Minä menin ihastumaan itteeni parikymmentä vuotta vanhempaan mieheen. Meen tunteitteni kanssa ihan solmuun. En olisi uskonut että tällaiselta voi ihmisestä tuntua. Että on olemassa ihminen, jonka seurassa minullakin voi olla sellainen tunne, että olen turvassa, että on olemassa joku minua vahvempi, joku joka huolehtii ja... kaikkea... En tiiä uskallanko uskoa omiin tunteisiini tai niiden tunteiden kohteeseen. Hänellä on 4 lasta, joista 3 alaikäistä. Vanhin on vain muutaman vuoden minua nuorempi. Nuorempien lasten äidin kanssa miun tunetiden kohde elää avoliitossa, mutta sanoi ettei ole tämän kanssa onnellinen. Hän kuvaili eilen minulle pahaa oloaan, kuinka keskittyminen on vaikeaa, kuinka hän tietää ettei pitäisi olla minuun yhteydessä, mutta kuitenkin haluaa vielä joskus nähdä. Enkä minä halua hälle mitään pahaa, päinvastoin. Jos hänen oloaan helpottaa etten ole häneen yhteyksissä, niin lakkaan kyllä olemasta... mutta mistä voin olla varma... mistään... Voi Luoja! Itse oisin ekaa kertaa tekemässä niin kuin sydän sanoo, ajattelematta mitä muut ajattelee. Ymmärrän kyllä että lapset pitää ottaa huomioon, enkä varmaan edes olisi miehestä kiinnostunut, jos lapset eivät olisi hänelle kaikkein tärkeimpiä elämässä... Mutta eikö hänellä ole myös oikeus olla onnellinen? Ja samalla rakastaa lapsiaan? Ja jos hän ei rakasta lasten äitiä... niin... eikö lapset senkin aisti... Minä ainakin tein niin aikanaan... Voi auttakaa! Voiko tästä koskaan tulla mitään? Jätänkö miehen rauhaan? Haluaako hän että osoitan tunteeni vai että lakkaan olemasta hänelle? Saanko rakastaa häntä?
20 v:n ikäero
tyttö vain
101059
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Tilanne kuullostaa kannaltasi kuitenkin huonolta. Jos koet enemmän tuskaa kuin onnea, niin lähde eteenpäin. Pelkään, että turhaat keräät itsellesi ikäviä muistoja. Kun sinulla pitäisi olla mahdollisuus kunnolliseen suhteeseen.
helpommalla. Se voi olla vaikka pedo
jolla on vielä vaimo ja lapset riesana. Kurkkaapa tuonne uusioperhe- palstalle niin näet, mihin röykytykseen joudut, jos jatkat moisia haaveita. En suosittele ollenkaan. Ja se on aivan sama, mitä ukko puhuu vaimostaan, 99% on yleensä potaskaa.
Hieman faktaa ikäerosta: kun sitä on suht nuori niin ikäero ei paina, mutta kun sinulla vielä on virtaa sanotaan about 50v, niin hän on jo 70v ja silloin ei enää vipinää enää olekaa sillä tavoin kuin ennen. Tietty matka sinne asti voi olla sen väärti mutta kieltämäti menisit hukkaan noin vanhan miehen kanssa.
Toinen asia on tuo turvallisuusasia, joka tietenkin on tärkeä. Ikäisistäsi miehistä tuskin samaa tulet saamaan kuin tältä ko. mieheltä, mutta ratkaisu tähän voisikin olla nimenomaa se, että itse alkaisit ottamaan elämästäsi ohjia ja kerätä itsevarmuutta ja sitä kautta saisit sitä kaipaamaasi turvallisuutta, kun uskot että hommat klaarataan, tuli mitä tulikin vastaan.
Vaikuttaa siltä, ettei sinulla ole ollut lapsuudessasi turvallista isähahmoa, kun perusturvallisuutesi on noin vajaaksi jäänyt. Lapsuuden traumat usein saavat meidät rakastumaan sellaisiin ihmisiin joiden koemme ikäänkuin "paikkaavan haavojamme". Yritä rakentaa omaa identiteettiäsi ja itseluottamustasi, kuten tuossa edellä jo neuvottiin.
