenkin myönsi että on sekavat fiilikset haluaisi olla kanssani, mutta tietää ettei ole ikävöinyt niin paljon kun olisi pitänyt. Sovittiin tauko Jouluun asti. Kun lähdin, sanoi yhtäkkiä ikävöivänsä minua ja pelkää miten meille käy ja epäili onko tuo tauko järkevä. Noh eiköhän tämä huoli kadonnut aika nopeasti, kun hänestä oli parempi ettei olla yhdessä. Eikä mennyt kuin pari viikkoa!!! On kuulemma helpompi näin. Perusteli asian sillä ettei ole kipinää, on onnellinen siellä ja haluisi ehkä jopa jäädä sinne opiskelemaan. Näitä asioita hän oli jo viljelly aikaisemmin, muttei silloin halunnut erota, uskoi tulevaisuutemme. Nyt sanoi että tuntuu pahalta jos odotan häntä, koska ei voi luvata mitään. Vaikuttaa siltä että hän on haudannut johonkin tunteensa ja välillä havahtuu ikävään, mutta aika nopeasti minä unohdun vaihtarielämän tohinoissa.
Noh minkäs sille. Toisaalta ymmärrän tilanteen ja hyväksyn ja arvostan hänen suunnitelmiaan ja unelmiaan, mutta silti kirpasee aika pahasti, koska minä jäin tänne kotisuomeen odottelee ja toisella joku itsenäistymisvaihde menossa. Kaikki oli toisin ennen lähtöä, hän uskoi kaiken kestävän ja halusi nähdä meidät vahvoina. Taitaa tytöllä olla aika sekavat fiilikset itselläkin, mutta luulen ettei kauheasti niitä käsittele, vaan elää hetkessä niin paljon, että suhteemme tuntui samantekevältä.
Katsellaan joulunu palaisiko sieltä taas pieni toivon kipinä. Edes pieni liekki joka voisi muistuttaa häntä meistä. En kuitenkaan elättele toivoa, koska rakastan tyttöä, jota ei enää taida olla olemassa...
Tausta tietoa: Eli suhdetta takana 6kk ennen lähtöä. Hän oli myös selvästi rakastunut minuun. Vaikka oli muutama riita (joihin hän nyt tietenkin viittaa)
Viikko ennen lähtöa ajateltiin muuttaa kevääksi yhteen (hän oli alunperin tulossa jouluksi pois sieltä) ennenkuin minä lähden sitten opiskelemaan toiselle paikkakunnalle. Suunniteltiin muutenkin tulevaa yhdessä.
Meillä oli pieniä ongelmia ennen lähtöä, tai siis kylmyyttä minun puoleltani, koska olin aika epävarma meidän tilanteesta. Mutta kuitenkin sovittiin ne ja erottiin lentokentällä kyynelin ja hän sanoi rakastavansa minua. Havahduin itsekkin siihen kuinka paljon rakastan tätä tyttöä ja siitä lähtien olen ikävöinyt häntä ja nähnyt pikkuhiljaa hänen muutoksensa, joka on raastanut minua aika pahasti. Enkä voi asialle mitään, en ole siellä, hän ei ole täällä ja välimatka liian pitkä, eikä toisen päätä ja tunteita voi väkisin kääntää. Kunpa minäkin näkisin asiat toisin...