Joku jo mainitsikin sen totuuden, että miehet yleensä tällaisissa tilanteissa puhuvat potaskaa vaimostaan. Kyseinen mies ei muutenkaan vaikuta ihmiseltä joka sinulle lopulta minkäänlaista turvaa toisi: hänhän on jättämässä jo toista kertaa lastensa äitiä. Varmasti hän alussa oli heihinkin yhtä rakastunut, kuin sinuun nyt. Miksi hän muuten olisi lapsia tehnyt heidän kanssaan?
Rakastumisen tunne kestää keskimäärin kolme vuotta, sen jälkeen mies taas tarvitsee uudet fiilikset tunteakseen elävänsä. Miksi hän sinussa roikkuisi, kun ei roikkunut nissä toisissakaan? Hän haluaa kokea rakastumisen TUNTEEN, ja kuten itsekin tiedät, sen tunteen saavuttamiseksi tarvitaan aina uusi kohde.
Vaikka nuoruutesi hiveleekin hänen itsetuntoaan, sen varaan on turha laskea. Ehkä sinun valloittamisesi vain yllyttää häntä kokeilemaan onneaan muidenkin nuorten naisten parissa. Voi löytyä toisiakin, isäsuhteessaan pettyneitä, turvattomia tyttörukkia jotka retkahtavat helposti. Silloin nekin tytöt pohtivat, eikö miehelläkin ole oikeus onneen, kun ei kerran vaimoaan rakasta. Sydän karrella ja entistä turvattomampana, sinä luultavasti muutaman vuoden päästä itket, jos leikkiin ryhdyt. Mieti tarkkaan kannattaako!
kannanotosta... Kuulisin mielelläni lisää ajatuksiasi...
edellä kerrottiin oikein hyvin siitä mit äja miten asia oikeasti on.
Käsittääkseni olet itseesi tutustumassa ja vahvistumassa ja "hahmon " tarpeessa tai miten vaan mutta turvallisuuden tunne tulee itseluottamusesta ja itsestäsi sinusta. kukaan muu sitä ei voi sisällesi laittaa. Valloittava ja ihastuttava ihminenkin on ns: sekaisin kun on tosiaan kiinostuksia ja omia pettymyksiä voinut purkaa ja on saanut hänkin "turvaa" mutta on kuitenkin joskain sekaisin.
Tuntuu että kanaattaa panostaa ajatteluun ja luottamukseen sisäisen arvomaailman kehittämiseen ja laajentaa tietoa tunteiden turvaksi. Tulevaisuus kuitenkin rakentuu hyvin monesta muusta kokonaisuudesta kuin siitä tunteesta jota yleensä aletaan kursumaan rakastamiseksi ja onnellisuus oikeasti tarvitsee hyvin paljon muuta kaveriksi sille sydämmenpysäyttävälle ihastumiselle.
Sinusta tulee onnellinen kun annat aikaa itselle ja luotat että se löytyy ilman toisten syliin juoksemista.
Sekin on totta että kun edes ajattelet jakamista kertomasi henkilön kanssa joudut jakamaan sen kokoporukan kanssa ja sinun oma minäsi onkin riippuvainen heti 5-10 henkilöstä, lapsista ja aikuisista.
Ihanaa kasvua sinulle omassa sisimässäsi.
Ihastuneena/rakastuneena se mies tuntuu täydelliseltä, mutta se tunne katoaa puolessa-kahdessa vuodessa. Mitä jää jäljelle? Sinä kenties kaipaat silloin aivan jotain muuta kuin keski-ikäistyvän ukon seuraa. Tunteet voivat olla vahvat, mutta muista, että vaakakupissa on monen muunkin (esim. miehen lapset) elämä. Jos miehen nykyinen liitto on menossa pieleen, niin anna sen mennä ENSIN ja reilusti - esim. niin, että palaatte miehen kanssa asiaan, kun hän on asunut vuoden erossa perheestään. Silloin et olisi hänelle ja hormoneilleen ainoastaan "laastari" eli apu perheestä luopumisen tuskaan.
Kovin paljoa kannustusta et tältä palstalta suhteen alkamiselle saa - ja sanoisin, että nyt kannattaakin kuunnella kokeneempien mielipiteitä.
Vaikka voihan teidän suhteenne tietysti ollakin aivan jotain erityistä, toista kuin kenenkään muun. Mutta siltähän jokainen rakastuminen tuntuu.
Järkevänä ihmisenä varmaan tajuat jättää miehen rauhaan!!
se onkin hän joka ei "jätä rauhaan"?